joulukuu 02, 2003

Napalm Death

Tänä iltana menen katsomaan legendaarista Napalm Deathia Roxyyn. Kansainvälisten opiskelijoiden musiikillinen sivistys on onnetonta, sillä kukaan ei ilmoittautunut halukkaaksi osallistumaan tähän tilaisuuteen. Menen siis yksin. Hinta oli hieman odotettua korkeampi: 12 € liikkuu jo lähellä Suomen hintatasoa.

Roxy on mielenkiintoinen klubi. Viikonloppuisin siellä soitetaan puhtaasti tanssittavaa musiikkia joko tiskijukkien tai liveaktien voimalla, mutta viikolla tarjonta vaihtelee venäläisestä folk-punkista (YAT-KHA viime viikolla) aina Napalm Deathin armottomaan vääntöön. Musiikin lisäksi siellä esitetään toisinaan elokuvia. Mielestäni konsepti on toimiva, eikä vaihtoehtoiseen musiikkiin perustavan klubin tulekaan noudattaa mitään alatyylien tai genrejen välisiä rajoja.

Posted by at 02.12.03 14:22
Comments

Napalm Death. Hauska lukea Prahasta. Turussa synkeä ja kalsea ilmasto vaivaa ja väsyttää. Kesää odotellessa.

Posted by: Lepotus at 03.12.03 13:07

Minut olisit kyllä saanut matkaan. Prahalaiset musiikkielämykset rajoittuvat kuitenkin tällä hetkellä vain Najponk Trion uutuuslevyn kuunteluun.

Hamaran päätoimittaja tarjoili taas levyjä arvioitaviksi: Gorerotted - Mutilated in Minutes, Abominator - Nuctemeron Descent, Bestial Mockery - Evoke the Desecrator, Goretrade - Ritual of Flesh... Kyllä hyvän ja lihaisan musiikin perinne elää ja kukoistaa.

Posted by: Mikko at 03.12.03 09:21
Post a comment









Remember personal info?