Julkaisin täällä pari vuotta sitten sadan parhaan lautapelin listan. Tein viime vuonnakin listan, mutta jäi julkaisematta täällä. Nyt voisi julkaista päivityksen.
100. Qwirkle. Selkeä, helppo perhepeli. Tulee pelattua aika vähän, koska peli on säilössä sivukokoelmassa mummolassa. Aina kuitenkin hauska.
99. Dixit. Tämä meni vähän ohi ilmestyessään silloin joskus 2009. Löysin tänä vuonna uudestaan ja nyt on perhettä, jonka kanssa pelata. Harvinaislaatuinen peli, tätä näet pelataan meillä koko perheellä.
98. 7 Wonders: Duel. Alkuperäinen 7 Wonders on supersuosittu, mutta minusta vähän tylsä. Kaksinpeliversio on paljon hauskempi ja kiinnostavampi. Vähiin on jäänyt pelaaminen, koska pääasiallinen kaksinpelikaverini ei tästä niin innostunut.
97. Rococo. Aika tavanomainen europeli, mutta ihan hauska teema ja hauskasti piilotettu pieni pakanrakennuselementti. Se kiinnostaa ja tekee tästä mielenkiintoisen pelin.
96. Bohnanza. Klassikkokorttipeli, jossa käydään kauppaa ja kasvatetaan papuja. Enimmäkseen käydään kauppaa. Tätä tulee pelattua harvoin, mutta aina on kivaa.
95. Above and Below. Lievästi omaperäinen resurssinkeräyspeli, jossa vähän omituinen tarinankerrontaelementti mukana. En ole varma, paljonko tämä kestää lopulta käyttöä, mutta toistaiseksi tämä on kiinnostava.
94. Quartermaster General: Victory or Death. Nelinpelattava versio yhdestä parhaista kuusinpeleistä. Toisen maailmansodan sijasta antiikin Kreikkaa. Jännä peli, toistaiseksi takana yksi pelikerta ja kova mielenkiinto pelata lisää.
93. Qwixx. Kevyt noppapeli, noin sata kertaa parempi kuin Yatzy. Tämä kannattaa napata kaupan hyllyltä matkaan, ei maksakaan juuri mitään.
92. Between Two Cities. Draftauspeli. Ei niin jännä, että viitsisin peli-iltoihin viedä peliharrastajien pelattavaksi, mutta perheen kesken mainio. Niin helppo, että tätä voi pelata oikeastaan kenen kanssa tahansa.
91. La Boca. Parhaita perhepelejä. Vaihtuvilla pareilla rakennellaan rakennuksia värikkäistä palikoista ohjeiden mukaan, mutta kumpikin rakentajista näkee vain puolet ohjeista.
90. Go. Abstraktien strategiapelien kuningas, jota edelleen pelaan netissä postipelinä päivittäin.
89. Snake Oil. Uusi tuttavuus, mainio luovuuteen perustuva seurapeli, jossa keksitään hulluja tuotteita mitä erilaisimpiin tarpeisiin. Tuomarointipeli, eli siinä ja tässä lasketaanko ylipäätään mielekkääksi peliksi, mutta silti erinomaista viihdettä.
88. Agricola: All Creatures Big and Small. Pienempi Agricola on mainio kaksinpeli, mutta saa vähänlaisesti peliaikaa, koska ei se isokaan Agricola kaksinpelinä niin kovin pitkä ja raskas ole.
87. Arboretum. Puutarhan kasvatusta korttipelinä. Omaperäinen, miellyttävä peli, joka ei ensipelillä aukea, mutta toimii heti toisesta pelistä lähtien.
86. Concept. Seurapeli, jossa selitetään mutkikkaitakin asioita latomalla kuutioita laudalle erilaisten konseptien kohdalle. Ei sisällä kovin paljon varsinaista peliä, mutta on silti oivallista viihdettä, etenkin kun unohtaa säännön, jonka mukaan konsepteja pitäisi selittää pareina.
85. Indigo. Hyvä perhepeli lasten kanssa pelattavaksi, peliharrastajien kanssa pelattavaksi tässä ei ihan potku riitä. Lasten kanssa pelikertoja on kyllä riittänyt siitä huolimatta, että se sininen jalokivi aiheuttaa riitaa ja pahaa mieltä.
