Päivän puheenaihe on yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä. Vanhoista kunnon palkkaluokista ja ikälisistä luovutaan ja tilalle tulee uusi järjestelmä. Jokaisen tehtävän vaativuustaso arvioidaan uudestaan ja palkkaus tulee heijastamaan työn vaativuutta. Toinen osa palkasta juontuu henkilön arvioinnista. Sen sijaan, että bonusta saa työvuosista, jatkossa bonuksia jaetaan erityisen hyvää työtä tehneille. Nuoremmille työntekijöille tämä on tietysti iloinen asia, jos bonusten saaminen on a) mahdollista ja b) taloudellisesti tuottoisaa. En tiedä – en usko että kukaan vielä tietää – miten tässä käy.
Muutosvastarintaa tämä kaikki tietysti herättää, mutta siihen on hyvä ase: takuupalkka. Kaikille työntekijöille maksetaan jatkossakin vähintään sitä palkkaa mitä nyt saa, sisältäen siis jo ansaitut ikälisät. Tämähän on vallan reilua ja latistaa kyllä mahdollista kiukkua uudesta systeemistä. Tappiolle jäävät oikeastaan vain ne, jotka olisivat saamassa ikälisiä pian uuden järjestelmän siirtymäajan jälkeen.
Koska kaikki saavat vähintään saman verran palkkaa kuin ennenkin ja jotkut jopa enemmän, herää kysymys, mistä tämä kaikki maksetaan. Onneksi työnantaja eli valtio on katsonut tarpeelliseksi tulla vastaan ja rahoittaa palkankorotuksia. Osa tulee yliopistoilta ja osa sekalaisista lähteistä. Mielenkiintoista. En usko, että henkilökohtaisen työpanoksen laadulla tulee olemaan suurtakaan merkitystä palkkauksessa ainakaan aluksi.
Joka tapauksessa uusi järjestelmä vaikuttaisi sikäli turvalliselta, ettei kenenkään palkan pitäisi laskea ja toisaalta mahdollistaa hyvien työntekijöiden palkitsemisen palkankorotuksilla, jos siltä tuntuu. Se ei kai ole huono asia. Odotan mielenkiinnolla vain sitä, miten työnteon laatu on mitattavissa eri tehtävissä. Lasketaanko saapumisvalvottuja senttejä vai ovatko mittarit epämääräisempiä. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Minä toivon lähinnä saavani ainakin pari kuukautta töitä seuraavan vuoden aikana, jotta ehdin saada ensimmäisen ikälisäni.