Nooa on oppinut ryömimään. Aikaisemmin kaukana sijaitsevia esineitä on vain tuijoteltu määrätietoisesti ja kenties itkeä tuherrettu muutama turhautunut kyynel. Nyt poikaa ei pieni välimatka pysäytä, vaan esine haetaan kätösiin ryömimällä vaikka sitten useammankin metrin matka. Edes esteet eivät ole ongelma: poju kiipeää vaikka lattialla makaavan isän yli päästäkseen käsiksi toisella puolella oleviin silmälaseihin.
Ryömiminen ei tullut varsinaisesti yllätyksenä; päin vastoin odottelimme, että koska se tapahtuu, sillä yritystä riitti. Nyt sitten odottelemme, koska ryömiminen vaihtuu konttaamiseksi – viittauksia siihen suuntaan on pojun liikekielestä havaittavissa. Sitten puuttuu vain se herääminen, että liikkua voi ihan liikkumisen ilosta, eikä vain esineiden tavoittelemiseksi, ja meillä on käsissämme pyörremyrsky.