84. Australia. Nopea, vahvasti taktinen ja täynnä onnistumisen elämyksiä hyvin keksityistä siirroista. Tämä se vain toimii. Pidin tästä, kun peli oli uusi, sitten se jäi moneksi vuodeksi unholaan, mutta teki nyt paluun. Hauska peli.
83. Jaipur. Mainio kaksinpelattava korttipeli. Vähän tuuria, vähän laskelmointia, oikein hauskaa viihdettä kahdelle pelaajalle.
82. Australian Railways. Rautateitä, huutokauppaa ja velkaantumista. Mitäpä sitä ihminen muuta lautapeliltä kaipaa. Tämä on Wallacen tai Bohrerin Early Railways -sarjan paras peli.
81. Sticheln. Tikkipeliklassikko, jota ei ole tullut juuri pelattua, koska Stich-Meister on vallannut suurimman osan tikkipeleihin menevästä ajasta.
80. Oh My Goods! Aika erikoinen resurssihärvelöintikorttipeli. Jos tämä lähtee lentoon, peli toimii hienosti, mutta ihan joka kerta tämä ei kyllä toimi yhtä hyvin. Vähän siis vielä lopullinen mielipide hakusessa tästä.
79. Patchwork. Kevyempää Uwe Rosenbergia. Mainio kaksinpeli, jossa pitää huolehtia nappitaloudesta ja täyttää tilkkutäkkiä kankaanpalasilla mahdollisimman tehokkaasti.
78. Carcassonne: The Castle. Reiner Knizian suunnittelema kaksinpelattava Carcassonne rajaa pelialueen linnan pihamaalle ja muuttaa sääntöjä muutenkin mielenkiintoiseen suuntaan. Perus-Carcassonne on yhä paras, mutta tämä on spinoffien ykkönen.
77. Catan. Jo 20 vuotta vanha klassikkopeli. Toimii yhä, kyllä tätä edelleen on mukava pelata jos kaupankäynnin ja rakentelun pariin mielii. Parempiakin pelejä tähän lokeroon on kuitenkin ilmestynyt.
76. Crokinole. Neppailupelien kuningas, koronan etäinen sukulainen. Koronaa mukavampi peli, mutta lautoja ei löydy ihan joka paikasta.
75. Pantheon. Muinaiskansojen vaelluksia Euroopassa. Siivo europeli kokeneelta tekijältä, ei ole vain kovin monia innostanut tämä peli. Harmi, koska minusta tämä on oikein mainio.
74. Tokaido Collector’s Edition. Tämän pelin hankkiminen oli pitkällinen prosessi, Kickstarter-tilauksen toimitus kesti puolitoista vuotta luvattua pidempään. Mutta on se sitten siitä edestä hieno! Harmi vain, että juuri kukaan muu ei tästä innostu, vaan pitää peliä tylsänä. Plääh.
73. Schnäppchen Jagd. Lisää Uwe Rosenbergiä, 1990-luvun puolelta. Oikein mainio tikkipeli, etenkin kolmelle pelaajalle, mutta valitettavan vähän tulee kolmen pelaajan tikkipelejä pelattua.
72. Completto. Uusi tuttavuus, vähän rommipelin tyylinen peli, jossa pistetään numeroriviä järjestykseen. Tosi yksinkertainen, tätä voi pelata lähes kenen kanssa tahansa, joka osaa numerot 1–100. Silti tässä on jotain hyvin koukuttavaa.
71. Stone Age. Pantheonin tekijän toinen peli. Tämä työläistenasettelu- ja noppapeli nauttii hivenen enemmän arvostusta. Vaikka nämä nyt asettuivat listalle näin, pidän Pantheonista oikeastaan hitusen enemmän. Tätäkin pelaan kyllä mielelläni.
70. Best Treehouse Ever. Uusi tuttavuus, joka löytyi Puutyöläinen-blogin kehujen myötä. Hauska koko perheen draftipeli, jossa rakennetaan puumajaa. Pelaaminen on helppoa, mutta puumajan rakentamisessa on sen verran rajoituksia, että pelaaminen on mielenkiintoista.
69. Trains. Dominion junateemalla. Jostain syystä tässä alkuinnostus on hiipunut todella pahasti, eikä tätä ole juuri tullut kärrättyä peli-iltoihin. Sama vika Dominionillakin. Osasyy on ainakin uudemmissa, nopeammissa ja paremmissa pakanrakennuspeleissä.
