Prahablogi

Vieraita

Ranskalaisella kämppiksellämme Henrillä on vieraita, jotka laulavat kuorossa ranskalaisia viisuja ja läpsyttelevät käsiään musiikin tahdissa. Musiikkia ei tosin kuulu, joten emme ole varmoja ovatko herrat vain iloluontoisen musikaalisia vai laulavatko musiikin mukana. Suihkussa laulaminen sujuu myös ääntä säästämättä.

Henrin asuintoveri Jiml puolestaan tekee toisinaan hip hop -musiikkia yhdessä afroamerikkalaisen ystävänsä kanssa. Toisen seinän takaa naapurihuoneistosta kuuluu viikonloppuisin huonoa amerikkalaista hittimusiikkia. Kunpa mekin saisimme jo kovaäänisemme, sillä minulla on noisea soitettavaksi.

Budapest kolmessa päivässä

Lauantaiyönä otimme makuupaikat yöjunasta kolmentoista muun vaihto-opiskelijan kanssa. Matkamme Budapestiin olisi aikataulun mukaan ottanut noin 8 tuntia, mutta talviaikaan siirtymistä kunnioittaekseen junamme ilmeisesti seisoi jollain asemalla ylimääräisen tunnin aiheuttaen aamulla hämmennystä ja turhan aikaisen heräämisen. Meidän vuoromme oli vaihdoton, mutta Wienin kautta tai vaihtoja vaativalla vuorolla matkaan kuluu noin 9-10 tuntia. Noin pitkällä matkalla puolen tunnin myöhästyminen on tavallista, kuten molemmilla suunnilla huomasimme. Konduktöörikään ei lähtiessä uskaltanut luvata saapumisaikoja.

Makuuvaunut ovat verrattoman kompakteja kuuden hengen karsinoita, joissa punkat ovat kolmessa kerroksessa ja sillä tavalla ahtaasti, että ylimmälle orrelle pönkiessä tulee väkisinkin talloneeksi alemmissa sängyissä makaavien päitä tai muita ruumiinosia, kunnes keksii ottaa apuun tikkaat makuulooshin ulkopuolelta. Tasaisen säännöttömästi hytkyvä junakyyti on oikeastaan melko miellyttävää nukuttavaa hidasteluista, pysähdyksistä ja tilapäisistä ulinoista huolimatta. Korvatulpat ovat silti välttämätön lisävaruste öiselle junamatkalle Itä-Euroopan raiteilla. Lisäksi kansainvälisiä rajoja rikottaessa välttämätön paha eli passintarkastus keskeyttää unen ennalta-arvattavin väliajoin. "Primitiiviset" ja "murisevat" (tšekkiläisen konduktöörin määritelmät slovakialaisista rajavartioista) maalaispoliisit eivät vaikuttaneet olevan järin kiinnostuneita passeistamme tai siitä, kelle ne kuuluivat. Ehkä Euroopan Unionin tai USA:n kansalaisilta ei odoteta kansantaloudellisesti merkittävää rötöstelyä tai muuta paheellista toimintaa.

Majoituksemme oli täysin avoin kysymys saapuessamme aamulla Keletin rautatieasemalle. Kuten eurooppalaisilla asemilla yleensä, myös Budapestin asemalla oli vastassa erilaisia majoitteita tarjoavia paikallisia, joista alun nuivan suhtautumisemme jälkeen suostuimme ensimmäiseen tarjoukseen. Kahdentoista ja puolen euron hintaan (per pää) saimme hulppeat kahden hengen huoneet aivan keskustan tuntumassa sijaitsevasta asunnosta. Kyseessä ei ollut hotelli, hostelli tai pensionaatti, vaan yksityisen omistama (suuri) huoneisto ehkä noin 80-vuotiaasta kerrostalosta. Yhteystiedot: Bálint Piroska, +36309225680. Suosittelemme.

Itse Budapest on miellyttävä kaupunki. Sen historia ei ole kovinkaan pitkä, minkä vuoksi rakennuskanta on lähinnä 1800-luvun lopulta peräisin. Varsinaista vanhaa kaupunkia ei siksi ole. Ydinkeskustan kadut ovat leveähköjä ja kadut suoria. Muutama mielenkiintoinen monumentti löytyy, sekä hyviä kaupunkimaisemia tarjoilevia kukkuloita Tonavan länsipuolella. Kaupungin yleisilme on Prahaan verrattuna jokseenkin likainen ja rapistunut. Ydinkeskustan ulkopuolella kaikkien rakennusten julkisivuja ei ole viitsitty kunnostaa vuosikymmeniin. Tämä miellyttää omaa silmääni, mutta Eurooppalaista loistokkuutta etsivä turisti saattaa pettyä näkemäänsä. Metroasemilla kerjäävät vähäosaiset jäävät myös varsin hyvin mieleen.

