LibraryThing

LibraryThing logoLibraryThing on melkoisen hauska työkalu. Sivusto tarjoaa varsin järeät, mutta helppokäyttöiset työkalut oman kirjakokoelman luettelointiin. Kun kirjakokoelmansa on saanut syötettyä tietokantaan, sitä voi järjestellä, merkata tageilla, arvioida ja niin edelleen. Oman kirjavalikoiman perusteella saa myös suosituksia, jotka ainakin minun kohdallani näyttäisivät ihan lupaavilta.

Maksuttomaan LibraryThingiin saa luetteloida 200 kirjaa. Moni pärjää sillä. Jos se ei riitä, vuosimaksu on noin 10 dollaria ja elinikäinen maksu noin 25 dollaria. Noin, sillä LibraryThing on hiljattain omaksunut Magnatunelta nokkelan pikku kikan: hinnan saa valita itse. Elinikäisen maksun hintahaarukka on 21 dollarista 55 dollariin. Arvelen, että tällaisella yksinkertaisella nokkeluudella sivuston omistajat tienaavat huomattavan summan rahaa. Osa maksaa halvemman, kun ei olisi maksanut kalliimpaa, hyvätuloinen taas saattaa helposti maksaa arvostamastaan palvelusta enemmänkin.

Minullakin on profiili ja kirjasto. Itse olen tagittanut kirjojani sen mukaan, olenko jo lukenut ne, hankkiutunut niistä eroon, vasta aikeissa lukea ne tai ottanut ne pitääkseni.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirja on ilmestynyt!

Uudet lautapelitSain tänään käsiini ensimmäisen kappaleen Uudet lautapelit -kirjaani. On se vaan nätti! Kirja on iso ja kovakantinen, 240 sivua täyttä asiaa. Olen erittäin tyytyväinen, kirja on tyylikkäästi tehty ja selkeä. Lautapeliharrastajaksi mielivän kannattaa perehtyä.

Lisätietoa löytyy vaikkapa Lautapelaaja.net:stä, tilata voi ainakin Akateemisesta tai suoraan BTJ:ltä. Eiköhän tuo löydä tiensä muihinkin kauppoihin ja kirjastoihin ajan mittaan.

Jos arvosteluja näkyy jossain, kuulisin niistä mielelläni.


Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjoja jonossa

Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä Amazoniin. Saan palkkion, mikäli ostat Amazonista tuotteita käytettyäsi linkkejäni. Affiliate-linkit on merkitty €-merkillä.

Jotkut kirjat odottavat vuoroaan pitkään. Tilasin Steve Ericksonin The Sea Came in at Midnightin BookMoochista lokakuussa, se saapui joulukuussa ja nyt vasta sain sen luettua. Suotta odotin – kirja oli hyvä, kirjavinkin arvoinen.

BookMooch-hankinnat ovat luoneet kirjahyllyyni noin 30 kirjan parven, josta valita. Osa kirjoista saa odottaa aina vain – pari Banksia ja Alastair Reynoldsia, jotka ovat varmasti vähintäänkin hyviä, esimerkiksi. Osa kiilaa hetkessä jonon ohi. Toisinaan valinta on vaikea, toisinaan tavattoman helppo. Keskiyön meren vuoro koitti vaikeamman valinnan myötä.

Nyt luen rästiin jääneet Usvat, sitten vuoron saa sattumalta yliopiston kirjastosta mukaan tarttunut Thomas Pynchonin Gravity’s Rainbow – ellei sitten toivon mukaan tiistaina saapuvat Guy Gavriel Kayt (The Sarantine Mosaic -kirjat – bysanttifantasiaa!) kiilaa edelle…

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kiinnostava kirjoituskilpailu

Kirja 2.0 – bloggaavan sukupolven kirjoituskilpailu on BTJ Kustannuksen varsin mielenkiintoinen kirjoituskilpailu:

BTJ Kustannus julistaa avatuksi Kirja 2.0 – kirjoituskilpailun. Kilpailussa etsitään kulttuuriin liittyviä, korkeatasoisia ja kiinnostavia tietokirjoja sekä niitä täydentäviä verkkopalveluja.

Kilpailuun voi osallistua tietokirjakäsikirjoituksen ja verkkopalvelun yhdistelmällä. Verkkopalvelun tulee liittyä jotenkin tietokirjan aihepiiriin, täydentää painettua teosta tai kohentaa lukijakokemusta. Verkkopalvelu voi olla blogi, tietokanta tai muu Internetissä toimiva, kaikille avoin palvelu, ja se voi sisältää tekstiä, ääntä, liikkuvaa kuvaa tai mitä tahansa muuta aineistoa.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjavinkit

Kirjavinkit on edelleen lisätyövoiman tarpeessa. Ei haittaisi ollenkaan saada joukkoon vaikkapa parikin aktiivista vinkinkirjoittajaa. Mahtaisikohan tämän blogin lukijoiden joukossa olla kiinnostuneita?

Kirjavinkkien kirjoittaminenhan on sinänsä aika yksinkertaista puuhaa. Mitään syvällisiä kirjallisuusanalyysejä ei kaivata, vaan lyhyitä parin-kolmen kappaleen kehujuttuja, jotka eivät paljasta juonta liikaa vaan sopivasti, siten että kehuttu kirja alkaa kiinnostaa.

Parasta olisi, jos uudet vinkkaajat erottuisivat kirjamaultaan Kirjavinkkien nykylinjasta. Minun kirjamakunihan vinkkejä tätä nykyä hallitsee ja kun toiseksi eniten vinkkejä kirjoittava Laurakin harrastaa fantasialinjaa, Kirjavinkeissä on vähänlaisesti vaihtelua.

Mitään ihmeempiä vaatimuksia hommassa ei ole. Tekniikkapuoli on helppoa ja siinä saa apua sen verran kuin tarvitsee. Olisi tietysti kiva, jos juttujen kieliasu olisi korjailematta suhtkoht siistiä. Muutoin avainkriteerinä on tietty aktiivisuus. Mitään minimimääriä ei ole (mutta sanottakoon, että aktiivista lukijaa haen), mutta säännöllisyys on hyve. Lisäkirjoittajien haalimisen perimmäinen tarkoitushan on saada sivut päivittymään useammin ja vinkkien määrä kasvuun.

Jos homma kiinnostaa, laita näytteeksi yksi kirjavinkki sähköpostilla osoitteeseen msaari@iki.fi. Rahaahan tästä ei makseta, mutta vinkkien kirjoittaminen on mukavaa: on hauskaa katsella myöhemmin, mitä kaikkea on tullut luettua.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat