Tietokonetta lukuun ottamatta kaikki on nyt pakattu. Tai siis kaikki se, mitä otan mukaan. Kuta pitemmälle pakkaamisessa pääsin, sitä enemmän alkoi tavaraa lennellä päinvastaiseen suuntaan. Jätän tänne kaiken, mitä en ihan välttämättä evakkomatkallani tarvitse. Kun koti on kuitenkin täällä. Koti, johon aikanani palaan. Niin toivon. Niin uskon.

Ruumiini koettaa viestittää minulle, että lähteminen ei ole hyvä ajatus (- ikään kuin en sitä tietäisi!). Äkäinen flunssa pukkasi päälle yrittäen tehdä minut lentokyvyttömäksi. Vaan ei auta. Maanantaina on ilmoittauduttava kustannuspaikalla ja oltava muistavinaan kaikki vuosien varrella unohtuneet rutiinit. Hallelujaa!

Pelit seis pikkuhiljaa ja loputkin pillit pussiin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän raporttini täältä.

Kirjoitti: |noone| 05:00 | Linkki merkintään | Kommentteja (4) | Trackbackeja (0)

Sitä yrittää olla niin cool ja heittää rentoa läppää joka suuntaan, vaikka pinnan alla vellovat mutavyöryt, maanjäristykset, hyökyaallot ja hurrikaanit.

Minun on oltava kevyt ja hauska. Helppoheikki ja pintaliitäjä. Jos julkisivu murtuu, koko heppoinen rakennelma romahtaa. Ei enää satuja rotista ja kalkkunoista. Ne liippaavat totuutta liian liki.

Kaksi yötä jäljellä. Riittääkö aika? Jaksanko juosta? Pakoon.

Itseäni.

Kirjoitti: |noone| 19:49 | Linkki merkintään | Kommentteja (16) | Trackbackeja (0)

Viideskymmenes ruimaisu. Jonkinlainen etappi kai tämäkin.

Neljän päivän päästä tulee tauko päivityksiin, kun pakkaan koneeni sielun, sydämen, keuhkot ynnä munaskuut kassiin. Henkiin ne heräävät sitten joskus, kun evakkokämpässä on kaikki tarvittavat liitännät ja kytkennät tehty.

Ellen sitä ennen tee rottaruposia. Paitsi että tällä kertaa en lennä Grönlannin yli.

Kun on viimeisten parin vuoden aikana puhunut suomea ääneen puolen vuoden välein muutaman päivän kerrallaan, on Helsinki-Vantaalta linja-autoon noustessa aina mielenkiintoista kuunnella, mitä omasta suusta tulee ulos, kun sen taas pitkästä aikaa avaa suomeksi. Aika kiitettävästi se on tähän saakka toiminut. Ei ihminen asioita niin äkkiä unohda. Enkä minäkään.

Poikkeuksiakin tosin on. Erään kerran kotimaassa pistäytyessäni osuin lentoaseman bussipysäkillä puheisiin suomalaisen tyttöihmisen kanssa. Hän kyseli huolestuneena, voiko kyydin maksaa kuskille vai pitääkö käydä jostakin ostamassa lippu. Hän kun kuulemma oli unohtanut, miten suomalaisissa busseissa toimitaan.

Opastin tyttöstä ja sanoin ymmärtäväni, että jotkut asiat voivat ajan mittaan unohtua. En malttanut olla kysymättä, miten pitkään tyttö oli ollut pois Suomesta.

- Kaksi viikkoa, vastasi neitokainen hymyillen.

Kirjoitti: |noone| 06:13 | Linkki merkintään | Kommentteja (10) | Trackbackeja (0)

Yleisön pyynnöstä huolimatta jouluaaton alku- ja loppukevennykseksi vielä yksi lapsuusmuisto:

Radiossa lauletaan joululauluja. Jouluyö, juhlayö. "Äiti miks ne kaks lasta ei oo nukkumassa", minä kysyn. "Ai ketkä lapset", kysyy äiti. "Emmää tiä ketä ne on. Tossa laulussa vaan sanottiin että kaks vain valveill' on puol'isoa."

Hiljentykäämme joulun viettoon.

Kirjoitti: |noone| 08:40 | Linkki merkintään | Kommentteja (7) | Trackbackeja (0)

Heti joulurauhanjulistuksen jälkeen koristeltiin kuusi. Vastoin kaikkia fysiikan, logiikan ja terveen maalaisjärjen lakeja latvatähti kiinnitettiin aina viimeiseksi. Keittiöjakkaralla seisten vähänläntä isä haroi aikojen saatossa rupsahtanutta tähteä katonrajaa hipovaan kuusenlatvaan yrittäen olla husimatta alas oksilla vaappuvia lasisia palloja, foliokääreiden sisälle jo ennen minun syntymääni murentuneita suklaakäpyjä ja vuosikymmenten saatossa rispaantunutta, hapsottavaa hopeanauhaa.

Kuusenkoristelun jälkeen istuttiin ja kuunneltiin 33 tuuman vinyylilevyltä jokin barokin tai klassisen aikakauden suuren säveltäjän sinfonia sillä aikaa, kun äiti viimeisteli jouluaterian ja kattoi sen pöytään.

