Prahablogi

Käsitys vuodenajoista: talvi

Ensimmäiset lumet satoivat joulukuun puolivälissä, ja epäilyksistäni huolimatta ne myös pysyivät. Jouluna tuli lisää lunta, mikä näytti sulavan leutojen kelien aikana vuodenvaihteessa, mutta pikkupakkasten avittamana jäi kuin jäikin maahan. Tammikuun kuudentena lunta tuli niinkin paljon, että loska tunki jo kenkäin kauloista sisään. Paikalliset kertoivat tämän talven olevan poikkeuksellisen talvinen. Tällaisiin lumimääriin päästäisiin ehkä kerran viidessä vuodessa. Viikon kuluttua saapunut kevät nosti tunteet viiden plus-asteen kieppeille, mikä sulatti lumet parissa päivässä. Aurinko paistoi, linnut lauloivat. Tuntui huhtikuulta. Tätä kesti reilun viikon, kunnes pakkaset tulivat takaisin. Toissayönä saavutimme kenties talven matalimmat lämpötilat elohopean painuessa viidentoista pakkasasteen tuntumaan. Päivällä trendikkäisiin pakkastamineisiinsa ahtautuneet brittituristit kärvistelivät miinus kymmenen asteen arktisissa olosuhteissa. Mahtoivat katua matkansa ajankohtaa. Hyytävimmät kelit taisivat kuitenkin jo mennä, sillä ensi viikoksi on luvassa mukavaa asteen tai parin pikkupakkasta. Nyt sataa lunta menneiden tilalle. Asuntolan lämpömittari kertoo mitä pistää päälle. Kanadalaiset ovat tyytyväisiä, mutta italialaiset irvistelevät.

Eläväin kuvain viikko

Arjen peräänantamattoman raadannan katkaisee Febio fest, elokuva- ja videofestivaali, joka tarjoilee yksin Prahassa viidettä sataa näytöstä seuraavan viikon aikana eilisestä alkaen. Kattaus on ns. taide-elokuvapainotteinen, josta massatuotettu viihde-elokuva on karsittu pois. Mukana on pätkiä jokaiselta mantereelta (yksi jopa Antarktikselta), ja ne ovat enimmäkseen uusia, noin kymmenen vuoden sisällä tehtyjä. Suomea edustaa sarja Markku Lehmuskallion elokuvia, jotka näyttävät olevan jo osin loppuunmyytyjä.

Omaan listaan on kiinnitetty brasilialaista, jenkkiläistä, brittiläistä, tanskalaista (2kpl), norjalaista ja suomalaista tavaraa. Liput on hankittu seitsemään näytökseen - enemmänkin olisin itselleni hamunnut mikäli näytökset eivät olisi olleet loppuunmyytyjä. Suosiota edesauttaa laadun lisäksi leffapilettien katsojaystävällinen hinnoittelu - 69 korunaa eli noin 2,30 € per näytös kannustaa kokeilemaan epäilyttävämpiäkin tekeleitä.

Tehdään koulutöitä enemmän sitten myöhemmin.

Tenttikäyttäytyminen

Muutama sana on sanottava paikallisesta tenttikäytännöstä, josta on kertynyt jo varsin vaihtelevia kokemuksia. Viiden tentin kyseenalaistamattomat kokemukseni kertovat paikallisen kulttuurin olevan luovasti vapautuneemman kuin ainakin TTY:n tenttijärjestelyjen. Kun Suomessa tiedot testataan kylmällä kirjallisella A4:llä, kuuluu täällä tenttiin yleensä sekä kirjallinen että suullinen osuus. Kirjallinen osuus voi olla esimerkiksi kymmenen dian sarja, jossa rakennuksen tarkan tunnistamisen sijaan haetaan tietoa sen tyylistä, vaikutteista ja rakenteesta. Tai sitten kielen kurssin lopputentti, jonka järkyttävän lepsu tenttikuri sallii sekä sanakirjan käyttämisen että pienen keskustelunkin. Suomessa käymämme tšekin kielen alkeiskurssin tentissä opettaja jopa kirjoitti oikean vastauksen paperiini minun puolestani. Nämä esimerkit tuskin kuvaavat tavallisen tšekkiläisen opiskelijan tenttejä, vaan antavat ehkä ennemminkin kuvaa vaihto-opiskelijoiden tietynlaisesta erityisasemasta tieteellisessä yhteisössä. Joka tapauksessa muitakin päteviä keinoja kuin pelkät hikiset esseesessiot on olemassa.

