Juutalaistytön kasvukertomus 1920-luvulta

Ida Simons: Tyhmä neitsyt
Gummerus, 2015
Suom. Sanna van Leeuwen
190 s.

Ida Simonsin esikoisteos ilmestyi jo vuonna 1959. Se sai 2010-luvulla uuden elämän, kun hollantilainen kustantaja löysi kirjan sattumalta ja päätti julkaista sen uudelleen. Kirjasta tuli huikea menestys ja niinpä se on saatu suomeksikin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani kertoo saksanjuutalaisesta kauppiasperheestä ja etenkin sen tyttärestä Gittelistä. Koko suku pakenee maailmansotaa Alankomaihin ja kun sodan jälkeen muut palaavat Saksaan, Gittelin perhe jää Haagiin.

Gittelin elämän tärkeä kaupunki on kuitenkin Antwerpen, jossa hän on syntynyt ja jossa hän vierailee usein. Ajoittain käy nimittäin niin, että Gittelin äidille ja isälle tulee riitaa, jonka seurauksena äiti häipyy Gittelin kanssa sukulaisten luo Antwerpeniin. Siellä Gittel kohtaa neiti Lucie Mardellin, paljon hienomman perheen aikuisen tyttären, joka kutsuu Gittelin luokseen soittamaan heidän Steinway-flyygeliään. Tästä alkaa hieman eriskummallinen ja epätasainen ystävyyssuhde, joka on Gittelille selvästi merkityksellinen ja opettavainen ihmissuhde.

Tyhmä neitsyt kuvaa juutalaisyhteisön elämää 1920-luvulla. Aika näyttäytyy modernille lukijalle yllättävän huolettomana ajanjaksona, kun tietää, mitä oli luvassa hyvinkin pian. Gittelin perhe päätyy hetkeksi asumaan Saksaan ja silloin aikakausi vilahtaa hyperinflaation muodossa, kun perhe pääsee nauttimaan rikkaasta elämästä – viisi miljoonaa viikossa ei ole vuokra eikä mikään! Tulevasta kertojakin on tietoinen yhden ohimenevän sivulauseen verran.

Kieleltään kirja on mainion raikas, siitä osakiitos kuuluu varmasti suomentaja Sanna van Leeuwenille. Gittel tekee hauskoja havaintoja sukulaisistaan, toisaalta on ikäisekseen (Gittel on noin kaksitoistavuotias kirjan alussa) sopivasti vähän pihalla aikuisten maailmasta. En ehkä lastaisi kirjan taakaksi ihan kaikkia niitä ylisanoja, joita se on osakseen saanut – näinköhän tämä on Jane Austenin veroinen klassikko – mutta kaikessa vaivihkaisessa ironisuudessaan Tyhmä neitsyt oli silti oikein oiva välipala, ja alankomaalaista kirjallisuutta tulee muutenkin tarjolle rikollisen vähän.

Ida Simonsin Tyhmä neitsyt

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Nuorten naisten traagisuudesta

Simone de Beauvoir: Erottamattomat
Kosmos, 2021
Suom. Lotta Toivanen
165 s.

Enpä ollut lukenut de Beauvoirilta vielä mitään. Siksi tuntui yleissivistävältä lukea nyt edes jotain ja tämä uusi julkaisu herätti sopivasti mielenkiintoa. Erottamattomat on alun perin vuonna 1954 kirjoitettu pienoisromaani, jota ei kuitenkaan aikaisemmin ole julkaistu. Se oli aiheeltaan niin henkilökohtainen, ettei de Beauvoir halunnut sitä elinaikanaan julkaistavan. Nyt se on kuitenkin saatu luettavaksi (ja lisää julkaisemattomia kirjoituksia on kuulemma luvassa).

Kyseessä on ihan valmis, ehjä työ, eikä siinä ole ollut laadullisia esteitä julkaisemiselle. Kirja perustuu de Beauvoirin omaan elämään, lapsuuden- ja nuoruudenaikaiseen ystävyyteen Élisabeth Lacoinin, Zazan, kanssa. Samaa tematiikkaa de Beauvoir on muissakin teoksissaan käsitellyt, kertoo Sylvie Le Bon de Beauvoir tarinaa taustoittavassa esipuheessa (suosittelisin kuitenkin lukemaan ensin tarinan ja vasta sitten esipuheen), tässä se vain on puhtaimmillaan.

Kirja kertoo kahdesta tytöstä, jotka kohtaavat koulunpenkillä Pariisissa ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Tytöt ystävystyvät ja kasvavat yhdessä parikymppisiksi. Kirja kuvaa ystävyyden kehittymistä ja keskiluokkaisten tyttöjen ahdinkoa toisaalta omien halujen ja haaveiden, toisaalta perheen odotusten ja yhteiskunnan vaatimusten välillä. Varsinkin Zazaa edustava Andrée joutuu koville, sen verran paljon ison perheen mukanaan tuomat vaatimukset nuorta naista painavat.