Aterian jälkeen lähdettiin kaupungin toiselle puolelle hautausmaalle. Aina samaa reittiä, aina kävellen, satoi tahi paistoi. Hautausmaalla isä asetti kynttilän vanhempiensa haudalle, seisoi minuutin hiljaa ja piti hattua rintaansa vasten. Aina samalla tavalla. Aina samaa hattua. Sitten lähdettiin kotiin. Aina kävellen. Aina samaa reittiä. Satoi taikka paistoi.

Kotiin tultua syötiin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Soppa oli aina samanvahvuista. Ei koskaan liian vetelää eikä koskaan liian paksua.

Puuron jälkeen isä laittoi jazzlevyn soimaan ja jakoi lahjat. Aina samalla jakkaralla istuen. Aina samalla tavalla. Kun kaikki lahjat oli jaettu, ne avattiin. Narut kerittiin vyyhdeille ja paperit viikattiin talteen seuraavaa joulua varten. Aina samalla tavalla. Sen jälkeen lahjatavarat vietiin paikalleen kaappeihin ja laatikoihin. Sitten mentiin nukkumaan.

Isä piti järjestyksestä. Isä piti täsmällisistä aikatauluista. Isä piti siitä, että kaikki tapahtui niin kuin hän halusi. Aina samalla tavalla, samaan aikaan, samassa järjestyksessä.

Tällainen oli minun 20 ensimmäisen elinvuoteni joulu. Aina samanlainen. Samaan aikaan. Samassa järjestyksessä.

Tällainen oli minun isäni. Aina samanlainen. Aina samassa järjestyksessä. Se isä, joka sanoi minulle: "Sinä olet täysin epäonnistunut ihminen".

Haluan toivottaa kaikille | looran | lukijoille koko sydämestäni Oikein Levollista ja Rauhallista Joulua!

Kirjoitti: |noone| 06:52 | Linkki merkintään | Kommentteja (10) | Trackbackeja (0)

Konsta Kalkkuna tarkisti, että siipi- ja pyrstösulat olivat jotakuinkin ojennuksessa, ja asetti sitten lentolasit silmilleen.

Konsta ei oikein käsittänyt, miksi Ruponen halusi lentää näinkin pitkän matkan kalkkunalla, kun nopeampia ja korkealentoisempiakin kyytejä olisi ollut tarjolla. Ajatteleminen ei kuitenkaan ole kalkkunan vahvimpia puolia, ja niinpä Konstakin lakkasi miettimästä koko asiaa. Niin kauan kuin maksupuoli hoidetaan etukäteen eikä matkavakuutuksista puhuta, ei Konstalla ole nokan koputtamista.

Ruponen kiinnitti pienen matkalaukkunsa Konstan heltassa olevaan matkatavaratelineeseen ja kiipesi sitten kalkkunan selkään. 145D. Ikkunapaikka. "Tulee päheempi fiilis", oli Konsta perustellut paikkalippua ojentaessaan.

"Aletaas mennä", töksäytti Ruponen ilmeettömästi. Konstan päälaella kiiluvasta punaisesta varoitusvalosta huolimatta Ruponen ei kiinnittänyt istuinvyötään.

Konsta Kalkkuna alkoi ottaa korkeutta hitaasti. Raskaat siivet vatkasivat ilmaa laiskasti. "Miks tän nousun pitää aina olla näin hiton vaikeeta", lintu murmatti itsekseen. Kun puunlatvat lakkasivat riipimästä Konstan vatsahöyheniä, se oikaisi ruhonsa vaakalentoon. "Tämä hyvä", se kuittasi.

Grönlannin päällä Konstaa alkoi aina raukaista. Alapuolella verkkaan lipuva yksitoikkoinen valkoinen maisema vaikutti kalkkunaan sillä tavalla.

"Viittiks hiljentää pikkusen", matkustaja Ruponen huikkasi Konstalle noin Grönlannin puolivälin kohdalla.

"Ei tästä mitään tuu. Kuolleena syntyny idea alunperinkin", sanoi Ruponen ja hyppäsi.

Konsta kurkotti kaulaansa ja katseli, miten Ruponen pieneni pienenemistään ennen kuin katosi loputtomaan valkoisuuteen.

"Sinne meni. Oishan toi pitäny arvata. Mikä ihme noita rottia vaivaa? Ne jotenkin herkistyy niin helposti. Ja pah, sanon minä", tuhahti Konsta Kalkkuna, pyörsi ympäri ja lenkutteli takaisin hakemaan seuraavaa matkustajaa.

Kirjoitti: |noone| 23:07 | Linkki merkintään | Kommentteja (2) | Trackbackeja (0)

Tässä vanhoja osoitteita sun muuta pientä kivaa nippelitietoa ylöskirjaillessani olen jälleen kerran itsekseni ihmetellyt, miten vinkeä värkki ihmisen muisti onkaan. Minkähän muotoinen se mahtaa olla? Onko se niin kuin jäätelötötterö? Tötterön kärjessä on reikä, ja sieltä tipahtelee randomgeneroidusti numerosarjoja, joista sitten pitää osata päätellä, ovatko ne puhelin- vai postinumeroita, ja jos ovat, niin kenen. Vai onko muisti pyöreä pallo niin kuin lottokone? Pyörii aikansa ja sylkäisee sitten ulos jotakin, jota pitää yrittää sijoittaa johonkin kokonaisuuteen, kunnes arvotaan seuraava muistikuva.

Jotkut ihmiset kehuskelevat erinomaisella numeromuistillaan. Jotkut taas sanovat, että heillä on valokuvamuisti. Minulla ainoa kelvollinen muisti on sormenpäämuisti. Eikä silläkään paljon kehua voi.

