Prahablogi

Lomaile Suomessa

Tänään aamupäivällä lentokone kuljettaa meidät Helsinki-Vantaalle. Vietän viikonlopun Tampereella odottaen kyytiä Karstulaan, joten varautukaa yllättäviin vieraisiin sillä suunnalla. Aivan joulun alla on luvassa tapaaminen vanhojen tuttujen kanssa jossain Karstulan synkistä saloista, joten tapaamme viimeistään siellä. Eikä sovi unohtaa Tapaninpäivän jo legendaarisia kestejä Blue Lagoonissa, tuossa Järvi-Suomen janoisia lääkitsevässä ikivihreässä keitaassa. Takaisin Prahaan 29.12.

Luontaislääkkeet

Kevyen flunssan kourissa ihminen alkaa hamuamaan itselleen elintarvikkeita, joilla uskoo nopeuttavansa taudin paranemista. Tämä tapahtuu tottakai liian myöhään, mutta parempi silloinkin kuin ei silloinkaan. Niinkuin muutamalla appelsiinilla nyt olisi merkitystä siihen, irtoaako viimeinen räkäjööti sieraimesta tänään vaiko vasta huomenna aamulla. Aamiaisella nautittu C-vitamiinilla terästetty esanssimehukaan tuskin on oleellinen lääke matkalla kohti terveempää tulevaisuutta, mutta silti sen ottaa luottavaisin mielin teen sijaan ja toivoo nopeampaa helpotusta tuskaansa.

Tänään matkalla Jirího z Podebradin metroasemalta kohti Zizkovin vaatekauppoja, niistettyäni pitkään ja hartaasti eräässä Vinohradyn katujen kulmauksessa, päädyin ostamaan pussillisen pieniä appelsiineja luullen niitä mandariineiksi. Virhe. Kuori on sitkeä kuin räkätauti, joten hedelmää on mahdotonta saada syödyksi murskaamatta sitä ainakin osittain kouraansa. Itsepäisesti lihaan tarraava pintakerros saa kuorijansa vihan valtaan, eikä mistään tule mitään. Välttäkää näitä kirottuja hedelmiä!

Menkää sen sijaan Julius Meinlin elintarvikekauppaan Kotvan tavarataloon keskustaan, Námesti Republikylle, missä suunnistatte karkkihyllyn ääreen, menette niiden puoliväliin (ensimmäinen oikealta alas rullaportaita), missä on poikkikäytävä, ja sieltä löydätte Vita-C -nimisiä karamellipötkylöitä. Nämä C-vitamiinilla höystetyt makeiset eivät ole mitään lapsille karkkipäivänä tarjottavia namusia, vaan tosimiesten lääkkeitä. Yhdessä karamellissa on 60 mg C-vitamiinia, eli suositeltavan päiväannoksen verran. Jos tauti on sitkeä, maksimiannokseksi määritellään 10 kappaletta karamellia päivässä. Ei alle 3-vuotiaille lapsille. Jätä iljettävät hedelmät hyllyyn, siirry makeisiin, ja heitä hyvästit kurkkukivuille ja räkäposkille. Hyvinvointia!

Ensimmäinen lumi

Yöllä lumimyrsky pyyhki Prahan ylitse jättäen jälkeensä lumisen maiseman. Vihdoinkin portugalilainen Bartholo, jonka kanssa palasimme yöratikalla Prague Industrial Festivalista Zizkovista, sai nähdä lunta - ensimmäistä kertaa elämässään. Pian asuntolalle paluumme jälkeen puistosta ikkunamme alla alkoi kuulua lumisodan ääniä, ja taistelun tauottua teemana oli lumiäijien rakentaminen. Ensilumi on joka kerta jollain tapaa maaginen kokemus, varsinkin silloin kun se sataa silmillesi ensimmäistä kertaa elämässäsi.

Itseäni hämmensi lumensaannin sijasta itse säätila. Samaan aikaan kun taivas oli täysi lunta, löivät myös salamat ja ukkonen jyrisi. Aluksi luulimme välähdyksien syyksi ratikan sähköjohtojen kipunointia, mutta ulkoilmaan päästyämme tajusin, että kyseessä oli todellakin luminen ukkosmyrsky. En ole ennen kokenut vastaavaa, ja vaikutus oli ehkä vastaava kuin Bartholon ensikohtaamisessa lumen kanssa.

