Ei ole kuin vähän yli sata vuotta siitä, kun suomalaisten keski-ikä sinnitteli vain hippusen neljänkympin yläpuolella. Lapsikuolleisuus oli korkea, ja aikuiset kuolivat petiinsä tuvan nurkassa kuka mihinkin tuntemattomaan vaivaan tai sairauteen. Kunnanlääkäri kävi talossa hörppäämässä kupposen kahvia nisusiivun kanssa ja toteamassa kuolinsyyksi "päänkivistyksen" tai "mahanväänteet".

Tiede, teknologia ja teollisuus keksivät yhä uusia keinoja pidentää ihmisen elinikää ja samanaikaisesti luovat meille yhä elinkelvottomampaa maailmaa. Varsinainen kujanjuoksu. Kolmen T:n sisällissota.

Minua masentaa ja kauhistuttaa ajatus, että minuakin voidaan pitää täällä vielä monta kymmentä vuotta. Olisi sittenkin pitänyt syntyä sata vuotta aikaisemmin.

Vaikka en minä oikeastaan näitä asioita paljon ajattele. Juuri nyt ajattelen erästä hyvää ystävää, joka odottaa lasta ja ja murehtii, syntyykö lapsi terveenä. Enkä voi häntä mitenkään rohkaista ja lohduttaa, sillä lapsella on varsin suuret edellytykset olla syntymättä terveenä. Muuta ei voi kuin toivoa parasta. Ja se ei ole paljon se.

Lisäksi ajattelen turistibussia, jossa yhdelle matkalaiselle sanotaan kesken reissun, että häntä ei enää haluta kyytiin, koska hän on niin hiljainen ja silloinkin, kun puhuu, puhuu puuta heinää.

Huomasin juuri, että minut on vedetty yli yhden turistibussin matkustajaluettelosta. Se on kurjaa. Mutta ymmärrän kyllä. Matka jatkuu. Minä vilkutan perään ja toivotan hyvää matkaa.