Nyt kun tiedän, että television tarjoamaan maailmanmalliin on luottaminen, on minun turvallista painaa pääni iltaisin pielukseen. Nyt siis tiedän, että totta on sekin, että poliiseilla on aina vain yksi juttu kerrallaan ratkaistavana ja se aina tietenkin selviää ja seuraava keissi tulee sopivasti vasta viikon päästä, kun pojat on saaneet riittävästi donitseja syödä ja olutta juoda. Samoin on ihanaa, että nyt voin uskoa lääkäreillä todellakin olevan aikaa yllin kyllin vain yhdelle potilaalle kerrallaan, jopa useilla hyvän näköisillä lääkäreillä. Ja lakimiehet kukin hoitavat yhtä asiakasta antaumuksin kerrallaan ja CSI:ssa aina kaikki ratkeaa, koska löytyy se yksi sopivasti katkennut sininen sentin pätkä kuitua, joka on kotoisin matosta, jota myytiin vain yhdessä kaupassa kolme kuukautta sitten yhdelle asiakkaalle.

Maailma on hyvä ja tasapuolinen ja kaikki on aina totta, mitä sanotaan tai sitten ei. Senhän me tässä parin viikon mittaan olemme taas kerran saaneet todistaa.

Te, jotka ette usko ja myös te, jotka olette raskautetut kaikesta huolimatta erilaisissa paineissa työpaikoillanne, joko nykyisissä tai tulevissa ja teiltä, joilta jossain vaiheessa elämäänne tullaan joka tapauksessa utelemaan asioita, jotka eivät muille kuulu: kuunnelkaa, jos ette viime perjantaina aamulla olleet hereillä, Helsingin yliopiston työoikeuden professorin Kari-Pekka Tiitisen viisaita sanoja. Ihmisellä on tietyissä asioissa oikeus jättää luovasti vastaamatta [voi alkaa katselun/kuuntelun n. 14 min:n kohdalta].

Klikkaa kuva isommaksi.

Valokuvatorstai / Kiltti

Pariskunta osti kipulääkkeitä apteekista.

Ajatella. Oikein apteekista. Ja ihan kipulääkettä. No huhuh.

Ah. Hukun uutistulvaan. Nyt telkkarissa Urpilainen punaisessa jakussaan yrittää kovasti käydä kovasta tyypistä, jolla on pehmeitä unelmia. Vanhasella ei ole oikein mitään juuri nyt sanottavaa mutta onneksi on puolueenvihreä kravatti mutta voivoi kokoomuksensininen paita. Kataisella on vakavaa asiaa mutta se jää minulta kuulematta, kun keskityn huomioimaan hänen puolueensinisen paitansa ja asuun sointuvaisen raitasolmionsa. Onpas kätevää tämä värillinen televisio. Olisi muuten tuohonkin tenttiin pestattava Mertaranta toimittamaan: Urpilainen, joka mustavalkoisessa televisiossa erottuu vaalempana, selittää juuri jotain Kataisen, joka erottuu mustavalkoisessa televisiossa raidallisesta solmiostaan, puheen päälle mutta kummankin puhe hukkuu vasemmalta kuuluvan narinan alle, joka ääni kuuluu Vanhasesta, jota ei valitettavasti mustavalkoisessa televisiossa erota kulisseista.

Kun lehdessä oli käsitelty kasvojen kohotus akupunktiolla ja 3x nautin elämästä omilla ehdoillani, olin jo heittää toivoni. Ei minusta ole kohderyhmäksi, ajattelin. Kunnes käänsin sivun, jossa Lancome kertoi, että uusimpien kasvojenkohotustekniikoiden inspiroimana se oli kehittänyt huikean innovaation, R.A.R.E.(tm) -teknologian, joka auttaa kiinteyttämään ihoa ja uudelleenmuotoilemaan kasvonpiirteitä. Tässä ihmeaineessa ainutlaatuinen oligopeptidi vahvistaa kollageeniverkoston rakennetta, ja auttaa taistelemaan kasvonpiirteiden veltostumista vastaan. Ja mikä parasta: ohessa oli näyte tuota ihmeainetta, jota tietenkin heti naamaani läpystelemään. Aamulla haastattelin huonekunnan jäsenistöä, että olivatko kasvonpiirteeni uudelleenmuotoiltuneet. Eivät kuulemma olleet.