Lumisade jatkui aamupäivään saakka, mutta juuri nyt tätä kirjoittaessani se näyttää tauonneen. Maa ei ole vielä jäässä, joten lumi tuskin tulee pysymään maassa kauaa.

Säätila ikkunastamme nähtynä klo 02:39 ja 10:46.

Joulusika

Delvita on lähimarkettimme, mistä haemme jokapäiväisen leipämme ynnä muut elintarpeemme. Tämänpäiväsen huumoripläjäyksen tarjosi Delvita joulukinkullaan, joka voittaa puolelleen jokaisen eläintenystävän sympatiat. Tämä söpö kinkku on nimittäin pikku possun muotoon runnottua sikaa, jonka kaulaan on vielä solmittu herttainen rusetti. Sialla on tietenkin kärsä, korvat ja jopa elintarvikeväristä taiteillut pienet siansilmätkin! On helppo kuvitella, kuinka tämä herkullinen otus tuijottaa joulupöydästä sinisillä pikku silmillään hurmaten niin nuoret kuin vanhatkin porsaanlihan rakastajat. Pöytään, lapset!

Mainonta ja me

Mikko Saari kommentoi melankolia.net:issä H&M:n joulumainoskampanjaa. Sama kampanja pyörii täälläkin varsin näkyvästi, mutta paljon mielenkiintoisempi on Oskar -puhelinoperaattorin kampanja. Kun H&M:n mainosten Photoshopilla parannetut ruhot pysyttelevät joissain inhimillisyyden rajoissa, menee Oskari reippaasti riman alitse räikeillä kuvamanipulaatioillaan (ks. kuva). Mainokset itse opettavat tällä kertaa mediakriittisyyttä katsojalle. Kampanja on mielestäni erinomaisen onnistunut - yhtäaikaa huvittava, itseironinen ja jopa opettavainen.

Kunpa vielä ymmärtäisi mainoksen perimmäisen sanoman. Minulla tosin on jo Oskarin prepaid-liittymä, joten en välttämättä ole varsinaista kohderyhmää.

Siivouspäivä

Syy siivojan itsepintaiseen poissaoloon asunnostamme selvisi juuri, kun tiedustelin Jamalilta (naapurin räppäävä jenkki) josko siivoja tänään olisi vieraillut huoneessamme. Tiistai on nimittäin siivouspäivä, jolloin siivooja kiertelee asuntolan käytäviä kärryinensä ja puhdistaa opiskelijain lääviä. Oma huoneemme (yhteistiloja lukuunottamatta) on ollut paitsiossa viikkotolkulla siksi, ettemme ole koskaan jättäneet oveamme lukitsematta, jotta siivoja pääsisi sisään. Aluksi heillä oli jonkinlainen yleisavain ja moppi viuhui lukoista välittämättä, mutta nykyään avain on ilmeisesti hukassa. Ainoa tapa varmistaa viikoittainen puhdistautuminen on jättää ovi lukitsematta lähtiessä aamupäivän luennoille taikka olemalla itse paikalla siivoushetken koittaessa.

Klubitietoutta 1

Napalm Death -entryssä jo esitellyn Roxyn lisäksi tahdon mainita muutaman pienemmän klubin, joihin tuskin turistina löytäisi. Mielenkiintoisimmat paikat kun yleensä sijaitsevat keskustan laitamien hämärissä kortteleissa.

Matrixissa järjestetään ensi viikonloppuna Prague Industrial Festival, jota aion mennä kuuntelemaan saksalaisen Adrianin kanssa. Zizkovissa (entinen työläiskaupunginosa lähellä ydinkeskustaa) majaansa pitävän klubin ohjelma vaihtelee ilahduttavasti aina hip-hopista noiseen.

Elektroniseen DJ-pohjaiseen menoon keskittyvä Wakata on erittäin miellyttävä pieni klubi Letná:ssa lähellä Dejvice:ä, missä asumme. Hyvän meiningin lisäksi houkuttimena on ilmainen sisäänpääsy jokaisena iltana. Ratikka nro 26 vie miltei asuntolan ovelta klubin lähituntumaan. Yölinja tuo takaisin puolenyön jälkeen.

