Hyvää palvelua!

Tänään saimme iloita hyvästä palvelusta. Askossa kävimme sohvaostoksilla ja ystävällinen myyjä antoi meille ihan omatoimisesti tinkaamatta yli 250 euroa alennusta sohvasta. Jee. Meille tulee siis uusi sohva, tosin toimitusaika venyi elokuun loppuun. Vaan mikäs kiire tässä. Hieno tulee; itse suunniteltu moduulisohva. Kolmen istuttava vuodesohva, divaanilla – tuntuvat olevan divaanit nyt in. Sopii meillekin, mukavahan siinä on lojua läppärin kanssa. Pehmeä divaani on sitä paitsi kiva lisä, kun nyt päädyimme vähän kovempaan vuodesohvaan.

Hyvää oli palvelu myös VVO:lla, jossa kävimme allekirjoittamassa asumisoikeussopimuksen. Sietää tietysti ollakin, sen verran paljon joudumme asumisoikeudesta maksamaan, mutta joka tapauksessa palvelu oli erinomaisen aurinkoista niin vastaanotossa kuin varsinaisesti asioidessa.

Nyt kun mansikatkin on saatu pakastettua, elämä näyttää kerrassaan mainiolta. Vielä kun malttaisi odottaa huomiseen, jolloin selviää, mitä Johanna pitää vuosipäivälahjastaan ja mitä outoa ja ennennäkemätöntä saan lahjaksi. Johannakin sai vihdoin luettua toistaiseksi tuoreimman Potterin, jonka annoin jo kaksi vuotta sitten vuosipäivälahjaksi. Mikäpä kiire tässä valmiissa maailmassa, etenkin kun Johanna sai kirjan luettua juuri sopivasti ennen Halfblood Princen ilmestymistä. Se ostettaneen yhdessä huomenna.

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

1 kommentti

  1. 250 Euroa?? Herranen aika, tuo on jo ihan kohtuullinen ALENNUS 🙂

Kommentointi ei ole käytössä.