Turisteja oli vähemmän kuin Prahassa. Suomea kuuli sekä vieraiden että turisteja kalastavien paikallisten suista. Sukulaissuhteestaan huolimatta näiden kahden kielen välistä yhteyttä on kielitieteiden approbaturia suorittamattoman vaikea ymmärtää. Ehkä kielioppi on samankaltainen mutta mitään näkyvää yhtäläisyyttä ei näiden kielten väliltä voi maallikko löytää. Köszönöm = kiitos.

Ulkona syöminen ja juominen on kalliimpaa kuin Prahassa, mutta toki halvempaa kuin Suomessa. Tuoppi olutta on noin eurosta reiluun kahteen. Pääruoan, jälkiruoan ja oluen yhteishinnaksi tuli yleensä noin 7-10 euroa. Ruoka oli sekä hyvää että huonoa. Välttäkää lihahöystöllä ja paprikakastikkeella täytettyä kaalia, mutta testatkaa paikallista gulassia sekä gulassikeittoa (eri aterioilla). Omaa suolaa ei tarvitse tuoda mukana, sillä se on ilmeisen halpaa myös Unkarissa ainakin ravintola-annosten suolapitoisuuksista päätellen. Testiryhmä suosittelee paikallista suklaata ja harmittelee, ettei tullut ostaneeksi sitä enempää. Unicumia - paikallista hyvin jöötiä yrttiviinaa - hankittiin kuitenkin pakkasiltoja lämmittämään.

Kylpylät ovat yksi merkittävä osa Budapestin erikoisuuksista, ja suosittelemme tätä erinomaista huvinpitoa kaikille kävijöille. Kolme päivää ei ole liian lyhyt aika siihen, että pyhittäisi yhden kolmetuntisen mineraalivesille ja erilaisille saunoille (szauna), joista löytyy vaihtoehtoja myös suomalaiseen makuun.

Menkää ja nähkää se itse.

1. Mathias ja makuuvaunun looshimme. 2. Majoitus. Huomatkaa huonekorkeus. 3. Kaupunki ja joki. 4. Sankarimatkailija tuulettaa. 5. Sankarten aukio.

Syksy ja Kutná Hora

Suomesta saamistani tiedonmurenista olen ymmärtänyt, että syksy on siellä puolen Eurooppaa poikkeuksellisen kylmä. Lunta lienee jo maassa, ja pian kai loska taas ratsastaa kaupunkiin vaaleanpunaisella kumiporsaallaan. Lukekaa Matti Hagelbergiä, jotta ymmärtäisitte paremmin syksyn syvempää olemusta.

Kylmä on saapunut myös Prahaan. Eilen Kutná Horassa satoi ensimmäiset laihat lumihiutaleet, ja ilma pakasti koko päivän ajan. Teki mieli kaivaa päälle toppatakkia, mutta päädyin kuitenkin kahteen päällekkäiseen kesätakkiin. Puut ovat ruskan väreissä, mutta jotenkin likaisemman näköisinä kuin mihin Suomen syksyssä on tottunut. Puistoissa on miellyttävä käyskennellä, kunhan koirain jätökset ensin jäätyvät.

Kutná Hora on pieni keskiaikainen kaupunki noin 70 kilometriä Prahasta länteen. Siellä on päiväretken edestä näkemistä miellyttävän pienellä alueella. Erityisesti 40 000 vainajan luista kuuluisa Luukirkko houkuttelee anatomiasta kiinnostuneita matkalaisia kuin raato kärpäsiä kesähelteillä. Pakkaspäivä on siksi paras hetki tutustua kaupunkiin. Näin Lokakuun taittuessa paremmalle puolelleen turistivirrat ovat ehtyneet pieniä puroja lukuunottamatta, joten mielenkiitoisissa kohteissa on tilaa yksinäisyyteen asti.

