Olisiko mitään mahdollisuuttaa olla yhtään armollisempi itselle?

Toki! Heti, kun siihen löytyy yksikin hyvä syy. Sillä pyrin toki olemaan reilu ja demokraattinen itseäni kohtaan ja antamaan itselleni ansioni mukaan.

Ihmisiähän me vain ollaan ja tehdään kaikenlaista tämän tästä jokaikinen. Jos jokin asia vaivaa ylitsepääsemättömästi, eikö kannattaisi vain mennä eteenpäin? Elämä on liian lyhyt itsensä loputtomaan ruoskimiseen.

Siinä eteenpäinmenossa on vain se henkilökohtainen ongelma, että kyky nähdä tätä hetkeä pitemmälle on verrattain rajallinen, ellei peräti olematon. Niinpä minä sitten sitä kykyä odotellessa läiskin itseäni ihan vain tässä ja nyt.

Jospa yrittäisikin nimenomaan elää tässä hetkessä ilman sitä menneisyyden painolastiakaan, jos kerran eteenpäinkään ei voi katsoa. Menee sitten vaikka tunnin kerrallaan.

Minä olen kironnut pitkään sitä, että eräät täälläkin jäävät menneisyyden haamuihin. Toisille ihmisille anteeksi antaminen tai edes jonkinasteinen armahtaminen tuntuu ylivoimaiselta ja sillä perusteella ollaan valmiita alistamaan, ruoskimaan, vähättelemään läheisiään. Sinä ilmeisesti teet sen itsellesi, mutta se on ihan sama kuin jos sen tekisi sinulle joku muu. Ehkä siinä vaiheessa huomaisit, miten epäreilua se elämän kannalta on. Ei täällä olla kuin kerran.

Tiettyyn rajaan asti sen menneisyyden voi jättää taakseen ja unohtaa, mutta paljon on niitä tehtyjä ja tekemättömiä tekoja, joiden seuraukset kulkevat mukana läpi elämän. Vastuu omista valinnoista ei lopu koskaan.

Kuten sanoit, kerranhan täällä vain ollaan. Mutta jos itsensä jalostaminen paremmaksi ihmiseksi vetää kerran toisensa jälkeen vesiperän, tuntuu se yksikin kerta toisinaan kohtuuttomalta.

Omassa ja toisten ruoskinnassa on se ero, että ne toiset eivät voi minua edes ruoskimalla muuttaa, mutta minun itseni pitäisi pystyä se tekemään. Pitäisi.

Voisi tietysti tehdä sellaisen sopimuksen, jos itseruoskinta käy voimille, että sinä noone ruoskisit Saaraa sen takia, että hän tekee liikaa töitä terveytensä kustannuksella, eikä jaksa hoitaa itseään ja sinä Saara voisit ruoskia noonea sen takia, että... no, kyllä te keksitte.
Ja minuahan ette sitten ruoski, joten turha liittoutua yhteen.

Olkaa MOLEMMAT kilttejä itsellenne(ja toisillenne siinä sivussa). Ihmisellä on yksi elämä, valitettavasti tai luojan kiitos, miten sen ottaa. Vähän armoa ja itsensä tykkäämistä peliin.

toivottelee Petra töistä ja se on taas menoksi, joten turha väittää tähän vastaan, en ehdi lukea kuitenkaan

Itsensä tykkääminen on erityisen kannatettava asia mutta harva meistä on niin erillisiä yksiköitä, etteikö eläen vain itsestä tykäten tölväisisi jotakuta, josta haluaa myös tykätä tai rajaisi itsestään tykäten jonkun toisen oikeuksia tykätä itsestään omalla tavallaan. Vaikka kaiken järjen mukaan niiden pitäisi kulkea käsikynkkää, niin ei ne aina niin mene. Kun meitä itseitä on niin moneen lähtöön. Nekin, jotka tykkäävät toisistaan, ovat kahteen eri lähtöön ja molempien itsestäykkäämisprosessi on jo melkomoista säätöä. Siinä aina joku ratas klikkaa. Välillä enemmän, toisinaan vielä enemmän.

Enhän minä toki Petralle ala vastaan väittää. Sen sijaan totean, että Petra on täten enemmistön päätöksellä nimitetty kollektiiviseksi ruoskaeläimeksi, joka ruokatuntien ja muiden lakisääteisten taukojen aikana vastaa itsensäruoskijoiden riittävästä ruoskansaannista. Poissaolevana asianomaista ei kuulla, eikä hänellä ole päätöksestä valitusoikeutta.

Mea, käskynkkää kulkeminen ei ole helppoa sekään. Jos askelpituudet eivät täsmää tai tahti ei synkkaa, muuttuu meno töksähteleväksi ja pahimmassa tapauksessa käsikynkkäläiset muksahtavat molemmat nurin. Mutta harmoniseen tasatahtiin kannattaa aina pyrkiä.

Mitä itsestään tykkäämiseen tulee, niin se on kieltämättä kinkkinen ja kaksipiippuinen juttu. Sekin, joka ei osaa itsestään tykätä, tykkää usein toisesta/toisista ja tykkää, jos itsestä tykätään. Mutta olemalla tykkäämättä itsestään silloinkin, kun joku toinen tykkää, sitä tavallaan loukkaa sitä, joka tykkää asettamalla tämän arvostelukyvyn kyseenalaiseksi. Ja moisesta toisen loukkaamisesta se, joka ei itsestään tykkää, saa sitten jälleen yhden syyn lisää olla tykkäämättä itsestään.

Oravanpyörä? Maailmanpyörä? Kärrynpyörä?

Vaan ei onnenpyörä.

Miten niin poissaolevana...???? No, nyt poistun, iloisesti ruoskaa heiluttaen, tauko loppuu just... viuh, viuh, viuh.

Jaksamisia ja voimia ja isot halit kaikille.

Itse Petra itsensä kuittasi ulos edellisen kommenttinsa lopussa, joten ruoskaeläimen valinnasta päättänyt elin luonnollisesti oletti hänet poissaolevaksi.

Hyvä, että ruoska viuhuu. Täällä sille on käyttöä. Ja minäkin saan välillä lepuuttaa ruoskakättäni.

Kiitos voimista! Niitä aina tarvitaan. Ylimääräiset voi sitten laittaa kierrätykseen. :}

"Mutta jos itsensä jalostaminen paremmaksi ihmiseksi vetää kerran toisensa jälkeen vesiperän, tuntuu se yksikin kerta toisinaan kohtuuttomalta."

Voi, niinhän se on. Sitä odottaa aina niitä pysyviä tuloksia, mutta ehkä niitä ei tulekaan ennen kuin antaa tai saa anteeksi.

Saara, minä tunnen ja tiedän niin monia hyviä ihmisiä - ja vielä useampia itseäni parempia - että tiedän pysyvän hyvyyden olevan inhimillisesti mahdollista. Siksi en voi antaa itselleni omia heikkouksiani anteeksi, koska niitä ei voi millään puolustella.

Muut kyllä ovat antaneet ja antavat minulle anteeksi sen, että olen, mikä olen. Ilman heidän anteeksiantoaan olisin vielä syvemmällä omassa suossani.

Ohhoh, minä kun olen luullut, ettei ole pelkästään hyviä ja huonoja ihmisiä, vaan pelkästään ihmisiä. Ja sitten on pahoja tekoja ja hyviä tekoja, joita voi tehdä tai välttää tekemästä. Mutta kaikissa meissä on kyky sortua tekemään typeryyksiä, myös niillä tuntemillasi hyvillä ihmisillä. Menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta tämän hetken voi. Ja se alkaa siitä, että antaa itselleen anteeksi, mikä ei tarkoita sitä, että antaisi luvan jatkaa niitä tekoja, joita myöhemmin joutuu katumaan. Ehkä juuri se armottomuus pistää sinut epäonnistumaan. Olet kenties menettänyt toivosi itsesi suhteen ja olet sillä tavalla kierteessä. Jos vain voisit hyväksyä itsesi samanlaisena virheellisenä ihmisenä kuin kaikki muutkin, ja hyväksyä siten myös ne mielestäsi virheettömät ihmiset virheellisinä, voisit jatkaa elämääsi hieman kevyemmällä taakalla. Ei ole mitään yli-ihmisiä olemassakaan. Jos ajattelet, että muut ovat sinua parempia, nostat ne muut ihan väärälle jalustalle.

Siis kenties Sinun tulisi armahtaa myös ne muut tavallisiksi pulliaisiksi.

Hyvillä ihmisillä en suinkaan tarkoita virheettömiä tai täydellisiä ihmisiä, sillä sen verran ihmisyydestä toki ymmärrän itsekin, että tiedän täydellisyyden olevan ihmisen tavoittamattomissa. Tavoittelemisen arvoista se silti on.

Hyvillä ihmisillä tarkoitan nimenomaan ihmisiä, joilla on kyky tehdä, kokea ja ajatella hyviä asioita. Edelliseen viitaten nämäkin ihmiset tekevät, kokevat ja ajattelevat välillä pahoja asioita, mutta silloinkin heillä on tallella kyky suodattaa virheistään tarpeellinen opetus ja näin välttää samojen virheiden jatkuvaa toistamista.

Pyhimyksen viittaa en kenenkään harteille ole pukemassa enkä ketään jalustalle nostamassa. Toisia ihmisiä kunnioitan edellä mainituin perustein enemmän kuin toisia. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, samoin perustein.

On se sama kyky Sinullakin. Se voi olla mielestäsi aika pahasti piilossa, mutta on se siellä. Eivät ne kyvyt mihinkään häviä. Ja kaiken kaikkiaan näkeehän sen tänne asti, että siellähän ne ovat.

Niin vakuuttava olet, että melkein jo saat minutkin uskomaan, että se on siellä. Vaan kun tiedän, ettei ole. Monasti tosin tuntuu, että helpompi olisi olla ja elää, jos ei tietäisi. Silloin voisi luulla sitä, mikä milloinkin hyvältä tuntuu.

Olisin varmasti vähän parempi ihminen, jos en aina inttäisi ja vänkäisi näin kamalasti. M.O.T. :}

Minun puolestani saat vängätä just niin paljon kuin jaksat, niinhän minäkin teen :)

Olenhan minä sitä paitsi lukenut sinun ajattelevan paljonkin hyviä asioita. Tämä synkkä Suomi on saanut Sinut tolaltasi. Ketäpä se ei äkkiseltään saisi.

Valoa ja voimia. Sekä öitä ja kaikkea.

Kiitos, Saara!

Tästä tuli ihan hyvä keskustelu. Vielä parempi se olisi ollut, jos olisin vängännyt vähemmän. Tai edes sanonut jotakin järkevää. Tai mieluiten ollut ihan hiljaa.

Hyvää yötä ja rauhallisia unia.

En keksi mitään järkevää sanottavaa tähän henkien taistoon, mutta sekaannun hyväntahtoisesti yhteen jutskaan: Armollisuutta - johon kommenttien alussa viitattiin - ei voi ansaita. Sehän olisi silloin tavallista oikeutta vain.

Armoa, ei oikeutta, sitä tämä maailma tarvitsee enemmän - ja nyt armahdan itseni tietokoneen äärestä nukkumaan.

Armo.. henkien taisto... kuulostavat melkeinpä hengellisen debatin aineksilta nuo. Vaan ihan leppoisastihan tässä on jutusteltu, niin että rohkeasti mukaan vain, Pauliina!

Ihminen saa ansionsa mukaan, niin hyvässä kuin pahassa. Näin se yleensä elämässä menee. Sama pätee myös minuun itseeni. Kyllä minun on oma arvostukseni ansaittava. Jos en täytä omia vaatimuksiani, on minun yritettävä kovemmin. Tietysti voisin unohtaa kaikki oppimisen ja henkisen kasvun vaatimukset (ja edellytykset), antaa itselleni oman huonouteni anteeksi, armahtaa itseni ja lakata yrittämästä. Mutta ei ihan vielä.

Nyt kuitenkin pidän yrittämisessä pienen tauon ja menen takaisin nukkumaan. :}}