Loora #60
Heti perään raskautan Teitä (ja itseäni) toisella haasteella. Toivottavasti tämä jää nyt ainakin vähäksi aikaa viimeiseksi tätä lajia.
Viisi (5) omituista tapaa pitäisi nyt luetella. Kinkkinen tehtävä. Tätä pitäisi ennemminkin kysyä joltakin kanssaihmiseltä, sillä eiväthän ne omat tavat omissa silmissä mitenkään omituisilta näytä. Mutta yritetään.
1) Ollessani ajatuksissani tai keskittyessäni johonkin heiluttelen ja värisytän vimmatusti varpaitani (kaikkia muita paitsi ukkovarpaita). 2) Säädän herätyskellon aina soimaan vähintään tuntia ennen varsinaista ylösnousua vain voidakseni kokea uudelleennukahtamisen autuuden väännettyäni hälytysaikaa tovin myöhäisemmäksi. 3) Sen sijaan, että vastaisin työpaikalla ovipuhelimeen korrektisti ohjeen mukaan "Kuka siellä?", tiedustelen soittajalta tunnussanaa. 4) ---. 5) ---.
Mikäli kohdissa 4) ja 5) näkyy ainoastaan viivoja, on blogiin asennettu siveys- ja säädyllisyysfiltteri sensuroinut kyseiset omituiset tapani perheblogiin sopimattomina.
Ai niin. Säännöt kuulemma pitää oheistaa jokaiseen haastepostaukseen. Eli siis: Kirjoita merkintä, jossa paljastat viisi omituista tapaasi. Tämän jälkeen valitset seuraavat viisi ihmistä, jotka haastat tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkität haastamasi ihmiset merkintäsi loppuun ja käyt ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. Via.
Annettakoon vahingon kiertää, eli täten haastan Annin, Cybbiksen, Lostiksen, /mekin ja Person (joka tosin näyttää valitettavasti tyystin kadonneen blogikatukuvasta).

Kommentit:
Sitä vain tuosta viitoskohdasta, että voisiko siinä käyttää Svarfegan sijasta tavallista voiteluöljyä? Se ei kyllä ole vihreää, mutta liukasta kumminkin.
Kommentoi: Anni | 17.01.06 03:09
Äsh. Filtterissä on näköjään bugi. Kun ei siinä pitäisi ollenkaan lukea Svarfega vaan vaseliini. :}
Kommentoi: |noone| | 17.01.06 03:20
toi on hyvä idea kysyä tunnussanaa tohon duunipaikan ovisummeriin. Täytyypä testata heti huomenna!
Kommentoi: Heli | 22.01.06 17:00
Heh, Heli. Varaudu siihen, että useimmat tarjoavat tunnussanaksi "öööö". Raukoilla menee mokomasta konseptit ihan sekaisin. Ja sekös piristää työpäivää kummasti! :}}
Kommentoi: |noone| | 22.01.06 23:15