Seuraava kohteemme on Budapest, jonne juna lähtee tänä iltana puolen yön aikoihin. Edestakainen matka makuupaikkoineen maksoi yhteensä noin 70 € (ryhmäalennuksella). Matkaseurana on suomalaisia, espanjalaisia, saksalainen ja amerikkalainen. Takaisin tiistaiyönä.

Kuvat ovat Kutná Horasta.

Paistettu juusto

Tänään minulla oli ilo nauttia ensimmäistä kertaa elämässäni paistettua juustoa (smazený sýr). Tätä paikallista herkkua tarjoiltiin alakerran ruokalassa päivällisenä normaaliin tapaan. Suurena juustonystävänä tietenkin innostuin kovasti, koska en ollut vielä saanut syödäkseni tätä himoitsemaani elintarviketta. Annos oli kuitenkin lievä pettymys ehkä juuri suurten odotusten vuoksi. Juusto oli jokseenkin mautonta taikinamaista lättyä, ja hieman liian kylmää, mikä aiheutti juuston tarttumisen ruokailuvälineisiin. Tatarská omácka (pääruoan ohella tarjoiltu valkoinen kastike) oli kuitenkin omiaan juuston särpimenä, ja perunat mukavan meheviä lievittämään juuston aiheuttamaa pettymystä. Itse juusto muistutti ulkoisesti lähinnä porsaanleikettä, miksi sitä aluksi luulinkin, eikä se vaikuttanut tirisevän rasvaiselta.

Kaikesta valituksesta huolimatta juusto oli - niinkuin useimmiten - hyvää (paikallinen Orava -niminen juusto ei ollut, ainakaan leivän päällä). Epäilemättä huolella valmistettu ravintola-annos paistinjuustoa tuottaa paremman elämyksen kuin menzan laitosruoka. Ravintoloissa paistettu juusto on usein myös ainut kasvisruoka, tai sitten toinen niistä. Kasvisruoan nimikkeellä tosin menee täällä myös kanasalaatti ja kinkkumunakas, joten vegetaristin on hyvä hallita ainakin tšekin kielen ruokasanasto ennen paikalliseen keittiöön paneutumista.

Torilla

Holešovicen torilta saa kaupungin edullisimmat hedelmät ja vihannekset. Näin meille kertoi yhdyskuntasuunnittelun professori Maier viime viikon kaupunkikatselmuksella Prahan tv-tornissa, joten tilanne oli käytävä toteamassa itse paikan päällä. Professori ei ollut väärässä. Kilo kypsiä luumuja maksoi 30 senttiä, ananas ja mango 45 senttiä kumpikin.

Tuoretuotteiden lisäksi torilla oli kymmeniä vaatteita myyviä aasialaisia yrittäjiä ynnä muita rihkaman kaupustelijoita, sekä kourallinen tavallisia kauppoja. Krääsän kitsch-ennätyksen löi ylivoimaisesti klassisen Jeesus-taulun hologrammiversio.

Barbababa

Kaisa muistelee Barbababan perheineen asuvan pallonmuotoisissa taloissa, jotka on yhdistetty toisiinsa käytävillä. Ei kovin funktionaalista, sanon minä. Kaisa on eri mieltä.

Baba

Baban Werkbundsiedlung-alue on kotikaupunginosassamme Dejvicessä (Praha 6), viiden minuutin kävely- ja parin minuutin bussimatkan päässä asuntolastamme. Alueella on kolmatta kymmentä funkispientaloa 1920- ja 30-lukujen taitteesta, eli tiukkaa tavaraa kaikille modernismin ystäville. Eilen teimme ensimmäisen retkemme Babaan yhdessä itävaltalaisen Walterin kanssa. Pääsimme jopa sisälle yhteen taloista, koska siellä oli juuri menossa perusteellinen remontti, ja koska sekä arkkitehti että omistaja sattuivat olemaan paikalla. Alue on jokaisen Prahaan matkaavan arkkitehtuurinharrastajan välttämätön käyntikohde.

Adolf Loosin Villa Müller on myös lyhyen ratikkamatkan päässä asunnoltamme. Emme ole vielä käyneet katsomassa mökkiä, mutta viikonlopun aikana on tarkoitus tehdä ensimmäinen ristiretki raumplanin luo.

Eräs sisäänkäynti - suuri osa Baban taloista on jonkilaista remonttia vailla. Julkisivu kadulle. Porrasdetalji. Walter ja Kaisa vilkuttavat talolle. Eteläjulkisivu, josta aukeaa näkymä yli koko Prahan. Jos talojen kunto on keskimääräisesti hieman rähjäinen, niin joukossa on myös juuri remontoituja rakennuksia.

