helmikuu 15, 2004

Lumesta ja jäästä

Lumen ja jään arkkitehtuuria esittelevä The Snow Show on tapaus, josta poisjääminen harmittaa suuresti. Kerrankin Suomessa tapahtuu jotain kansainvälisesti mielenkiintoista ja poikkeuksellista arkkitehtuurin kentällä - ja itse olen juuri silloin leutojen epätalvien Keski-Euroopassa. Tilapäisyys ja paikallisuus tekee jäästä ja lumesta hyvin mielenkiintoisen aiheen arkkitehtuurin (ja taiteen) kannalta, ja onkin ihme ettei aihetta ole muutaman onnettoman lumilinnan lisäksi tutkittu enempää suomalaisen rakennustaiteen kierrossa. Ainakaan niin, että omien silmieni eteen sellaista olisi päätynyt.

Te siellä Suomessa, painukaa Kemin kautta Rovaniemelle niinkuin olisitte jo!

Posted by at 08:57 PM | Comments (1)

helmikuu 12, 2004

Digikuvaamisesta

Digikamerani saapui Suomen Postiin suurinpiirtein tasan vuosi sitten. Tiesin kuvaavani kenties muutama tuhat kuvaa vuoden kuluessa, mutten kuvitellut saldoa aivan niin suureksi, mikä se tällä hetkellä on. Kamera tallentaa kuvat juoksevalle järjestysnumerolle, joten valotettujen ruutujen määrä on helposti nähtävillä pelkistä tiedostojen nimistä. Viimeisen kuvan järjestysnumero on kuudestuhannessadasyhdeksäskymmenes (6190). Kuva esittää Pyhän Vituksen katedraalin keskilaivaa.

Jos oletetaan, että keskimääräinen kuvaustahti olisi viisi tuhatta kuvaa vuodessa, valokuvia kertyisi kymmenessä vuodessa 50 000, ja kahdessakymmenessä vuodessa 100 000. Elon ehtoopuolella viidenkymmenen aktiivisen valokuvavuoden jälkeen eläkepäiviä voisi viettää 250 000 digikuvan arkistoimiseen, joista puolet olisi joka tapauksessa täysin arvottomia. Minkälainen dokumentti elämästä! Jälkipolvilla olisi ihmettelemistä, kun papan arkistoista paljastuisi kaikki nuoruuden virhearvioinnit ja kömmähdykset - huolestuttavan terävinä ja selkeissä väreissä.

Digikameroiden tunkeutuessa kuluttavan kansan pulleiden sormien hapuileviin otteisiin valokuvien määrä kasvaa räjähdyksenomaisesti. Digifilmi on halpaa, kunhan masiinasta on ensin maksettu pieni omaisuus. Kameran hintaa täytyy käydä kompensoimaan ottamalla mahdollisimman paljon kuvia mahdollisimman monesta paikasta. Laadusta välittämättä, lihaa säästämättä. Tuhnuisia kuvia kertyy gigatavukaupalla siskonpojan ylioppilasjuhlista, hikisestä Madeiranmatkasta, ja siitä legendaarisesta juhannuksesta, missä viimeinen kalja oli sittenkin liikaa. Turistikuvien katselu muodostuu entistä tuskallisemmaksi tilaisuudeksi, kun sikajuhlista on entisen kymmenen sijaan viisikymmentä kuvaa. Toisaalta kiinnostus valokuvausta kohtaan kasvaa, kun kokeilu on helppoa ja halpaa. Uuden kameran ominaisuudet kiinnostavat, ja kenties sisällöllisiin aineksiinkin kiinnitetään enemmän huomiota.

Kansalaiset, enemmän kuvia!

Posted by at 04:06 PM | Comments (0)

helmikuu 03, 2004

Syyllinen esiin

Huomenna palautan riivaajani takaisin sinne mistä sen sain. Design studio -kurssin laajuus vastaa suomen vanhenevan järjestelmän kahdeksaa opintoviikkoa. Se on siis pitkälti identtinen kotimaisen systeemin kanssa, tosin sillä erotuksella, että kurssiin ei kuulu täällä luentoja tai tenttiä, ja harjoitustöitä tehdään vain yksi iso, eikä yhtä pientä ja yhtä suurta, kuten esimerkiksi TTY:n arkkitehtiosastolla on tapana. Työmäärä on periaatteessa siis merkittävästi pienempi, vaikkei sitä nyt työn tehneenä uskoisikaan. Tällä työllä saan, jos professori sen suo, korvattua neljän opintoviikon asuntosuunnittelukurssin kotona Treellä. Kun ottaa huomioon sen, että suomalainen vastine sisältää myös sekä luennot että tentin, voidaan vetää yksi jos toinenkin johtopäätös työmääristä yliopistojemme välillä, sekä arkkitehdin tutkinnon rasittavuudesta Suomessa.

Syyllinen esiin! Ohessa kaksi näkymäkuvaa kerrostalosta, jonka kyhäsin Prahan eteläiseen kaupunkiin Jízní Mestoon. Tähän hilpeään lähiöön oli tarkoitus asuttaa 120 000 kaupunkilaista, mutta kasaan saatiinkin vain onnettomat 85 000 asukkia.

Posted by at 06:43 PM | Comments (2)

Kolinaa

Einstürzende Neubauten Prahassa 12.3.

Kyseessä oleva orkesteri on industrial-musiikin pioneeri ja legenda. Mikko kertoo lisää. Kyseessä on onnekas sattuma, sillä juuri muutama viikko sitten pohdiskelin, ettei elämä ole kuolemisen arvoinen ennen kuin muunmuassa Einstürzende Neubautenin keikka on nähty livenä. Muita vastaavia asioita ovat pyhiinvaellus Kyynämöiseen sekä betonikakkujen leipominen.

Posted by at 05:50 PM | Comments (2)