Täytyy jotenkin johtua tuo kaksineuvoisuus siitä, että elät toinen jalka Suomen ajassa ja toinen tarpoo looran ajassa. Vai onko syy sittenkin kaikitenkin lokistanissa. Jospa tämä on taiottu. Jospa meitä ole ollenkaan. Mietipä sitä.

Voi, kännykästä on montaki hyötyä, vallankin sillon, kun sitä pitää äänettömällä ja värinällä; eipä häiritte pahemmin, ei.

Ja mitä nukkumiseen tulee, joskus sitä nukkuu paremmin, yleensä huonommin. Tai ainaki heräilee enempi ja pieniinkin ääniin. Joskus taas saa pihalla mesota vaikka koko Tampereen rosvojoukko, enkä tiedä mistään mittään.

Enää en tosin nukahda kesken lauseen, kuten pienenä mummilassa uunin vieressä nojatuolissa, kun ukkosti. Nykyään olen muuten vaan sekasin. Myös ukkosella.

Voi, Mea, tokihan minä tiedän, ettei teitä ole ollenkaan. Eikä meitäkään. Ja Lokistanin syytähän kaikki on, tietysti. Tosin en minä ollut yhtään tämän parempi herääjä lapsenakaan. :}}

Kadehdin sinua, Tinka. Säilyy edes jonkinlainen roti elämässä, kun osaa herätä. Mitä kesken lauseen nukahtamiseen tulee, sekin onnistuu minulta mainiosti. Sekä oman lauseen että jonkun toisen. :}

Mä tahdon kyllä oikeastaan sen hobbyhallin kahvinkeittimen jonka voi ajastaa aamuksi keittämään kahvin valmiiksi heräämistä varten. Se on vähän kun auton tolppalämmitys.

Sepä onkin vallan oiva vekoitin se. Kokemuksesta voin kertoa. Tosin Hobbyhallin mallista en mene takuuseen, mutta oma vain-kaksi-kättä-ja-black-&-decker -keitin pelittää loistavasti. Toki auton tolppalämmityskin on ihan hyvä homma, mutta se vain tulee turhan kalliiksi, kun pitäisi se autokin olla ja kaikkea. Ja siinä autossa se piuha. Se se vasta tyyris lysti onkin!

Mie tykkäsin muutampi vuosi sitte herätä kelloradio-herätykseen (normi kellopirinästä ei tullu kun pahalle päälle). Mutta sitte kävi sen verran ohrasesti pari kertaa, että kun radiosta pärähti kivat iskelmät soimaan, niin enhän sitä herätä tajunnu, vaan olin unissani millon missäkin tansseissa, missä ko. orkesteri soitti.

Muutama pommiaamu ja siirryin kännykkäherätykseen. Se toimii yleensä aina. Myös tänään.

Ennen heräsin CD:n ajastuksen naksahdukseen. Laitteen olin sijoittanut salaviisaasti kauas toiseen huoneeseen, jonne rientäminen herätti sen verran, ettei takaisin sänkyyn jaksanut mennä, kun oli kerta väsynyt (ikuista paradoksia tämä elämä). Rientää piti, kun ei jaksanut joka aamu kuunnella sitä samaa levyä ja vaihtaa ei muistanut.

Sitten tuli sängyn päätyyn Tivoli, jonka kauniiseen ääneen Grooven tahteihin nukahdan ja aamulla herään hitaasti niihin samoihin. Ja ihmettelemään, että miten voi herätä siihen samaan, johon nukahtaa. Paradoksia toisensa perään. Ihmetellessä sitä sitten vahingossa aivotoiminta käynnistyy ja vot, on hereillä.

Jotain hyötyä siis kännykästäkin. Vai mitä, Tinka? :}}

En kyllä ymmärrä. Eivätkö ihmiset oikeasti nuku, kun heidät tuolla tavalla saa hereille kaiken maailman ininöillä ja pimputuksilla? Tai kenties se olenkin taas minä, joka olen ymmärtänyt koko nukkumisen idean väärin. Jossakin niin syvällä minä kuitenkin nukkuessani olen, että sieltä ei ilman torvisoittoa ja sähköiskuja ylös tulla. Ainakaan ajoissa.

Sitä paitsi olen sitä mieltä, että aamuja on ihmisen elämässä tuplasti enemmän kuin iltoja: yksi vähän ennen iltaa ja toinen hetikohta illan jälkeen. Epistä.

Missä sä oikein piileksit?

Voih! Onko minua kaivattu?? Kylläpä nyt omatunto soimaa. Ruimaisin tuohon yläpuolelle jotakin selityksentynkää.

Tuntui oikein mukavalta, että joku huomasi poissaoloni. Kiitos, Saara! :}}