Böömiläinen keittiö

Alkuviikosta Tšekkiläinen keittiö otti meistä (jälleen?) tyrmäysvoiton alakerran menzassa. Tarjolla olevista ruoista valitsimme makaronilaatikon näköisen pasta-annoksen, jossa arvelimme lihan sijasta olevan täytteenä juustoa. Viimeistään siinä vaiheessa olisi pitänyt alkaa epäilyttämään, kun keittolan täti ripotteli annoksen päälle purkista valkeaa jauhetta, mikä myöhemmin osoittautui tomusokeriksi. Annoksen todellinen koostumus selvisi hetkeä myöhemmin: munamaidon ja jauhelihan sijasta saimme makaronilaatikomme täytteeksi rahkaa ja rusinoita. Siis samaa tavaraa, mitä Suomessa on tapana pistellä pääsiäisen aikaan piirakan päällä jälkiruokaherkkuna. Laatikko oli hieman makeaa, enimmäkseen mautonta, mutta ennenkaikkea tyrmäävän omituista. Ruoan maku jäi sivuseikaksi kokonaisvaltaisen hämäännyksen turruttaessa kaikki aistit. Tunnelma oli sama kuin saatua turpaan tietämättä tarkkaa syytä siihen (Abs. 0.). Jälkiruoaksi ottamani kääretortunpalakaan ei maistunut enää miltään sitä edeltäneen kulinaristisen kokemuksen jälkeen. Olen vahvasti sitä mieltä, että pidetään rahka ja rusinat pullan päällä, eikä aleta sotkemaan jälkiruoan ja pääruoan rooleja tällä tapaa.

Kiviä metsässä

Viikonloppu Koillis-Böömissä Adršpašské:ssa meni mainiosti. Sää suosi ja luonnon ihmeet vaikuttivat. Kyseessä oli pilarin omaisten kivien kansoittama alue, jossa käveltiin ja kiipeiltiin. Kerran seinäkiipeilyä kokeilleelle kapuaminen toistakymmentä metriä korkean kivipaaden päälle puiden latvojen yläpuolelle oli vaikuttava kokemus. Kivien ihmettelyn lisäksi vierailtiin toisen maailmansodan aikaisessa linnoituksessa ja 1760-luvulla rakennetuissa maanalaisissa parakeissa. Kumpiakaan ei oltu koskaan käytetty taistelutarkoitukseen. Majapaikka myi paikallista olutta, joka alitti tähänastiset hintaennätykset matkalaisten mieliksi.

Vuorille

Tänään lähdemme Adršpašské-vuorille kävelemään ja kiipeilemään. Mukaan pakataan Gore-Tex -vaatteita, kameroita ja 6 Nimmt! -pelikortit. Retken hintaan (30 €) kuuluu matkat, majoitukset, sisäänpääsyt ja ruoat. Tällä kertaa otamme myös eväitä mukaan, jos lounasajan ruokahuolto sattuu olemaan samaa tasoa kuin edellisellä vuoristoretkellä (leipää, sinappia, makkaraa ja ylihinnoiteltua vettä). Jalkaan uudet tossut ja selkään uusi paikallinen reppu.

Amerikka

Eilen saimme kuulla Arnoldin valinnasta Kalifornian kuvernööriksi. Sen jälkeen alkoi USA:n maaesittely, jossa jenkeillä olisi ollut mahdollisuus parantaa eurooppalaisten näkemystä maastaan. Tässä he epäonnistuivat surkeasti. Suurin osa joukosta oli hyvin tukevassa humalassa, eikä juomakisakaan varsinaisesti nostanut pisteitä. Saimme kuulla mm. baseballin säännöistä ja sankaritarinan siitä, kuinka USA voitti ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton jääkiekossa vuoden 1980 olympialaisissa. USA:n joukkueen valmentajan kuolema oli kuulemma aiheuttanut hiljattain maansurun.

Esityksen jälkeen vetäydyimme asunnollemme nauttimaan viintä. Burčák oli hyvää ja sai laajaa hyväksyntää osakseen. Raati suosittelee juomaa kaikenlaiseen nautiskeluun. Kiljumainen olomuoto aiheutti joissakin jopa nostalgisia mielleyhtymiä.

