Kuumaa kahvia

Hiljaista huutelua kirjoitti tyhmistä oikeusjutuista:

No, mitä tahansa voi uskoa maasta, jossa nainen sai ison rahallisen korvauksen, koska hän hörppäsi kuumaa kahvia ja poltti suunsa. Kahvikupissa ei lukenut ”Kuuma kahvi saattaa olla kuumaa”. Eli jos panee kissansa mikroaaltouuniin, uunin valmistaja saa syytteen, koska ei ole varoittanut kissojen sulkemisesta uuniin. Sitten kun kissavaroitus ilmestyy, joku panee uuniin hamsterin, ja taas valmistaja maksaa, koska hamsterivaroitus puuttui.

Olisin kommentoinut Hiljaiseen huuteluun, mutta kun sinne ei voi, niin tulkoon tänne: tuo McDonaldsin kahvijuttu on vääristelty pahasti totuudesta Amerikan oikeuslaitoksen (sinänsä aiheellista) pilkkaamista varten. Faktoja voi tarkistaa netistä, Google löytää montakin juttua aiheesta.

Kahvi ei ollut vain kuumaa, vaan ihan tolkuttoman kuumaa (yli 80-asteista) ja nainen sai syliinsä kaatuneesta kupillisesta kolmannen asteen palovammoja 6% vartalostaan, mukaan lukien sukupuolielimensä. Saattoi sattua; sairaalassa vierähti kahdeksan päivää. Siihen nähden naisen korvausvaatimus ($20000) oli varsin kohtuullinen Ameriikan mittapuulla.

Pointtia oikeusjutulle siis oli: kahvi oli helvetillisen kuumaa. Eikä ole vain yksi tapaus, vaan sadat ihmiset ovat polttaneet itsensä McDonaldsin kahvilla. Ihan huuhaajutusta ei siis ole kyse, vaikka tokihan kahvikuppien kanssa kannattaa tarkkana olla.

Mikrouunipuudeli tai -kissa on muuten ihan täysi urbaanilegenda sekin. Lukekaa vaikka Snopesista. Tunnetut lemmikki mikroaaltouunissa -tapaukset ovat olleet ihan tietoista julmuutta eläinparkoja kohtaan.

Julkaistu
Kategoria(t): Typeryys

1 kommentti

  1. Eikös tuollaisen korvauksen vaatimuksena ole myös se, että kuluttajan turvallisuus on vaarannettu voittojen takia?
    Muistaakseni puruja jotenkin säästettiin, kun keitettiin kuumempaa kahvia.

Kommentointi ei ole käytössä.