« Jälkihoito | Main | Joko saa lähteä lomalle? »

Vielä on kesää jäljellä

Kesämatkailun aikana, kun kaikki levyt oli jo kuunneltu moneen kertaan, oli pakko turvautua kaukana periferiassa radion antiin. Perähikiällä vaihtoehtoisia kanavia olivat Yle Suomi ja sitten joku humppakanava. Vasara ja alasin kuuloelimissäni vinkuivat armahdusta. Oi jospa Tero Vaaran ammatinvalinnanohjaaja (kaunis sana) olisi aikoinaan saanut pienen Teron ylipuhuttua vaikkapa muurarin uralle. Maailma olisi silloin pelastunut paljolta pahalta. Mamban levyt voisi haudata samaan säilöön kuin ydinjätteet.

Asiasta vaniljapuikkoon. Saako jostain anoa lupia jäätelöauton ampumiseen? Minä voisin ampua ihan vaan pikkuisen vaikkapa singolla sitä saatanan mölypesäkettä. Pienemmistäkin syistä murhia on tehty. Ahdistaa.

Palatessani erämailta takaisin netin ääreen huomasin blogilistojen kärkeen singahtaneen tyhjästä Salakuunneltua -blogin. Aihe vetoaa tietenkin jokaisen sosiaalipornosta kiinnostuneen sydämeen, myös allekirjoittaneen. Aivan samalla idealla Korvakulma lähti ansiokkaasti liikkeelle jo yli vuosi sitten, mutta ei koskaan ole onnistunut saavuttamaan edes murusia Salakuunneltujen lukijamääristä. Miksi ei?

Comments

Minä myös olen vailla lupaa jäätelöauton ampumiseen. Joka ikinen maanantai-ilta se pysäköi keittiön ikkunan alle ja HUUTAA. Olen pannut merkille, että autoa ajava pitkäletti, mikä lie hemmetin hippi, soittaa lisäksi uusintakierroksen vain ja ainoastaan minulle, kun huomaa synkän mulkoiluni. Se sika! Ilkeä jäätelökauppias, paha mies! Kostoksi en osta yhtään jäätelöä *ikinä* mistään autosta. Pitäköön puikkonsa!

Minä olen ihan varma, että jäätelöautojen kuskeiksi valitaan henkisesti häiriintyneitä sadisteja, jotka rakastavat ihmisten kiusaamista.

Jos jäätelöauto saa häiriköidä minun ikkunani takana, saanko minä mennä tööttäilemään vaniljapuikkokauppiaan ikkunan alle?

En edes tiennyt tuosta korvakulmasta... näyttää nyt keräävän tilaajia (myös mut :-), kun tietämys leviää.

Päivitysten tiheys myös vaikuttaa tilaamiseen. Salakuunneltu heittää sen verran haamupäivityksiä, että näkyy tuolla viimeksi päivittyneissä koko ajan.

Korvakulma ei saanut heti vastaavaa julkisuutta, ja päivitystahti hiljeni.

Pioneerityölle pitää antaa arvostusta.

Post a comment