Tämän päivän suullinen tenttimme nykyajan arkkitehtuurin historiasta käsiteltiin neljän hengen ryhminä. Tentti oli keskustelutilaisuus professori Šlapetan kanssa, joka kyseli kaikkea muuta kuin mitä luennoillaan oli käsitellyt. Tiesimme kuitenkin asiain tilan, ja tiesimme varautua. Meiltä suomalaisilta testattiin tietoutta lähinnä merkittävistä edesmenneistä suomalaisista arkkitehdeista, saksalaiselta saksalaisista ja portugalilainen pääsikin melko vähällä. Tentti oli ennemminkin keskustelu- ja oppimistilaisuus professorin kertoessa enimmäkseen tarinoita ja tosiasioita milloin mistäkin rakennuksesta ja sen suunnittelijasta. Tenttaamisen lomassa herra professori tarjoili meille teetä. Kerrottuani heikosta Tallinnan tietämyksestäni hän lahjoitti julkaisemansa kirjan Viron arkkitehtuurista vietäväksi Tampereelle Arkkitehtuurin osaston kokoelmiin.

Näiden kokemusten jälkeen toivoisin hieman monipuolisuutta myös kotimaiseen tenttimistapaan.

Tilinpäätös

Tämä päivä oli syys-, eli täälläpäin talvilukukauden viimeinen luentopäivä. Tästä eteenpäin alkaa puolitoista kuukautta kestävä tenttijakso, joka päättyy helmikuun lopussa. Seuraava, eli kesälukukausi alkaa maanantaina 1.3. Tänään oli myös viimeinen tenttini (kolmesta), mistä voisi olettaa lomaa olevan autuaat puolitoista kuukautta. Kaikki arkkitehtiylioppilaat kuitenkin tietävät, ettei tällaisia oletuksia sovi tehdä. Yhtään opintoviikkoa ei ole ansaittu ennen kuin projektit on palautettu, ja niitä projektejahan on. Kahdeksan opintoviikon arvoinen kerrostalo valmistuu kunhan jokin goottilainen detalji on analysoitu geometrisesti ja yhdyskuntasuunnittelun raportti "Shopping in Prague" kirjoitettu. Sen jälkeen voi siirtyä vähemmän kiireellisiin yhdyskuntasuunnittelun kaupunkimaisema-analyysiin Střešovicen eräästä alueesta sekä valokuvauskurssin harjoitustyöhön, jonka aihetta en ole vielä edes päättänyt.

Tilanne muistuttaa hyvin läheisesti Suomesta tuttua palautuspäivän lähestymisen synnyttämää ahdistumista sillä erotuksella, että kaikki työt on palautettava määräaikaan mennessä. TTY:llä kurssin saattaa jättää huoletta roikkumaan, mikäli aikaa töiden loppuun viemiselle ei ole. Täällä sen sijaan toista mahdollisuutta ei tule, ainakaan siinä mielessä että opinnot rajoittuvat tarkalleen niihin kahteen lukukauteen mihin minulla on oikeus. Teettää töitä, mutta tuottaa tulosta. Vapaata aikaa aikaa ei tällä hetkellä siis ole.

Kaalimaan vartija

Kaali on kanan ohella tärkein tšekkiläinen vihannes. Sitä saa kaupasta kokonaisena, silputtuna, purkitettuna silppuna, punaisena ja vaaleana, säilöttynä, maustettuna, sekoituksena ja tietenkin eri tavoin hapatettuna. Minulla ei ole mitään kaalia vastaan. Tuoreena, lasipurkissa, muovipussissa, muoviämpärissä. Hapatettuna se on hyvää, muttei niin hyvää kuin isäni tekemä. Ravintolassa sitä tulee minkä tahansa annoksen mukana lisukkeena, salaatissa, kastikkeessa, keitossa, knöödeleiden kaverina.

Joskus kaaliin vain kyllästyy.

Berliini lyhyesti

Kun koulutyöt painavat pahiten päälle, eikä aikaa ole haaskattavaksi mihinkään epäoleelliseen, kannattaa häipyä hetkeksi paikalta arkimaailmaa pakoon. Otimme tilaisuudesta kiinni, kun koululla mainostettiin viikon varoitusajalla excursiota Berliiniin katsomaan Rem Koolhaasin OMA/AMO-toimistojen näyttelyä. 15 Euron hinta ei tuntunut hirvittävältä vaivaan nähden, vaikka matka olikin vain yhden päivän mittainen. Yhden päivän matka tarkoitti sitä, että suurin osa reissusta (n. 11 tuntia) meni bussissa istumiseen ja itse Berliiniin käytimme vain vajaat 6 tuntia. Ne olivat kuitenkin tehokkaita tunteja, sillä ehdimme nähdä ison osan ydinkeskustan mielenkiintoisimmista uusista kohteista (tekijöinään mm. Gehry, Stirling, Pei ja Nouvel) ennen Koolhaasin erinomaisen mielenkiintoista näyttelyä Mies van der Rohen Neue Nationalgaleriessa.