Naulakoista

Aulassa on yleensä naulakko. Joissain auloissa on myös ns. narikkahemmo, eli kaveri, joka ottaa vastaan takkisi, säilöö sen ja katsoo, ettei sitä vohkita. Tällä palvelulla tapaa olla hintansa. Näin siis yleensä Suomessa. Täällä Tšekinmaalla tilanne on hieman parempi, sillä kaikkien julkisten tilojen naulakoissa päivystää enemmän tai vähemmän palvelualtis henkilö, joka ei välttämättä hymyile, mutta tekee ainakin työnsä. Jopa koulun ruokalan aulassa on valtaisa naulakko, jossa päivästä toiseen päivystää peräti kaksi työntekijää. Voitteko kuvitella, että joku eläkeikää lähestyvä täti olisi Juveneksen ruokalan edessä vahtimassa takkianne sillä aikaa kun syötte? Tuskinpa vain.

Koululaitoksesta

Arkkitehtiosasto sijaitsee 14-kerroksisen rakennuksen ylimmissä kerroksissa 9-14. Hissejä on neljä kappaletta, joiden teoreettinen kantokyky on 8 henkilöä. Kahdeksalla henkilöllä lastatun hissin matkustajien tuntemukset saavat sellaisia muotoja, joita purkitetulla lihalla mahdollisesti on. Nykymääräysten mukaisissa hisseissä tilaa olisi kaksinverroin. Normaalisti yksi tai kaksi hissiä on myös epäkunnossa, joten suosittuihin aikoihin (luentojen alkaessa) hissiaulassa parveilee noin 10-20 ihmisen lauma odottamassa hissejä, jotka tuntuvat tekevän täysin mielivaltaisia päätöksiä matkansa suhteen. Hissi saattaa esimerkiksi laskeutua neljännestätoista kerroksesta alas toiseen kerrokseen, jatkaen matkaansa takaisin ylös päin ensimmäisessä kerroksessa odottavan enemmistön riemuksi. Surkean hissitilanteen vuoksi usein nopein tapa saavuttaa kohde on kävellä portaita, vaikka sitten kolmanteentoista kerrokseen asti. Samalla oluen ja rasvaisen ruoan löysistyttämä ruho saa kipeästi kaipaamaansa päivittäistä liikuntaa pienen otsahien säestyksellä.

Jos liikkuminen sujuu kankeasti, niin kopioiminen ehkä vielä sitäkin kankeammin. Alakerrassa on nimittäin pieni kopiopalvelu, joka tuntuu hoitavan koko koulun (arkkitehti- ja rakennustekniikan osastojen) kopiointitarpeen. Itsepalvelu ei tientenkään ole mahdollista, joten jonoja muodostuu väkisinkin. Systeemi ei ole kovin kallis opiskelijalle, mutta erittäin jäykkä ja turhauttava. Onneksi edes toinen työntekijöistä ymmärtää auttavasti englantia.

Ohessa kolme kuvaa elin- ja opiskeluoloistamme.

Ensimmäinen kuva on koulumatkamme varrelta, ja se esittää arkkitehtuurin osaston rakennusta (kuusi ylintä kerrosta). Toinen kuva esittää asuntolaamme, ja se on kuvattu samasta kohtaa kuin edellinenkin kuva. Tästä voi siis päätellä, että koulumatkamme on kovin lyhyt. Viimeisessä kuvassa on huoneemme sisätila. Kuva on otettu ikkunalaudalla seisten. Canonin oma ohjelma ei oikein osannut muodostaa osakuvista järkevää kokonaisuutta, joten kuva on hieman nyrjähtänyt.

Burčák

Burčák on paikallinen tuoreviini, jota nautitaan sadonkorjuun ja uuden viinin kunniaksi ympäri maata. Ostimme tänään viinikaupasta oman osuutemme huvista, koska tarjous oli houkutteleva, emmekä olleet vielä ainetta maistaneet. 1½ litraa samean keltaista, voimakkaasti kiljua muistuttavaa viintä irtosi kolmella eurolla. Kyseinen annos oli vähimmäismäärä, ja se laskettiin suoraan isosta muovikanisterista muoviseen vesipulloon, jonka myyjä ensin kävi tyhjentämässä takahuoneessa. Ilmeisesti juomaa on mahdollista saada pienempäänkin pulloon, mutta silloin mukana täytyy tuoda oma astia.

