Herkkä kotiinpaluun kuvaus

Toni Morrison: Koti
Tammi, 2014
Suom. Seppo Loponen
133 s.

Koti on kaunis pienoisromaani toipumisesta, parantumisesta ja kodin löytämisestä, monilla eri tasoilla.

Tarina sijoittuu 1950-luvulle. Frank on palannut Korean sodasta ja kärsii posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja saa toisinaan kohtauksia. Kohtaukset ovat vieneet hänet hullujenhuoneelle, josta hänet ajaa pakoon kirje kotipuolesta Georgiasta: ”Tule äkkiä. Siskosi kuolee jos vitkastelet.”

Eihän siinä auta kuin jättää muut asiat ja lähteä pelastamaan siskoa, koska sisko Cee on Frankille elämässä lopulta kaikista tärkeintä. Matka vie kohti Georgiaa, jossa Cee on joutunut rotuhygieniasta kiinnostuneen lääkärin käsiin yrittäessään selviytyä yksin kaiken keskellä.

Koti kertoo mustien vaikeuksista, henkilökohtaisista taakoista, sodan runteleman miehen vaurioista, paluusta huonojen muistojen asuttamalle kotiseudulle ja paranemisesta, uuden kodin löytämisestä ja toipumisesta. Hieno, pieni kirja.

Toni Morrisonin Koti

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Sekavaa tajunnanvirtaa

Tiina Lehikoinen: Kukkien kapina : Yökertomuksia
Like, 2020
191 s.

Olisin halunnut lukea sen kirjan, jota tämän kirjan takakansi kuvaili. Takakansitekstissä luvattiin riehakkaita tulkintoja klassikkosaduista. Sellaisia ei kuitenkaan saatu, mitä nyt joku hatara viittaus Prinsessa Ruususeen ja kerran mainittu Lumikki.

Sen sijaan kokoelma tarjoilee epämääräistä absurdia tajunnanvirtaa, jossa ei ole oikein päätä eikä häntää. En saanut kokoelmasta mitään otetta, eikä tekstillä tuntunut olevan mitään merkitystä tai suuntaa. Pitäisi varmaankin nauttia lauseista sellaisenaan, mutta nyt tämä oli vain pettymys. Feministisestä näkökulmasta piste, mutta ei sekään kauas kantanut.

”Autosta pidetään, auto on kiva vehje.” Niin varmaan joo.

Kukkien kapina -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Vasikan osa

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana
HarperCollins, 2020
Suom. Kira Poutanen
413 s.

Elämäni rottana tarjoaa jokseenkin ajankohtaista asiaa, vaikka 1990-luvulle sijoittuukin. New Yorkin osavaltion pohjoisosissa joukko nuoria valkoisia miehiä pahoinpitelevät ja tappavat tummaihoisen pojan. Miehistä kaksi on kirjan päähenkilön Violet Kerriganin isoveljiä.

Asia yritetään ohittaa ja painaa villaisella – lopultahan kaikki on uhrin syytä, syyllisten kaivelu on itse asiassa rasismia valkoisia kohtaan ja varmaan kuitenkin joku musta gangsteri on asian takana – mutta Violet kantaa salaisuutta, hän on nähnyt raskauttavia asioita ja lopulta kun tilanne käy tarpeeksi painostavaksi, Violet ei voi sille mitään, salaisuus vain pääsee ulos.

Sen jälkeen tapahtumat saavatkin nopeasti vauhtia. Sanottuaan veljensä syyllistävät sanat ääneen, Violet muuttuu välittömästi perheensä viholliseksi. Kerriganin perheen ja yhteisön arvomaailmassa perhe tulee ensin. Perheen on pidettävä yhtä. Suku pitää yhtä. Oman yhteisön sisällä pidetään yhtä. Tällaisista asioista ei kerta kaikkiaan sanota sanaakaan ulkopuolisille. Violet on kertaheitolla rotta, jonka kanssa kukaan ei halua olla enää ikinä missään tekemisissä.

Violet saa uuden kodin kauempaa, tätinsä luota. Äidin puoleinen täti on sen verran etäinen, eikä Kerrigan, joten hänen luonaan Violet on turvassa – siinä määrin, kuin traumatisoitunut nuori nainen voi olla, sillä Violetin kaltainen hylätty, identiteettinsä hukannut, rakkaudenkaipuinen nuori nainen on kaikkea muuta kuin turvassa, hän on päinvastoin mitä helpoin uhri erilaisille saalistajille.

Kun yhdestä saalistajasta päästään, vuorossa on seuraava. Violetin elämä erossa perheestään on turvatonta harhailua hyväksikäytöstä toiseen. Elämäni rottana on kaikkea muuta kuin hyväntuulinen kirja. Se pöyhii rasismia ja hyväksikäyttöä ja sitä, millaista on tulla hylätyksi. Raskasta, mutta ajankohtaista luettavaa.

