maaliskuu 13, 2004
Teollisuuspäivä
Perjantai pyhitettiin teollisuudelle. Kladno on noin 70 000 asukkaan teollisuudesta ponnistanut kaupunki noin 30 kilometriä Prahasta luoteeseen. Kaupunki on kasvanut laajan raskaan teollisuuden alueen kupeeseen, joka nyt on hiljalleen hajoamassa käsiin rahan ja kaupungin johdon mielenkiinnon puutteen vuoksi. Alueen kaivokset on suljettu, eikä teräksenjalostuskaan ole enää käynnissä. Raunioituneiden kemiantehtaiden ympäristön saastumisen vakavuudesta ei ole mitään tietoa, eikä ketään ilmeisesti kiinnostakaan. Surrealistinen ruostuneiden ja vuotavien putkistojen verkosto risteilee alueen yllä, ja melankoliseen maisemaan lyövät rytmiä satunnainen teollisuusmeteli sekä kirskuvilla raiteillaan ulvovat junat. Masuunin läheisen kanttiinin ulkoasusta voisi päätellä lounasannoksesta löytyvän koko vuoden raskasmetalliannoksen kerralla, eikä siellä vierailevien työmiesten elimistöjen myrkyllisyyttä tohdi edes arvailla. Täydellinen valokuvauskohde.
Heitteillejätön ja rapistumisen tuloksena alue edustaa juuri sitä romanttista kuvaa entisen itäblokin karskeista teollisuusalueista, joka minulla oli tänne tullessani. Näihin alueisiin ei tosin helposti törmää, vaan ne täytyy tietää. Matkamme oli yhdyskuntasuunnittelun kurssin excursio, joten meillä oli asiantunteva opas. Omatoimiselle matkailijallekin kohde on helppo saavuttaa. Bussi Dejvicestä (Prahasta) Kladnoon kulkee noin vartein välein. Päätepysäkki on Kladnon bussiasema, jossa jäädään pois. Teollisuusalue näkyykin jo tien toisella puolella. Ydinvoimalan piippujen näköiset siilot näkyvät kauas, ja niitä kohti suunnistamalla päätyy alueelle ennenpitkää. Alue ei ole suljettu ulkopuolisilta, joten kukaan ei tule kyselemään lupia. Matka yhteen suuntaan maksaa 25 korunaa (hieman alle euron) ja kestää puoli tuntia.
Illan teollisuusannos tarjoiltiin Einstürzende Neubautenin musiikin muodossa. Reilun kahden tunnin keikka tarjoili kiitettävästi rahalle vastinetta. Bändin liveakti on kuulemisen lisäksi erityisesti näkemisen arvoinen, koska kaikki levyltä tuttu normaalista poikkeava äänimaisema toteutetaan keikallakin erilaisilla laitteilla tai ei-musiikillisilla instrumenteilla, kuten peltikanistereilla tai vinkuvilla punaisilla kumileluilla. Esimerkiksi uuden levyn kannessa esitelty soitin toimii siten, että tämän muovi- ja peltipurkeista kokoonteipatun kyhäelmän pyöriessä säädettävällä nopeudella akselinsa ympäri sitä puhalletaan paineilmapuhaltimella eri kulmista, mikä tuottaa vaihtelevaa ja mielenkiintoista mölinää (kuultavissa albumin nimikappaleessa Perpetuum Mobile). Kokeileva asenne ja tuloksien onnistunut soveltaminen onkin mielestäni parasta tässä bändissä, mitenkään vähättelemättä mainioita biisejä, joita orkesteri levy toisensa jälkeen suoltaa.
Miinuksena mainittakoon onneton keikkapaikka. Sisäänkäynti saliin tapahtui sen toiselta sivulta, mikä aiheutti sen, että sisäänkäyntisivu oli täysin tukossa kun vastapäisellä puolella olisi ollut yllinkyllin tilaa. Tämä kärjistyi erityisesti salia kiertävillä parvilla, missä mekin roikuimme yrittäen saada silmäyksemme esiintyjistä.