Näyttely oli hämmentävä kokonaisuus. Graafinen ilme oli ylitsepursuavan visuaalinen - kuvien, muotojen ja värien käyttö liikkui täysin toisilla tasoilla kuin mitä arkkitehtuurinäyttelyltä voisi olettaa. Näyttely oli täynnä malleja, jotka olivat enimmäkseen projektien eri vaiheiden luonnosmalleja. Esillä oli koko projekti ennemmin kuin pelkkä lopputulos. Tarjolla oli hyvin niukasti, jos lainkaan, perinteisiä pohjapiirroksia, leikkauksia tai julkisivukuvia. Pop-kulttuurin ja mainonnan visuaalisuudesta vaikutteita saaneessa näyttelytilassa liikuminen tapahtui ennemminkin aisti- ja tunnetasolla kuin järjen ja analyysin kanssa. Se oli erinomaisen virkistävää kuivaan arkkitehtuurikuvastoon tottuneelle. Jopa lapset näyttivät nauttivan näyttelystä.

Näyttelylle varattu aika oli liian lyhyt, joten miltei puolet siitä jäi näkemättä. Kirosin.

Ensimmäiselle paikalliselle exculle lähtiessä kannattaa tiedustella paikallisilta opiskelijoilta käytännön järjestelyistä, kuten ruokailusta. Itse emme kyselleet, mutta kaukaa viisaina varasimme aamupäivän eväät bussimatkaa varten. Ajatus oli hyvä, mutta valitettavasti liian optimistinen. Retken organisointi sivuutti jälleen täydellisesti ruokailun - minkäänlaista mahdollisuutta ruoan hankintaan ei tarjoutunut sen paremmin bussimatkan kuin kaupunkikierroksenkaan aikana. Iltapäivällä jouduimme ottamaan komennon nälästä täriseviin käsiimme, kun ymmärsimme tilanteen toivottomuuden ruoan suhteen. Reichstagilta painelimme omin avuinemme Potsdamer Platzille, mistä lopulta löysimme höyryävän meheviä bratwursteja kaupittelevan katumyymälän. Seuraavalla kerralla reppu täyteen evästä jo lähtiessä.

Lähdön juhlat

Lukukauden lähestyessä loppuaan alkaa läksiäisbileiden sesonki. Puolen vuoden pestillä tulleet ahtavat Tšekinmaalta tuoksuvat tavaransa laukkuihinsa, ja huomaavat että ylimääräistä maallista irtaimistoa on ikäänkuin huomaamatta kertynyt kolmen kuukauden aikana aimoläjät. Lentokoneen painorajat pakottavat tekemään tiukkoja päätöksiä siitä, mikä lähtee ja mikä jää. Tässä vaiheessa näyttämölle astuvat saaliinhimoiset kanssaopiskelijat, jotka korppikotkien tavoin taistelevat haaskan äärellä siitä, kuka saa tuikkukynttiläpussin ja kuka 1500 palan palapelin.

Ja sitten pidetään bileet. Kunnolliset läksiäisseremoniat, joista saavat osansa nekin naapurit, joita ei oltu kutsuttu. Eilen sanoimme näkemiin Mirjalle ja Juhalle heidän kattokerroksen unelmasolussaan, josta avautuu huima näkymä asuntolan sisäpihan parkkipaikalle. Huippuhetkistä mainittakoon se, kun vartija kävi yösydännä tunkemassa äänekästä juhlaväkeä käytävältä asunnon sisätiloihin, jossa kostea meno jatkui hyvään tapaan. Tätä ennen vahvasti booliin mieltynyt ranskalainen ystävämme antoi ylen käytävän ikkunasta pienelle sisäpihalle, joita asuntolan käytävät kiertävät. Tämä
tapahtui tietenkin siksi, ettei booliin sotkettu vodka ollut kosheria (kyseinen herra on juutalainen). Kaiken kaikkiaan onnistuneet juhlat, joista kiitos isäntäparille. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan seuraavia lähtöjuhlia.

