tammikuu 16, 2004

Tenttikäyttäytyminen

Muutama sana on sanottava paikallisesta tenttikäytännöstä, josta on kertynyt jo varsin vaihtelevia kokemuksia. Viiden tentin kyseenalaistamattomat kokemukseni kertovat paikallisen kulttuurin olevan luovasti vapautuneemman kuin ainakin TTY:n tenttijärjestelyjen. Kun Suomessa tiedot testataan kylmällä kirjallisella A4:llä, kuuluu täällä tenttiin yleensä sekä kirjallinen että suullinen osuus. Kirjallinen osuus voi olla esimerkiksi kymmenen dian sarja, jossa rakennuksen tarkan tunnistamisen sijaan haetaan tietoa sen tyylistä, vaikutteista ja rakenteesta. Tai sitten kielen kurssin lopputentti, jonka järkyttävän lepsu tenttikuri sallii sekä sanakirjan käyttämisen että pienen keskustelunkin. Suomessa käymämme tšekin kielen alkeiskurssin tentissä opettaja jopa kirjoitti oikean vastauksen paperiini minun puolestani. Nämä esimerkit tuskin kuvaavat tavallisen tšekkiläisen opiskelijan tenttejä, vaan antavat ehkä ennemminkin kuvaa vaihto-opiskelijoiden tietynlaisesta erityisasemasta tieteellisessä yhteisössä. Joka tapauksessa muitakin päteviä keinoja kuin pelkät hikiset esseesessiot on olemassa.

Tämän päivän suullinen tenttimme nykyajan arkkitehtuurin historiasta käsiteltiin neljän hengen ryhminä. Tentti oli keskustelutilaisuus professori Šlapetan kanssa, joka kyseli kaikkea muuta kuin mitä luennoillaan oli käsitellyt. Tiesimme kuitenkin asiain tilan, ja tiesimme varautua. Meiltä suomalaisilta testattiin tietoutta lähinnä merkittävistä edesmenneistä suomalaisista arkkitehdeista, saksalaiselta saksalaisista ja portugalilainen pääsikin melko vähällä. Tentti oli ennemminkin keskustelu- ja oppimistilaisuus professorin kertoessa enimmäkseen tarinoita ja tosiasioita milloin mistäkin rakennuksesta ja sen suunnittelijasta. Tenttaamisen lomassa herra professori tarjoili meille teetä. Kerrottuani heikosta Tallinnan tietämyksestäni hän lahjoitti julkaisemansa kirjan Viron arkkitehtuurista vietäväksi Tampereelle Arkkitehtuurin osaston kokoelmiin.

Näiden kokemusten jälkeen toivoisin hieman monipuolisuutta myös kotimaiseen tenttimistapaan.

Posted by at 16.01.04 18:06
Comments
Post a comment









Remember personal info?