Suomesta saamistani tiedonmurenista olen ymmärtänyt, että syksy on siellä puolen Eurooppaa poikkeuksellisen kylmä. Lunta lienee jo maassa, ja pian kai loska taas ratsastaa kaupunkiin vaaleanpunaisella kumiporsaallaan. Lukekaa Matti Hagelbergiä, jotta ymmärtäisitte paremmin syksyn syvempää olemusta.
Kylmä on saapunut myös Prahaan. Eilen Kutná Horassa satoi ensimmäiset laihat lumihiutaleet, ja ilma pakasti koko päivän ajan. Teki mieli kaivaa päälle toppatakkia, mutta päädyin kuitenkin kahteen päällekkäiseen kesätakkiin. Puut ovat ruskan väreissä, mutta jotenkin likaisemman näköisinä kuin mihin Suomen syksyssä on tottunut. Puistoissa on miellyttävä käyskennellä, kunhan koirain jätökset ensin jäätyvät.
Kutná Hora on pieni keskiaikainen kaupunki noin 70 kilometriä Prahasta länteen. Siellä on päiväretken edestä näkemistä miellyttävän pienellä alueella. Erityisesti 40 000 vainajan luista kuuluisa Luukirkko houkuttelee anatomiasta kiinnostuneita matkalaisia kuin raato kärpäsiä kesähelteillä. Pakkaspäivä on siksi paras hetki tutustua kaupunkiin. Näin Lokakuun taittuessa paremmalle puolelleen turistivirrat ovat ehtyneet pieniä puroja lukuunottamatta, joten mielenkiitoisissa kohteissa on tilaa yksinäisyyteen asti.
Seuraava kohteemme on Budapest, jonne juna lähtee tänä iltana puolen yön aikoihin. Edestakainen matka makuupaikkoineen maksoi yhteensä noin 70 € (ryhmäalennuksella). Matkaseurana on suomalaisia, espanjalaisia, saksalainen ja amerikkalainen. Takaisin tiistaiyönä.
Kuvat ovat Kutná Horasta.