Prahablogi

Krkonoše

Sain kiinteän nettiliittymäni toimimaan torstaina. Toimenpide oli melko kivuton, eikä noin 25 euron hintakaan kolmelta kuukaudelta tunnu pahalta. Tästedes päivityksiä on siis luvassa huomattavasti useammin.

Perjantaina lähdettiin vuoristoon kolmen päivän kävelyretkelle näkemään Jättiläisvuoret (Krkonoše) ja nousemaan Tšekin (ja Puolan) korkeimmalle huipulle Sněžkalle. Lupaukset yöpymisestä "vuoristomajassa" toivat mieleen Lapin varaustupien kaltaiset olosuhteet, mutta pian saimme oppia siitä, mitä käsite "retkeily" tarkoittaa Keski-Euroopassa. Vuoristomaja oli hiihtokeskuksen juurella sijaitseva hostelli, jonka alakerrassa oli pieni ravintola ja olut hanassa 17 korunaa (vähän). Paikallinen vuoristoretkeily tarkoittaa sitä, että aamupäivällä kävellään tai ajetaan autolla asfalttitietä hissille, joka kuljettaa patikoijat yli puoleen väliin rinnettä, mistä varsinainen kävely aloitetaan. Polut vuorilla ovat vähintään metrin leveitä sora- tai luonnonkivipäällystettyjä valtateitä, joiden jyrkät kohdat on porrastettu teräslevyin (eroosion vuoksi). Tämän ymmärtää kun tietää, että vuorilla käy joka vuosi noin 8 miljoonaa ihmistä ympäri Eurooppaa. Turisteja oli paljon - alhaalla kylässä enimmäkseen vatsakkaita saksalaisia, ylhäällä vuorilla paikallisia eväsreppuineen. Eräs mielenkiintoinen Suomen Lapin karuihin olosuhteisiin tottunutta kulkijaa hämmästyttävä seikka on se, että ylhäällä vuorten huipuilla ja niiden lomassa on erilaisia ravintoloita ja majataloja vähintään yhtä tiheään kuin Kilpisjärvi-Halti -reitillä on autiotupia. Majojen bistroista saa kuumaa makkaraa ja erilaisia juomia piristämään väsynyttä kulkijaa. Keitto, párek (eli makkara) ja olut maksavat yleensä 30 korunaa kukin (1 euro), eli suomalaisittain hinnat ovat vieläkin varsin edukkaita, vaikka paikallisissa oloissa ovatkin noin kaksinkertaisia.

Illalla väsyneet kulkijat lääkitsivät itseään runsailla määrillä olutta, pyrkien säilyttämään keskimääräisen päiväkulutuksen kahdessa litrassa. Jo perjantai-iltana suosiota saanut saksalainen korttipeli 6 Nimmt! sai niinkin innostuneen vastaanoton, että lauantaina sitä piti pelata jo maksimimäärällä eli kymmenellä pelaajalla. Samalla valistin saksalaista vähemmistöä hänen oman maansa rikkaasta pelikulttuurista. Korttipelin jälkeen pelihimoa tyydytettiin edelleen paikallisessa biljardiluolassa poolin ja pöytäjalkapallon merkeissä. Pöytäjalkapallo tuntuu olevan suosittua niin täällä kuin muuallakin Euroopassa.

Sunnuntai-iltana olimme takaisin asuntolassa. Jos oikoo pimeässä puistojen lävitse, on olemassa vaara, että astuu koiranpaskaan. Ei ole mukavaa huomata kävelleensä sisällä sontaa kengänpohjissaan, eikä ole myöskään mukava lähteä takaisin puistoon rapsuttelemaan sitä oksantyngällä pois kengistänsä. Kysykää vaikka Kaisalta, jos ette usko.