Erottamattomat on traaginen, kiehtova pieni tarina. Siinä on hienoa ajankuvaa 1900-luvun alun keskiluokkaisen Ranskan tunkkaisuudesta, toisaalta ajatonta ystävyyden, rakkauden ja nuorten naisten traagisuuden kuvausta.

Simone de Beavoir: Erottamattomat

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Suomen luonnon tulevaisuudennäkymiä

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100
Bazar, 2021
255 s.

Meteorologi Kerttu Kotakorpi on tehnyt oivaa työtä ilmastonmuutoksen konkretisoimiseksi. Suomen luonto 2100 esittää valistuneen tieteelliseen tutkimukseen perustuvan arvauksen siitä, mitä ilmastonmuutos voisi Suomen luonnolle tehdä vuoteen 2100 mennessä.

Ilmasto lämpenee, mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Kotakorpi avaa lämmön lisääntymisen vaikutuksen Suomen ilmastolle ja luonnolle: miten vuodenajat muuttuvat, mitä se tarkoittaa kasveille ja eläimille, entä infrastruktuurille ja yhteiskunnalle? Kuten arvata saattaa, vaikutukset ovat laajoja ja mittavia. Yksinkertaisimmillaan ne tarkoittavat ilmastovyöhykkeiden muutosta: Etelä-Suomessa on jatkossa suunnilleen Unkarin ilmasto, Lapissa jotain nykyisen Etelä-Suomen kaltaista.

Talvet lyhenevät, kesät pidentyvät, sademäärät kasvavat, lunta on entistä vähemmän. Pohjoisten eläinlajien elinala kutistuu, nykyään eteläisemmät lajit levittäytyvät kauemmas pohjoiseen. Kuusimetsät katoavat, männyt ja lehtipuut valtaavat tilaa. Eläinlajeissa tapahtuu sekä vaihtumista että köyhtymistä. Kun monilla muutoksilla on lukuisia kerrannaisseurauksia, muutos on todella mittava ja monimutkainen.

Ajatus siitä, että marraskuu kestäisi jatkossa suunnilleen lokakuusta helmikuuhun kuulostaa aika karmivalta. Myös siitepölykauden venyminen kahdeksan kuukauden mittaiseksi on aika tukalan tuntuinen ajatus. Tämä on oivallinen keskustelunaloittaja ja ajatuksien herättäjä, joka varmasti auttaa monille tekemään ilmastonmuutosta ja sen seurauksia tutummaksi ja konkreettisemmaksi. Hyödyllinen kirja, siis. Suomen luonto 2100 ei ole pelkkää tuomiopäivän julistusta, mutta ei toki mitään hyväntuulen kirjallisuuttakaan.

Ilmastollisia ääri-ilmiöitä ja uusia ennätyksiä on joka tapauksessa luvassa. ”Voi jopa käydä niin, että monet kokemistamme ilmiöistä ovat lähestulkoon mahdottomia tilastollisessa mielessä. Niitä kuitenkin tapahtuu, koska sellaisen teimme ilmastostamme. Siksi elämme nyt maailmassa, joka on täynnä uusia säähän liittyviä ennätyksiä ja niistä aiheutuvia yhä pahenevia katastrofeja”.

Kerttu Kotakorven Suomen luonto 2100

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Orjapakojen vaihtoehtoinen historia

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
Otava, 2021
Suom. Markku Päkkilä
347 s.

Maanalainen rautatie oli salaisten kulkuyhteyksien verkosto, jonka avulla orjia pakeni Yhdysvaltojen etelävaltioista pohjoiseen osavaltioihin, jotka olivat jo lakkauttaneet orjuuden. Järjestelmä toimi 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuoliskolla. Kuten Wikipediassa sanotaan, pakoverkosto ei kirjaimellisesti ollut maanalainen eikä rautatie.

Colson Whiteheadin vaihtoehtohistoriallisessa Maanalaisessa rautatiessä se kuitenkin on! Kirjan pääosassa on Cora, plantaasiorja Georgiasta. Toinen orja Caesar pyytää Coraa mukaan pakomatkalle, verukkeena se, että hän tuottaa hyvää onnea: Coran äiti Mabel on yksi harvoista orjista, joka on onnistunut pakenemaan plantaasilta. Cora kantaa äidilleen yhä kaunaa siitä, kun äiti pakeni ilman silloin kymmenvuotiasta Coraa.

Kaunainen on myös Ridgeway, orjanjahtaaja, joka lähtee Coran ja Caesarin perään. Ridgeway lähetettiin myös Mabelin perään ja tapaus jäi yhdeksi miehen harvoista epäonnistumisista. Tämä kauna ajaa Ridgewayta kapteeni Ahabin lailla Coran perään.

Whitehead kuvaa vaihtoehtoisia Yhdysvaltoja, joissa suhde orjuuteen ja mustiin vaihtelee osavaltioittain. Lähtökohtana Georgia on vahvaa plantaasimaataloutta. Matkan varrella Cora kohtaa osavaltion, jossa mustilla näyttäisi olevan kaikki ihan hyvin; toisaalla mustat on kokonaan siivottu pois kuvasta ja orjuuskysymys ratkaistu hyvin radikaalein keinoin. Whitehead näyttää näin rasismin monet kasvot. Kävi miten kävi, mustat ovat alakynnessä.

Maanalaiselle rautatielle on satanut palkintoja ja tunnustusta: se on voittanut sekä Pulitzerin että National Book Awardin (viimeksi saman tuplapotin voitti Annie Proulx Laivauutisilla). Vaihtoehtohistoriallisen näkökulman vuoksi se nappasi myös parhaan science fiction -kirjan Arthur C. Clarke -palkinnon!

Maanalainen rautatie yhdistelee kiinnostavalla tavalla orjuuden realistista ja väkivaltaista kuvausta, allegorisia piirteitä ja nykyaikaan ulottuvaa yhteiskunnallista kommentaaria kiehtovaan pakotarinaan. Lopputuloksena on yksinkertaisesti vetävä kirja.

Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Vankileirit ja rasismi Lapissa

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa
Otava, 2020
298 s.

Petra Rautiainen tarttuu esikoiskirjassaan kiinnostavaan aiheeseen. Toisen maailmansodan loppuvaiheisiin ja sodanjälkeisiin vuosiin Suomessa sijoittuva tarina kuvaa suomalaisten yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa Lapissa olleilla vankileireillä, joilla pidetään ei-toivottua ainesta.

Sotavuosiin sijoittuvassa osassa tarinaa kertojana on Väinö Remes, joka tulee Inariin vankileirille, jota ei ole merkitty suomalaisten karttoihin. Ei sentään vangiksi, vaan sotilasviranomaiseksi ja tulkiksi. Leirillä on toinenkin suomalainen, Olavi Heiskanen, joka nousee niin ikään keskeiseksi hahmoksi.

Tarinan toinen juonne alkaa vuodesta 1947, kun Enontekiöön saapuu Inkeri Lindqvist. Inkeri on maailmallakin matkaillut toimittaja ja valokuvaaja, joka saapuu Enontekiöön kuvaamaan, kirjoittamaan juttuja Lapin jälleenrakennuksesta ja etsimään miestään, joka katosi sotavuosina. Inkeri haluaa saada selville, mitä miehelle tapahtui.

Tuhkaan piirretty maa kertoo paitsi vankileireistä ja jälleenrakennuksesta, myös saamelaisista. Kuinka Suomessakin valtiovalta näki saamelaiset natsien tapaan alempana ihmisryhmänä, jota piti kontrolloida, alistaa ja hallita. Saamelaisten lapset haluttiin kouluihin, eroon perheistään, kielestään ja kulttuuristaan. Suomalaisiksi, jotta vältytään vaikeilta kysymyksiltä siitä, millä oikeudella saamelaisten ikiaikaisille maille tunkeudutaan ottamaan ne parempaan käyttöön.

Tuhkaan piirretyn maan taustalla on tärkeää, mutta vähän tunnettua suomalaista historiaa. Aihe on poliittisestikin arka, natsien vankileireistä Lapissa ei ole juuri puhuttu, vaikka leirejä on Suomessa ollut – tuoreen väitöskirjan mukaan noin 180. Rotuhygieniakin oli Suomessa kuuma aihe. Kirjassa ohimennen esiintyvä rotupuhtauden vaalija Niilo Pesonen oli todellinen henkilö, Suomen rodunparannuskomitean puheenjohtaja. Rautiainen on historiantutkija ja tehnyt väitöskirjatutkimusta saamelaisten kuvaamisesta aikakauslehdissä sodan jälkeen, joten Tuhkaan piirretyn maan historiallinen puoli perustuu vankasti tutkimustietoon.

Tuhkaan piirretty maa on ansiokas kirja, sekä aiheensa puolesta että ihan kirjallisuutena.

Kirjailijasta on oiva haastattelu YLEllä.

Petra Rautiaisen Tuhkaan piirretty maa

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat