Maksullista kamaa

Muutama päivä sitten Plastic Passionilta tilaamani levyt saapuivat tänään. Ostoksille minut innosti inboxiin tullut tiedote, jossa mainostettiin Suruajan Todellisuus 666 -demoja. Pakkohan ne oli saada. Seuraksi tilasin hyväksi havaitun Sorb-i-tolin uusimman, Suruajan kokoelmistani puuttuneen sinkun ja Nillyn levyn, lähinnä siksi, että niitä oli enää kahdeksan jäljellä. Ettei harmita, kun loppuvat…

Plastic Passionin alalabel Muovi 111, jonka julkaisuja kaikki neljä ovat, on kyllä mainio laadun tae. Omistan kaikki Muovi 111 -julkaisut, joista yksi on ollut huono (NYXin Siberian) ja yksi jotenkin keskinkertainen (In My Rosaryn First Exit), muut sen sijaan ovat olleet vähintään hyviä.

Amazonista tilatut Potterit saapuivat niinikään tänään, mutta niitä en kyllä pääse lukemaan ennen kuin myöhään syksyllä, epäilen…

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Ilmaista kamaa!

Kävin tänään noutamassa postista uuden lautapelin (Thompson Industriesin julkaisema Time Control) kokoelmaani täydentämään. Eikä maksanut mitään – peli kun jatkaa ilmaiseksi saadun kaman jatkumoa. Nettisivuja ylläpitämällä voi nimittäin saada roinaa maailman laidalta. Itse olen tienannut pelkästään sillä, että minulla on nettisivut kaksi kunnollista lautapeliä (toisen Yhdysvalloista, toisen Australiasta) ja yhden prototyypin. Olen saanut myös muutaman levyn, joista enemmistö on ollut demoja. Siihen kun lisätään ne lukuisat lautapelit, joita olen tienannut kirjoittamillani jutuilla – pari peliä sain palkkioksi nettisivuillani olevien juttujen käyttämisestä ja muutaman erikseen tekemästäni työstä. Sitä työtä en olisi välttämättä päätynyt tekemään ilman sivujani.

Hinta on tietysti kova (kuukausimaksut + tehty työ, miten nyt oman työnsä arvottaa), joten tienaamismielessä nettisivuja ei ehkä kannata pitää, mutta onhan se kiva, että harrastus tuo jotain aineellista takaisinkin. Nyt kun joku lähettäisi minulle Hammer of the Scotsin

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit

Raiskauksista

Jari Vaarma kirjoittaa:

Neuvo, että ei välttämättä kannata mennä sinne pimeälle kujalle laskeskelemaan rahojaan, on useimpien ihmisten mielestä aivan järkevä. Mikäli antaa naisille kollektiivisesti neuvon, että ei kannata pukeutua huomiota herättävän paljastavasti eikä mennä yksin pimeälle kujalle etenkään humalassa, on sovinisti joka puolustelee raiskaajia ja sälyttää vastuun ja syyllisyyden naisten itsensä niskoille.

En usko, että kukaan on asiasta eri mieltä sinänsä. Terveen järjen käytön kannattavuudesta, siis. Tuollaisen neuvomisen kannattavuudesta voi kuitenkin olla montaa mieltä. Kävin asiasta keskustelua Johannan kanssa eilen illalla ja siltä pohjalta jäi fiilis, että neuvominen taitaa kuitenkin olla enimmäkseen tarpeetonta.

Uskoisin, että useimmat naiset valitsevat yöllä kotiin palatessaan pimeän puiston ja valaistun kadun ollessa vaihtoehtoina sen valaistun kadun, jossa on turvallisempaa. Pelon maantiede lienee tuttu käsite? Uskoisin useimpien yöllä liikkellä olevien naisten tietävän turhankin hyvin, missä kannattaa liikkua ja missä ei. Turvattomuuden tunteen voidaan hyvin todeta sulkevan osan ympäristöstä naisilta. Ja muiltakin, sillä kyllä minäkin mietin missä kuljen, jos yöllä olen kotiin tulossa.

Lisäksi on ehkä hyvä muistaa, että suurin osa raiskauksista ei ole yllättäviä puskaraiskauksia, vaan tekijä löytyy jostain lähipiiristä. Monesti siitä aivan läheltä, eli syyllinen on uhrin aviomies. Näihin raiskauksiin ei tuollainen neuvominen auta.

Jos siis on nainen, joka ei ole vielä ymmärtänyt, ettei öisin kannata kulkea ihan missä sattuu, on neuvominen asiallista ja hyvä juttu. Uskoisin kuitenkin, että harvemmalle tuosta neuvomisesta on apua. Mitä syyllistämiseen tulee… entäs sitten kun raiskauksia kuitenkin tapahtuu? "Voivoi, kyllähän me varoitettiin, mutta kun et kuunnellut, oma oli vikasi…" Eikä kyse ole vain siitä, sanotaanko noin ääneen vai ei, vaan siitä, miltä uhrista tuntuu. Jos uhrista ei tunnu yhtään syyllistetyltä, hyvä juttu, mutta veikkaan että tuntuu kyllä.

Toinen juttu on tuo pukeutuminen. Ei kai sillä ole mitään väliä? Raiskatuksi joutuu, jos on joutuakseen, siinä ei varmastikaan ole väliä onko päällä t-paita vai toppi. Ei kai raiskaaminen ole mitään luonnollista toimintaa, joka puhkeaa miehissä esiin, kun he näkevät vähäpukeisen naisen? Silloinhan kukaan kesävaatteissa kulkeva nainen ei olisi turvassa. Raiskausten selittäminen naisten pukeutumisella on erityisen halpamaista naisten syyllistämistä, varsinkin kun toisaalta syydetään jatkuvasti ohjeistusta, kuinka kesällä tulee pukeutua paljastavasti ja rohkeasti. Yleisönosastoilla valitetaan, kun naiset eivät pukeudu tarpeeksi kesäisesti ja yleisönosastoilla ohjastetaan, ettei pidä pukeutua rohkean kesäisesti, ettei tule raiskatuksi! Eihän tässä ole mitään järkeä!

Että mitäs jos naisten hyväntahtoisen neuvomisen sijasta vaikka yritettäisiin neuvoa niitä miehiä olemaan raiskaamatta? Luulisin, että sellaiselle neuvonnalle olisi enemmän tarvetta. Toisaalta "puskaraiskaukset" taitavat olla sellaisia rikoksia, joita tehdään hetken mielijohteesta tai sekavassa olotilassa, eikä siinä juuri neuvot tai tiedossa olevan rangaistuksen kovuus taida tekijää hetkauttaa. Tekijäpuoleen kuitenkin kohdistaisin toimenpiteet, uskon raiskausten uhrien olevan jo riittävän tietoisia siitä, että raiskauksia tapahtuu.

Päivän pamauksesta

Kiitos tuon viittaajalistan (ja muidenkin juttujen), blogi näkyy Päivän pamauksessa säännöllisesti vaikka sisältö ei olisi päivittynytkään. Poistin sen nyt siksi aikaa, kunnes Pamauksen ylläpito tekee tarvittavat muutokset, jotka estävät valepäivitykset. Pahoittelen turhaan sivulla ravanneille, tiedän, että turhat päivitykset ovat ärsyttäviä…

Tristram Shandy

Tästä piti mainita jo aikaisemmin… Luin Tristram Shandya, ja eräs kohta huvitti minua suuresti:

Isäni väittelytyyli oli niin pureva, hän huiteli, tyrkki ja repi ja antoi jokaiselle niin muistettavan iskun — että jos seurueessa oli kaksikymmentä ihmistä — alle puolessa tunnissa hän oli taatusti saanut heistä jokaisen vastaansa.

Siihen, että hän jäi ilman liittolaisia, ei vallan vähäisessä määrin vaikuttanut se, että jos oli jokin kanta, joka oli kestämättömämpi kuin muut, hän omaksui sen vuorenvarmasti; ja tehdäksemme hänelle oikeutta, kun hän oli sen omaksunut, hän puolusti sitä niin uljaasti, että niin rohkean kuin hyväntahtoisen miehen oli vaikea lähteä nujertamaan häntä kokonaan. –Laurence Sterne: Tristram Shandy (8. kirja, luku 34, sivu 513)

Vaikka teksti (joka siis kertoo Tristram Shandyn isästä) sopisikin kenties useampaankin Suomen blogipiireissä vaikuttavaan, omistan sen tässä nyt hyvää hyvyyttäni Väärien ajatusten katalogin Jarille. Ole hyvä.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat