« Pakkomielteestä ja hulluudesta | Etusivu | Tätä on nyt todistettu »

elokuu 27, 2004

Pihi rahojansa laskee

Euron tulo merkitsi kaksi vuotta sitten elämän vaikeutumista meille maallisen mammonan pakkomielteisille keräilijöille. Yhdestäkään kolikosta ei raatsi luopua, ennen kuin se on tarkastettu ylt’ympäri, jos vaikka sitä koristaisi vierasmaalainen kuva. Pahinta nykyrahakokoelmassa on, että siitä näkee suoraan, kuinka paljon omaisuuttaan siihen on sijoittanut. Kolikon kääntöpuoli taas on se, että tiukan paikan tullen kokoelma on suoraan muutettavissa ostovoimaksi. Vrt., yritäpä saada pantatuksi puolalaisten kissojen kokoelmaa.

(Ikään kuin suostuisin luopumaan yhtään mistään, ennen kuin ruumiini on kylmennyt.)

Minkäsmaalainen euro tämä sitten on? Väärennetty?

Se lykättiin käteeni vaihtorahana yliopiston ruokalassa. Huomasin itsekin rahapussiini ryömineen erikoisen kolikon vasta aikoessani itse maksaa sillä toisessa paikassa.

Harmi sinänsä että huomasin, sillä taitaa ainoa keino päästä eroon toisen maan valuutasta olla sama kuin miten se oli päätynyt ruokalan kassaan ja miten sen itse sain: unohtaa sen olemassaolo ja livauttaa jollekin huolimattomalle tyypille.

Hermostuin vaihteeksi tiedon hakemiseen netistä enkä saa selville, minkä maalainen raha luultavasti on kyseessä ja mitä voin sen kanssa tehdä. Euron tullessa lehdistössä oli puhetta jostain Kaukoidän valuutasta, jota kolikkoautomaatitkaan eivät erota aidosta eurosta. Ja joka on kaks’euroseen verrattuna käytännössä arvoton.

Kokoelma vain kasvaa, joskaan ei arvoltaan.

Laura 27.08.04 15:41

Kommentit

Mielikuva on, että kyse olisi Thaimaan bahteista.

Kirjoitti Mikko 27.08.04 16:46

Juu, Thaimaan bahteistahan tässä on kyse. (En mä ois tienny, mutta kun Mikko vihjasi siihen suuntaan.) Sinulla näyttäisi olevan käsissäsi kymmenen bahtin kolikko.

Muuten, Suomen pankin sivuilla kerrotaan, että nykyään oikeasti saattaa tulla vastaan erikoispainoksia 2 euron kolikoista, kukin maa saa halutessaan vaihtaa kolikon kansallista puolta esim. juhlistaakseen jotain erityistapahtumaa. Rahojen etupuolesta pitäisi kuitenkin pystyä tunnistamaan oudommatkin eurokolikot euroiksi.


---
Laura sääsi Piparmintun kommentin URLeja 20.44.

Kirjoitti Piparminttu 27.08.04 20:06

Hienoa, hienoa. Valittamalla asioista julkisesti ne ovat ennenkin selvinneet. Hakekaapa mulle vielä tieto siitä, mitä huijattu kuluttaja voi tehdä tällaiseen temppuun langettuaan. Ottaako lähihuoltsikan pajatso bahtini edelleen auliisti vastaan?

;)

Kirjoitti Laura 27.08.04 20:52

Suomen rikoslain 36 luku:

1 § Petos. Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Ei muuta kuin välitön yhteydenotto Juho-setään, tai sitten johonkin vielä pätevämpään oikeudenhoitajaan, ja kyllähän Suomessa sitä Oikeutta saa! Toivottavasti vielä muistat mahdollisimman tarkasti sen kurjan joka tähän Rikoksista Mustimpaan syyllistyi.

Ja tietenkään kenenkään ei pidä uskotella että Bahtejaan kannattaa edelleen käyttää, sillä myös rikokseen yllyttäminen on rikos. Jätä se viaton pajatso siis suosiolla rauhaan :)

Kirjoitti 29.08.04 14:14

...ja se olin minä, tuo äskeinen.

Kirjoitti Terjo 29.08.04 14:15


Sano jotain









Haluatko, että koneesi muistaa nämä tiedot?