Tänään kuuntelimme esitelmiä studiokursseista, joista valitsemme yhden kiinnostavimman täksi lukukaudeksi. Haetuimmalle kurssille osallistuakseen opiskelijan täytyy esitellä henkilökunnalle portfolionsa, joiden perusteella valitaan onnelliset kolmisenkymmentä parasta, jotka saavat osallistua kurssille. Studiokurssien valikoima on huimasti laajempi kuin kotona Tampereella, ja yhdellä kurssilla on yleensä kolme eri harjoitustyötä valittavaksi. Näillä kursseilla ei ole luentoja, vaan pelkkää projektin parissa painimista, ja ne ovat 12 ECTS-pisteen arvoisia (8 suomalaista opintoviikkoa).

Tänään en ole juonut ainuttakaan olutta, enkä aio juodakaan. Lisää asiaa luvassa mm. ruokailusta paikallisessa opiskelijaravintolassa Menzassa.





Ensimmäisestä kuvasta opimme mitä ei ole sallittua viedä postitoimistoon. Toisessa kuvassa vuoristoidylliä. Kolmas kuva esittelee kommunistisen käsityksen vuoristomajasta. Virtaviivainen kolossi on jopa hieno. Neljännessä kuvassa on Puolan ja Tšekin korkeimmalla huipulla Puolan puolella sijaitseva futuristinen rakennus, jossa on ravintola ja museo. Rajalinja kulkee vuoren keskikohdalta, eikä viisumia tarvittu sen ylittämiseen. Viides kuva on tavallinen maisemakuva, jossa on kiviä ja kasveja, sekä kaukaisuudessa siintävä puolalainen retkeilymaja.

19.9. - 23.9. eli ensimmäiset päivät Prahassa

Pitkasta aikaa netin parissa. Skandit eivat toimi yksinkertaisesti paikallisella koneella, joten alkaa valittako. Siis valittako, ei valittako. Seuraavassa kannettavalla tekemani paivakirjamerkinnat tahan asti:

Perjantai 19.9. Olemme aamulla Kaisan asunnossa Tampereella. Punnitsemme itseämme ja matkatavaroita, jotka rikkonevat juuri ja juuri painorajoja. Onneksi lentokentän lähtöselvityksen täti ei kiinnostu edes punnitsemaan kamojamme, vaan käskee lastaamaan rinkat suoraan rahtihihnalle, kunhan omani on pussitettu muoviin rinkkaani kiinnitetyn sählymailan vuoksi. Aamulla kertaamme vielä hätäisesti tšekkiä, ennen kuin bussi lähtee. Olo on hieman hermostunut. Bussissa asetetaan vaihtokurssit puhelimiin ja hekumoidaan jälleennäkemisestä böömiläisen oluen kanssa.

Lentomatka menee hyvin. Olemme illalla puoli seitsemän aikoihin Prahan lentokentällä. Kentältä menemme paikallisbussilla Dejvická:an, missä asuntolamme ja koulumme sijaitsee. Seuraavaksi tärkeää paikallistietoutta Prahan seikkailijoille (tätä et löydä mistään matkaoppaasta): jos lippuautomaatti ei hyväksy siihen syöttämääsi kolikkoa, hiero sen kapeaa sivua kolikkoautomaatin kylkeen, ja toista käsittely tarvittaessa. Näin kaikki muutkin tekevät, mistä kertovat automaattien puhkihinkatut kyljet. Tämän meille opetti lentokentän ystävällinen setä, jolle lähetetään terveisiä. Yhtä ystävällisiä setiä eivät ole lentokenttäbusseja suosivat lipuntarkastajat, joiden saaliiksi joutui vieressämme istunut australialainen mies. Kaveri oli juuri kaivamassa pilettiään ja syöttämässä sitä leimaajaan, kun siviilipukuiset tarkastajat iskivät. Toinen neuvo sankarimatkailijoille: varsinkin lentokenttäbussiin lippu kannattaa hankkia (12 korunaa ei ole paljoa - noin 36 senttiä), ja se kannattaa myös leimata ajoissa, ettei joudu näiden kriminaalinnäköisten takatukkakorstojen terrorin kohteeksi.

Pimeä saapuu täällä Prahassa äkkiä. Kahdeksan aikoihin ulkona on jo täysin pimeää, joten et välttämättä huomaa asuntolaa kun kävelet sen ohi ensimmäistä kertaa. Pramea julkisivu saattaa myös hämätä hämärässä tihrustavaa rinkkamatkalaista, jonka silmiä sumentavat sekä väsymys että lentokoneessa tarjoiltu juoma. Se ankeahko 60-lukulainen kolossi tuo elähdyttävästi mieleen kotimaiset opiskelija-asuntolat, mutta oikeasti se onkin arkkitehtuurin osaston rakennus. Asuntola on klassistisessa 5-kerroksisessa rakennuksessa, aivan ratikkalinjan vieressä alueen kokoojakadulla (ammattijargonia). Lähin baari on kellarissa, ja laadukkaan oloinen ja melko edullinen ravintola aulan yhteydessä.

Asuntolassa huoneet jaetaan sen mukaan, missä vaiheessa ja kenen kanssa satut saapumaan. Paljon on kiinni myös henkilöstä, joka tiskin takana istuu. Me saimme etukäteisvakuutteluista huolimatta erilliset huoneet eri kerroksista, koska tiedonkulussa oli jossain vaiheessa tapahtunut katkos. Omat asuintoverini olivat kolme amerikkalaista poikaa, joista varsinaista kämppistäni näin vasta aamulla noin tunnin ajan, kunnes saimme respasta tiedon, että voimme saman tien muuttaa Kaisan kanssa yhteiseen huoneeseen. Kaisa ei nähnyt omaa kämppistään, espanjalaista tyttöä lainkaan, koska tämä ei ilmestynyt huoneeseensa aamuunkaan mennessä. Nyt jaamme siis yhteisen huoneen viidennessä kerroksessa, jonka ikkunasta pystyy näkemään arkkitehtiosaston ja kaukana horisontissa siintävät betonilähiöt, joita Hervannassakin ihmeteltäisiin.

Pari sanaa asunnoista: kämpät ovat ahtaanpuoleisia kahden hengen huoneita, joita on solussaan kolme kappaletta. Lisäksi on yhteinen keittiö, wc ja kylpyhuone. Kylpyhuoneessa on suihku, ja lattiakaivoja on yksi, joka sijaitsee suihkun korotetussa lattiaosassa. Lavuaarin puolelle joutunut vesi ei siis pääse minkään sortin kaivoon, vaan lilluu lattialla kunnes haihtuu, tai kunnes joku sen sieltä imeyttää, mihin sitten imeyttääkin. Tämä joku imeyttäjän roolissa lienee siivoja, jonka pitäisi käydä kerran viikossa panemassa paikat puhtoisiksi. Vielä ei asiasta ole kokemusta, mutta palataan asiaan kunhan tuloksia saadaan. Keittiössä on kaappi- ja hyllytilaa, liesi, lavuaari ja jääkaappi, mutta ei astiankuivauskaappia.

Lauantai 20.9. Huoneiden vaihdon jälkeen matkustamme metrolla keskustastaan hankkimaan elämälle välttämättömiä asioita, kuten kasvovettä. Illalla Kaisa epäilee ainetta kynsilakanpoistoaineeksi. Tällä kasvot ainakin puhdistuvat. Tesco-tavaratalossa hammasharjojen varashälyttimet herättävät hilpeyttä. Halpoihin paikallisiin merkkeihin hälyttimiä ei kuitenkaan ole liiennyt. Torilta ostamamme luumut ovat roimasti Suomesta saatavia maukkaampia, ja tietenkin myös yhtä paljon halvempia. Illalla asuntolan oluttuvassa törmään täysin sattumalta Suomen osastoon, joka kertoo tarinoita lämpimästä vastaanotosta, paikallisen opiskelijakortin saamisesta, ja ensimmäisen viikon ohjelmasta, mistä meille ei ole aiemmin herunut minkäänlaista tiedon murenaakaan vastaanottavalta taholta. Oluttuopin hinta kellarissa 48 senttiä (mainittakoon, että kyseessä on keskiolutta hieman miedompi aine).

Sunnuntai 21.9. Isänmaamme toivojen kannustamina hankimme Oskar-liittymät puhelimiimme. Minun numeroni on +420608083114, Kaisan +420608083120. Loputkin asuintoverimme saapuvat: ranskalaiset Henri ja Nicholas, saksalainen Henrik ja ilmeisesti amerikkalainen Jimo, Jim-O tai jotain sinnepäin. Maanantaina kysyin Henriltä amerikkalaisen kaverin nimestä, joka hänen mukaansa olisi Parrot. Ota näistä nyt sitten selvää. Jim-O-Parrot on musta mies Bronxista: kuuntelee rap-musiikkia, pukeutuu asianmukaisesti ja on ehdottoman cool. Hänen matkatavaroidensa määrä kattaisi helposti kahden hengen tarpeet vuodeksi. Tiistai-illan juhlassa nimen salaisuus selviää asianomaisen suusta: Jiml.

Maanantai 22.9. Aamulla on virallinen infotilaisuus, jonka ajankohdasta ja paikasta ongimme siis tiedon kanssasuomalaisiltamme. Tauolla buddymme yhyttää meidät. Hänen italialainen poikaystävänsä on lähes yliaktiivinen ja aikoo matkustaa jouluksi Suomeen. Iltapäivällä saamme opiskelijakortit ja paikallisen liikennelaitoksen matkakortit. Piletti maksaa 18 euroa kolmelta kuukaudelta. Se kelpaa metroon, ratikkaan ja bussiin. Orientoitumisviikon ohjelmassa on mm. matka Pilsner Urquellin panimoon Plzeniin, ja kolmen päivän patikointiretki vuoristoon, jonka vaihtoehdoksi voi valita lyhyempiä päivän mittaisia matkoja. Maanantai-iltana on rehtorin tarjoama päivällinen ravintolassa ja tervetuliaisbileet samassa paketissa. Kaksi olutta ilmaiseksi ja neljä omalla kustannuksella. Viimeinen metro vie puolen yön aikaan keskustaan yökerhoon, jonka hikinen syke ajaa meidät ulos jo ensimmäisen oluen jälkeen. Vajavaisen kartan ja puuttellisen paikallistuntemuksen vuoksi kävelemme loppujen lopuksi asuntolalle asti, mikä kestää noin 1½ tuntia. Yölliset raitiovaunut kulkevat turhan harvoin.

Tiistai 23.9. Tiistain ohjelma sisältää aamupäivällä laitoksen infotilaisuuden. Insinööripuolella kursseille ilmoittautuminen tapahtuu samana päivänä, mutta meillä aikaraja on vasta kahden viikon kuluttua kun studiokurssien sisältö on selvitetty tarkemmin. Kurssit näyttävät mielenkiintoisilta, eikä tässä vaiheessa tarvitse vielä karsia oikeastaan yhtään kurssia ohjelmasta. Bonuksena englanniksi järjestettävät kurssit ovat samat mitä on ilmoitettu, eikä mitään yllättäviä muutoksia ole tullut. Päivä on ensimmäinen pilvinen tänä aikana, eikä pelkällä t-paidalla oikein enää tarkene ulkona. Iltapäivällä sataa. Sateensuojana toimineessa Andelin ostoskeskuksessa, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Jean Nouvelin suunnittelema liikerakennus, on kauppa, jossa myydään ainoastaan hammasharjoja ja -lankoja. Lisäksi H&M on löytänyt kymmenien muiden vaatekauppojen kanssa tiensä tähän ostostaivaaseen. Knoppitietoa Prahan matkustavaisille: kyseinen liikekeskus on keskustan kauppoja edullisempi, ja valikoimat ovat miltei yhtä hyvät. Metron keltainen linja tuo melkein suoraan kaupan ovelle.

Illalla on vielä informaatiotilaisuus yleisistä asioista ja ilmoittautuminen tämän viikon retkille. Onnistumme tavoitteissamme, ja saamme paikat keskiviikon panimoretkelle Plzeniin sekä viikonlopun kolmipäiväiselle vuoristoretkelle. Tapahtuman jälkeisessä iltaoluen nautinnassa tutustutaan taas pariin uuteen ihmiseen. Beer pubin (alakerran oluttupa) tämän iltainen baarimikko on ilmetty Ilkan kadoksissa ollut kaksoisveli.

