Olen tässä viime kuukausina lueskellut Lawrence Sanders -vainaata.

Varsinkin Sandersin Kuolemansynnit ovat tarjonneet mitä messevintä ajanvietettä, viihdettä ja todellisuuspakoa niitä janoavalle. Alkuperäiskielisenä teksti on tietysti herkullisimmillaan, mutta eivät ne pari lukemaani käännöstäkään ole pöhkömpiä olleet, vaikka kyseessä ihan puhdas liirumlaarumhömppä onkin. Työn alla on nyt Neljäs kuolemansynti eli sarjan viimeinen teos. Ei oikein meinaisi edes raaskia lukea, kun sitten ottaa päähän, kun takakansi tulee vastaan eikä jatkoa seuraa.

Jos kohta Sandersin kuvaukset siitä, mistä raaka-aineista ja miten etsiväosaston entinen päällikkö Edward X. Delaney rakentaa intohimonsa kohteena olevat voileivät, ovat yksityiskohtaisuudessaan vallan huikeita, niin vieläkin huimempiin suorituksiin kirjailija ylsi pistäessään jonkun romaaninsa naishahmoista siivoushommiin. Sieluni silmillä näen mieskirjailijan naputelleen kirjoituskonettaan Wal-Martin postimyyntikataloogi edessään kotitaloustarvikeosaston kohdalta avattuna. Sandersin kirjojen rouvien siivouskomeroista löytyy aivan kaikkea Spick-&-Spanista Windex-ikkunanpesuaineeseen ja Drano-viemärinaukaisijaan.

Toivottavasti Sanders ymmärsi perätä pesuainefirmoilta provikat tehokkaasta mainonnasta. Sillä kukapa ei haluaisi kylppärinsä hohtavan yhtä puhtaana kuin vaikkapa New Yorkin ensimmäisellä naispuolisella sarjamurhaajalla.