68. Europa Tour. Myös 10 Days in Europena tunnettu rommipelintapainen on mainio perhepeli, jossa rakennetaan reittiä Euroopan halki. Leppoisa, miellyttävä peli.
67. The City. Yksi versio San Juanista ja Race for the Galaxystä – se nopein ja näppärin. Pidän tästä kovin paljon, sen verran suoraviivainen ja vauhdikas tämä peli on. Saatavuus on edelleen harmillisen kehno, eikä englanninkielistä laitosta ole.
66. Sunda to Sahul. Pikaista palapelin rakentelua hivenen kiharaisista paloista. Tämä on kelpo viihdettä, jota on vain kovin vaikea pelata kenenkään kanssa, sen verran kokemuksen tuoma etu painaa. Voi tätä rauhallisemmin vuoropohjaisestikin pelata, mutta se ei ole kyllä lainkaan hauskaa.
65. Coco Loco. Apinapeli, jossa lingotaan katapulteilla kookospähkinöitä kippoihin. Yksinkertaista, mutta tavattoman hauskaa. Lisäksi tässä on taidon ja tuurin suhde harvinaisen hyvin kohdallaan: taitava pärjää, mutta ei hallitse, koska tuurillakin osuu aika hienosti, eikä katapultti ole kovin tarkka laite.
64. Samarkand. Kokoelman virallinen ”samanikäinen kuin minä”-peli, eli Sid Sacksonin tuotantoa vuosimallia 1980. Kärsii Abacuksen superhankalasta litteästä boksista, mutta ikäisekseen varsinkin tämä on oikein kelpo peli.
63. Antiquity. Jättiboksi, josta löytyy melkoista resurssinhallintaa ja maailmanvalloitusta. Henkisesti raskas peli, mutta oikein mainiota viihdettä. En tiedä, miten tämä kestäisi säännöllistä pelaamista, mutta harvakseltaan tätä tuleekin pelattua.
62. Wabash Cannonball. Myös Chicago Expressinä tunnettu osake- ja junapeli. Oikein mainio, aika kompakti paketti, jossa osakkeenomistajat ajavat rautateitä kohti Chicagoa ja rikkauksia – ellei sitten joku vähemmistöosakas halua ajella junalla metsään.
61. New England Railways. Samaa sarjaa kuin Australian Railways ja Lancashire Railways, eli näitä varhaisia versioita Age of Steamista. Oikein viihdyttävä peli.
60. String Railway. Narurautatiet jaksavat viihdyttää. Synkkä tuuripeli, jossa taidolla ei tunnu olevan ihan hirveästi merkitystä, mutta väliäkö sillä, kun saa vedellä pöydälle rautateitä naruilla.
59. Cthulhu Realms. Star Realmsin Cthulhu-teemainen versio, jonkin verran muutoksia mukana. Vaikka Cthulhu onkin geneeristä scifiä hauskempi teema, pakko se on myöntää, että Star Realms on näistä kahdesta parempi peli. Mielenkiinnolla odotan tulevaa Hero Realmsia.
58. Puerto Rico. Klassikkopeli, toimii edelleen. Eihän tätä kovin usein tule pelattua, mutta on tämä edelleen hyvä peli.
57. Kingdom Builder. Toinen klasikkopeli, tätä tulee myös pelattua varsin harvoin, jostain syystä tästä eivät ihan kaikki pidä. Omituista, koska tämähän on erinomaisen hauska peli, etenkin vähän pienemmillä pelaajamäärillä.
56. Food Chain Magnate. Uusi Splotterin peli. Pidemmän päälle selviää, miten tämä asettuu. Veikkaan, että The Great Zimbabwe on kuitenkin pidemmän päälle ykkönen. Tämä on aika raskas.
55. At the Gates of Loyang. Uwe Rosenbergin isoista peleistä sieltä epäsuositusta päästä, mutta minusta tämä on oikein sympaattinen resurssinsäätöpeli, jota pelaan oikein mielelläni.
54. Istanbul. Kerrassaan mainio peli, suunnittelijansa paras. Jännittävä ja sopivan haastava optimointihaaste, mukavan tasainen ja silti kiinnostava. Tätä voi pelata kenen tahansa vähän enemmän pelejä pelanneen kanssa vaivatta, sen verran selkeä ja siisti peli.