Ensimmäisessä kuvassa esiintyy lentomatkalla lentokoneen ikkunasta näkynyt haloilmiö (auringon alapuolelle piirtynyt valopylväs). Toinen ja kolmas kuva ovat ensimmäisestä päivästämme Prahan keskustassa. Kuvat kertovat kaupungin eri puolista yhdellä ja samalla aukiolla eräänä helteisenä iltapäivän hetkenä. Toisessa väsynyt skotti lepuuttaa silmiään patsaan juurella. Kolmannessa kerjäläinen muutaman kymmenen metrin päässä edellisestä sankarista.

H-1

Huomenna viemme omamme lentoon. Mukaan pakkaan n. 110 kpl CD-levyjä (2 kg), kamerakaluston (n. 3 kg), tietokoneen, ja muuta turhaa, kuten sukkia. Rahaa, muuttoilmoitus ja salmiakkia täytyy vielä hoitaa tämän päivän aikana.

Suomen säätieto lupasi lauantaiksi kuutta astetta plussalle. Prahasta se ei sanonut mitään, mutta luulisin siellä tarkenevan hieman paremmin.

H-3

Kolme päivää lähtöön. Perjantaina klo 16.50 rullaa Hki-Vantaan kalseata kiitorataa pitkin sini-puna-valkoinen CSA:n lentokone laskeutuakseen klo 18.15 paikallista aikaa Prahan Ruzynén hiilikiven katkuiseen ilmastoon. Kilroy rokotti huvista 159 euroa, kun halvin netistä löytynyt prahalainen (opiskelijoiden) matkatoimisto tarjosi meno-paluuta 140:llä eurolla. Katsokaa millä lennätte.

Yhteyksiä Prahaan on jo luotu. Paikallisen yliopiston kansainvälisten opiskelijain klubi tarjoaa jokaiselle vaihto-opiskelijalle paikallisen henkilökohtaisen opiskelijaystävän, buddyn. Tukioppilas tulee vastaan lentokentälle, auttaa majoittautumisessa ja opettaa oluenjuontia. Tätä ennen hän kirjoittaa sähköpostia. Oma buddyni on Katka-niminen tyttö, ja Kaisan ystäväksi on hakeutunut 25-vuotias jo valmistunut poika. Systeemissä voisi mielikuvitusta käyttämällä kuvitella olevan hieman deittipalvelun makua, varsinkin kun jokainen buddy on saanut itse valita tutoroitavansa tyypin. Näinkö pyritään luomaan niitä paljon vaadittuja kansainvälisiä suhteita? Samalla saadaan piristeitä sisäsiittoiseen geenisatoon.

Lopuksi kiitokset läksiäisiin osallistujille. Eläkää ihmisiksi ja nähdään taas.

Läskiäiset

Lähtö lähenee, bileet paranee. Läksiäisten viettoa perjantaina 12.9. Puutarhakadulla. Teemana synkkä booli ja uudet ihmiset. Musiikkivalinnoista vastaa dj isäntä. Laarista löytyy postin tuomaa englantilaista noisea ja norjalaista elektro-hämyilyä. Tarjolla kotikutoista piirasta ja ihrassa keitettyjä maissinaksuja. Ja boolia.

Sivujen ulkoasu on edelleen luonnontilassa, eli isännän käsi ei ole heilunut kuin hieman sisältöpuolella.

Pohjola

Kävin pohjoisessa. Siellä satoi lunta ja vettä, tuuli ja oli kylmää. Lappi on loistava paikka tappaa arkipäivän ajatukset, kun päivät kuluvat perusasioiden parissa painimisessa: milloin syödään, missä majoitutaan ja milloin ollaan perillä. Nyt kasaan tavaroita Prahaan lähtöä varten (19.9.). Viimeinen iltani lähes vuoteen kotona Karstulassa. Huomenna menen Jyväskylän kautta Tampereelle.

Kuva: näkymä Pitsivaaran eteläpuolen kurusta kohti Tsaibma-tunturia.