Talvisota

Itsenäisyyspäivänä katsoimme suomalais-tanskalaisella miehityksellä perinteisen itsenäisyyspäivän sotaleffan, joksi tällä kertaa valikoitui vuonna 1989 tehty Talvisota. Elokuva on kohtalaisen huono. Edellinen kokemukseni on n. kymmenen vuoden takaisesta televisioesityksestä, joten en osannut varautua ihan tällaiseen. Kerronta on väljää, tapahtumien eteneminen tuskastuttavan hidasta, eikä henkilöhahmoissa ole minkäänlaista syvyyttä. Nykyaikaisia sotapätkiä nähneelle taistelukohtaukset ovat kankeita, ja ne kaikki ovat suunnilleen samanlaisia. Elokuvan pituus on karkeasti kolme tuntia, jossa on miltei puolet liikaa. Jo puolen välin tienoilla aloin odotella elokuvan loppua.

Mikäli talvisota itsessään ei kiinnosta, tämä elokuva tuskin on vaivan arvoinen.

Napalm Death: jälkimaku

Keikka oli - niinkuin arvata saattoi - täyttä vääntöä ja rutistusta alusta loppuun. Nappiksen keikalle ei mennä kuuntelemaan nyansseja tai tulkintoja, vaan kokemaan fyysisiä musikaalisia elämyksiä. Klassinen tai jazz sopivat älyllisiin musiikkikokemuksiin, mutta mikäli tavoitteena on kokonaisvaltainen psykofyysinen vaikutus, tarvitaan lääkkeeksi kunnollista death metal -musiikkia. Keikan päätyttyä olin väsynyt, läpeensä hien kastelema, ja tietenkin hyvin tyytyväinen.

Tiesin suurinpiirtein millaista käytöstä odottaa yleisöltä, mutta tottumattomalle eilinen keikka olisi saattanut olla hämmentävä kokemus. Napalm Death on tunnettu intensiivisistä klubikeikoista, ja tunnelma oli eturivissä nytkin varsin riehakas. Innokkain pieni osa yleisöstä liikkuu hyvin aggressiivisesti lavan edessä kunnioittamatta muiden koskemattomuutta. Nyrkit puivat ilmaa ja ruhot liikkuvat voimalla edestakaisin. Jotkut toimivat takarivissä lihalingon moottoreina työntäen kohdalle sattuvia riehujia eteenpäin muiden sekaan ja päälle. Tarkoitus ei ole kellään paha, vaan kaveri nostetaan välittömästi ylös, jos tämä sattuu kaatumaan. Stage diving, eli lavalta yleisön sekaan tehty sukellus, on myös hyvin yleinen ilmiö tämäntyyppisillä keikoilla. Arvelisin eilen tehtäneen noin 15 enemmän tai vähemmän onnistunutta daivausta. Eräs epäonninen läjähti miltei suoraan lattiaan yleisön väistäessä alta pois. Tässä kohtaa voi kerrata erään kesäisen mainoskampanjan lausetta "katso mihin hyppäät". Itse en daivannut mutta muuten osallistuin kyllä hulinoihin täysin palkein.

Setti sisälsi klassikkobiisejä joka lätyltä. Mass Appeal Madness, Suffer the Children, Siege of Power, Life? ynnämuut välttämättömät pläjäykset. Enemy of the Music Business -albumilta, mitä pidän varsin hyvänä nappislevynä, tuli myös kiitettävä annos tavaraa (jäin tosin kaipaamaan vielä Necessary Eviliä). Uusimman levyn avausraita Continuous War On Stupidity osoittautui myös oivalliseksi livebiisiksi. Tavanomaisen kaman lisäksi bändi pisti encorena vielä julkaisemattoman coverin Cryptic Slaughterin biisistä, jonka nimeä en muista.

Jälkimaku on lihaisa, väkevä ja onnistunut.