Jäämme

Teimme olomme kotoisaksi sulattamalla jääkaapin ja sen pakastinlokeron. Tekemällä kotitöitä saa minkä tahansa asunnon tuntumaan enemmän omalta, olkoon se kuinka väliaikainen tahansa. Tuttuuden tunnetta voimisti myös uskonnollinen kokemus, jonka koin kun jehovantodistajat saapuivat ovemme taakse. Kielsin jumalansa ja toivotin hyvää päivänjatkoa.

Prahan matkaopas: Pieni kiertoajelu

Palasimme 29.12. Prahaan, missä meitä odottivatkin jo ystävämme Anna-Maija ja Ville. Terveisiä heille. Näytimme heille muutamia mielenkiintoisia nähtävyyksiä, joihin on hankalampi löytää turistina tai ensikertalaisena. Seuraavassa lyhyt katsaus kohteisiin.

Strahovin stadioni on rakennettu Strahov-kukkulalle, hieman Prahan linnasta etelään. 30-Luvulla suosiotaan nauttinut Sokol-liike pohjusti uuden Tsekkoslovakialaisen ihmisen tulemista liikunnalla, ja erityisesti massa- sellaisella. "Mitä suurempi, sen parempi" -motto mielessään liikkeen pamput yhdessä valtion kanssa pykäsivät vanhalle armeijan harjoitusalueelle siihen aikaan maailman suurimman stadionin, joka myöhempinä aikoina osoittautui niin suureksi, ettei sille pystytty keksimään oikein mitään järkevää käyttöä. Nykyään tämä hillitön betonimonumentti rapautuu prahalaisten käsiin, eikä kukaan oikein tiedä mitä sillä tulisi tehdä. Stadionilla pelataan jalkapalloa usealla kentällä, ja sinne on rakennettu myös Sparta Prahan huolto- ja hallintorakennus. Oletettavasti ei julkista käyttöä. Kuva on stadionin käytävätasolta.

Aattopäivänä hekumoimme Babassa funktionalismin parissa, ja tapasimme sattumalta Babassa asuvan suomalaisen Lieko Zachovalovan, joka kertoi mielenkiintoisia tosiasioita Babasta ja Prahasta. Hän asuu arkkitehti Zakin suunnittelemassa erittäin tyylikkäässä pientalossa (kuva alla), josta on täydellinen näkymä yli Prahan. Maassa oli lunta, ja lumipalloja tehdessä sai varoa koirain jätöksiä.

Dejvicessä, aivan Baban alapuolella (Podbaba, raitiovaunun päätepysäkki), on Prahan ainut puhtaasti stalinistinen monumentaalinen rakennus. Tämä pröystäilevä, mahtaileva ja koko lähitienoota ylenkatsova hotelli rakennettiin 50-luvulla armeijan upseerien lomailukäyttöön. Nykyään murju on entistetty neuvostoaikaiseen loistoonsa, ja sen nimi on Royal Crowne Plaza. Todella vaikuttava rakennus niin läheltä kuin kaukaakin.

Uuudenvuodenpäivänä ihailimme Prahan televisiotornia Vinohradyssa. Kansalaisten vihaama lähetin pantiin alulle 1985, ja saatiin valmiiksi vuonna 1992 sosialismin jo kaaduttua. Tornista on hankala muodostaa selkeää mielipidettä. Rakennuksena se on hilpeän futuristinen, mutta ei sovi mitenkään ympäristöönsä. Se jää oudoksi maamerkiksi Prahan kaupunkimaisemaan yhdessä Pankrácin tornitalojen kanssa.

Zizkovissa Vítkovin kukkulalla on 30-luvun uuden, modernistisen sukupolven pystyttämä monumentti sekä Jan Zizkan ratsastajapatsas. Tolkuttoman kokoisella betonikuutiolla ei liene ainakaan julkista käyttöä, eikä kukaan oikein tunnu tietävän mitä se pitää sisällään. Ehkä jonkun museon, johon ei kuitenkaan pääse sisälle, epäili eräs paikallinen opiskelija. Jäämme ihmettelemään asiaa. Rakennus muodostaa kuitenkin tarkoituksellisesti akselin yhdessä Strahovin stadionin sekä Valkeavuoren kanssa (Bílá Hora), jotka määrittelevät uutta 30-lukulaista Tsekkoslovakialaista mentaliteettia. Bílá Horalla tapeltiin menneisyydessä talonpoikaisten hussilaisten ja keisarillisten katolilaisten kesken, joista jälkimmäiset voittivat. 30-luvulla sympatiat olivat selkeästi hussilaisten puolella, ainakin myöhemmin pystytetyn ratsastajapatsaan koosta päätellen.