Sormenpäämuisti on se, joka esimerikiksi tietokoneen näppäimistöltä löytää toisinaan jopa ihan oikeat kirjaimet. Sormenpäämuistin avulla pystyy myös näpyttelemään ulkoa puhelinnumeroita ja kaikenlaisia numerokoodeja. Sanella niitä ei osaa eikä kirjoittaa paperille, ellei pistä silmiä kiinni ja kuvittele sormillaan näppäilevänsä niitä johonkin koneeseen.

Sormenpäämuistin toimiminen edellyttää jatkuvaa ja säännöllistä käyttöä. Totesin tämän kerran ollessani yksin ylitöissä ja käytyäni puolen yön jälkeen pikaisesti ulkona tupakalla. Ulko-oven nelinumeroista lukkokoodia ei tarvinnut päiväsaikaan käyttää, mutta öisin kyllä. Aikanaan, kun koodin käyttö oli ympärivuorokautista, oli numerosarja syöpynyt sormenpäämuistini kautta selkäytimeen. Aikojen kuluessa koodi oli kuitenkin käyttämättömyyttään hävinnyt sormenpäistä eikä sitä löytynyt myöskään jäätelötötterö- eikä lottokonemuistista. Hyvän tovin sain ulkoportailla istuskella ennen kuin yövartija tuli kierrokselleen ja päästi minut sisään hakemaan takkini ja tavarani.

Ei sentään ihan niin kökösti käynyt kuin Jahnukaiselle, joka hänkin kärsi huonosta muistista.

Kirjoitti: |noone| 21:42 | Linkki merkintään | Kommentteja (6) | Trackbackeja (0)

Luulen ainakin osittain selvittäneeni syyn täkäläisten ihmisten pulskuuteen. Virallisempiakin selityksiä ilmiölle toki on olemassa, mutta niistä minä viis veisaan, koska oma tutkimukseni näyttää omissa silmissäni ihan riittävän aukottomalta ja siihen jopa sisältyy empiirinenkin osio.

Nämä ihmiset pullistuvat muodottomiksi kuvitellessaan syövänsä oikein ja terveellisesti. Koska itse pysyttelen pääasiassa poissa keittiöstä, olen saanut tämän harha-ajattelun tulokset omakohtaisestikin tuta nahoissani. Eli lihaa on päässyt pikkuisen kertymään luiden ympärille, vaikka koko ajan olen kokin vakuuttelujen mukaan syönyt terveellisemmin kuin ikinä ennen tänne muuttoani.

Kaupassa valistunut kuluttaja tutkii ja vertailee huolella ruokapakkausten sisällysluetteloita. Ja kun silmä bongaa esimerkiksi sanan "täysjyvä", tuote läpäisee välittömästi kriittisimmänkin terveellisyysseulan. Ihan täysin riippumatta siitä, mitä muuta kyseiseen tuoteselosteeseen on kirjoitettu.

Valmistajien hyväksi havaitsemia taikasanoja ovat myös "kevyt", "vähärasvainen" tai peräti "rasvaton". Ne kun pränttää pakkauksen kylkeen isolla ja punaisella, niin ravintotietoiselle kuluttajalle saa myytyä ihan millaisen kaloripommin tahansa. Uusinta uutta taikasanarintamalla on "omega-3". Kun sokerikuorrutetun kermamarsipaanikakun päällä lukee "sisältää sydänystävällisiä omega-3-rasvahappoja", niin koukku on valmis. Eikun kärryyn ja kassan kautta kotiin, ja taas saa perhe suunsa makeaksi terveellisesti.

Roskaruokaa pidettiin ennen hyvinkin epäterveellisenä. Toista on nyt. Tuplaburgersämpylässä nakottaa näkyvästi pari kokonaista viljanjyvää, välistä tursottaa nahistunut salaatinlehti ja hintaan sisältyy tölkki kevytlimpparia. Kun syö yhden sijasta kaksi, tulee terveysvaikutuskin tuplattua.

Minua on myös valistettu muun muassa jäätelostä. Täysin vastoin aiempia käsityksiäni jäätelö ei lihota, sillä sehän on lähes pelkkää sokeria, ja sokeri lihottaa vasta, jos sitä syö yli kolme kahvikupillista päivässä. Rasvaakaan ei enää nykyisin tarvitse jäätelössä pelätä, koska pakkausten päällä lukee useimmiten "trans-fat free" tai jotakin muuta yhtä käsittämätöntä, mutta vakuuttavaa. Eikä kermakaan lihota, koska se tulee lehmästä, ja lehmäthän syövät vain ruohoa.

Ensi viikolla tulee tähän läkähdyttävään terveellisyyteen tauko. Hetken kestää ennen kuin pääsen näistä vyötäröä kiertävistä terveysvaikutuksista eroon, mutta uskoisin tänne palatessani olevani jälleen siedettävissä mitoissa, jotta voin aloittaa kehonrakennuksen ja terveellisen elämän uudelleen.

Kirjoitti: |noone| 18:09 | Linkki merkintään | Kommentteja (4) | Trackbackeja (0)

Edellisessä ruimaisussani puhuin pahaa ulkomaan kielestä. Mutta ei se aina niin mutkatonta ole tämän omankaan kanssa. Rikashan tämä on, mutta joskus joltisenkin vaikeaselkoinen.