Lopuksi täytyy antaa tunnustusta vielä paikalliselle elävän musiikin esittämisen kulttuurille. Keikat alkavat klo 20-21, joten keikan eteen ei tarvitse valvoa koko yötä arkipäivänäkään. Kaljanmyynnillä tuloja ei kerry, sillä eilisen pääsylipun hintaan olisi täytynyt myydä 13-15 tuopillista olutta. Oluenkaan vuoksi keikan alkamista ei tarvitse venyttää. Kysyin keikan alkamisajankohtaa etukäteen sähköpostilla, ja keikka alkoi kaksi minuuttia saamastani vastauksesta myöhässä. Hyvää palvelua.

Napalm Death

Tänä iltana menen katsomaan legendaarista Napalm Deathia Roxyyn. Kansainvälisten opiskelijoiden musiikillinen sivistys on onnetonta, sillä kukaan ei ilmoittautunut halukkaaksi osallistumaan tähän tilaisuuteen. Menen siis yksin. Hinta oli hieman odotettua korkeampi: 12 € liikkuu jo lähellä Suomen hintatasoa.

Roxy on mielenkiintoinen klubi. Viikonloppuisin siellä soitetaan puhtaasti tanssittavaa musiikkia joko tiskijukkien tai liveaktien voimalla, mutta viikolla tarjonta vaihtelee venäläisestä folk-punkista (YAT-KHA viime viikolla) aina Napalm Deathin armottomaan vääntöön. Musiikin lisäksi siellä esitetään toisinaan elokuvia. Mielestäni konsepti on toimiva, eikä vaihtoehtoiseen musiikkiin perustavan klubin tulekaan noudattaa mitään alatyylien tai genrejen välisiä rajoja.

Suklaaperkele

Viides päivä joulukuuta vietetään Mikulaksen päivää. Tällöin kaupungilla kiertävät Pyhä Mikulas, enkeli ja piru. Mikulas kysyy kohtaamiltaan lapsilta näiden vuoden mittaan suorittamista eettisistä valinnoista. Jos lapsi on käyttäytynyt kiltisti, antaa Mikulas tälle lahjan, mikä on yleensä suklaatia taikka karamelleja. Jos tenava myöntää pahat tekonsa, ottaa piru häntä raivelista kiinni, nakkaa säkkiinsä ja vie suoraan helvettiin. Suoraan helvettiin, kulkematta lähtöruudun kautta. Kaupantekijäisinä perkele antaa pahantekijälle vielä säkillisen hiiliä, ja vihtoo tämän selkänahkaa kettingillään. Tässä on meikäläisellä joulupukilla vielä opittavaa. Enkelin rooli on hieman epäselvä - jotkin lähteet mainitsevat sen suojelevan lasta pirulta, mutta epäilen tämän olevan joku myöhempi pehmennys liian ankaralta vaikuttaneeseen perinteeseen.

Yleisen moraalin kannalta moinen galluppi on kyseenalainen. Jos vaihtoehtoina on suklaati ja helvetti, kallistuu valinta helposti makean puoleen, vaikka totuutta joutuisikin hieman kaunistelemaan. Koska Mikulas ei tiettävästi käytä mitään inkvisition aikaan tunnettuja menetelmiä totuuden julkituomisessa, on jokaisen lapsen helppo tulla päättelyissään siihen tulokseen, ettei pieni valhe pahaa tee. Tämä johtaa luonnollisesti siihen, että kersat oppivat valehtelemaan jo varsin nuorina.

Alla oleva kuva esittää erästä lajia suklaapiruja, jotka ilmaantuivat joukolla kauppoihin jo lokakuun alussa. Pirut ovat iloisen hymyileväistä joukkoa; jokaisella on pitkä kieli, sarvet, turkki, häntä, kettinki, sekä säkki tai kiulu. Ja kuten sanottua - jokainen niistä hymyilee kuin Hangon Keksisaatana. Eräällä on jopa niin pitkät ja viekoittelevat ripset, että moni tyttö olisi niistä kateellinen. Tällä hetkellä ikkunalaudalta huoneeseemme pälyilee neljä erikokoista onttoa paholaista. Ihan joka sorttia perkeleitä en viitsinyt ostaa, vaikka ovatkin melko komeita.