Elämäni rottana -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Teen historia Suomessa

Sirkka-Liisa Ranta: Suomalainen teekirja
Tammi, 2020
238 s.

Arvosana kiikkuu siinä kolmen ja neljän tähden välissä, mutta teen ystävänä pyöristän nyt neljään. Suomalainen teekirja on oikein oiva katsaus teen historiaan Suomessa. Sirkka-Liisa Ranta esittelee, miten tee saapui Suomeen noin 300 vuotta sitten ja miten teenjuonti on maassamme näkynyt eri tavoin.

Paljolti teekulttuuri kytkeytyy itänaapuriimme, teetä on tuotu Kiinasta Venäjän kautta maateitse. Venäläiset kauppiaat pyörittivät Suomen teekauppaa paljolti, kunnes myöhemmin länsimainen teeteollisuus Liptoneineen ja Twiningseineen teki maihinnousunsa.

Ranta on selvästi penkonut arkistolähteitä ja esimerkiksi vanhoja lehtiä todella perinpohjaisesti. Kuvituksen vanhat mainokset ilahduttivat, toki enemmänkin kuvia olisi saanut olla ja värikuvia myös, mutta tiedän myös, ettei se niin yksinkertaista ole. Hieman enemmän olisin toivonut ehkä tietoa teestä ja teentuotannosta, mutta sehän ei varsinaisesti Suomeen liitykään.

Hauska kirja, kyllä tämä teenjuojaa ilahduttaa.

Suomalainen teekirja ja teekuppi

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Kolonialistista haikeutta Koillis-Intiassa

Kiran Desai: Menetyksen perintö
Otava, 2007
Suom. Kristiina Drews
548 s.

Menetyksen perintö sijoittuu Koillis-Intiaan 1980-luvulle ja kuvaa kolonialismin perintöjen setvimistä erilaisista näkökulmista.

Vanha tuomari Jemubhai Patel on taustansa katkeroittama ja perheestään vieraantunut. Opinnot Englannissa johtivat tuomarin virkaan, kun Intia itsenäistyi ja intialaisille aukesi paljon aiemmin englantilaisten hallussa olleita virkoja. Patel on kahden maailman välissä: hän halveksuu intialaisia, mutta englantilaiset eivät hyväksy häntä. Kirja kertoo Patelin tarinaa takaumien kautta.

Kirjan nykyhetkessä 1980-luvulla Kalimpongissa, Länsi-Bengalissa kiehuu, kun nepalilaiset gorkhat vaativat oikeuksia. Alue on monen kansallisuuden sekoitusta, mutta runsaslukuiset nepalilaiset eivät saa arvostusta, koulutusta omalla kielellään tai muitakaan oikeuksia. Tästä nousee mellakoita, joiden kohteeksi tuomari Patelkin joutuu: kirja alkaa, kun gorkhakapinalliset saapuvat tuomarin talolle hakemaan tuomarin aseita.

Tuomarin tyttärentytär Sai asuu tuomarin luona menetettyään vanhempansa. Nepalilainen Gyan on palkattu opettamaan Saille matematiikkaa ja kun Gyan osallistuu kapinaan, Saikin joutuu kohtaamaan jälkikolonialismin perinnön.

Kolmantena linjana kuvataan tuomarin kokin pojan Bijun vaiheita New Yorkissa. Biju on paperiton siirtolainen, joka kiertää hanttihommasta toiseen, koska ilman työlupaa parempaakaan ei ole tiedossa. Kokki kuvittelee poikansa olevan matkalla kohti uljasta tulevaisuutta, mutta isän toiveilla ja pojan todellisuudella ei välttämättä ole paljoakaan yhteyttä.

Menetyksen perintö on monitasoinen, taitavasti kirjoitettu romaani, joka kuvaa siirtomaavallan perintöä ja monenlaisia katkeruuksia hyvin. Kirjalla on hauskat ja raskaat hetkensä, tuomari Patelista ei paljon iloa irtoa, mutta kirjan sivuhenkilökaarti tarjoaa kepeämpiäkin tunnelmia. Intiassa kun ollaan, tietyltä määrältä kaaosta ja sekavia tilanteita ei varmastikaan voi välttyä.

Kirja sijoittuu tavattoman kauniisiin maisemiin; tämä olisi kaivannut seurakseen Darjeeling-teetä, mutta omasta teehyllystäni löytyy vain teetä rajan toiselta puolelta Nepalista, läheltä Darjeelingiä ja kirjan tapahtumapaikkoja.

Menetyksen perintö -kirja

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.