53. Greed Incorporated. Tätä bisnessatiiria olen pelannut rikollisen vähän. Sijoitus listalla heijasteleekin pääasiassa kovaa halua pelata tätä peliä. Vaikka en pelaisikaan, tämä on ansainnut paikkansa kokoelmissa lähinnä siksi, miten hienoa ja hauskaa satiiria tämä on.
52. Locomotive Werks. Tavattoman karu, mutta kiehtova peli. Junapeli, mutta voisi oikeastaan käsitellä mitä tahansa aihetta, jossa on kysyntää ja tarjontaa ja pelaajat tuottavat tavaraa vastaamaan kysyntää.
51. On the Underground. Uusi tuttavuus, testasin kesällä Ropeconissa. On tämä vain mainio reitinrakentelupeli Lontoon metron teemalla, bonuksena muihin reitinrakenteluihin verrattuna mielenkiintoinen matkustajaelementti. Harmillisen vaikea saada tätä mistään, mutta onneksi tämä on Lautapeliseuran pelikirjastossa.
50. Mystery Rummy: Jack the Ripper. Viiltäjä-Jack-aiheinen rommipeli. Hienosti on teema saatu korttipeliin mukaan, tässä on tunnelmaa ja toimiva pelimekaniikka. Erinomaisen hauska kaksinpeli, ei juuri kannata pelata useammalla pelaajalla.
49. Pandemic Legacy: Season 1. Potin räjäyttänyt Legacy-peli, eli peli, joka muuttuu joka pelikerran myötä pysyvästi. Viattomasti perus-Pandemian hengessä alkanut peli on muuttunut jo kovasti, vaikka tarina on vielä kesken. Erinomaisen mielenkiintoinen pelikokemus, vaikka en pohjalla olevasta Pandemiasta niin välitäkään.
48. Antike II. Alkuperäinen Antike oli mieleinen peli, jossa oli nippu puutteita. Tämä kakkosversio näyttäisi paikkaavan aika lailla kaikki ykkösen puutteet. Varsin hieno päivitys, siis.
47. Carcassonne. Laatanlatomispelien klassikko. Tämä jaksaa viehättää vuodesta toiseen, kyllä tätä aina vain jaksaa pelata. Lisäosia en ole kokenut kovin tarpeellisiksi, jos haluaa vaihtelu-Carcassonnea, niin sitten pelaan mieluummin jotain sisarpeliä.
46. Isle of Skye: From Chieftain to King. Carcassonnen laattojenasettelu kohtaa Castles of Mad King Ludwigin hinnoittelun. Varsin hieno yhdistelmä, ei ihme että tällä napattiin Kennerspiel des Jahres 2016. Tätä pelaa kyllä mielellään.
45. Preferanssi. Oivallinen venäläinen tikkipeli, yksi parhaimmista kolmen pelaajan tikkipeleistä. Erikoinen pisteenlasku on elämys, muuten peli on aika tavanomaista lupaustikkiä.
44. Star Wars: Rebellion. Tähtien sotaa lautapelinä. Alkutilanne on hieman ennen episodi nelosta ja siitä sitten lähtee takaa-ajo, jossa Imperiumi yrittää löytää kapinallisten tukikohdan. Kuolemantähdet ja muut ikoniset avaruusalukset löytyvät ja paljon leffasta tuttuja käänteitä. Paljon hyvää, mutta ei kyllä täydellinen, taistelut esimerkiksi ovat aika tylsiä.
43. Glass Road. Uwe Rosenbergin lyhyt ja nopea iso peli, aiheena lasinvalmistus Baijerin metsissä satoja vuosia sitten. Vain neljä kierrosta ja silti tässä pitäisi saada aikaan vaikka kuinka. Hieno peli, joka vaihteeksi ei ole välttämättä parhaimmillaan kahdella.
42. Stich-Meister. Tikkipeli alati muuttuvilla säännöillä. Joka kierroksella on neljä sääntöä muuttamassa pohjalla olevaa perustikkiä. Hyvä peli, vahvasti peliporukan peruspelejä, jopa siinä määrin, että muita tikkipelejä ei pääse pelaamaan tarpeeksi, kun aina pelataan tätä.
41. San Juan. Puerto Ricon korttipeliversio on oikein notkeaa viihdettä. Tämä oli aikaisemmin kovempikin suosikki, mutta sittemmin on jäänyt vähän vähille pelikerroille.
40. 1825. Hieman erilainen 18xx-peli, tai oikeastaan kolme toisiinsa liittyvää moduulia. Yksinkertaisempi ja rauhallisempi kuin useimmat 18xx:t, siksi miellyttää minua, vaikkei tätä juuri tulekaan pelattua.