Onneksi. Sillä jos olisin muotoiltunut uudelleen, olisin ollut pakoitettu tunnustamaan osoittautuneeksi kohderyhmäläiseksi ja minun olisi nyt pakko ostaa 800 euron kenkiä ja 500 euron huiveja ja varmaan olisi ihan pakko myös alkaa käyttää liian lyhyita Burberry-housuja.

Miksei mikään lehti ilmoittaudu olemaan lehti naiselle, joka ei osaa sanoa ei eikä minä ja joka ei osaa pitää kuin farkkuja vaikka neulemekot olisivat just nyt niin se juttu. Naiselle, joka tuntee iloa oudoista asioista, kuten ylilujaa soivasta Patesta autoradiossa sekä ainutlaatuisesta Erityisavustajasta, joka ei käy punttisalilla mutta osaa tehdä sytykkeitä karsean kokoisella tylsällä kirveellä ja rakastaa musiikkia, kirjallisuutta, olutta ja laatuisaa makkaraa sekä sietää minun uudelleenmuotoiltumattomat makkarani herrasmiesmäisellä tyyneydellä. Näitä perustavaa laatua olevia arvoja Sara ei korostanut lainkaan.

Lokakuun pojan valiseminen tuntui siis lähes mahdottomalta ajatukselta ja olin jo luopua toivosta. Kunnes viime keskiviikkona, kun Syyttömästi tuomitun Markus Haglundin katse osui minuun hiukan kello puoli kymmenen jälkeen illalla FST:llä. Silloin tiesin. Hän on Lokakuu. Rakastuin mieheen juuri sillä hetkellä, kun se romahti baarijakkaralta lattialle kännissä kuin viskilasiin sukeltanut kesän viimeisen herätyksen kokenut kärpänen.

Marraskuussa en tänä vuonna katoa synkkyyteen vaan sytytän kynttilät, kääriydyn huopaan, suljen silmäni ja annan vanhan rakkauteni, käheänraspisen äänen viiltää minut auki. Siinä silloin en katso taakseni vaan elän itselleni.

Joulukuun poika on ollut valittuna jo kauan ja odottanut vain ensilumen kirpeän haikeita hipaisuja lapasen selkämyksellä. Poika Joulukuu vei sydämeni sinä kesäisenä lauantai-iltana Aura-sillalla, kun hänen kaikki kaksi metriään kävelivät vastaani ja lämpimän viisaat silmät ja ääni kuin täysikuisen elokuun yönmusta sametti poskeani vasten sanoi minulle terve. Ne, jotka eivät ole kokeneet valovoimaisen Kalle Taivaisen säteilevää herrasmiestä, eivät tiedä, miltä tuntuu, kun teräs ensikoskettaa induktiolieden keraamista pintaa.

Click the picture to enlarge it.

SkyWatch Friday

Klikkaa kuva isommaksi.

Valokuvatorstai / Joona Kivirinnan runosta 'Paluu'

Kaupasta tupsahtaa äitinsä kanssa vaaleanpunaisiin puettu pikkutyttö, hiukset kuin sillä enkelillä, joka saattelee joka mummulan seinällä lasta sillan yli. Tikkari suussa sojottaen tyttö jää pää kenossa miesten eteen seisomaan. Katse kiertää miehestä toiseen ja vaikka äiti yrittää vaivihkaa hoputtaa pois, tyttö vaan katsoo killittää niska kenossa miehiä. Tikkarin tikku heilahtaa suupielestä toiseen päättäväisesti. Pieni pullea käsi ottaa tikun hetkeksi käteensä ja ääni kuin Helinä-keijulla sanoo: "Te ootte ihan samannäkösiä".

Äiti vetäisee vihaisesti tytön pois miesten läheltä.

- Äiti, sillä yhellä oli saappaat. Miks äiti?

- Et kyllä enää ikinä mene tollasten luokse. Ne on pahoja. Tajuuksä. Ne on PAHOJA miehiä. Ne voi tehä ihan mitä vaan.

- Potkiikse niillä saappailla?

- Nyt suu suppuun taikka saat kotona tukkapöllyä.

Mielessä kävi hetken ihmetellä, mistä näitä sairaita hulluja sikiää. Sitten osui silmiini uutinen, jossa kerrottiin kolmen 16-vuotiaan puukottaneen satunnaista, heille täysin tuntematonta ja mitään pahaa aiheuttamatonta miestä, joka ei suostunut myymään jätkille viinaa. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: 5-vuotias heitti toista tiilellä. Niin, mistä näitä sikiää. Hyvällä alulla kasvamassa on jo koko joukko lisää. Epäilemättä vadille vaaditaan lähipäivinä useita päitä, joista ainakin jotkut ovat säästelleet kurinpitoa silloin, kun sen aika olisi ollut.

Vertailun vuoksi olisi ehkä valaisevaa katsoa tänään Teemalta klo 21.50 alkava Mika Waltarin ja Matti Kassilan Kuriton sukupolvi vuodelta 1957.

Vaan ei ole enää mikään niin kuin ennen. Nyt on erikoistuttu opiskelujen alkumetreiltä alkaen kuka oikean silmän, kuka vasemman korvan spesialistiksi ja kukaan ei viitsi perehtyä ihmiseen kokonaisuutena. Potilasta juoksutetaan paikasta toiseen, asiantuntijalta kolmannelle ja välillä kuvataan, mitataan, pistetään ja odotutetaan. Kukaan ei puhu kenenkään kanssa ja jos puhuu, niin ei ymmärrä. Ihminen jää vaille huomiota. Vaivoja ei varsinaisesti hoideta pois, oireita vaan lievitellään. Jos niitäkään, koska varsinainen vika jää useimmiten kaikilta huomaamatta.

Haluan takaisin kunnanlääkärin, joka katsoo silmiin, kuuntelee ja jolla on aikaa nähdä koko ihminen.

Vauva oli pihalla nukkumassa. En nähnyt lapun tuojaa. Tuli sellainen olo, että vauvallekin olisi voinut sattua jotain, nainen sanoo.

Onhan se nyt kauheeta. Että ihan olisi tämä palkattu lappujen jakelija, varmaankin joku kiltti ja ahkera koulainen, siis niinku vaikka mita saattanut sattua tekemään tälle vauvalle. Kaataa vaunut ihan vaan muina jakelijoina? Tai jotain pahempaa? Ooh, en kehtaa edes ajatella. Ja vauvalleKIN? Kyllä joo; maailma on paha ja vääryyttä pullollaan. Mutta jotain rajaa.

Edelliseen mitenkään liittymättä. Tai sitten ehkä. Ollaanko me oikeasti niin tumpeloita nykyisin, että nyt kun maailmalla pörssit romahtelevat, hinnat nousevat ja lama ja ankeat ajat kolkuttelevat ovella, niin ne pakolliset asiantuntijadosentit on taas rahdattu televisioon kertomaan naama peruslukemilla, että nyt pitää kuulkaa kansalaiset sillä tavalla elellä että pitää alkaa miettiä, mihin rahansa laittaa. Että säästää pitää ja se tapahtuu kas niin, että ostaa vähemmän ja laskee, että rahaa tulee hippasen enemmän kuin menee. Ja päälle kaivetaan Kolmosen Jaakko naftaliinista kertomaan, miten tehdään pullaa ja makkarakeittoa ihan itse. Että se on sillä tavalla halvempaa. No kidding. Ihan itse en olisi oivaltanutkaan.

Tähän on tultu. Pelottavaa.

Klikkaa kuva isommaksi.

"It ain't easy, the road of life, it ain't easy
It don't matter if you're black or white
Nobody rides for free
Well, believe me, life is a bitter-sweet journey
And everybody that starts out in the cradle
Still ends up in the grave

Well, every man's got a mountain to climb
He's got his own cross to bear
Well, every day's just another step you take
On the road that takes you there
On the road that takes you there"

Rockie Lynne: Every man's got a mountain

Valokuvatorstai / Helppo

Sivukuvassa näkyy kaikki 7 kaulanikamaa ja jopa kaksi ylintä rintanikamaa eli kyseessä on poikkeuksellisen pitkä joutsenkaula, jossa on hyvä lordoosiryhti.

Ettäs tiedätte. Joutsenkaula, kaksi rintaa nikamilla ja hyvä lordoosi. Mitä muuta nainen voi enää tarvita?

Kävin taas Laten saloonissa. On aina yhtä pelottavaa katsoa peilikuvaansa, kun tukasta putoaa puolet kampurin lattialle. Picture it: lordoosiryhdikkkään joutsenkaulan kruununa kampaus, jonka kanssa voisi kevyesti stuntata John Joseph Rottenia.

Juuri, kun ne oppivat muistamaan nimesi ja sinä olet oppinut ottamaan ilon irti siitä, että olet nuori ja ne muut on jämähtäneitä tätejä, vaihdat työpaikkaa. Ja kas. Taas olet se vasta tullein eli "se uusi blondi" ja voit jatkaa itsesi tuntemista tyhmäksi, koska et tiedä talon tapoja mutta fiksuimmaksi, koska olet nuorin. Jatkat eloasi siinä illusitorisessa maailmassa, että olet edelleen nuori ja ehkä jopa kaunis ja siksi siis myös viisas. Juuri kun sinä alat muistamaan muiden nimet ja statuksen korporaatiossa, vaihdat taas työpaikkaa.

Ja kas. Taas tunnet itsesi vasta-alkajana nuorimmaiseksi. Ja niin edelleen.

Kunnes odottamatta työyhteisön ilmoittaa jättävänsä yksi jos toinenkin vanhasta kalustosta ja yhkäkkiä huomaatkin olevasi huonekunnan vanhin. Ristiriita repii sinua: edelleen tunnet itsesi vastatulleimmaksi, koska olet koko työikäsi ollut mutta hämärästi tietoisuutesi rajapintaa alkaa hiertää se tosiasia, että olet huonekunnan vanhin. Muistat, että vanhat on tyhmiä, jotka olettavat olevansa viisaita mutta miten se on mahdollista, koska olet nuori ja nätti. Ainoa mikä täsmää on, että olet viisas. Mutta koska tiedät, ettet ole, olet ihan hiljaa.

Sitä kutsutaan hiljaiseksi tiedoksi.

- Jätkät hei, tehdään kalenteri, sellanen missä on vähän tissiä ja kasipäkkiä esillä. Kansa ostaa ihan sutena ja kyl alkaa kuulkaa ääniä ropista. Nostaa imakoa kivasti, ku ollaa niinku ajassa kii, kato.

- Joo, toi on hyvä idea. Tolla me revitään näkyvyyttä ja kun se kalenteri roikkuu joka rengasfirman seinällä kumienvaihtoviikoilla, niin eiköpä ole reiska ja paavo kiikissä. Mut pitäs keksiä vielä jotain, millä me saadaan äänestään se sakki, joka roikkuu netissä muttei lue blogeja. Tai siis yleensäkään lue. Taikka omista autoa.

- Mä tiedän, mä oon kuullu, että kaikki on nykysin jossain feispuukissa. Mennään mekin ja käsketään kaikki ehdokkaat kanssa menemään.

- No nyt puhut asiaa. Meidän Nikopetterikin on siellä. Mä voin kysyä siltä, miten sinne mennään. Hah. Nyt kansa on on niin hallussa. Ne äänestää meitä kaikki. Saa toi meidän Niksu lähettää kaikille ehdokkaille ohjeet, miten sinne mennään.
----
Ihan totta hei, älkää nyt pellenä pitäkö. Olenko tullut koskaan teidän vaalitoimistoon hakemaan teidän mainoksianne täältä pitäjän perältä, mitä? Käyttänyt kallista aikaani haeskelemalla teidän pärstäkuvianne. Lukeeko minulla ovessa, että ei mainoksia? Lukeeko? No niin. Mahtaako se tarkoittaa, että minä ihan oma-aloitteisesti lähden hakemaan teiltä niitä mainoksia? Voin kertoa, että ei. En lähde.
----
Kölnin marttakerholle terveisiä, että vastaukseni on Mikael Gunvald Persbrandt. Jokaiseen viiteen kohtaan. No ei ole laulaja, ei. Ja inte faan vet jag.