Koska kyseessä on tuore tuote, sen elinkaari on kovin lyhyt. Netistä opiskelin sen säilyvän 4 tuntia, mutta toivottavasti se takoitti huoneenlämpöä, sillä hyvästä varustelutasosta huolimatta asuntolassamme ei ole viinikellaria. Aine on siis tuhottava viimeistään huomisissa USA:n maaesittelyn jälkeisissä menoissa. Koska kiinnostunutta yleisöä löytyy mm. muista suomalaisista vaihto-opiskelijoista, järjestämme illalla pienimuotoiset viininmaistajaiset asunnollamme. Kaapista löytyy kaksi juomalasia sekä joitain tee- ja kahvimukeja, eli omat astiat mukaan. Koska aine tulee muovipullosta, emme aseta vaateita juoma-astioidenkaan suhteen. Böömiläiset kristallimaljat voi siis tällä kertaa jättää omaan kaappiin.

Myöhemmin ehkä syvällisempää analyysia aineen koostumuksesta, mausta ja sivuvaikutuksista. Ensimaistamalta viini antoi itsestään kovasti simamaisen vaikutelman - luvassa on hyvin makeaa, sakeaa ja hapokasta kuplivaa herkkua. Hyvää!

Turistikuva eilispäivältä. Kukat kukkivat ja aurinko paistaa. Elämä on helppoa ja poliisit ystävällisiä. Päiväin kulkua eivät haittaa edes metroasemien lipuntarkastajat, jotka ovat keskeyttäneet matkamme jo neljä kertaa reilun kahden viikon aikana. Mutta meillähän on kaikki hyvin, sillä lippu on aina matkassa.

Uutisia

Eilen saimme Helsingin Sanomain verkkoliitteen aktivoitua ja luettavaksi. Kiitokset kotiväelle asioiden hoitamisesta Suomen päässä. Uutispimennolle on saatu stoppi. Paikallisia uutisia seuraamme The Prague Postista. Säätieto tulee BBC:ltä.

Arkipäiväisiä huomioita

Ovet avautuvat Tšekinmaassa väärään suuntaan, eli sisään päin. Asia kuulostaa mitättömältä, mutta ulos aukeaviin oviin tottuneelle tämä tuottaa toistuvasti kommelluksenomaisia tilanteita. Miettikääpä miltä se näyttää, kun kaveri yrittää epätoivoisesti riuhtoa ovea auki, kunnes tajuaa että ovi aukeaakin toiseen suuntaan. Tämä toistuu useita kertoja päivässä. Sama ongelma toistuu tietenkin vessojen, kylpyhuoneiden ynnä muiden ovien kanssa. Tämän kaltaisen selkäydintiedon uudelleenopettelu ei ole mikään yksinkertainen tai nopea tapahtuma. Nähtäväksi jää onko sama opettelu vastassa koto-Suomessa, kun sinne joskus takaisin palataan.

Toinen huomio koskee kirja- ja paperikauppoja. Täällä on siis sekä kirja- että paperikauppoja, niinkuin Suomessakin. Tässä ei ole mitään erikoista niin kauan kuin tulee tarve ostaa paperia, ja päättää käydä ostamassa sitä lähimmästä kirjakaupasta. Kirja- ja paperikauppojen ero ilmenee nimestä: kirjakaupoissa myydään kirjoja, ja paperikaupoissa paperia. Mitään villejä poikkeamia ei sallita, joissa em. funktioita olisi yhdistetty. Kun tarvitset kirjan, mene kirjakauppaan (knihkupectví). Jos paperista on pulaa, marssi paperikauppaan (papírnictví). Yksinkertaista?

Tänään ostimme koulun paperikaupasta 3 mm:n lyijyjä syövät kynät ja niihin 6B sekä HB-lyijyä 6 kpl kumpaakin laatua. Olivat erittäin edullisia. Nyt kelpaisi skissailla, jos vain löydettäisiin jostain sellainen paperikauppa, jonka myymien luonnoslehtiöiden kansissa EI olisi kissanpentuja tai muuta herkkää kuvitusta. Koulun paperikaupassa myydään paperin ja kynien ohella myös partateriä, saippuaa, tamponeja ja Kiss-palapelejä. Mutta ei kirjoja.

