« Loora #65 | Etusivu | Loora #67 »

Loora #66

Niin se lähenee tämäkin Miehen päivä loppuaan. Myöhästyneet onnittelut vain kaikille Miehille.

Kun pienen pullean pojanpalleron nimeksi pannaan Ukko-Mies, pääsee lapsukainen syömään ihan virallista almanakan mukaista nimpparikakkua kahdesti vuodessa. Molemmat nimet löytyvät niin akateemikko Kustaa Vilkunan kuin sittemmin myös emeritusprofessori Eero Kiviniemen nimipäiväkalentereista.

Vaan yritäpäs tehdä Ukko-Miehen pontevasta pikkusiskosta Akka-Nainen. Ei löydy tyttöselle nimipäiviä mistään kalentereista. Luultavasti moinen nimi jopa tulkitaan nimilain vastaiseksi.

En ole asiaa sen tarkemmin tutkinut, mutta olettaisin, että Ukko ja Mies viittaavat joihinkin mahtaviin muinaisiin jumaliin tai muihin sankarolentoihin ja ovat niin muodoin hienoja ja hyväksyttyjä etunimiä poikalapselle. Akka ja Nainen sen sijaan viittaavat ainoastaan - no, akkaan ja naiseen. Ja se ei riittäne tekemään niistä kelvollisia nimiä kenellekään.

- Tulipahan taas toteen näytettyä, että kaikki rimanalitukset ja limbot ovat bloggauksessa sallittuja silloin, kun ei voi tai halua kertoa, miten oikeasti menee. Ugh.

Kommentit:

No mutta onhan Tytti-Impi.

Heh. Ettäkö Tytti-Impi olisi Ukko-Miehen naispuolinen vastine. Tai ehkä sittenkin Poika-Miehen. :}}

Miten sulla oikeasti menee?

Saara, kyllä se keskivertoihmisen tasa-arvokäsitystä vastaan sotii tuo nimiasia, kerta kaikkiaan. :}

No tyhmä, mikä tyhmä. Minulla on mies. Päätin etsiä sille supi-suomalaisen nimen. Arhippa! Heti sen saatuani toimimaan se katosi kalenterista. Siellä on Jimi ja Joni. Olisin voinut antaa sen olla Mies.

Looran aika näyttää olevan sama kuin sikurin aika.

Mää alan nyt sit laskee näitä tiilenpäitä.

Hei, sikuri!

Juu, ei Miestä pidä yrittää väkisin muuksi muuttaa. Harmi, että noin kantapään kautta jouduit sen huomaamaan. :}

Looran aika on sama kuin minun henkinen aikani. Fyysinen aikani on tilapäisesti eri. Mutta sisäinen kello hallitkoon täällä, koska jossakin vaiheessa palaan taas ihan oikeastikin takaisin looran aikaan.

Jätä kommentti