Shrek 2

tv ja elokuva

Shrek 2 oli oikeastaan juuri niin hauska kuin odotinkin. Show’n varasti Antonio Banderaksen erinomainen Saapasjalkakissa, muutenkin sivuosakaarti oli tällä kertaa hieman pääparia terävämpää. Mukaan oli ahdettu melkoinen läjä mitä erilaisempia viittauksia ties minne, missaamiaan voi ihastella IMDB:n Shrek 2 -triviasivulta. Hyvää musiikkiakin tarjoiltiin edellisen osan tapaan, eräskin muualta tuttu kapakkapianisti veti sekä Tom Waitsia että Nick Cavea. Lahjakas kaveri.

Mielenkiintoisena trailerina nähtiin Studio Ghiblin Kissojen valtakunta (sivusto on nätti mutta turha Flash-härpäke). Tiesin, että se on tulossa, mutta että tuossa mittakaavassa. Valitettavasti näyttää siltä, että elokuva tulee vain dubattuna. Suru ja kurjuus, sillä dubbaus tappaa elokuvan alkuperäisen luonteen. Shrek 2 dubattuna ei voi esimerkiksi millään olla alkuperäisen veroinen. Vaikka japania ei ymmärräkään, on japaniksi puhuttu elokuva suomeksi dubattua viehättävämpi.