Pöljää menoa kesäleirillä

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu kesäleirillä
Otava, 2021
40 s.

Tatu ja Patu kesäleirillä on jo 19. Tatu ja Patu -kirja ja kun siihen lasketaan vielä Veera-kirjat päälle, saadaan tästä poikien 23. kirja. Tämä on huikea sarja erinomaisia lastenkirjoja. Meillä lapset alkavat olla jo vähän ohi lastenkirjaiästä, mutta jokainen Tatu ja Patu -kirja löytyy yhä hyllystä ja tämäkin hankittiin. Tatun ja Patun huumori nimittäin puree yhä.

Tällä kertaa pääosassa on kahdeksanvuotias Timppa, joka lähtee kesäleirille. Luvassa on viikon reissu poissa kotoa, mikä onkin jännittävä juttu. Heti bussissa Timppa tutustuu edessään istuviin tehoveljeksiin, joiden käsitykset leireilystä ovat totuttuun tapaan täysin järjettömiä, mutta hauskoja. Timppa saa nähdä, kuinka väärin voikaan makuupussia käyttää ja mitä tavaroiden purkaminen saattaa tarkoittaa.

Tatu ja Patu kesäleirillä on rakenteeltaan aika tavanomainen Tatu ja Patu -kirja: kirjassa on selkeä tarina, mutta tekstiä on vähän vähemmän kuin sarjan runsassanaisimmissa osissa. Kuten aina, kirjan aukeamat ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, herkullisia visuaalisia jippoja ja oivaltavaa huumoria. Tasainen kerran vuodessa -julkaisutahti pitää laadun korkealla, kokonaisuus on jälleen kerran huolella tehty. Jälleen kerran kirjassa näkyy hyvää monimuotoisuutta, ilman että sitä alleviivataan mitenkään. Tatu ja Patu -kirjat eivät jumita stereotyypeissä.

Tämä leirimatka ilahdutti meillä koko perhettä siinä missä veljesten aikaisemmatkin seikkailut, joten epäilemättä seuraavakin Tatu ja Patu -kirja päätyy meidän kirjahyllyymme. Tekijäkaksikolle on myös pakko antaa tunnustusta siitä, ettei markkinoita ole täytetty puolivillaisilla vanhaa kuvamateriaalia kierrättävillä teoksilla ja turhanpäiväisillä oheistuotteilla.


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Rajoihinsa törmäävä järki

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Gummerus, 2015
474 s.

”Ensilumi ja kuukautiset tulivat molemmat etuajassa.” Tällä aloituslauseella mielenkiinto herää!

Olin kyllä tietoinen Iida Raumasta jo silloin, kun Seksistä ja matema­tiikasta ilmestyi vuonna 2015, mutta silloin tietoisuus ja loiva kiinnos­tus ei vielä muuttunut kirjaan tarttumiseksi. Vaadittiin nerokas Hävitys, joka pakotti tutustumaan myös Rauman aikaisempiin teoksiin.

Seksistä ja matematiikasta on järeä teos, lähes 500 sivua vyörytystä ja painavia teemoja. Kirja alkaa Berliinistä, jossa suomalainen huippu­matemaatikko Erika joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys horjut­taa hänen perusturvallisuuttaan ja valmiiksi heikkoa terveyttään. Erika valitsee paeta vuosien maailmalla kiertelyn jälkeen koti-Suomeen, vaikka Saksaan jää erinomainen työpaikka korkean tason matema­tiikan parissa.

Siitä alkaa sukellus Erikan lapsuuteen ja opiskeluvaiheisiin. Miten käy ilmi, että Erika on jo aivan pienenä lapsena matemaattinen poikkeus­yksilö, millaista elämä lapsuudenkodin hyvin sekavissa oloissa on, miten Erika päätyy yliopistoon; paljon seksiä ja matematiikkaa ja lopulta epätoivoa matematiikan lipuessa kauemmaksi ja kauemmaksi.