39. Le Havre: The Inland Port. Kaksinpelattava pienoismalli Le Havresta, mutta kyllä tämä aika paljon Ora et Laboraakin muistuttaa. Miellyttävä peli, tässä on paljon hyvää. Tätä jaksaa aina pelata.
38. Indonesia. Splotterin parhaimmistoa. Bisnestä Indonesiassa, hanki tuotantolaitoksia tai laivauskapasiteettia, myy ja kuljeta ja tienaa. Mainio bisnespeli, jota tulee pelattua rikollisen harvoin.
37. Eurorails. Harvinaisuus, 1990-luvulla julkaistu peli tällä listalla. Eurorails kuitenkin osuu ja uppoaa, yksinkertaista rataverkon rakentamista pitkin ja poikin Eurooppaa ja tavaran noutamista ja kuljettamista sinne, minne tilaajat sen haluavat. Rentouttava peli.
36. Linko! Nopeiden korttipelien aatelia. Vähän omintakeinen idea, ei ihan perustikkiä tai tavanomaista kiipeämistä. Ensimmäinen pelikerta menee vähän ihmetellessä, sitten peli yleensä klikkaa ja toimii erinomaisen mainiosti.
35. Codenames. Isomman porukan seurapelien parhaimmistoa minun mielestäni, lähinnä siksi että tässä on ihan oikeasti jännittävä pelikin mukana. Parhaimmillaan, kun saa itse olla vakoojamestari, mutta on tätä toisellakin puolella mukava pelata.
34. New York Central. Winsome Gamesin ruma korttipeli, josta olen itse askarrellut nätimmän version. Tämä on omia suosikkejani, yksi sellainen peli, jonka harva muu edes tuntee. Mutta minä pidän, yksinkertainen ja hauska junateemainen korttipeli.
33. London. Lontoon jälleenrakennusta suuren palon jälkeen. Kerrassaan mainio peli Martin Wallacelta. Kyllä tässäkin rautateitä parin kortin verran on mukana, eli vahvistaa yhä sääntöä, että Wallacen pelit ovat hyviä vain, jos niissä on junia.
32. Clippers. Suuria linjalaivoja Tyynellämerellä. Voisi olla Winsomen peli luontonsa puolesta, vaan ei olekaan. Komponentit vähän tökkivät pelaamista vastaan silti. Tätä pääsee pelaamaan liian harvoin, ottaen huomioon, miten hienosta pelistä on kyse.
31. Castles of Mad King Ludwig. Oikeus toteutui, kun tämä peli saatiin ensin suomeksi ja sitten se voitti Vuoden strategiapelin palkinnon. Rakenna linnoja hullun kuningas Ludwigin oikkujen mukaan. Hauska hinnoittelumekaniikka, ja tuloksena kerrassaan huvittavia linnoja.
30. Battle Line. Knizian klassinen kahden pelaajan korttipeli, jossa rakennellaan kolmen kortin pokerikäsiä taistelulinjaan ja parempi voittaa. Yksinkertaisen hieno peli, tätä olen pelannut säännöllisesti jo 2000-luvun alusta asti ja yhä maistuu.
29. Colony. Tämä ei ole itse asiassa ilmestynytkään ihan vielä, mutta pian ilmestyy. Bezier Gamesin uusversio japanilaisesta Age of Craftista syrjäytti alkuperäisen kokoelmistani täysin. Olin mukana pelitestaamassa tätä, sillä pelikertoja on kertynyt jonkin verran jo ennen pelin julkaisua.
28. Quartermaster General. Sotapelien parhaimmistoa, etenkin jos pelaajia on kuusi. Koko toinen maailmansota tiivistettynä noin puolentoista tunnin peliksi. Ei siis mikään historiallinen simulaatio, mutta vetävä, erittäin hyvin toimiva peli, jossa riittää kiperiä valintoja.
27. Web of Power ja China. Vanha klassikko ja sen uudempi versio. Alkuperäinen parempi, mutta molemmat hyviä. Yksinkertainen, nopea ja kiinnostava aluehallintapeli. Nopea peli, jossa on paljon sisältöä, kyllähän tämä on se genre, joka minulle parhaiten toimii.
26. Dominion. Pakanrakennuspelien klassikko, joka on jäänyt sittemmin uudempien pakanrakennuspelien jalkoihin. Aika vähän tätä on viime vuosina tullut pelattua, vaikka pelaaminen onkin lähes aina mukavaa. Osasyynä on pelin raskaus, kirjaimellisesti – korttilaatikko painaa monta kiloa.
25. La Granja. Maatalouspeli, jossa riittää kiemuroita. Paljon on tehtävää, paljon on mahdollista saada aikaiseksi, vaikka siestaakin pitäisi viettää. Hieno peli, jonka korkea sijoitus liittyy eritoten siihen, etten ole saanut pelata tätä niin paljon kuin haluaisin.
24. The Great Zimbabwe. Ainakin tämän listan mukaan Splotterin paras peli. Voi hyvin ollakin, tässä pelissä on paljon sellaista, mistä pidän. Oppimiskynnys on perinteiseen tapaan hyvin korkealla, paljon on selittämistä. Mutta mainio, mainio peli, jota ei saa pelata riittävästi.
23. Oregon. Pieni, nopea ja näppärä -sarjan parhaimmistoa. Toimii erityisen hyvin kaksinpelinä, jolloin tämä on mukava, hieman tuuripitoinen kilpajuoksu pisteiden perässä. Hieno peli, josta pidän paljon enemmän kuin keskimääräinen pelaaja.
22. Tarock. Erityisesti slovenialainen tarock, mutta myös kaksinpelattava strohmann-tarock ansaitsee maininnan. Paras tikkipeli ikinä neljälle pelaajalle, tämä. Rikollisen vähän tulee tätäkin (ja muita perinteisiä korttipelejä) pelattua, harvemmin on neljää innokasta paikalla.
21. Age of Steam. Aikoinaan aivan ykkössuosikkini, tätä tuli 2000-luvun lopulla pelattua enemmänkin. Nyt on aika lailla hiipunut. Pidän tätä edelleen erinomaisena pelinä, mutta jostain syystä tällekin on kovin vaikea löytää pelaajia.
20. Deus. Uusi tuttavuus, kerrassaan erinomainen peli. Kortteja pyöritetään, aluetta valloitetaan ja yritetään rakentaa hienosti yhteensopiva setti rakennuksia. Huisin hauska peli, maistuu erittäin hyvin.
19. 1862: Railway Mania in the Eastern Counties. Mike Hutton on 18xx-jumalhahmo, tämäkin on mainio onnistuminen. Hutton onnistuu jälleen kerran virittelemään loppupelin kiinnostavaksi.
18. Love Letter. Tästä se mikropelien vallankumous taisi alkaa. Edelleen erinomainen peli, vaikka pelikertoja on kertynyt jo kahta vaille sata. Tätä on lasten kanssa pelattu kerta toisensa jälkeen ja yhä jaksaa kiinnostaa. Täydellinen perhepeli.
17. Star Realms. Jonkin verran tätä oikein mainiota pakanrakennuspeliä on tullut pelattua korteillakin, mutta erityisesti olen pelannut tätä iPadilla tekoälyä vastaan; 500 pelikertaa lienee jo aika varmasti koossa. Onhan tämä todella hyvä peli.
16. Gulf, Mobile & Ohio. Winsomen karujen junapelien parhaimmistoa, yksinkertaisen hienostunut peli, jossa oikea ajoitus ja rahavarojen säästäminen ovat avainasemassa.
15. Mahjong. Aasialainen klassikko, rommipelien parhaimmistoa. Tälle on vähän ystäviä, joten harvoin pääsee pelaamaan. Sääli. Olen toki itsekin sikäli nirso, että minulta liikenee vähänlaisesti ymmärrystä suosituimmille pelitavoille eli riichille ja MCR:lle, olen yksinomaan Zung Jungin ystävä.
14. 1860: Railways on the Isle of Wight. Huttonin ensimmäinen erinomainen 18xx. Kahdelle tai kolmelle pelaajalle erinomainen valinta, paljon mielenkiintoisia sääntöjä ja oikein mainio loppupeli.
13. Keyflower. Huutokauppaa, työläistenasettelua, resurssienhallintaa, oman kylän rakentelua – tässä on kerrassaan onnistunut peli, josta ei pahaa sanaa keksi, etenkin kun peli toimii hienosti koko skaalalla kahdesta kuuteen.
