Käyrät kurkut ovat kadonneet kaupasta! Luontaisesti mutkittelevat kurkut on korvattu EU-kelpoisiin suoralinjaisiin veljiinsä. Direktiivit hiipivät hiljalleen keskivertokansalaisen arkipäivään. Pian paikallisen rommin etiketit muuttuvat, sillä Tuzemský -rommin valmistusapa ei EU:n mukaan vastaa aidon rommin vaatimuksia.
Viikon kuluttua Tšekin Tasavalta liittyy muiden entisen itäblokin maiden kanssa Euroopan ytimeen. Yhdentymisen kunniaksi Prahassa tullaan juhlimaan isolla kädellä. Vapun aikaan kaupunkia halkovan Vltava-joen saarilla järjestetään United Islands of Prague -festari, jossa pääesiintyjänä komeilee Leningrad Cowboys, tuo kaikkien rakastama Suomen lahja musiikin maailmalle. Huhtikuun viimeisenä yönä päällemme sataa epäilemättä mässäileviä ilotulituksia. Kansalaiset ovat tyytyväisiä, ja Euroopan Yhteisö sen kuin porskuttaa.