« Loora #80 | Etusivu | Loora #82 »

Loora #81

Väliaikatieto:

Tiedoksi kaikille niille kymmenille lähimmäisille, jotka viime viikkoina ovat tukkineet kommenttiloorani, ruuhkauttaneet kännykkäni ja ryntäilleet poliisilaitosten löytötavaratoimistoihin saadakseen selville, mitä minulle on tapahtunut:

Minulle ei ole tapahtunut yhtään mitään.

No okei, vähän taisi tulla taas liioiteltua. Ei minulla oikeasti mitään kännykkää ole.

Olen päättänyt, että postailen vain silloin, kun minulla on jotain hauskaa ja positiivista kirjoitettavaa. Joten varautukaa elämänmittaisiin päivitystaukoihin.

Tämä oli siis vain väliaikatieto. Mitään positiivista kerrottavaa ei edelleenkään ole. Paitsi että sain testistä korkeat pisteet. 41. Maksimi on 63.

Eli olen minäkin sentään jossakin aikas hyvä.

Kommentit:

Hmm... ja minä kun olen odottanut tässä melkein kuukauden, että sinä ilmestyt ja sitten kun sinä ilmestyt, sinä sanotkin, ettet pahemmin ilmestyne. Hmph.


Höh, Saara. Ilmestyinhän minä nytkin. Ilmestykset ovat ylipäätään melkoisen vaikeasti ennakoitavia ja ennustettavia asioita. Niin että Saara ei nyt yhtään hätiköi eikä menetä toivoaan.

Kiitos, että olet uskollisesti siinä kököttänyt kaikki nämä viikot. Onhan tarjoilu sentään pelannut ok?

Tarjoilussa on kyllä valittamista, eikä seurakaan täällä ole ollut hääppöistä, joten ilmiinnyhän vähän useammin, kiitos!

Auts. Täytynee reklamoida keittiövastaavaa ja escort-päällikköä. Itse en ota vastuuta mistään. Yritän silti parantaa tapani.

Kiva! Jiihaa!

Niin justiinsa.

Hemmetti, täällä meikäläisen päällä kasvaa jo sammalta ja hämähäkinverkkoa, kun on niin tiiviisti vain odoteltu sinun ilmiintymistäsi.

Kiitos elonmerkistä!

Moi, Lostis. Sammal ja hämähäkinverkko sopivat tähän interiööriin kuin nakutettu. Että siinä mielessä nou hätä. Mutta ihan imartelevaa kuulla, että reinkarnaatiotani on kaivattu. Heh, kunhan sanotte vain... :}}

Hähää, minulla on todisteita, että kaipailin ilmestystäsi jo aiemminkin. Mustaa valkoisella. Tai siis sinisellä.

Todisteita! Ja oikein mustaa sinisellä! Tämän edessä olen voimaton.

Vielä kun näkisi.

Ettet vaan olisi uhitellut vain. Yrittänyt peljästyttää piruparkaa.

Oho, 41 on jo pelottavan paljon.

Niinpä, Elina.

Minä olen aina rehellinen. Oikein rehellisyyden perikuva, ettäs tiedät.

Hmmm. Nyt alan jo epäillä, oletko oikea Saara ollenkaan. Oikea Saara menee nukkumaan viimeistään klo 21. :}}

Oi voi tuota testiä. Minäkin tein tuon joskus ja sain aika "hyvät" pisteet myös. Mutta miksi tuollainen päätös, että vain positiivisista asioista kerrotaan? Aika hiljaiseksi muuttuisi netti, jo ihmiset päättävät ottaa sinusta mallia.

No eivät ne tietysti päätä.

No kun... äh, en minä tiedä. Kai sitä vain jotenkin haluaisi ajatella tuottavansa iloa ja positiivisia väristyksiä ihmisille, jotka vaivautuvat tulemaan tänne. Ehkä koen olevani sen jollakin tavalla velkaa tälle pienelle, mutta uskolliselle lukijakunnalleni. Tai ehkä en vain itse halua kuunnella omaa valitustani. En minä tiedä.

En minä silti sitä samaa toisilta odota. Päinvastoin.

Siis, kuten sanoin - en minä tiedä.

Kas, täällähän on kihinät. Viime aikoina on vain kaiku vastannut sellin kivisistä seinistä. Arvelin, että vanki on kukaties karannut ja asustaa jossain Bermudalla palmun alla ja juo pitkiä drinkkejä kookospähkinän puolikkaasta.
Kuule, on se masentunutkin naapurisellin asukas parempi kuin ei asukasta ollenkaan!

Kiitos, Anni.

Lähellepä osui arvauksesi. Paitsi, ettei se ole kookos- vaan maapähkinän puolikas. Joten ihan hirveän pitkiä eivät drinkit ole olleet.

Minäpä valvoin eilen myöhään, kun aamulla tartti herätä vasta varttia vaille seitsemän. Sain siis nukkua, hyvänen aika, tunnin ja viisitoista minuuttia pidempään kuin yleensä.

Mutta siis minusta se on positiivista aina kun ilmestyy, ilmestyy sitten miten päin tahansa.

Asennekysymyshän se on ihan puhtaasti. Siis että kykeneekö näkemään ja kokemaan asiat ja asennot positiivisina. Rohkaisevaa on, jos tämänkin perätilassa ilmestymisen osaa joku ottaa myönteisenä kokemuksena. Kiitos siitä, Saara.

Huhuu, onko täällä ketään?

Tyhjät tynnyrit täällä kolisevat. Luurankoja kaapit täynnä, mutta eivät suostu tulemaan ulos. Mikä neuvoksi?

Pitäisikö tehdä pääsiäistaikoja? Auttaisivatko ne?

Sodassa ja rakkaudessahan ovat kaikki keinot sallittuja. Ja enemmistön päätöksellä voimme laajentaa sallivuuden ulottumaan myös tällaiseen tuskalliseen, kouristuksia aiheuttavaan blogiummetukseen.

Että pääsiäistaiat kehiin vaan! Ei niistä ainakaan mitään haittaa voi olla... hmmm... luulisin.

Nyt olen sylkenyt mustaa kissaa, heittänyt kahvin porot olkani yli, silittänyt hameeni ja tärkännyt huivini, tuunannut luudan, puunannut punaisen nenäni. Huomenna lentelen vuorelle ja teen taikani, toivottavasti tehoavat.
Ainakin on yritetty.

hei loora, terveisiä etelästä

Hei vaan, du. Kiitoksia terveisistä, ken lienetkin. :}

Jätä kommentti