Samalla Rauma kuvaa paljon muutakin. Kirja on tulvillaan kritiikkiä elämäntapaamme kohtaan. Sitä symboloi öljytankkeri, joka ajaa Suomenlahdella karille ja levittää mereen tappavan öljykuorrutuksen. Biologiopiskelija Tuovi tuskailee lajikadon, ilmastonmuutoksen ja maailman hajoamisen äärellä. Mitä ihminen voi näissä puitteissa tehdä? Pieniä tekoja, mutta entä kun niistä ei ole mitään iloa? Maailmantuskaa lapioidaan niskaan kaksin käsin, paikoittain aika alleviivaavasti, mutta tämä on aihe, jossa perinpohjainen rautalangasta vääntäminen ei minua yleensä häiritse.

Eikä siinä vielä kaikki. Heitetään sekaan vielä itsetuhoisuutta, kummittelevia koiria, unihalvauksia, kehitysvammaisten kohtelua ja mitä muuta – Seksistä ja matematiikasta käsittelee paljon muutakin kuin seksiä ja matematiikkaa. Iida Rauma on vuodattanut kirjaan runsaasti katastrofin aineksia. Sikäli tämä tuntui siis Hävityksen jälkeen tutulta: samanlainen lopunajan tunnelma tässäkin koko ajan häälyy niskassa. Ei kuitenkaan hätää: Seksistä ja matematiikasta on myös lohdullinen kirja, joka ymmärtää päähenkilöitään ja välittää heistä. Tarinassa on myös lämpöä. Hieno kirja!


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Allegorisesti menneiden aikojen loistosta

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä
WSOY, 2018
173 s.

Ville Ranta on oivallinen sarjakuvantekijä, jonka tyyli miellyttää minun silmääni kovasti. Etenkin pilapiirtäjänä Ranta on tällä hetkellä lyömätön. Pidemmätkin työt ovat toimineet; aikoinaan jo Isi on vähän väsynyt (2005) viehätti osuessaan omaan pikkulapsivaiheeseeni. Tuorein Kuinka valloitin Ranskan oli sekin oivallinen.

Nyt oli luettavana Kuningas menettää päänsä (2018). Se on absurdi kertomus kuninkaasta, joka asuu kuninkaanlinnassa. Linnan katto vuotaa, eikä seurana ole kuin narri, joka ei ole hauska, ja toisinaan kolme lähes aikuista tytärtä, jotka ovat kiinnostuneempia Snapchatista ja Instagramista kuin kuninkaasta. Fantastisista puitteistaan – lohikäärmeistä ja linnoista – huolimatta tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen nykyaikaan, jossa kaikkea hallitseva kuningas onkin jo melkoinen muinaismuisto. Ei siis ihme, että kuninkaalla on väkevä eksistentiaalinen kriisi.

Tarina poukkoilee odottamattomiin suuntiin. Se on viihdyttävä ja täynnä kummallisia käänteitä. Kuninkaan kriiseilystä voinee tehdä hyvin monenlaisia tulkintoja. Vaikka kuvitustyylistä kovasti pidinkin – tämä on hyvin kauniisti piirretty ja väritetty teos – tarinan absurdius ei nyt ihan täysillä osunut omaan makuuni. Ehkä nämä valkoisten miesten menneen maailman ahdistukset eivät ole just sitä, mikä tällä hetkellä kiinnostaisi, vaikka varmasti ihan tarpeellisia pohdintoja sinänsä ovatkin. Allegoriaa piisaa ja toksinen maskuliinisuus saa kyllä karun kohtalon tässä tarinassa. Pisteet siitä!


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Arkisen absurdia runoutta

Silja Järventausta: Liputettu päivä
Teos, 2008
64 s.

Liputettu päivä (Teos, 2008) on Silja Järventaustan (s. 1977) toinen runokokoelma. Muodoltaan se on enimmäkseen lyhyttä proosarunoa täynnä lyhyitä lauseita.

