Kun jääkaapissa on vain valo ja pikkujoulun irkkukahvia varten ostettua viskiä ja nälkä kurnuttaa siäelimistössä, niin mikä neuvoksi? Kanaliemikuutioita, vettä, pakastimesta puoli purkillista hapankaalia ja kuivamuonavrastosta pari pussillista Tandoorikana-lämminkuppikeittoaineksia. Viskit jätetään myöhempään käyttöön.

Se on taas uusi vuosi ja samat vanhat laihat lupaukset.

Jouluna keskusteltiin pukkien kanssa perusasioista. Udeltiin oikein naisissa, että mihin miehet kiinnittävät ensimmäisenä naisessa huomionsa, mikä naisessa pistää sukat pyörimään. Naistenlehtien uskottelut silmistä ja kauniista luonteesta voitte siskot unohtaa: mies katsoo rintavakoa, nilkkoja, sääriä, kävelyä, tukkaa, peppua ja miten nainen näitä kaikkia liikuttelee. Yritin yskiä väliin jotain, että eikös ne silmät ja sisäinen kauneus yhtään mitään, mutta turhaan. Kukaan pukeista ei muistanut kumppaniensa silmien väriä. Niin että älkää uskoka kaikkea, mitä kirjoitetaan.

Mitä luulette? Saako kauneushoitola tunnissa paljonkin aikaan? Vai tuleeko otsalampulle käyttöä? Ainakin uuteen vuoteen lähdetään tästä entistä ehompana.

Hyvää onnea ja uutta matoa koukkuun kaikille, jos ei tänä vuonna enää tavata.

Klikkaa kuva isommaksi

- Maisteri hei, otetaanko vielä yhdet, huikkasi Ope.
- Tottakai, tässähän ollaan ihan tikkana vielä ja Hopskin on poikkeuksellisesti vielä pystyssä, vastasi Maisteri.
- Noh, noh, pojat, toppuutteli Jouluolut. Eipäs nyt riehaannuta, otetaan ihan tolkullisesti tänään. Mämähän on sentään minun läksiäisjuhlani ja minä olen sitä mieltä, että ollaan nyt kuin paremmat oluet ainakin. Hillitysti.
- Älä hei viitti olla tollanen nutipää. Kyllähän me, aikuiset oluet, olla osataan. Mutta kato noita siidereitä, ei minkäänlaista turnauskestävyyttä, yhtyi Hops keskusteluun.
- Ääh, no olkoon. Otetaan. Minun kunniakseni, sanoi Jouluolut, kohtahan tästä joutuu lomautetuksi, joten iloitaan nyt ja surraan sitten, kun sen aika on. Mutta ensi kerralla ei kyllä tasan oteta noita siidereitä messiin.
- Hienoa. Näin me menettelemme, Hops ja Ope nostivat tuoppejaan Jouluoluelle.
- Kiitos sulle, antoisaa on ollut tämä lyhyt aika, jonka tässä rinnan olemme töitä tehneet, sanoi Maisteri liikuttuneena. Olet rehti kaveri, sanoisin jopa, että lämmin, jos en olisi karski mies, joka ei hempeitä puhele.No niin. Nyt lässytys seis ja kippis jätkät: Joululle, joka on vain kerran vuodessa keskuudessamme, älkäämme hassatko hyvää tilaisuutta hempeilyyn.

Kiitos teille, että olette siellä ja voimme harjoittaa näitä kokouttavia ja voimaannuttavia hetkiä yhdessä. Toivottavasti myös ensi vuonna, jollen katkaise kättäni joulun hiihtoharjoituksissa. Ehkä se on riittävä syy olla hiihtämättä.

Toimitus vetäytyy nyt joululomalle pariksi viikoksi ja kirjoittelee, jos löytää kaamoksen keskeltä netin pään.

Klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai/Lämpö

Lisäksi meillä kaikki pääsiäisen jälkeen tarpeessen hankitut tavarat käärittiin lahjapakettiin. Jopa kaikki sukat, rukkaset, alushousut ja kaulaliinat, jotka itse sai kaupasta käydä ostamassa. Jouluaattona sitten piti näytellä yllättynyttä, kun sai saappaat, joita olisi heinäkuussa tarvinnut.

Myönnän; äitiäni en pysty ankeuskisassa ikinä voittamaan. Hän jaksaa muistuttaa edelleen siitä, kuinka Hänellä oli ankea lapsuus. Hänen ainoa nukkensa nimittäin hävisi mystisesti aina marraskuussa. Jouluisin äiti sai aina vain kaksi lahjaa. Toisessa oli se nukke ja toisessa pullapoika. Tarina ei kerro, oliko pullapoika aina se sama.

Mahtaisikohan Erityisavustaja innostua uudelleenkouluttautumisesta parturi-kampaajaksi. Ja miksei saman tien hierojaksikin.

Jos se saa joululahjaksi toivomansa 18-kesäisen hyväpeppuisen eetttisen kummilapsen. Ehkä sitten?

Suunnitelman taustoittamiseksi katsahdus heikkoon lihaani. Minulla on se kiltin ihmisen ominaispiirre, että en haluaisi loukata ketään ja jos pakko on valita, niin otan mieuummin itse selkääni kuin potkaisen henkisesti toista. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka eivät voi mennä tutun, en edes kaverin äidin serkun tutun entisen työtoverin putiikkiin, koska en kehtaisi lähteä ostamatta pois. No, te tiedätte, jotka olette kokeneet tunteen. Meikäläisten kampaajasuhteet ovat erityisen vaikeita: ei kehtaa vaihtaa, sillä jos uusi on huono, ei kehtaa tulla takaisin. Vähän kuin avioliitto: jos on huono suhde, ei kehtaa huomauttaa mutta poiskaan ei voi lähteä, kun se toinen voi loukkaantua. Jos taas suhde on hyvä hyvä, niin sitten se on niin hyvä, että sanomattakin tietää, miten päin maa makaa milloinkin. No, kyllä te tiedätte. Kampaajan ja asiakkaan suhde on kuin satojen sokkotreffien kautta hyvään ja kestävään suhteeseen yrittämistä. Yksinkertaiset asiat joskus vaan ovat monimutkaisia.

Siispä soitin Laten Saluuniin kokemuksen tuomalla varmuudella siitä, että siellä vastaa aina puhelimeen Saluunin toinen työntekijä, jolle olin valmistautunut selittämään epämääräisesti jotain kiireestä ja muka-olemaan-tajuamatta-että-kampaamoissa-aina-tilattaessa-pitää-sanoa-kenelle-ajan-haluaa ja muutama varasuunnitelma ihan kielen päällä tarkoituksena varata aika sille toiselle ja kärsiä Laten suhteen häpeät ja katseet ja huonot omattunnot ja loukkaantumiset kuin kuka tahansa asiansa hallitseva aikuinen nainen. No siellähän vastasi sitten poikkeuksellisesti Late itse. Ensimmäisen kerran ikinä. Arvatkaa, kehtasinko sanoa, että et sinä vaan se toinen.

Mutta tänään kyllä sanon, ettei sitten mitään syrjähyppyjä. Otetaan vaihteeksi ihan vaan perinteisellä virkanaismaisella tyylillä. On tullut aika tehdä suhteesta Laten kanssa järkiavioliitto.

Onneksi naisten ylistämän Sari Sankariäidin lapset sentään saavat äidin kotiin. Aina, kun Sari kansanedustajan töiltään ja kaupunginvaltuuston kokouksiltaan ehtii. Mutta pientähän se on, ehkä vaivaiset 10-12 tuntia päivässä ja päälle valtuuston istunnot [ainakin, jos uskomme joskus taannoin Tanja Vienonen-Karpela-Saarela-Karpela-Sankariäidin kuvausta päivänsä kulusta]. Hämmästelen muuten sitä, että Sari Sankariäidille tieto lastensa määrästä ja olemassaolosta tuli tällä tavalla aivan yllättäen. Ilmeiseti hän ei ollut kerinnyt lapsiaan laskemaan lähtiessään kansanedustajaksi, kaupunginvaltuutetuksi ja suostuessaan ministeriksi.

Miesten koulun rinnalle pitää perustaa naistenkoulu, jonka perustutkintovaatimuksissa olisi aika monta opintoviikkoa suhteellisuudentajua ja muiden huomioon ottamista. Niin kauan, kun ei päästä sopuun siitä, kuka on tasa-arvoisempi toista ja millä mittarilla kenenkin lapset ovat arvokkaampia ja oikeutetumpia laatuaikaan ja kenen työ on arvokkaampaa kuin toisen, en lähtisi huutelemaan tasa-arvon perään lasten selkien taakse piiloutuen. Talonpoikaisen järjen ja suhteellisuudentajun käyttö ei myöskään ole kielletty. Ja ihan se Ojalan laskuoppikin oliisi hyvä hallita.

Tiesin uunin kiertoilmaksi puhutun perusteella ja siksikin, että nappulassa oli tuulettimen kuvaa ehken esittävä laivan potkuria muistuttava symboli. Kun kytkin uunin potkurille, alkoi valtaisa tuuletus mutta ei juurikaan paiston kaltaista olotilaa ennakoivaa lämmitystä. Niinpä näppäränä tyttönä valitsin symbolin, jossa ei ollut potkuria vaan kaksi sahanterää ja työnsin pikkuahterin uuniin ja laskin, että kolmen tunnin päästä pääsisi herkkuun käsiksi. Ja sitten saunaan.

Kahden tunnin saunottelun jälkeen kurkistin uuniin, jossa pötkötteli täsmälleen saman näköinen kalpea liha kuin paistoa aloitellessa. Lämpöä kyllä oli ja jonkinlaista puhallustakin mutta ei se oikein tuntunut vaikuttaneen lihaan lehmän hengityksenkään vertaa. Järkeilin, että ehkä sahalaitasymboli oli sittenkin väärä valinta ja löysin namiskasta kaksi suoraa viivaa. Mahtoiko olla myös potkuri, en muista. Mutta kun sen kytkin päälle, niin johan alkoi tapahtua, melkin silmälasit sulivat päähän.

Pöhisytin porsaan pyllyä vielä reippaat pari tuntia uudella valinnalla. Yhteensä lähes viisi nälkäistä, kuolaa valuttavaa tuntia. Mutta kyllä kannatti. Ikinä en niin hyvää kinkkua ole syönyt. Olisin voinut vaikka mennä naimisiin sen sian kanssa. Mutta se loppui jo sunnuntaina.

Luulisi nimittäin kypsyttävän kaiken sen valistustyön jälkeen huomata, kuinka parvekkeet ja olohuoneen ikkunat muistuttavat lähinnä thai-hierontapaikkojen näyteikkunoilta vilkkuvine värivalokaapeleineen ja muovisine männynoksineen.

Klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai

"Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."

Nyt voit alkaa laskea minuutteja.

Peruutat parkista mutta koska lumi peittää tasaisena valkoisena mattona kaiken, myös lamput ja tien, peruutat pimeässä väärään suuntaan. Kuulet TUMPS-äänen. Säikähdät. Katsot peräpeiliin ja näet jykevän männyn. Ihan siinä auton takana seisoo vankka puu. Samalla hetkellä näet sielusi silmin hirvittävän lommon auton takaposkessa. Kauhistuttavan ruhjeen, jossa pelti on revennyt ja maalit lohkeilleet. Lamppukin on tietenkin säpäleinä, sillä puuhan seisoi hiukan oikealla auton keskiosaan nähden. Kylmä panta puristaa rintaasi mutta et viitsi pysähtyä tarkistamaan vaurioita, sillä parkista on ruuhkaksi asti lähtijöitä.

Takapelllin ruhje suurenee silmissäsi mutta et kehtaa pysähtyä keskelle ei-mitään vaikka mieli tekisi, sillä takaa tulee autoja ja mitä nekin ajattelisivat. Ajat liittymästä isolle tielle ja suunnittelet meneväsi lähimmän marketin pihaan tarkistamaan vauriot, jotka ovat melkoiset; ainakin lamppu ja puskuri. Vai onko Hermannissa puskuria edes, ei taida olla, siis koko takapuoli on uusittava. Ainakin 500 euroa. Ei kyllä se on uudet osat ja maalaus, varmasti 800 euroa. Samalla voisi korjata sen toisenkin sivun, jonka joku naarmutti jo aikoja sitten. Se tekee ainakin 300 lisää. Ellei 400. Ja lamputkin maksaa ja varmaan pitää uusia koko peräpää. Mitä se tekee yhteensä? Ainakin 1500! Hyvästi joulumieli ja joululahjat. Hyvästi kevätloma.

Tässä vaiheessa sinulla on jo niin paha mieli vahingosta ja sen aiheuttamista kuluista ja vaivasta [mistä sen peltikorjaamonkin tietää, jos ne vaikka sohraa lisää ja kauhea vaivakin siitä tulee ja millä sitä sen aikaa kulkee], että ajat marketin liittymän ohi. Olit aamulla suunnitellut meneväsi joulahjaostoksille marketin viereiseen erikoisliikkeeseen mutta et nyt pysty keskittymään kuin siihen kammottavaan peltivaurioon Hermannin perässä. Ajat suoraan parkkihalliin, pysäköit auton ja vedät syvään henkeä. Kävelet auton ympäri, suljet hetkeksi silmäsi voimia keräten ja katsot. Ei mitään. Ei naarmun naarmua. Sitten muistat, että siinähän oli rotvallin reuna, ihan siinä parkkipaikan mutkassa, siis sillä väärällä puolella. Rotvalli, josta oli matkaa mäntyyn ainakin metri.

Huomaat juuri säästäneesi 1500 euroa plus joululahjan hinnan. Kahdessakymmenessä minuutissa.

Tietysti voisin olla edistyksellinen ja lahjoa lähimmäiseni eettisin lahjoin. Mutta mitä ajattelisi anoppi, jos saisi uniikkikorun sijasta lehmän? Entä ilahtuisiko appi, jos saisi sikarien sijasta aasin? Tai olisiko lapsirakkaudestaan kuuluisa Erityisavustaja onnellinen, jos saisi lahjaksi kummilapsen? Epäilen.

Niin hyviä ajatuksia kuin eettiset lahjat ovatkin, en kuitenkaan voi ihan tyystin välttyä ajatukselta, että siinä vähän niin kuin ostaisi itselleen joulumielen toisten rahoilla. Kuinkahan moni perheenisä ottaisi mieluummin vaikka pienenkin kinkun omille lapsilleen kuin yrittäisi lomautettuna mielikuvitella itselleen hyvän mielen siitä, että antoi vuohen vielä köyhemmille.

Koop veti mummoäänet ja Anna veti kuitenkin ne perus kimmaäänet, vieraileva tuomari Juhani Merimaa analysoi eilistä äänestysulosta.

Eritoten Koopin suosio kirvoitti mielipiteitä.

- Nyt on aikuiset naiset liikkeellä, Sarin naureskeli.

- Kyllä huomaa, että on pikkujouluaika ja kolmekymppisillä böönillä on libido korkealla, Jone Nikula puolestaan heitti.

Sarin huomautti vielä, että aikuisilla naisilla on myös varaa äänestää. [Lähde]

Patric on varsin oikeassa; aikuisilla naisilla on varaa ja varsin hyvä ja vakaa maku. Sen luulisi kiinnostavan levy-yhtiötäkin.

Vähän sääliksi käy kyllä Jonea, onhan yli kolmikymppisen Elleninkin pikkujouluaika pian ohi ja libido lasehtii.