Uusin Kirjastolehti pölähti postiluukkuun eilen. Kuten tavallisesti, lehdestä löytyi hyvinkin kiinnostavaa luettavaa. Lehden mielenkiintoisin artikkeli on Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion professori Frans Mäyrän haastatteluun perustuva juttu, joka lainasi nimensä tälle blogikirjoitukselle.
Mäyrä tekee jutussa useita osuvia huomioita tietokonepelien mahdollisesta haitallisuudesta. Jos asia ihmetyttää, suosittelen tutustumaan artikkeliin. Lainataanpa parhaita paloja:
Voisikin sanoa, että kirjat voivat olla jopa pelejä vaarallisempia, sillä kirjallisuus voi mullistaa ajattelun täysin.
Itse asiassa pelaaja on etäämpänä väkivallasta pelatessaan tietokonepeliä kuin katsellessaan vaikkapa elokuvaa, johon hän voi eläytyä voimakkaastikin.
Mäyrä on huomannut, että pelaamiseen liittyvät ennakkoluulot ovat pitkälti seurausta lasten ja vanhempien välillä vallitsevasta digitaalisesta kuilusta. Ne vanhemmat, jotka pelaavat itsekin ovat myös kriittisempiä pelien suhteen.
Viimeinen kohta on mielestäni erityisen mielenkiintoinen. Jatketaanpa vielä siitä, mitä Mäyrä sanoikaan: He valikoivat tarkemmin pelit, jotka sopivat lapsille ja keskustelevat lastensa kanssa peleistä, mikä onkin hyvä asia.
Uskon vahvasti siihen, että lastensa tekemisistä on syytä olla kiinnostunut. On mielestäni turha valittaa lastensa pelaamien pelien kauheudesta, jos on itse pelit lapsilleen ostanut. Pelilaatikoiden ikärajojen tarkkaileminen on ensimmäinen vaihe. Nuoret tosin kopioivat paljon pelejä, jolloin vanhemmilla ei ole mahdollisuutta nähdä pelilaatikkoa ikärajoineen, mutta vanhempien ohi hankittuja pelejä on niin ikään syytä seurata.
Tieto on valtaa, ja tässäkin tapauksessa pelimaailmaa tuntevat vanhemmat pääsevät mielestäni helpommalla peleistä innostuneiden lastensa kanssa.
Odotan mielenkiinnolla Mäyrän järjestämää pelitutkimusseminaaria, joka alkaa helmikuun puolessa välissä.