Järventaustan kieli on hyvin elliptistä. Lauseista jää lähes aina puuttumaan jotain. ”Edessä on varmasti. Kokeneesti joku toinen käskee.”, ”Hän on aina vähitellen”. Omaperäistä on myös sanojen rakentelu, runoissa esiintyy sanoja kuten ”liimautettu” ja ”turhaajat”. Tekstissä on tekemisen tuntua, sillä verbejä on paljon.

Runoissa yhdistyy vahvasti arkinen ja absurdi. Sanasto on hyvin tavanomaista, on oloasuja, kukkalapioita ja talouspaperirullia. Toisaalta runoihin rakentuu odottamattomia yhteyksiä, kun asioista toiseen hypätään aika pitkiäkin loikkia.

Hän tarkasti halusi. Hän halusi koota soljet ja mittarit kaikesta lukemastaan ja monista paikoista. Hän tarkasti halusi. Ei mitenkään osannut. Hänellä oli kotona jalakset. Niiden kanssa hän kahlasi. Hän kahlasi vuonna ja vuoden mukana. Hänellä oli kahluulahkeet jalassa, mutta pää painui.

Aina runokokoelmien kieli ei omiin mieltymyksiin osu. Näin kävi Liputetun päivän kohdalla. Kokoelma muodostaa siivon, yhtenäisen kokonaisuuden, mutta runot eivät osu minun makuuni sitten ollenkaan. Jään haromaan merkitysten perään, heikolla menestyksellä. Tässä ei nyt oikein toiminut merkitys, rytmi tai kielellinen tyylittely.


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Mustien naisäänten sinfonia

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (Girl, Woman, Other)
WSOY, 2022
Suom. Kaijamari Sivill
528 s.

Bernardine Evaristo jakoi vuoden 2019 Booker-palkinnon Margaret Atwoodin kanssa tällä kirjallaan, ensimmäisenä mustana naisena ja mustana brittinä. Tyttö, nainen, toinen on toinen suomennos Evaristolta: Johnny Kniga julkaisi Anni Sumarin suomentaman Keisarin kullanmurun vuonna 2003. Evaristolla onkin takanaan pitkä, yli 20 vuoden mittainen ura ennen Booker-voittoaan.

Tyttö, nainen, toinen on kunnianosoituksensa ansainnut. Teos kertoo 12 mustan naisen tarinan. Jokainen tarina on erilainen, mutta ne kaikki kytkeytyvät toisiinsa jollain tapaa. Lähtökohtana on maineikas teatteri­ohjaaja Amma, jonka näytelmä Dahomeyn viimeinen amatsoni saa ensi-iltansa kansallisteatterissa. Mustan lesbon lesboidentiteettiä luotaava näytelmä, jossa lavalla on vain mustia naisia, kansallis­teatterin lavalla! Mikä saavutus naiselta, joka on joutunut pitkään katselemaan teatterimaailmaa marginaaleista ja heittelemään sieltä establishmentiä käsikranaateilla.

Ensimmäisessä luvussa kohdataan Amman tytär Yazz, joka saa edustaa nuorempaa sukupolvea ystävineen, ja Amman paras ystävä Dominique, jonka kanssa teatteriura alkoi, mutta joka ajautui elämässä sittemmin aivan toisenlaisille poluille. Toisessa luvussa tarkastellaan ensin Carolea, maahanmuuttajan tytärtä, joka nousee ankeista oloista odottamattomaan menetykseen, mutta hukkaa samalla – ainakin äitinsä mielestä – juurensa. Seuraavaksi ääneen pääsee Carolen äiti Bummi, Nigeriasta Englantiin muuttanut nainen, joka murehtii tytärtään ja työskentelee itse siivoajana. Toisen luvun viimeisenä äänenä on Carolen vanha koulukaveri LaTisha, jonka elämä saa toisenlaisen suunnan kuin Carolella.

Lukujen edetessä tarinat kiertävät yhä kauemmas Ammasta ja laajenevat monin tavoin. Joidenkin kohdalla saa hetken miettiä, että kuinkas tämä nyt näin – kirjanhan piti kertoa mustista naisista. Ihonväri ja identiteetti eivät kuitenkaan ole mustavalkoisia, kaksinapaisia asioita, vaan liukuva spektri ja runsas kirjo erilaisia ulkonäköjä, identiteettejä ja elämänkokemuksia, ja se on yksi tämän kirjan rikkauksista. Äänessä ovat enimmäkseen naiset, mutta myös trans- ja muunsukupuoliset identiteetit nousevat esiin. Ajan suhteen liikutaan enimmäkseen 1900-luvun loppupuoliskolla ja 2000-luvulla, mutta yksi tarinoista kurkistaa mustien asemaan 1900-luvun alun Pohjois-Englannissa. Lopuksi Evaristo käärii tarinat vielä siististi nippuun tuomalla eri henkilöitä yhteen Amman näytelmän ensi-illan jatkoille.

Kirjan henkilögalleria on värikäs ja monipuolinen. Intersektionaalisen feminismin hengessä se kartoittaa monenlaisten taustojen inter­sektioita ja käsittelee sujuvasti rotua, kulttuurista taustaa, seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä, luokkataustaa, maantiedettä ja yhteis­kunnallista asemaa. Moniääninen kirja osoittaa, etteivät asiat ole aivan suoraviivaisia ja että monenlaisten naisten elämät ovat mielen­kiintoisia, samaistuttavia ja kiehtovia unelmien, toiveiden, rajoitusten ja kamppailujen sekoituksia.

Romaanin kieltä on syytä kehua. Evaristo on aikaisemminkin kirjoittanut runoromaania, sellainen oli esimerkiksi edellinen suomennos Keisarin kullanmuru. Jos tässä kohtaa nyt ajattelee viime vuosina yleistyneitä nuorten säeromaaneja, kuten Elizabeth Acevedoa, menee hieman metsään: Evariston teksti ei ole sellaista kepeää ja lyhyttä runosäettä, teksti on vähän romaanimaisempaa ja runsaampaa. Kieliopillisesti siivoja ja kurinalaisia virkkeitä tekstissä ei kuitenkaan ole, ei pisteitä tai isoja alkukirjaimia, ja välillä, kun se on tehokeinona tarpeen, solahdetaan vaivattomasti vielä runo­maisempaan ilmaisuun, kuten toistaviin luetteloihin tai yksittäisten sanojen pudotteluun.

Amma
kävelee rantakadulla sen vesistön viertä joka halkaisee hänen kaupunkinsa, muutama varhaisaamun proomu lipuu hitaasti ohi
vasemmalla laivan kantta muistuttava kävelysilta ja sen pylonit kuin purjeveneen mastot oikealla joki kaartaa itään Waterloon sillan ali kohti St Paulin kupolia
hän aistii auringon nousun, ilma on vielä raikas ennen kuin kuumuus ja katku tukkii kadut
viulisti soittaa jotakin sopivan piristävää kauempana promenadilla
Amman näytelmä Dahomeyn viimeinen amatsoni saa ensi-iltansa kansallisteatterissa tänä iltana

Evariston tyyliin solahtaa nopeasti, se on helppolukuista ja sujuvaa. Suomentaja Kaijamari Sivill on tehnyt Evariston kielen kanssa hyvää työtä, suomennos on luontevaa tekstiä. Jos pitää valita, perinteisen kirjoitustavan ja oikeinkirjoituksen ohittajista otan mieluummin tämän kuin saramagolaisen tauottoman tekstimassan. Evariston proosarunoa on miellyttävää ja kevyttä lukea, samalla se on ilmaisuvoimaista ja taidokasta. Vaikka aiheet paikoin raskaita ovatkin, kokonaisuutena Tyttö, nainen, toinen on melkoista hyvän mielen kirjallisuutta.


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat