Ymmärrämme kirjastoa, osa 2

Viikon riemuidiootti Aamulehden tekstarimielipiteissä:

Kirjastoala valittaa pientä palkkaa, mutta eipä se työviikkokaan rasita: neljänä päivänä 6 tuntia ja perjantaina 4!

Jepjep. Jos lähikirjasto on perjantaina auki klo 11-15, niin työntekijät saapuvat paikalle 10.55, avaavat ovet, palvelevat asiakkaat ja poistuvat ovet suljettuaan 15.05. Just joo.

Kirjathan lentävät itsestään hyllylle, varauslaput tehdään taikapaperista joka itsestään osaa mennä kuoreen ja postittaa itsensä oikealle ihmiselle, lentävällä matolla kulkeva koulutettu apina poimii varatut kirjat hyllystä (vieläpä siten, että kaupungin toisella laidalla hyllyssä oleva kirja on hyvinkin seuraavana aamuna oikeassa kirjastossa varaajansa haettavissa) ja aikakauslehtien järjestäminen paikoilleen on sitten varmaan hyvin opetettujen kuuttien puuhaa.

Koska kirjastossahan ei ole mitään muuta työtä kuin se, minkä asiakas siinä tiskillä asioidessaan näkee. Kirjaston henkilökuntaahan ei muuhun tarvita. Eihän?

Ihan noin niin kuin vastaisen varalle: kirjastoissa kyllä tehdään luultavasti ihan tavallista virastotyöaikaa; sitä tehtävää kun aika paljon silloinkin kun kirjasto ei ole auki asiakkaille…

Yllätystöitä

Työllistyin yllättäen, kun Suomen Kirjastoseuran Kirjastopäiville kaivattiin saliavustajaa paikkaamaan sairastapausta. Saliavustaja huolehtii esitystekniikasta ja kun tapahtumapaikkana on yliopisto, jonka luentosaleja on tullut ihmeteltyä jo viiden vuoden ajan, päätin kokeilla onneani. Aikaahan on, ja pieni palkkio lämmittää aina mieltä vaikka tällä hommalla ei varsinaisesti vaurastumaan pääsekään.

Minut löytää siis tänään ja huomenna luentosalista A2b valvomasta tietoiskujen kulkemista sujuvasti. Perjantaille varsinkin on luvassa pitkä päivä, mutta onneksi esitykset vaihtuvat puolen tunnin välein, riittääpähän vaihtelua.

Kaikkeen sitä saakin itsensä sotkettua, kun pysyy tarkkana ja vastailee työtarjouksiin nopeasti.

Kirjastohistorian upottava suo

Kirjastohistoria on varsin mielenkiintoinen oppiaine, mutta kolmen viikon päästä koittavan tentin kirjat pistävät sittenkin miettimään, ollaanko tässä vajoamassa vähän turhan syvälle.

Kai Ekholmin sensuuria ja kirjapoistoja käsittelevä Kielletyt kirjat 1944-1946 on aiheeltaan ihan mielenkiintoinen, eikä Pirjo Vatasen Sääty-yhteiskunnan kirjastosta kansalaisyhteiskunnan kirjastoksi ole sekään hullumpi, mutta valitettavasti näillä ei vielä päästä kuin puoleen väliin.

Ilmi Järvelinin väitöskirja Kunnankirjastojen toimintaedellytykset ja kirjastontarkastajan rooli kirjastotoiminnan kehittämisessä Kuopion läänin tarkastuspiirissä v. 1921-1961 kauhistuttaa, kaikella kunnioituksella, jo otsikollaan. Äägh. Tuoko pitäisi tenttiä! Pertti Vakkarin Saksalaisen kirjastotieteen juuret kuulostaa samoin todella kiinnostavalta.

Huh. Mutta pakko on; jos vaihtoehtona on tenttiä kirjastohistoriaa ja palauttaa yksi tukikuukausi tai olla tenttimättä ja palauttaa kolme, niin eipä sitä valintaa tarvitse kauaa miettiä. Vinkkinä voin kertoa, että keväällä aloitetun graduseminaarin perusteella ei kannata opintotukea nostaa, kun ne neljä kullanarvoista opintoviikkoa saa vasta syksyllä…

(Kirjoitan tätä muuten yliopiston kirjaston lukusalista. Jännää. Kyllä nämä langattomat verkot ja kannettavat tietokoneet vain ovat näppäriä! Ei sillä, että tänne nyt jotain asiaa olisi, mutta piti tulla kokeilemaan…)

Katsaus tämänhetkiseen

Olen toiseksi viimeistä päivää töissä. Huomenna on viimeiset neljä tuntia. Minulle jää yli kymmenen käyttämätöntä ylityötuntia – ei liene toivoa saada noista rahallista korvausta, mutta onneksi tuntien kerääminen ei ole ollut suuren tuskan takana. Tiskillä päivystäminen vain on sellaista: töihin pitää tulla hieman etuajassa ja pois pääsee aina jonkun minuutin myöhässä. Varsinkin jos on iltavuorossa kirjaston sulkemisaikaan, silloin saa usein odotella vartinkin, että viimeiset asiakkaat saadaan pihalle. Noista kertyy nopeasti useita tunteja ilman sen kummempaa yrittämistä. Pois töistä ei voi olla.

Ihmettelen vain, millä minun jättämäni 20 päivystystuntia viikossa aiotaan korvata. Onneksi Johanna jatkaa kirjastolla ja voin ihmetellä asiaa ensi viikon tuntilistoista. Kuka on se onnekas? Toivottavasti kirjastolta löytyy vielä jatkossa töitä.

Pelipuolelta mainittakoon, että laajensin lautapelirintamalla yhteistyökuvioitani liike-elämän edustajien kanssa. Suomalaisia lautapelijulkaisijoita pitää kehua – ymmärrystä ja yhteistyöhalua löytyy. Tilannetta auttaa tietysti sekin, että lautapelejä ei juuri lehdissä arvioida. Mielenkiintoa arvostelukappaleita pyytävää harrastelijaa kohtaan löytyy enemmän kuin vaikkapa levy-yhtiöiden puolella.

Konsolipuolella kuuminta uutta on ollut Nintendo DS. Impulsiivisesti ostettu laite on osoittautunut jo nyt hyväksi hankinnaksi. Puzzlepelit Zoo Keeper ja Polarium ovat kummatkin ehdottoman suositeltavia genren ystäville. Nintendo DS kulkee suuresta koostaan huolimatta ihan kätevästi mukana ja kosketusnäyttö sopii puzzlepeleihin todella hyvin.