12. 1846. Ykkössijan 18xx-kisassa vie kuitenkin tämä Tom Lehmannin peli. Tiivis, lyhyt ja ehkäpä europelimäisin 18xx-peli, eikä suotta suosikkejani. Tätä on myös tullut pelattua kohtuupaljon (minun mittapuullani). Toimii erinomaisesti.
11. Imperial Settlers. Vetäisi neljä pelaajaa, mutta vaikea kuvitella, miksi haluaisin pelata tätä useammalla kuin kahdella. Kaksinpelinä oikein oiva lumipallonpyörityspeli, jossa kierroksia on vähän, mutta niin vain kaikenlaista saa aikaiseksi, kun tuotanto räjähtää käsiin. Hauska peli, joka kerta.
10. Brass. Martin Wallacen paras peli, hieno bisnespeli teollistumisen alkuajoilta. Tässä on mukavasti mahdollisuuksia erilaisiin lähestymistapoihin. Hienostunut, tyylikäs peli.
9. Innovation. Carl Chudyk tekee jännittäviä pelejä. Kiinnostavia ne kaikki ovat, mutta parhaiten toimii tämä. Innovation on hauska vuoristorata sivilisaatioiden matkassa kivikaudelta tulevaisuuteen. Järkyttävää hyvien korttien eksploitaatiota, käsittämättömiä kirejä tappioasemista yllätysvoittoon.
8. Preußische Ostbahn. Myös German Railwaysinä tunnettu peli on Winsomen paras junapeli. Juustobaanaa pitkin ajellaan rikkauksiin ostamalla osakkeita ja törmäyttämällä rautatieyhtiöitä toisiinsa. Yhtiöiden erikoisominaisuudet ja pelin hätkähdyttävän kiero vuorojärjestys tekevät tästä poikkeuksellisen.
7. Caverna: The Cave Farmers. Agricolan kivikautinen sukulainen tuli testattua ja kas, se päätyi listalle heti seitsemänneksi. Onhan se oiva peli. Ei vielä tällä pelikokemuksella Agricolan edellä, pidemmän päälle sijoitusta täytyy tuumailla, kunhan lisäpelejä kertyy. Paljon tässä on kyllä hyvää.
6. Agricola. Klassikkopeli, tälle on pelikertojakin kertynyt varsin mainiosti sen jälkeen kun keksin, että peliä voisi pelata kotona jälkikasvun kanssa. Nythän tästä tuli uusi suomenkielinen laitos, joka on hieno, hieno asia – pitkään sitä saatiinkin kyllä odotella.
5. Suburbia. Kaupunginrakennuspelien ykkönen. Yksi suosikkiaiheistani ja aiheen paras edustaja, joten korkea sijoitus on selvä juttu. Todella hyvä peli, jaksaa kiehtoa kerta toisensa jälkeen.
4. Samarkand: Routes to Riches. Aikaisempien vuosien ykkönen löytyy nyt sijalta neljä. On se edelleen hieno peli, tässä 20–30 minuutin fiksujen pelien genressä aivan kärkeä (mutta ei ykkönen, tänä vuonna ainakaan). Upea peli. Lisäosa Family Connections onkin sitten harvinaisen turha kapistus.
3. Dale of Merchants 1 + 2. Eipä näitä kannata erikseen käsitellä, sen verran samanlaiset nämä ovat. Pakanrakennuspelien ykkönen, siitä nyt ei vaan pääse mihinkään. Dale of Merchantsin nopeus ja notkeus ovat lyömättömiä, kuvitus tyylikästä ja kaikin puolin on ihme juttu, miten näin hieno peli on aikaan saatu.
2. Fields of Arle. Uwe Rosenbergin paras peli (ainakin toistaiseksi; vielä listalta puuttuvat Ora et Labora saattaa kiilata edelle). Huikea valinnanvapaus ja paljon mielekästä tekemistä, ilman turhia paineita. Todella hauska hiekkalaatikko kahdelle pelaajalle.
1. Die Dolmengötter. Aliarvostettujen mestariteosten ykkönen. Ruma kuin mikä ja toimii vain neljällä, mutta sitten tämä onkin parasta, mitä noin 20 minuutissa pystyy pelaamaan.
Viikon pelihitti on King’s Guard, vinkeä Bejeweled-kehitelmä, jossa perinteiseen tapaan yritetään saada kolmen samanlaisen kuvion rivejä kentälle vaihtelemalla vierekkäisten kuvioiden paikkoja.