« Tyynyssä löytyy | Main | Vuoden natsi 2005 »

Lucian käry

Se on sitten Lucian päivä. Kouluaikoina en tainnut edes tietää, mistä oli kysymys. Jostain valosta saatettiin ehkä puhua, mutta tuskin meille sanallakaan mainittiin mitään legendojen silmien repimisistä tai bordelleista. Muistan vain, että se oli päivä, jolloin kouluun sai tuoda kynttilän ja polttaa sitä tunnilla. Ja muistan myös sen tuoksun. Tai oikeastaan hajun. Kynttilän liekki oli vastustamaton, siinä oli aivan pakko polttaa päästä nypittyjä hiuksia. Ne paloivat nopeasti räsähtäen ja levittävät ällöttävää katkua luokkahuoneeseen. Näin jälkikäteen ajatellen on lämmittävää, että kouluajoista jäi jokin hyväkin muisto. Palaneiden hiusten käry.

Eilen seitsemän uutisten juontajalla oli huono päivä. Ensin heppu kertoi hämmentävän uutisen, oopperalaulaja Jyrki Niskanen on saanut seitsemän vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Oho. No jopas. Onko sellaisiakin? Parin minuutin päästä mies korjasi. Kyseessä oli siis 1,5 vuoden ehdollinen rangaistus. Ja sitten seuraavaan uutiseen. Alle 14-vuotiaiden tyttöjen raiskaukset ovat lisääntyneet voimakkaasti. Mitäh... no onpas, onpas! Taas pikainen korjaus uutisankkurilta. Anteeksi, uutisessa on kyse siis raskauksista. Sääliksi kävi kaveria. Aina ei voi onnistua.

Ei ole Noonellakaan helppoa. Nainen on hukannut käytetyn kondomin ja käsirautojen ostokuitin. Huonompi juttu.

Comments


Niinpä. Ei hyvin mene. Että heti aamusta aletaan kunniallista ihmistä naiseksi haukkumaan. :P

- Vai oliko tuo kenties vain viaton vihjaus siihen, että yleensä ne ovat naisia, jotka hukkailevat käytettyjä varmuusvälineitä? Miehet hukkaavat vain käyttämättömiä.

No comment, sanoisi ruotsalainen.

Lucia-parat kastelkoot kuontalonsa ennen kuin pukeutuvat siihen pelottavaan kynttiläkranssiin. Nih. :}}

Ihan totta. Vaikka jotenkin naiseksi olen olettanut, pikasilmäyksellä blogista ei löydy viittausta sukupuolesta. Hämmentävää. Mietinkin tätä tovin hipelöiden sitä käyttämätöntä kortonkipakkausta taskussani.

Tuli mieleeni jokin takavuosien urheilutoimittaja, joka innostuneena alkoi selittää NHL-kaukaloiden tapahtumista: "Viime yönä Teemu Selänne ja Teppo Winnipeg... anteeksi... Teemu Selänne ja Teppo Winnipeg... ähh anteeksi... Teppo Winnipeg.. Teppo Numminen ja Teemu Selänne tekivät xx tehopistettä...." Muistaako kukaan kuka toimittaja oli kyseessä?

Minä en tuota koskaan ole nähnytkään. Muistan vain takavuosina ihmetelleeni NHL-tuloksien lukijan ääntämystä, kuka kumma on "jatserman". Kyse oli Steve Yzermanista.

Miksi muuten eräät eivät enää tule juosten?


Ihan piti poiketa uudemman kerran täällä pokkaamassa ja kumartamassa ja lyömässä selkään ja tuomassa kylmää olutta ja suutelemassa varpaitasi ja... äh. Siis halusin vain sanoa ison kiitoksen peesauksesta. Linkkisi toi pyhiinvaeltajia looraan sankoin joukoin, viini on loppu (öylättejä on vielä vähän jäljellä), ja kolme uskalikkoa jopa allekirjoitti tilauslomakkeen (yllätyslahjan toivossa vissiin).

Kiitos. :}}

Eipä kestä! Bisse riittää, jalkasilsaani ei tarvitse putsata. Mitenkäs sä noin aikaisin täällä, muutaman tunnin unet?


Höh, nukuinhan minä viime yönäkin neljä täkäläistä tuntia. Ei mitenkään malta enempää, kun muuten voi jäädä paitsi blogistanilaisista sensaatioista. Näin käy, jos lipsuu ajan hermolta. Siltä tieltä ei sitten enää ole paluuta. Liian kova kohtalo olisi se. Jo pelkkä ajatus saa aikaan janoa ja hiukaisua.

Neljä tuntia, onhan se kuitenkin aivan astronomisen pitkä aika. Blogistan on voinut tuhoutua sinä aikana. Kun heräät, vain savuavat rauniot ovat jäljellä. Jo pelkkä ajatus saa aikaan janoa ja hiukaisua.

Eräillä tuli niin paljon hiustenleikkuuseen liittyvää tekstiä asiatekstin sijaan, joten pieni tauko oli paikallaan. Kynäkin oli perhana päässyt tylsymään, mutta nyt on uusi blogi perusteilla. Yritetään tällä kertaa pysyä asiassa ja saada sitä asiaa kirjoitettuakin.

Hiustenleikkuuta ei koskaan voi olla liikaa!

Vähän aikaa kesti hoksata mihin tämä kommentti liittyy, kommenttiketjun vilkaisu selvitti asian.

Kuulostaisi Anssi Kukkosen änkyttämiseltä.

Post a comment