marraskuu 13, 2005
Piste
Aika aikaa kutakin, sanoi kissa kun pöytää pyyhittiin; Lorem ipsum siirtyy täten Melankolian museon vitriiniin säilöön. Kiitos ja olkaa hyvä teille kaikille noin 70:lle mitattavissa olevalle lukijalle, jotka olette tätä Pinserin listan ja Blogilistan kautta lähes koko olemassaoloaikansa lukeneet. Kiitos myös kommenteista, ja sitä isompi kiitos, mitä enemmän kommentteja olette kirjoittaneet. Kiitos kaikille, jotka eivät vetäneet lopullisesti hernettä nenään nenäkkäistä kirjoituksista.
Keille kiitos kuuluu teknisistä seikoista ja alkusysäyksen antamisesta, tietävätkin sen kyllä. Kiitos.
Hyvin tasan kaksi vuotta kestänyt loremipsuilu-ura on jättänyt bloggaamisen niin veriin, etten minä taida enää Netistä kadota kulumallakaan. Seuranhakuilmoitukseni on poikinut jo useampiakin mielenkiintoisia projektinnuppuja. Pitäkää silmänne auki.
Lyhyestä postaus kaunis. Mikko, aletaanko viritellä pölysuojia huonekalujen päälle.
Laura 01:43 PM | Sano jotain (8) | TrackBack (0)
marraskuu 09, 2005
Ei pysy vasara kädessä
Minä en sitten suostu käsittämään, miksi valokuvan saamiseksi seinälle täytyy varmaan olla rakennusinsinöörin paperit.
Ensin kuva ei tietenkään sovi täysin kehykseen; sitä pitää leikata ja sitten kun on leikannut liikaa, liimata tummaa paperia taakse, ettei harmaa taustapahvi näy.
Vaikeinta on tietysti naulan tai koukun saaminen seinään kiinni. Voiko hitto vie seinä olla eri paikoissa eri kovuista?
Laura 07:02 PM | Sano jotain (7) | TrackBack (0)
marraskuu 08, 2005
Hello, sailor!
[Edit: Kiitos kiinnostuksesta, kirjoitusseuraa on löytynyt mukavasti, en tarvitse ainakaan enempää. Jos tämä harmittaa, suosittelen lämpimästi omaa ilmoitusta.]
Internetin meriä on kylmää ja kurjaa yksin kyntää; oletko koskaan ajatellut hankkivasi yhteistä laituripaikkaa muiden purjehtijain kanssa?
Minä
- viherpiperrän, valitan ja innostun,
- kiroilen ja menetän kärsivällisyyteni,
- olen kuitenkin pitkäjänteinen,
- yritän kovasti olla suvaitsevainen kaikkea muuta paitsi suvaitsemattomuutta kohtaan,
- yritän olla ottamatta asioita liian vakavasti,
- osaan säätää sen verran, että blogi pysyy teknisellä puolella pystyssä,
- en ihan joka päivä jaksa kirjoittaa, mutta siksi juuri etsin Sinua.
Sinä
- olet mies tai nainen, lyhyt tai pitkä, kotoisin ihan mistä tahansa tai ei mistään,
- tuot minun soppaani jotain lisää,
- olet ehkä jo kirjoittanut jotain, mistä näen tyylisi,
- olet liikkeellä tositarkoituksella, etkä vain hetken huviksi,
- et vaivaudu, vaikka kirjoitankin joskus vain verkkarit ja virttynyt t-paita päällä,
- kestät muutenkin kaiken itsestäni kertomani,
- löydät suoran yhteystietoni tältä sivulta.
Me
- sovimme yhteen ja kirjoitamme yhteiseen blogiin juuri sellaista kevyehkön räväkähköä ja lähes yhdentekevää pa… pakinaa/yhteiskunnallista katsausta/kulttuurilörpötystä, jota itse mielelläni lukisin.
Ei meidän ole pakko edes pitää toisistamme, pääasia, että pidämme toistemme tyylistä.
Siis sama suomen kielellä: Lorem ipsum alkaa olla aikansa elänyt ja etsin uusia tuulia, joiden muassa matkustaa jonnekin, ihan mihin vain. Minulla on luulo, että porukalla olisi kivemaa, ja siksi tarjoan kirjoitustaitoni jo olemassa olevien tai tulevien ryhmäblogien käyttöön. Ota yhteyttä. CV on tuossa alla ja sivupalkissa; älä kuitenkaan niitä ihan alkupään juttuja lue, pliis (ymmärrät, miksi, jos luet; niitä ei kuitenkaan hassuista moraalisista syistä voi poistaa).
Kaikki huomioidaan, mutta en näin etukäteen lupaa kenellekään mitään.
Laura 01:45 PM | Sano jotain (1) | TrackBack (0)
marraskuu 06, 2005
On naurettavaa ja naurettavaa
"Kaikki muut ihmiset olivat kadonneet jäljettömiin. Oli vain kuusi lukioikäistä nuorta ja minä. Piti keksiä, miten pärjäämme tästä edespäin ja millaisen yhteiskunnan haluamme.Päätimme yksimielisesti, ettei rahaa enää tarvita. Siitä on ennenkin ollut lähinnä harmia.
Irtokarkit on tietysti jaettava muiden kanssa. Tasan. Muhun syötävään ja tarpeelliseen tai kivaan roinaan pätee sama. Tarpeen tullen vaihdamme vaikka porkkanoita perunoihin, tai huussin tyhjennyksen hierontaan. Vaihdon välinettä oleellisempi asia on reilu meininki."
"Toisaalla .... lukioikäinen avaa keskustelun: 'Autoja ei sitten käytetä. Niistä tehdään tilataidetta.' Muiden mielestä ajatus on mainio. Tämäkin ryhmä hylkää rahan heti ensi töikseen. He keräävät metsästä mitä löytävät, viljelevät, pitävät lampaita ja lehmiä, uskovat vaihdantaan ilman erimielisyyksiä. Talot lämpenevät puilla. Sähköt saadaan, kunhan aurinkokennojen käyttöopas löytyy tai joku saa tuulimyllyt pyörimään. Itsestään selvää. ...Loppuratkaisu: tytöt päättävät kuolla lapsettomina, luonto kantakoon vastuun jatkosta."
Miten lapsekkaahkon yksinkertaiselta tuo kaikki kuulostaakaan paperilla. Tämä Päivä ympäristöaktiivina -tapahtuman innoittaman kolumnin sisältö Voima-lehdestä voisi olla vaikka ihan... köhh... minun... päästäni. Pakko tunnustaa. Minun utopiassani ihmiskuntaa, jonka kanssa riidellä asioista, ensinnäkin on paljon vähemmän ja se pärjää paljon vähemmällä kuin nyt.
En toisaalta ymmärrä itsekään, mitä niin hävettävää siinä muka on, kun sitten vastaavasti maailmasta löytyy tällaisiakin visionäärejä ja möläyttelijöitä (från Hiljaista huutelua).
Laura 08:53 PM | TrackBack (0)
marraskuu 03, 2005
Laura's Diets
Tällä viikolla olen syönyt pääasiassa intohimoja.
Ensin oli muutaman päivän mittainen makea chilikastike-huuma. Sen jälkeen palasin hetkeksi vanhan tutun pakkomielteen pariin: pelkkiä Kismet-paloja sisältävä parin päivän kuuri on luonteeltaan kiihkeä mutta myös pikaisesti vieroittava. Kermaviilifiilis ei tällä kertaa kestänyt kuin köh, vaivaisen parin purkin ajan. Kaiken huippu oli kuitenkin se, kun menin vain kauppaan vähän nälkäisenä ja tulin ulos kukkakaalin kera. Oli vaan pakko saada.
Hommassa oli vain sellainen vika, että pelkkä kukkakaali sellaisenaan ei ole kovin kummoista, vaikka mielikuvissa oli vaikka mitä. Ja kun kauppaan on kuitenkin ainakin kahdensadan metrin matka, ei sinne tule tuosta vain lähdettyä jotain lisuketta ostamaan, pöh. Tosisinkku, joka ei voi kenellekkään muulle soittaa ja käskeä tulemaan kaupan kautta, toteaa jäyhästi, että elämä on kovaa ja katsoo, mitä kaapista löytyy.
Ja kaapistahan löytyy: kukkakaali ja soijakastike, aika kamalaa. Kukkakaali ja maitokaakao, siinä rajoilla, mutta ei nyt oikein kanna huipulle asti. Kukkakaali ja makea chilikastike taas - melkoisen pikanttia apetta ja samalla pieni sisäinen tarinoita elämäänsä kaipaava osaseni voi todeta kummallisten ruokailutottumusten kiertäneen täyden ympyrän. ...Mihin onkin hyvä lopettaa. Jos vaikka taas jotain rauhallista ja tasapainoista välillä, jookosta joo.
Siitä aidosta ja alkuperäisestä Fast Show'n Jesse's Diets-sketsistä en ole koskaan oikein saanut kiinni.
Laura 02:12 PM | Sano jotain (1) | TrackBack (0)