Usein kaverit lohduttelevat toisiaan sanomalla, että älä ole moksiskaan. Mutta jos tämä ei kovista ponnisteluista huolimatta ota onnistuakseen, niin ollaanko silloin moksis?

Entäs se, kun pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen? Mitä sillä lusikalla olisi tarkoitus tehdä? Ja mistä tietää, onko käsi riittävän kaunis, jotta siihen voi ottaa lusikan?

Onneksi sentään kukaan ei ole vielä käynyt minun kimppuuni. Tai kenties onkin, sillä en ole kyennyt selvittämään, mikä ja missä on minun kimppuni. Ellei sillä sitten tarkoiteta ihan tavallista kukkakimppua. Siihen nyt ei ainakaan ole kukaan toistaiseksi käynyt. Hyvä niin.

Loppukevennykseksi voisin laittaa tähän pienen, aihetta etäisesti sivuavan lapsuusmuiston. Kaikkihan me rakastamme lapsuusmuistoja, eikös vain!

Lapsuuskotini kerrostalopihassa isommat lapset intoutuivat toisinaan kiusaamaan pienempiään. Ja minä luonnollisesti olin aina se pienempi. Joskus 4-5-vuotiaana kitisin äidille, että isot lapset kiusaa. Äiti sanoi, että jos joku kiusaa, lyö turpiin. Eräänä päivänä ovikello soi. Neljännen kerroksen oven takana seisoi hengästynyt minä, joka puuskutti: "Nyt äiti sano äkkiä missä se turpi on!"

Kirjoitti: |noone| 16:13 | Linkki merkintään | Kommentteja (16) | Trackbackeja (0)

Tiesittekös muuten, että Eurooppa tarkoittaa jotakuinkin samaa kuin entinen Itäblokki? Enpä tiennyt minäkään ennen tänne tuloani. Enkä ihan heti sen jälkeenkään.

Kaupungissa on useita eri alojen liikkeitä, joiden nimet herättävät tällaisessa paatuneessa skandinaavissa tietynlaista kotiseuturakkautta, ja rinnassa syttyy hienoinen toivonkipinä, että josko niistä vaikka jotakin tuttua ja turvallista tuotetta voisi löytää koti-ikävän iskiessä. Vaan ei löydy. Ei tosin ole koti-ikäväkään iskenyt.

Katujen varsilla liikkeiden kylteissä komeilee muun muassa sellaisia nimiä kuin Eurofood, Euro-Can, Eurolift, Euromart, Europa Beauty Supplies ja Europa Kitchens.

Kaikissa euroyrityksissä en toki ole käynyt. Mutta niissä, joissa olen, sekä tuotteiden että palveluntarjoajien alkuperä useimmiten paikantuu Puolaan tai Romaniaan tai johonkin niiden naapuriin. Tämä on tietysti ihan luonnollista, sillä juuri Itä-Euroopasta on tänne tullut suuret määrät emigrantteja. Mutta silti täkäläinen Eurooppa-mielikuva on aika tavalla harhaanjohtava. Vaan mitäpä väliä sillä oikeastaan on. Maassa maan tavalla, mielikuvista lähtien. Valion kotimaista emmentalia kun voi halutessaan ostaa ihan tuosta lähisupermarketista. Hinta tosin on suolainen.

Kyseiseen markettiin mennessä on matkan varrella yritys nimeltä Euro Reflections. Ulkoseinään on liikkeen omistaja ripustanut kyltin, jossa liikkeen nimen lisäksi lukee: "Hair Studio & Spa. Laser Hair Removal".

Minulle tuosta syntyy joka kerran mielikuva, jonka tiedän yhtä vääräksi kuin täkäläisten mielikuva Euroopasta. Mutta en viitsi käydä mielikuvaani oikomaan, koska se saa minut aina hymyilemään. Mielikuvat kunniaan, tasapuolisesti!

Kirjoitti: |noone| 23:32 | Linkki merkintään | Kommentteja (2) | Trackbackeja (0)

Naapurikarsinoissa on tänään käynyt kova porina. Toisessa on melkein puhuttu spermasta ja toisessa sitä on jopa juotu.

Näin uutena tulokkaana minun on oltava tarkkana, etten liiaksi erotu joukosta ja joudu siitä syystä syrjityksi. Eli olkoon sperma päivän teema.

Minulla on ollut elämäni varrella monenlaisia spermakokemuksia. Valtaosa niistä on sovinnaisuudessaan ja arkipäiväisyydessään liian pitkästyttäviä kerrottaviksi. Paljon kerrottavaa ei ole niissäkään muutamassa kerrassa, jolloin spermaa on säilytetty maitotonkassa.

En oikein tiedä, onko mitään kertomisen arvoista siinäkään, kun perin huonolaatuisen sperman perillemenon ja perillä pysymisen varmistamiseksi jouduin lääkärin käskystä varttitunnin runkkaamaan narttua peukalolla. Peukalo oli jäykkä ja jomottava vielä seuraavana päivänäkin.

Pahoinpidellystä peukalosta huolimatta en kuitenkaan muistele tapausta ollenkaan pahalla. Toimenpiteen seurauksena syntyneet neljä lasta olivat terveitä ja suloisia ja pärjäsivät myöhemmin hienosti näyttelyissä.

Kirjoitti: |noone| 20:42 | Linkki merkintään | Kommentteja (4) | Trackbackeja (0)

Tervetuloa tutustumaan uusiin toimitiloihimme! Buffet on siinä heti ovesta oikealla. Sieltä löytyy prinssinakkeja ja pepsiä. Avajaisbudjetti oli aika rajallinen, joten olkaa hyvä ja ottakaa yksi nakki per lärvi, niin riittää molemmille.

Kyllä nyt kelpaa uudessa tallissa mopoa rassata! Ympärillä häärii mekaanikkoja ja varikkotyttöjä. Ruutuliput liehuvat yötä päivää. Ilmassa on koko ajan suuren urheilujuhlan tuntua.

Puhumattakaan itse tallipäälliköstä! Joviaalimpaa, solidaarisempaa ja humaanimpaa miestä saa näistä raadollisista formulapiireistä hakemalla hakea! Kiitos vielä kerran! Lupaan yrittää pitää karsinani puhtaana ja elää muutenkin siivosti.

Naapurikarsinoissa Ferrarin ja Renaultin V24/7-moottorit virittävät pappatunturini kaksitahtikoneen uusille kierrosluvuille.

Itse muuttaminen on aina yhtä tuskaa, eikä se kai koskaan täysin ongelmitta suju. Nytkin pakkasin piironkini huolimattomasti, ja sisältö levisi moottoritiellä sikin sokin ympäri muuttoautoa. Sain kuitenkin kerättyä kaiken talteen, tosin kommenttiloorassa on nyt kaikki kommentit päivätty muuttopäivälle. Mutta sovitaan, että se ei haittaa.

Tehkää olonne kotoisaksi! Ja ottakaa lisää pepsiä kumpikin! Sitä riittää. Ostin huoltsikalta samalla, kun tankkasin muuttoauton. Oli tarjouksessa. Kaksi pulloa kolmen hinnalla.

Kirjoitti: |noone| 16:32 | Linkki merkintään | Kommentteja (50) | Trackbackeja (0)

Jos teillä joskus käy aika pitkäksi ja kaipaatte haasteellista ja mielenkiintoista tekemistä, niin etsikääpä ihmeessä käsiinne jonkun ulkomaan oleskelulupahakemuskaavakkeet ja alkakaa ihan vakavalla naamalla täyttää niitä.

Minä kuvittelin valinneeni tässä suhteessa helpon maan. Onhan täällä miljoonia siirtolaisia kaikkialta maailmasta, osa jopa vielä rajoitteisempia kielen ja ymmärryksen suhteen kuin minä itse. Monet toki tulevat tänne pakolaisstatuksella, mikä osaltaan yksinkertaistaa kupongintäyttöruljanssia. Mutta koska takavuosien koulukiusaamista tuskin katsotaan riittäväksi pakolaisuuden perusteeksi, on meikäläisen pakko yrittää pitemmän kaavan mukaan. Ihan kiltisti. Hermostumatta. Turhautumatta.

Kaavakkeita on luonnollisesti useita. Niissä kysytään pääasiassa samoja asioita vähän eri järjestyksessä. Useimmat kysymykset eivät tietenkään millään tavalla liity kyseessä olevaan asiaan. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - hakija joutuu monessa kohdassa vannomaan ja vakuuttamaan, että kaikkiin kysymyksiin on annettu oikea ja täydellinen vastaus.

Jos esimerkiksi hakijalla on lapsia, on ehdottoman tärkeätä ilmoittaa lasten pituus, siviilisääty ja ammatti. Riippumatta siitä, ovatko lapset 2-, 13- vai 50-vuotiaita. Ja riippumatta siitä, haetaanko oleskelulupaa myös lapsille vai ei.

Niin ikään tulee hakijan ilmoittaa kaikki osoitteet, joissa hän on asunut täytettyään 18 vuotta. Postilokero-osoitteet eivät kelpaa.

Mikäli oleskeluluvan hakijalla on puoliso kohdemaassa, ja lupaa näin ollen haetaan niin sanotussa perheluokassa, on hakijan esitettävä tyhjentävä kertomus ensitapaamisestaan ko. puolison kanssa sekä suhteen myöhemmistä vaiheista. Hakemuksen liitteeksi tulee oheistaa kaikkea mahdollista todistusaineistoa.

Tätäkin kokemusta viisaampana annan arvoisalle lukijalle hyvän neuvon. Älä koskaan heitä mitään menemään! Ikinä et voi olla varma, ettetkö jonakin päivänä haluaisi hakea oleskelulupaa ulkomailta. On tosi ikävää, jos koko prosessi sitten kaatuu siihen, ettei tullut aikoinaan pantua talteen sitä yhtä tiettyä käytettyä kondomia (tietysti asianmukaisella parasta ennen -päiväyksellä varustettuna) tai ostokuittia niistä käsiraudoista, jotka veit Hänelle tuliaisiksi ensitapaamisellanne. Kaikki kelpaa - paitsi soivat onnittelukortit.

Eipä ihme, että hakemusten käsittely kestää ikuisuuden. Ottaahan se aikansa lukea, haistella ja maistella kaikki hakemukset liitteineen. Varsinkin valtion virkahenkilöiltä.

Kirjoitti: |noone| 20:57 | Linkki merkintään | Kommentteja (10) | Trackbackeja (0)

Eriössä pitemmällä istunnolla ollessani tykkään lueskella elektroniikkaliikkeiden mainoslehtisiä. Aihepiiri ilmeisesti jotenkin stimuloi aineenvaihduntaani.

Samassa lehdykässä, jonka tuotteiden innovatiivisuus herkisti minua jo muutama päivä sitten, esiteltiin rinta rinnan myös kaksi kelloradiota, joista toisen on määrä vaivuttaa omistajansa uneen rauhoittavilla luonnonäänillä, ja toinen puolestaan lupaa herättää hänet noihin samoihin ääniin. Ja höpönlöpön, sanon minä! Kyllä minä tuulen suhinaan nukahdan, ei siinä mitään. Mutta että muka pitäisi niihin samoihin leppeisiin henkäyksiin myös herätä. Ei toimi!

Rakas joulupukki. Tuo minulle lahjaksi sellainen vekkari, joka säädettyyn herätysaikaan ensin varovasti aloittaa perinteisellä piippauksella tai pirinällä. Jos laitteessa oleva grps-paikannin tai jokin muu tutkain toteaa minun puolen tunnin päästä edelleen lojuvan tiedottomana laverillani, laite töräyttää ilmoille Elämää juoksuhaudoissa jonkun maaseutupitäjän työväenyhdistyksen puhallinorkesterin esittämänä. Mikäli kelloradio vielä neljännen säkeistönkin jälkeen havaitsee minun yhä nukkuvan, sen sisäänrakennettu pienoisrobotti alkaa antaa minulle napakoita sähköiskuja. Kun sitten lopulta nousen ylös, vekkarirobotti seuraa minua kosketusetäisyydellä ulko-ovelle asti ja palaa vasta sen jälkeen paikalleen yöpöydälle lukulampun alle odottamaan seuraavaa toimeksiantoa.

Itse asiassa, rakas joulupukki, tuo saman tien kaksi.

Kirjoitti: |noone| 05:25 | Linkki merkintään | Kommentteja (10) | Trackbackeja (0)

Pienessä idyllisessä kylässä tuolla vähän pohjoisempana on ainakin yksi onneton 67-vuotias papparainen, jolla ei mene kovin hyvin.

Vanhassa myllyssä tasokasta ruokaravintolaa pitäneen vaarin kohtaloksi koitui salaperäinen "Mr. Big". Tämä ovela paholaisen kätyri sai viekkaudella ja vääryydellä houkuteltua vanhan herran mukaan bisneksiinsä. Helppojen ja runsaiden lisätienestien lisäksi herra Suuri lupasi myös ostaa ravintolan papalta, jotta tämä pääsee lokoisia eläkepäiviä viettämään uuden omaisuutensa ja 26-vuotiaan vaimonsa kanssa.

Herra Suuren tekemä yhteistyötarjous koski viherkasvien kasvattamista. Ravintoloitsijalla oli vanhassa myllyssään tähän tarkoitukseen mainiosti sopivat puitteet: neljä huonetta joutavaa tilaa ja sähköturbiinitkin valmiina.

Ainakin vuoden verran kerkisi pappa harrastaa puutarhanhoitoa myllynvintillä. Kaikki olivat tyytyväisiä: ruoka oli ravintolassa edelleen mitä mainiointa, ja yläkerran rehut kukoistivat. Parikin satoa ehti vanha herra kasvihuoneistaan korjata, ja herra Suuri maksoi niistä, joskin paljon vähemmän kuin oli alunperin sovittu.

Viime talvena homma sitten levisi käsiin, kun poliisi ratsasi vanhan herran myllyn.

Eilen papparukka tuomittiin marijuanan kasvatuksesta vuodeksi lusimaan. Vaimo oli jo aika päiviä lähtenyt omille teilleen, ja ravintolakin on herra Suuren lupauksista huolimatta edelleen myynnissä. Voi voi.

Vähän vaihtelua loputtomien vaaliuutisten väliin.

Kirjoitti: |noone| 20:49 | Linkki merkintään | Kommentteja (0) | Trackbackeja (0)

Olen tässä pikkuhiljaa varovasti pieninä annoksina ruvennut henkisesti orientoitumaan kustannuspaikalle paluuseen. Kovin pitkälle en ole vielä päässyt. Olen yhä jumissa ensimmäisessä peruskysymyksessä: kuka minä olen?

Haluaisin kernaasti nähdä omasta työpaikastani laaditun kaavion, jossa olisi graafisesti esitetty talon henkilöstörakenne. Uskon, että siitä saisi tällainen tosikkokin hyvät naurut.

Otetaanpa yksinkertaistettu esimerkki:

Taloon perustettiin aikoinaan kaksi uutta vuoden määräaikaista vakanssia, joihin valittiin omilta vakipaikoiltaan henkilöt B ja C. B:n ja C:n vakituisten vakanssien sijaisuuksia hoitamaan siirrettiin omista vakiviroistaan henkilöt A ja D. B:n ja C:n määräaikaisuudet on sittemmin uusittu aina vuodeksi kerrallaan, ja heidän vakivirkojensa sijaisina ovat jatkaneet A ja D. A:n ja D:n vakituisia vakansseja ovat eripituisissa pätkissä hoitaneet määräaikaiset sijaiset, joilla ei ole vakituista virkaa.

Jossakin vaiheessa henkilö A jäi ensin vuorotteluvapaalle ja sen jälkeen palkattomalle virkavapaalle. Hänen määräaikaiseksi sijaisekseen siirrettiin henkilö E, jonka omaa vakivirkaa hoitamaan otettiin määräaikainen sijainen. A:n vakivakanssia tuuraa edelleen määräaikanen sijainen vuoden mittaisissa tai sitä lyhyemmissä pätkissä.

Jos B:n ja C:n virat vihdoin usean vuoden määräaikaisuuden jälkeen vakinaistettaisiin, voitaisiin heidän entisten vakipestiensä sijaisuuksia vuosikausia hoitaneet A ja D niin ikään vakinaistaa, jolloin A:n ja D:n alkuperäiset vakituiset vakanssit vapautuisivat täytettäviksi. Kahden uuden vakituisen työntekijän palkkaaminen kuitenkin sotisi sitä työnantajan tekemää periaatepäätöstä vastaan, jonka mukaan vakituisten työntekijöiden nuppilukua ei lisätä.

Harva haluaa kovin pitkään elää pätkätyöläisen määräaikaiselämää. Niinpä vakipaikka otetaan sieltä, mistä se saadaan. Henkilöstökulusäästökampanjaansa loputtomiin jatkava työnantaja joutuu tippa silmässä katsomaan vierestä, kun nuoret, koulutetut ja innokkaat lähtevät talosta vakituisen leivän perään kyllästyttyään määräaikaisesti odottamaan talon vakiväen kuolemaa, burnoutia tai muuta luonnollista poistumaa.

Minäkin odotan luonnollista poistumaa. Omaani.

Kirjoitti: |noone| 23:12 | Linkki merkintään | Kommentteja (2) | Trackbackeja (0)

Kyllä maar olisi oiva olemassa semmoinen lisänakkula, jonka voisi täpäyttää näkyviin itseaiheutettujen haamupäivitysten yhteydessä. Joku jo tässä taannoin muistaakseni tällaisen namiskan perään täällä kyselikin.

Halu mennä konehuoneeseen leikkimään ei ainakaan minun tapauksessani kulje tasatahtia postausmotivaation kanssa. Päinvastoin. Yleensä sitä hakeutuu koodin väliin piiloon juuri silloin, kun on tavallistakin vähemmän mitään sanomisenarvoista sanottavaa.

Tunnollisena (heh!) lokarina koen kuitenkin velvollisuudekseni sanoa jotakin, ettei tule arvoisalle lukijalle ihan turhaa reissua sitä haamunakkulaa odotellessa.

Ja pitäähän minun myös peitellä ne, joiden nukkumaanmenosta minut on vastuulliseksi kelpuutettu.

Kirjoitti: |noone| 22:38 | Linkki merkintään | Kommentteja (0) | Trackbackeja (0)

Hiphei!

Nyt on joululahjapulmat ratkaistu kertalaakista. Ihme on, jos eivät tästä härpäkkeestä saa kunnon kicksejä niin kummilapset kuin anopit ja isoisätkin.

Olen aina ollut hyötylahjojen kannattaja. Siis ei mitään jonninjoutavaa krääsää, vaan kunnon käyttötavaraa. Ja mikä voisikaan olla enemmän käyttötavara kuin oheinen vessapaperitelineradio.

Esiteteksti kysyy vetoavasti: "Miksi istuisit hiljaisuudessa?". Ja jatkaa: "Tämä vessapaperitelineradio täyttää ilman mielikanavasi lempimusiikilla". Takana ovat siis ne ankeat ajat, jolloin huussin ilman täytti istunnon aikana jokin ihan muu kuin lempimusiikki.

Koko ihanuuden kruunaa tietysti sisäänrakennettu hälytyssireeni (punainen nappi) "kylpyhuoneen hätätapauksien varalta".

Kirjoitti: |noone| 21:30 | Linkki merkintään | Kommentteja (3) | Trackbackeja (0)

Minulla on haave. Tahtoisin niin kovasti minäkin joskus saada edes yhteen ruimaisuuni yli 15 kommenttia. Se olisi huikeaa!

Tämän unelman toteutuminen vaatisi varmaan aika paljon fyysistä työtä tai vaihtoehtoisesti mittavia henkisiä ponnisteluja. Siltikin saattaisi tavoite kovasta yrittämisestä huolimatta jäädä saavuttamatta. Sitten tulisi pettymys ja masennus ja ahdistus ja olisi pakko pitää lomaa.

Sen verran kisahullua kansaa olemme, että joku kansanäänestystyyppinen Hottis-skaba voisi olla aika varma nakki. Paha vain, että tämä(kin) idea on jo toisaalla keksitty ja hyväksi havaittu, joten kintuille pissi sekin. Hushus äänestämään! Äänioikeus on kaikilla ikään, sukupuoleen, arvoon ja ammattiin katsomatta. Ehdokkaankin saa itse nimetä. Jos tämä ei ole demokratiaa, niin ei sitten mikään!

Näin ollen edes potentiaalisesti toimivista vaihtoehdoista taitaa olla jäljellä vain nimenhuuto.

Eli kysymys kuuluu: kuka Sinä olet, arvoisa lukijani, joka toiveikkaana jaksat kerta toisensa jälkeen pistäytyä Loorassa katsomassa, josko täältä vihdoin löytyisi jotakin lukemisen arvoista?

Rakas lukijani, tiedän, että tämä teettää Sinulla jonkin verran töitä, kun Sinun pitää nyt keksiä itsellesi niin monta uutta nimimerkkiä, että saamme sen 15 kommentin rajan rikottua. Mutta uskollisuutesi ja vaivannäkösi palkitaan viimeistään taivaan porteilla.

Kiitos Sinulle jo etukäteen. On tämä huikeaa!

Kirjoitti: |noone| 20:42 | Linkki merkintään | Kommentteja (36) | Trackbackeja (0)

Minulla oli lapsosena täydellinen sarja Aku Ankan taskukirjoja numero ykkösestä muistaakseni sataankahteen. Nimeltä muistan niistä ainoastaan yhden. Siinä oli Roope-setä ja Heluna kannessa. "Ympäri mennään, yhteen tullaan."

Ansioituneena aasinsillanrakentajana pääsenkin tämän johdannon jälkeen sujuvasti siirtymään ympärileikkauksiin.

Minusta on lähes pöyristyttävää, että Yhdysvalloissa yhä edelleen ympärileikataan "lääketieteellisistä syistä" keskimäärin 60 % (2003) vastasyntyneistä poikalapsista. Vähiten (n. 31%) poikavauvoja ympärileikataan läntisissä ja eniten (n. 78 %) pohjoisissa osavaltioissa. Kanadassa vastaava keskiarvo (2003) on noin 14 % (Newfoundland & Labrador 0 % - Prince Edward Island n. 30 %).

Luvut ovat viime vuosikymmeninä olleet selvästi laskusuunnassa, mutta minun mielestäni ne ovat edelleen käsittämättömän korkeat.

Amerikassa vastasyntyneiden poikien systemaattinen ympärileikkaaminen aloitettiin 1880-luvulla. Tällä tavalla haluttiin lännen uljaista urhoista kitkeä paitsi masturboinnin inhottava ja epäterveellinen pahe, myös muun muassa seuraavat esinahkaperäisinä pidetyt sairaudet: tyrä, munuaiskivet, unettomuus, reuma, epilepsia, astma, vuoteenkastelu, kuppa ja hulluus. Luja oli tuohon aikaan jenkkitohtoreiden usko esinahan voimaan!

Nykyisin yhdysvaltalaiset ympärileikkausten puolestapuhujat vetoavat muun muassa virtsatietulehdusten, siitinsyövän ja sukupuolitautien ehkäisyyn sekä hygieniaan unohtamatta myöskään, että "pojan tulee näyttää isältään" ja "muuten kaverit kiusaa". Kaikille noille on olemassa myös vasta-argumentteja, ja ympärileikkausten vastustajat ovatkin viime vuosina käyneet yhä äänekkäämmiksi ja saaneet riveihinsä yhä enemmän myös lääkäreitä ja muuta terveydenhuoltohenkilökuntaa.

No joo. Ei tälläkään vuodatuksella mitään varsinaista tarkoitusta ollut. Halusinpahan vain varoittaa, ettette suotta peljästy ja hämmenny, jos joskus satutte Uuden mantereen herrojen kanssa samaan aikaan saunaan.

Kirjoitti: |noone| 19:41 | Linkki merkintään | Kommentteja (2) | Trackbackeja (0)

Taitaa olla kohta aamupäiväunien paikka, sillä röökit alkavat käydä vähiin ja lisää saa vasta iltapäivällä. Nukkuessani en polta. Tietääkseni.

Ruokakuntamme tupakkaostokset tehdään läheisessä intiaanireservaatissa, missä verovapaasta kartongista tarvitsee pulittaa vain noin puolet tavallisten kauppojen verollisesta hinnasta.

Savukkeiden ja sikarien myynti tuo toivottua tuloa moneen natiiviperheeseen, sillä reservaatissa on kymmeniä erikokoisia ja -tasoisia tupakkamyymälöitä ja -kojuja.

Meitä lähimmässä intiaaniterritoriossa asuu yhteensä noin 22 000 intiaania kuudesta eri heimosta.

Reservaatit ovat itsenäisiä monien hallinnollisten ja julkisten palvelujen suhteen. Niillä on muun muassa omat sosiaali- ja terveyspalvelut, palo- ja pelastustoimi sekä poliisi.

Rajoitetusta itsehallinnostaan huolimatta reservaatit toki tarvitsevat myös maan hallituksen ja provinssin tukea ja vastaantuloa monissa asioissa. Tällä hetkellä yksi intiaanien vakavimmista ongelmista on talousveden heikko laatu. Lokakuussa yhdestä reservaatista jouduttiin evakuoimaan yli tuhat intiaania vedenlaadun heikkenemisen vuoksi. Meitä lähinnä olevalle reservaatille terveysviranomaiset antoivat jo 90-luvun lopulla kehotuksen keittää kaikki juomavesi. Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa todettiin yli 80 prosenttia reservaatin kaivoista olevan koli- ja muiden vastaavien bakteerien saastuttamia.

Parempi vedenlaatu edellyttää vedenkäsittelylaitosten rakentamista. Rakentaminen maksaa. Jo pelkästään meidän provinssissamme juomaveden keittokehotuksen alaisia reservaatteja on jo yli 50.

Röökien ostaminen intiaaneilta on näin ollen vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se tuo lisätuloja intiaaniperheille. Toisaalta tavalliseen kauppaan maksetuilla tupakkaveroilla voitaisiin rakentaa muun muassa noita vedenkäsittelylaitoksia reservaatteihin. Se, käytettäisiinkö ne verorahat lopulta tuohon vai johonkin muuhun tarkoitukseen, onkin sitten jo toinen juttu. Niinpä olemme toistaiseksi valinneet tämän suoran tuen vaihtoehdon. Kun se on omalle kukkarollekin kevyempi.

Kirjoitti: |noone| 17:13 | Linkki merkintään | Kommentteja (4) | Trackbackeja (0)