tammikuu 16, 2004

Tilinpäätös

Tämä päivä oli syys-, eli täälläpäin talvilukukauden viimeinen luentopäivä. Tästä eteenpäin alkaa puolitoista kuukautta kestävä tenttijakso, joka päättyy helmikuun lopussa. Seuraava, eli kesälukukausi alkaa maanantaina 1.3. Tänään oli myös viimeinen tenttini (kolmesta), mistä voisi olettaa lomaa olevan autuaat puolitoista kuukautta. Kaikki arkkitehtiylioppilaat kuitenkin tietävät, ettei tällaisia oletuksia sovi tehdä. Yhtään opintoviikkoa ei ole ansaittu ennen kuin projektit on palautettu, ja niitä projektejahan on. Kahdeksan opintoviikon arvoinen kerrostalo valmistuu kunhan jokin goottilainen detalji on analysoitu geometrisesti ja yhdyskuntasuunnittelun raportti "Shopping in Prague" kirjoitettu. Sen jälkeen voi siirtyä vähemmän kiireellisiin yhdyskuntasuunnittelun kaupunkimaisema-analyysiin Střešovicen eräästä alueesta sekä valokuvauskurssin harjoitustyöhön, jonka aihetta en ole vielä edes päättänyt.

Tilanne muistuttaa hyvin läheisesti Suomesta tuttua palautuspäivän lähestymisen synnyttämää ahdistumista sillä erotuksella, että kaikki työt on palautettava määräaikaan mennessä. TTY:llä kurssin saattaa jättää huoletta roikkumaan, mikäli aikaa töiden loppuun viemiselle ei ole. Täällä sen sijaan toista mahdollisuutta ei tule, ainakaan siinä mielessä että opinnot rajoittuvat tarkalleen niihin kahteen lukukauteen mihin minulla on oikeus. Teettää töitä, mutta tuottaa tulosta. Vapaata aikaa aikaa ei tällä hetkellä siis ole.

Posted by at 16.01.04 17:24
Comments
Post a comment









Remember personal info?