Kaupunki on täynnä erilaisia pienenpieniä lehti-, tupakka- ja karkkikioskeja (yleisnimellä tabák), joista yleensä saa myös alkoholia kaikkia sortteja. Lehtitarjonta on varsinkin metroasemien yhteydessä olevissa tabákeissa erittäin runsasta, mutta kirja- tai paperikaupoissa lehtiä ei tietenkään myydä lainkaan. Jos siis halajaa paikallista arkkitehtuurijulkaisua, esimerkiksi Architektiä, sen saa helpoiten vaikkapa Staromestkán metroaseman tabákista (siinä pornolehtien vieressä, hieman syrjässä muista julkaisuista, hinta noin kolme euroa). Samalla on vaivatonta ostaa vaikkapa luomispotenssia kohottavia alkoholijuomia arkkitehtuuripalan painikkeeksi.

Menza

Tänään evästettiin kolmatta kertaa Menzassa, eli paikallisessa opiskelijaruokalassa. Ruokala on kahdessa kerroksessa hyvin laitosmaisessa kolossissa. Samassa rakennuksessa on lisäksi sekä supermarket Delvita että joitain arkkitehtuurin osaston tiloja. Olimme lukeneet edellisten Prahankävijöiden matkakertomuksista karseita tarinoita Menzan meiningistä, joka luetun perusteella olisi sekava, harhaanjohtava, huonotapainen ja onnetonta ruokaa tarjoava systeemi. Alhaisten odotusten ansiosta Menza on osoittautunut kelvolliseksi ruokalaksi niin systeeminsä, hintojensa kuin ruoan laadunkin puolesta. Hieman omituinen on kuitenkin paikallinen tapa hoitaa valtion tarjoama tuki opiskelijan ruokailulle. Alennuspisteitä on 60 kpl joka kuukaudelle (2 ateriaa/päivä), ja ne saadaan paperisessa muodossa lukukausi kerrallaan. Tästä vihkosesta ruokalan konttorin (ei siis linjaston kassan) täti leikkaa halutun (meidän tapauksessamme haluamansa) määrän pisteitä, jotka sitten ladataan opiskelijakortin magneettijuovalle. Jokainen ruokailukerta syö yhden pisteen kortilta. Lisäksi kortille täytyy ladata rahaa, millä varsinainen aterian opiskelijahinta maksetaan. Opiskelijakortti käy ruokalassa siis käteisestä, mikä on erittäin kätevää ja nopeuttaa jonon liikkumista.

Ruoan saa valmiiksi annosteltuna, sitä on yleensä noin neljää eri sorttia ja se on erittäin halpaa. Pääruoan lisäksi valittavana on alkukeittoa useampaa erilaista laatua, salaattia, leipää (pienen patongin näköisiä pötkylöitä), jälkiruokia ja monenlaisia juomia, joista tee on ehdottomasti suosituin. Tänään opimme teen merkityksen ruokajuomana, kun huomasimme kaikkien juovan ruoan kanssa nimenomaan sitä. Se ei ole mikään ihme, sillä teen hinta on 0,50 korunaa (1,5 senttiä), jolloin se on kahdeksasosa kuplivan veden hinnasta. Hämmentävää oli myös jälkiruokien edullisuus: tuhdin palan suklaakakkua saa kolmellakymmenellä sentillä. Kaikki tarjottimelle kerätty eines maksaa tietyn summan kukin, eli voit kerätä itsellesi ruokaa täysin tarpeidesi mukaan. Keiton, pääruoan, jälkiruoan ja teen yhteishinnaksi tuli tänään noin yksi euro. Ruoka ei ole erikoista, mutta täysin kilpailukykyistä Juveneksen tarjonnan kanssa, ellei knöödelikiintiö satu olemaan täynnä. Paikallisen sanaston jonkunlainen tunteminen on myös hyödyllistä, vaikka päivän ruoka-annokset ovatkin aulassa näytillä lasivitriineissä.

Yksi merkittävä negatiivinen seikka ruokailussa kuitenkin on: jonottaminen. TTY:n ravintoloiden jonojen pituudet pahimmillaankin ovat täällä jokapäiväistä leipää. Pahimmillaan luentojen juuri päätyttyä jonon häntä ylettyy alemman kerroksen porrastasanteelle, jolloin jonon pituus on arviolta 30-40 metriä. Sujuvan systeemin vuoksi jono kuitenkin myös liikkuu hyvää vauhtia.

Menza ei siis ole pahan maineensa arvoinen. Me ainakin aiomme viettää ruokahetkiämme vastedeskin siellä.