« Turva | Main | Kehitys kehittyy »

Ioniceramic technology

Syksy lähestyy, joten keväällä kesken jäänyt operaatio uudesta hiustenkuivaajasta oli taas ajankohtainen. Vanha puhkuri sanoi työsopimuksensa lopullisesti irti haluten sähkölaitteiden hautausmaalle. Hieman omatuntoni nipisteli. Härveli olisi varmaan pitänyt tyrkätä johonkin asiaankuuluvan keräysastiaan, itse tyrkkäsin sen kaatopaikkajätteisiin.

Muistelin blogissani keväällä kehutun Babylissin halpaa kuivaajaa, ja Stokkalla moinen oli kanta-asiakastarjouksena. Ostatin siis sellaisen. Aparaatti on ainakin kaksi kertaa isompi ja värikkäämpi kuin vanha kliinisen valkoinen kuivurini. Mukana tulleiden suuttimien tarkoitusperistä en tiedä. Luultavasti hukkaan ne tai kokeilen myöhemmin pölynimurissa. Melu on siedettävä ja vähäinen karvoitukseni saavuttaa riittävän kuivuusasteen huomattavasti aikaisempaa nopeammin. Mainoksessa luvattua pehmeyttä ja kiiltoa hiuksissani en kylläkään havainnut, samoin ionikeraamisen teknologian edut ovat vielä hieman hämäriä. Niistä viis, jos tämäkin kuivain pysyy edeltäjänsä tavoin kasassa seuraavat 20 vuotta.

Koska helteet ovat lopullisesti ohi, toivoisin päivälämpöjen laskevan saman tien alle kymmeneen asteeseen. Nykykeleillä kun tulee liikkuessa vielä hiki. Kahdeksan astetta saattaisi olla aika optimi. Kunhan ei sada, ainakaan paljon.

Comments

Kehtaatko kertoa, paljonko tuo maksoi, jotta voin sitten mahdollisesti kärvistellä todetessani, että se oli halvempi kuin Säästökuopasta (tai Tokmanni se nykyään on) ostamani BaByliss, jossa on toki sisäänkelautuva johto, mutta muuten ominaisuudet vaikuttavat aika samoilta, vaikkakin tehoja on parisataa wattia vähemmän.

Tuo piikikäs suutin hajottaa ilmavirran, jolloin hiukset kuivuvat "luonnollisesti". Toinen taas kohdentaa ilmavirran, jolloin sillä voi kikkailla kampauksia. Ainakin näin olen ymmärtänyt.

Härreguud mitä härveleitä! Mulla on edelleen se sama fööni, tosin olen minäkin alkanut miettiä uuden ostoa, sillä se on täynnä pölyä ja hiuksia, pelkään sen syttyvän tuleen.

Maksoi muistaakseni huimat 23 euroa. Alle kympinkin kai jonkun kiljujan saisi kaupasta ulos.

Onneksi vanhassakin kuivaimessa oli ylikuumenemissuoja, muuten se olisi varmaan sulanut käsiin tai syttynyt liekkeihin. Kauan se kuitenkin sinnitteli.

Joo, tuo pyöreä härdelli on esim. permiksen kuivaamista varten, jolloin kampaus kuivuu luonnollisen näköisesti. Tuo toinen suutin on föönaamista varten, jolla ilmavirta saadaan kohdennettua tehokkaasti.

Harkitsen saman vermeen ostamista.

Kärvistelen. On se sisäänkelautuva johto sitten aika hintava. Tosin ei minulla Stokkan kanta-asiakaskorttia edes olisi (ja yritän uskotella itselleni, etten olisi saanut sitä keneltäkään lainaan).

Ei ole minullakaan minkään firman kanta-asiakaskorttia, joten ulkopuoliseen apuun turvauduin.

Sisäänkelautuva johto kuulostaa hienolta. Toimiiko se paremmin kuin pölynimurissa?

Kyllä tuo johto ainakin aika vilkkaasti kelautuu, kun napista painaa. Itse asiassa niin vilkkaasti, että johdosta on parempi pitää kevyesti kiinni, ettei se viuhdo minne sattuu. Ja onhan tuo tietty ihan näppärä, kun sitä johtoa ei tarvitse kieputella millekään kiepille.

Post a comment