Seikkailuja ilmaisen maailmassa

Olen taas heittäytynyt kerjuulle. Kirjavinkeissä häämöttää viidensadan vinkin raja (olisiko 496 tällä hetkellä), joten sen kunniaksi päätin kysellä arvostelukappaleita kustantajilta. Vilkuilin kevään kirjatarjontaa läpi ja tein täsmäkyselyjä pyytäen yhtä tai korkeintaan muutamaa kirjaa kustantamoa kohden.

Ja kas: tulosta pukkaa. Posti toi jo perjantaina Pasi Ilmari Jääskeläisen novellikokoelman ja Antal Szerbin Pendragonin legendan. Lisäksi saapui Anja Nysténin Kemikaalikimara. Huomenna saapunee Italo Calvinoa ja Patricia McKillipiä. Kiitokset siis Atenalle, Teokselle, Karistolle ja Tammelle (muoks: lisätääs vielä Avain). Vain Likeltä sanottiin ei.

Pelikorttejakin kyselin, kun niitäkin olen arvostellut, mutta en ole saanut vastauksia kuin Piatnikilta. Sieltä tuli mieluisa tulos: en sentään saanut kortteja ilmaiseksi, mutta todella halvalla hinnalla. Siis luokkaa vähän päälle neljällä eurolla pakka, josta saa jälleenmyyjälle pulittaa kahdeksan puntaa. Tilasinkin aika läjän, pienoisjoulua on odotettavissa kun tilisiirto ehtii Piatnikille ja kortit minulle.

Noteerasin myös Louhen ja sponsorointitoimintonsa. Tässäpä tilaisuus, tuumasin, ja kas, vaikuttaa vakavasti siltä, että Louhi sponsoroi jatkossa Lautapelaaja.netiä. Hienompi homma ja pisteet Louhelle.

Kirjavinkeistä puheen ollen, olen harrastanut pienimuotoista hakukoneoptimointia. Tuumailin, että olisihan se mukava, että Kirjavinkit löytyisi myös kirja-arvosteluja hakemalla, kun se lienee kuitenkin kohtuullisen suosittu hakusana. Ainakin suositumpi kuin kirjavinkit! Google-sijoitukset sinänsä ovat Kirjavinkeillä hyviä, useimpien kirjojen kohdalla vinkki löytyy ihan kärjestä tai jopa ykköspaikalta, mutta yleishakijoitakin olisi kiva sivuilla saada. Muutin siis hitusen sivuston kielenkäyttöä ja nyt odotan mielenkiinnolla Googlebotin seuraavaa visiittiä. Pistetääs tähän vielä vähän tsemppiä projektille: Kirjavinkit - hyvien kirjojen arvosteluja.

12.05.2008 klo 19:35 | Kommentoi | TrackBack (0)

Haastattelu radiossa

Olen huomenna (keskiviikkona) radiossa puhumassa kirjastani. Foorumina toimii Ylen ykkösen Kultakuume-ohjelma, jossain välissä haarukkana klo 12.15-13.00. Kulttuuriohjelma, olen siis kulttuuria!

1.05.2007 klo 19:22 | Kommentoi | TrackBack (0)

Viikonloppu pelejä

Lauantai vierähti Helconissa lautapeleistä nauttien. Ensimmäinen pidempi poissaolo kotoa pojan syntymän jälkeen meni lopulta ihan hyvin, vaikka Johanna joutuikin kärsimään kotona melkoisesta huutokonsertista. Ilmeisesti hermojenmeno oli jokseenkin lähellä, mutta kun palasin sunnuntaina kotiin, rauha vallitsi maassa ja kaikki oli jotakuinkin hyvin. Ylimääräinen vapaapäivä maanantaina tasoitti tilannetta vielä ihan mukavasti. Eiköhän sitä pääse siis joskus toistekin liikenteeseen.

Yliopistolla järjestetään paitaperformanssi pätkätöitä vastaan. Tarkoitus on, että 28.11. kaikki pätkätyöläiset pukeutuvat asiasta kertovaan paitaan, jolloin saadaan näkyväksi se, kuinka paljon yliopistolla itse asiassa teetetään pätkätöitä. Laitokselta sponssaavat paidat, joten tokihan tuohon otetaan osaa. Tämän järjestää siis TATTE, eli Tampereen yliopiston tieteentekijät ry. Odotan mielenkiinnolla.

7.11.2006 klo 10:18 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Lounas hyvässä seurassa

Lounastin viime viikolla hyvässä seurassa, kun John Buckman poikkesi vaimonsa kanssa Tampereella puhumassa Openmind-konferenssissa. Buckmanhan on mies Magnatune-levy-yhtiön ja BookMoochin takana.

Jan's and John's Mostly London Adventure -blogissa on kuvallinen todiste tapahtuneesta.

30.10.2006 klo 14:09 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Uutta elämää

Tänään klo 00.07 syntyi vähän yli nelikiloinen ja 51 senttiä pitkä poika, joka onnistui valloittamaan ainakin vanhempansa välittömästi. Perjantain puolelle vähän puoliväkisin halunnut pikkuinen on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Lapsen syntymä on ehdottomasti niitä juttuja, joita ei koskaan unohda, sen verran ihmeellisestä tapahtumasta on kyse.

23.06.2006 klo 08:40 | Kommentit 15 kommentti(a) | TrackBack (0)

Aidanrakennusta

Eilen rakennettiin aitaa. Nyt toista terassiamme ympäröi kaunis aita. Työ on pääasiassa Johanna isän kädenjälkeä, mutta tein minäkin osani. Rakentaminen on kivaa, on mukavaa nähdä kun tulee valmista. Suunnilleen kuusituntista projektia lämmitti mukava auringonpaiste, hellekauden alun merkiksi. Vähemmän mukavana puolena todettakoon, että niska ja käsivarsi paloivat tehokkaasti. Varsinkin niska on ollut aika arkana tänäänkin. Mutta aita on hieno!

11.06.2006 klo 19:43 | Kommentoi | TrackBack (0)

Myyräntyötä

Tämänpäiväisellä kävelyretkellä nähtiin vesimyyriä kaksinkin kappalein. Aikaisemmin on nähty yksi hassu pieni vesijyrsijä, nyt tosiaan kaksi. Laji selkeni vesimyyräksi pienen nettitutkailun perusteella: semmoinen pieni, tumma veden äärellä viihtyvä jyrsijä se oli, eikä niihin tuntomerkkeihin moni elikko sovi.

Kaikkea sitä näkeekin, kun pitää silmänsä auki. Lintujakin näkee. Mikäköhän lienee harmaa keltanokkainen pienehkö lintu, joita täällä päin loikkii yhtenään? Viihtyy puskissa ja naamioituu niihin hyvin, syö matoja. Ehdotuksia otetaan vastaan, etenkin jos kuva löytyy Lintukuvasta tai muuten netistä.

28.05.2006 klo 20:55 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Uusi työpaikka

Tämmöistä tämä muuten on: yksi työ loppui, toinen alkaa. Kävin eilen allekirjoittamassa työsopimuksen uudesta työstä. Kesä on pyhitetty vauvalomaksi, mutta syyskuun alusta alkaa täysipäiväinen (ja -palkkainen, onneksi) työ infon laitoksella tutkimusavustajana. Käytännössä teen ilmeisesti jotain omaa pienimuotoista tutkimus- tai kehitysprojektia, varsinkin kun pomo on heinäkuun lopusta vuoden loppuun Skotlannissa. Saapa nähdä, mutta ainakin on hyvin tiukasti oman alan hommia, kiinnostavia töitä pitäisi olla luvassa kunhan selviää, mitä tästä tulee.

25.04.2006 klo 11:46 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Enter lopettaa

Enter-lehti lopettaa ilmestymisensä seuraavaan numeroon. Kurja juttu, sillä lehti oli mainio ja ennen muuta työllisti minua (ja toki muitakin nuoria, lahjakkaita kirjoittajia). Lopetus oli aika yllättävä, mutta ilmeisesti isot firmat toimivat nopeasti kun kerran toteavat, että homma ei toimi. Olihan se levikki vähän pudonnut edellisvuodesta.

Ei kukaan sattumalta tarvitsisi kolumnistia? Peliaiheet luonnistuvat videopelejä laajemmasta näkökulmasta, ja kirjoittelen myös tietoyhteiskunnan ajankohtaisuuksista luontevasti. Enter on tosin pilannut minut vaatimaan oikeaa palkkaa, eli enää en lähde kirjoittelemaan juttuja parillakympillä.

25.04.2006 klo 11:01 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Haavoittunut enkeli

Johanna otti ja teloi itsensä. Tulimme eilen kotiin, Johanna katseli naapurien parvekelaseja eikä huomannut astuvansa kuoppaan. Seurauksena nilkka taittui pahasti, sanoi kruts ja oli kipeä lopun iltaa. Kävimme urheasti neuvolan valmennusillassa vielä, mutta kun jalka oli yölläkin kipeä, tänäaamuna suuntasimme sitten ensiapuun.

Meitä palloteltiin sairaanhoitajalta röntgeniin, röntgenistä lääkäriin ja lopulta tuloksena oli kipsattu jalka, kiitos nilkan luusta lohjenneen sirun. Kipsin kanssa mennään viikko, sitten pari viikkoa vähän kevyemmällä setillä. Kepeillä kulkeminen tullee tutuksi. Eipä tässä voi kuin olla tyytyväinen siihen, että mitään ihmeempää ei käynyt, eikä leikkaushoitoa tarvita. Johannalla alkoi nyt sitten äitiysloma saman tien, kun sairaslomaa tuli se kolme viikkoa. Sitten ollaankin jo vuosilomien ajalla.

Harmillinen juttu, mutta kannattaa muistaa jatkossa pitää silmät tiessä eikä parvekelaseissa. Mikä tärkeintä, masu ei kokenut kolhuja, joten eiköhän meidän kullanmurumme ole yhä hyvässä kunnossa.

22.03.2006 klo 15:28 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Äitiyspakkaus

Eilen haettiin postista äitiyspakkaus. Sepä olikin ihmeellinen laatikko täynnä kaikkea kivaa! Lapsukaisella alkaakin jo olla vaatteita aika lailla, kun lasketaan yhteen äitiyspakkauksen runsas valikoima, omat ostokset ja isovanhemmilta saadut lahjoitukset. Luulisin, että lapsiparan ei tarvitse vaatteitta riekkua.

Äitiyspakkaus on kyllä mainio etu, etenkin uusille vanhemmille. Ei tarvitse liikaa miettiä, mitä kaikkea vauvalla sitten pitää olla, kun pakkaus antaa vähän suuntaviivoja. Se on hyvä, varsinkin kun tuttavapiirissä ei ole vielä muita lapsellisia, joilta saada vinkkejä ja vanhoja vaatteita kierrätykseen.

Oli se vaan melkoinen joulu tuota pakkausta penkoa. KELA muuten kieltäytyi ottamasta kantaa lapsemme sukupuoleen: sinisen tai punaisen tuttipullon sijasta tulikin neutraali vihreä. On sekin, kun jotkut vissiin tuostakin ovat hernettä nenään vetäneet - koko tuttipullon olemassaolo on ilmeisesti loukkaus imetystä kohtaan ja sitten jos väri onkin väärän sukupuolen väri, niin hyi kamala.

Aika huikeaa ajatella, kuinka pian lapsi itse asiassa on täällä.

18.03.2006 klo 08:03 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Loppukaneetti leikkaukseen

Leikkaus on ohi ja jälkiseuraukset kärsitty (paitsi että mitään kärsimystä ei ollut - lääkkeitä söin viikon ja sitten olo oli jo hyvinkin normaali). Kävin eilen lopputarkastuksessa, missä lääkäri kehui toipumista.

Sarjassamme työtapaturmia: lääkäri oli kurkkuani ommellessaan hivauttanut itseään neulalla käteen. Tästä hyvästä minut passitettiin rutiininomaiseen hepatiitti- ja HIV-testiin, ihan siltä varalta... Oli aika rutiinitesti kyllä, verikokeeseen meni ehkä puoli minuuttia kun asiansa osaava ihminen teki.

Nyt on siis leikkaus hyvinkin onnellisesti ohi (viimeiset ompeleet killuvat vielä kurkussa, mutta tuskin pitkään). Lopputulemana kuorsaus on vaiennut lähes tyystin ja liian innokkaasti juodessa neste tunkee nenään. Jee. Voitolle jäätiin.

10.03.2006 klo 15:55 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Vimmainen editoija

Olen keksinyt itselleni uuden ajanvietteen (ihan kuin vanhoissa ei olisi tarpeeksi): editoin vanhoja lautapeliarvostelujani uuteen kuosiin. Virittelin lautapelisivuilleni sanalaskurin arvosteluille: se on lahjomaton silmä, joka paljastaa liian pitkät arvostelut.

Tämänhetkinen näkemykseni on, että pitkä arvostelu saa olla noin 800 sanaa pitkä, mutta huomattavasti vähemmälläkin pärjää. Olen pudottanut sanamäärien keskiarvoa reippaasti, nyt se on noin 520 sanaa ja toivottavasti saan sen alle 500 sanan.

Mistä vimma? En tiedä, mutta sen tiedän, ettei liian pitkää arvostelua jaksa lukea kukaan. Pitkän ja monimutkaisen pelin kulun täydellinen tiivistäminen ei kuitenkaan ole arvostelun tehtävä. Arvostelussa pitää arvioida peli huomattavasti tiiviimmin, keskittyä olennaiseen.

Editoiminen on sitä paitsi hauskaa. Huomaa kehittyneensä kirjoittajana, kun korjailee tyhmyyksiä vanhoista teksteistään...

26.02.2006 klo 08:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Morrissey vs pinnasänky

Morrisseyn konserttiliput tulivat myyntiin tänään. Liput myytiin saman tien, luonnollisesti. Jäimme ilman, kun emme edes yrittäneet. Sijoitimme sen sijaan tänään saman verran rahaa pinnasänkyyn. Tähän on tultu: rock-elämöinti saa luvan vaihtua lapsiperheen elämään.

Harkitsimme kyllä huolella keikalle menoa, on sitä sen verran odoteltu. Jääköön nyt kuitenkin väliin. Johanna on huhtikuussa suunnilleen kahdeksannella kuulla raskaana, joten seisomista edellyttävä keikka olisi vähän liian raskas juttu. Jos Morrissey olisi tullut Kaapelitehtaan sijasta vaikkapa Kulttuuritalolle, asia olisi voinut olla toinen.

Mutta niinhän se on, rock-konsertista on iloa hetkeksi, kun taas kestävä pinnasänky on tarpeellinen väline, josta riittää pienokaiselle iloa ja hyviä unia pitkäksi aikaa. Ei tässä oikeastaan viitsi edes harmitella. Keväälle on ihan riittävästi jännitystä muutenkin.

20.02.2006 klo 12:20 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Ruokarajoitteisen himot

Nieluleikkauksesta toipuvana ei voi kuin haaveilla monista herkuista. Ruoan pitää olla pehmeää (eikä sen syöminen sittenkään hauskaa ole), joten tällä hetkellä haaveilulistalla ovat hampurilaiset, pitsat, tortillat ja suklaanamit (eivät kovia, mutta silti vähän huonoa syötävää). Toipuminen on noin yleensä ottaen ollut aika hiljaista, särkylääkkeitä kuluu ja syöminen sattuu, mutta ehkä se siitä.

Suu näyttää oudolta, koska uvula eli pikkukieli (jota itse asiassa luulin ennen kitarisaksi) on nipsaistu pois.

15.02.2006 klo 20:22 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Leikkaus on takana

Nonni. Nyt ollaan kitarisoja ja uvulaa köyhempiä. Leikkaus siirtyi ensin torstailta perjantaille akuutin päivystystapauksen vuoksi. Perjantaina minut operoitiin hyvissä ajoin, odottelin jo kotiinpääsyä, mutta leikkauksessa olikin ollut sen verran komplikaatiota, että halusivat pitää yön yli osastolla.

Nyt olen onneksi kotona. Olo on mitä mainioin (sillä, että olen kiskonut tänäänkin jo pari grammaa parasetamolia ja kodeiinit ja ibuprofeenit siihen päälle saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa), mitä nyt syöminen on vähän tavallista hankalampaa.

11.02.2006 klo 16:24 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Leikkaussalidraamaa ja muuta arkea

Torstaina odottaa operaatio. Vähän lapsellinen juttu: nielurisat saavat kyytiä. Hieman karmii tuo leikkaus, tai lähinnä siitä toipuminen, mutta hyvä, että homma järjestyy. Eihän alkuperäisestä lähetteestä ole kuin, mitä, kymmenen kuukautta? Terveydenhuollon rattaat nykivät eteenpäin hyvin rauhallista tahtia, kunnes lopuksi kutsutaan leikkaukseen viikon varoitusajalla.

Keskiviikkona tuumasin suunnata ensimmäistä kertaa BookCrossing-tapaamiseen crossaajia katselemaan. Tiedä vaikka saisi uusia kirjoja.

Kevään TV-sarjakausi alkaa hahmottua. Täydelliset naiset jatkaa edelleen erinomaisena, uusista sarjoista Lost on luonnollisesti se kirkkain helmi. Sen sijaan Deadwoodin viimeviikkoinen on edelleen katsomatta, ja voi olla, että jääkin. Puitteet ovat komiat, mutta tarina ei vain vedä. Myös Mythbusters on missattu jo kertaalleen - joka jakson pakollinen räjäytysoperaatio on yksinkertaisesti tylsää katsottavaa.

Taisteluplaneetta Galactica sen sijaan on tullut osaksi TV-viikkoa. Enpä olisi uskonut, että tuokin Johannaan vetoaa, mutta niinpä vain kävi. Ehkäpä se, että sarja perustuu hassunnäköisten avaruusolioiden sijasta lopulta aika ajankohtaisiin asioihin auttaa. Hyvä sarja, joka tapauksessa.

7.02.2006 klo 10:15 | Kommentoi | TrackBack (0)

Oudot tavat

Outoja tapoja kysellään blogeissa nyt kovasti. Itselleni kävi kutsu Geoblogista, taidan kuitenkin kirjoittaa oudot tapani tänne enkä Gameblogiin.

Oudoimmista oudoin tapani taitaa olla kaikkien pelaamieni lautapelien kirjaaminen ylös. Minulla on netissä tulospalvelu, johon on kirjattu kaikki pelaamani lautapelit vuodesta 2001 lähtien. Jokaisesta pelistä on kirjattu päivämäärä, peli, montako pelaajaa, voitinko. Näitä lukuja sitten pyörittelen huvikseni ja saadakseni käsityksen pelaamisestani. Väittäisin, että tilastointi on melkein yhtä hauskaa kuin itse pelaaminen.

Olen aika pedantti joidenkin asioiden suhteen. Musiikkikirjastoni iTunesissa on huolellisesti kategorioitu ja arvosteltu. Pidän myös iTunesin tilastoista kovasti, ja olen yleensä aika varovainen sen suhteen, että en soita iTunesissa biisejä, joita olen kuunnellut iPodilla synkkaamatta tilastoja välillä. Se on hölmöä ja lievästi pakkomielteistä, mutta outoja tapojahan tässä kyseltiin.

Mitäköhän muuta... Ärsyynnyn törröttävistä kynsinauhoista pahasti, siinä määrin, että olen suunnitellut pitäväni kynsileikkuria aina mukana. Jostain syystä en ole kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi, ja kärsimys jatkuu.

Kun menemme elokuviin, tallennan lippujen varausnumeron kännykän osoitekirjaan. Sieltä sen löytää helpoiten. Siksi puhelimessani on ollut muun muassa Adolf Hitlerin, Dakota Fanningin, Steve Zissoun ja Harry Potterin numerot.

Riittääköhän oudoksi se, että haaveilin kirjahyllyn järjestämisestä yleisen kirjastoluokituksen mukaan, vaikka en sitä toteuttanutkaan? Saan edelleen suunnatonta mielihyvää siitä, että saman kirjailijan samannäköiset kirjat ovat siististi peräkkäin (esim. Alastair Reynoldsin mustat kirjat, Richard Morganin hopeanhohtoiset ja niin edelleen). Bändeistä suosikkini on Trio Niskalaukaus, koska levynkyljet ovat hyllyssä tyylikkään yhdenmukaiset. Lautapelitkin on tietysti järjestetty niin, että saman valmistajan samankokoiset laatikot ovat vierekkäin.

Noh, siinä ne viisi outoa nyt olivat. On niitä kai oudompiakin, mutta ei nyt tule tähän hätään mieleen. Omien outouksiensa keksiminen on aika vaikeaa, koska minun näkökulmastani esimerkiksi pelattujen lautapelien kirjaaminen on täysin normaalia puuhaa (enkä edes ole ainoa, joka sitä tekee). En jatka haastetta, muut saavat kirjoittaa omista outouksistaan jos haluavat. Kiitollisna luen, mitä kirjoitatte.

20.01.2006 klo 08:53 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kylymä!

Tänään oli kylmä. Vaikka kylmä näyttää kivalta (tällä hetkellä Macilla pyörii taustakuvaruletissa kylmiä taustakuvia - kylmää järvellä, kylmää Ruotsin maaseudulla, kylmää joella, kylmää metsänreunassa ja kylmää Kiinassa), se ei tunnu hyvältä, oli kuinka suomalainen tahansa.

Onneksi on uusi asunto, jossa ikkunat eivät vedä jäähän ja kylmää tuntuu vain lattianrajassa aivan tuuletusaukkojen vieressä.

18.01.2006 klo 10:02 | Kommentoi | TrackBack (0)

Jouluohjelmaa

Tänä vuonna vietämme ensimmäistä kertaa joulua ihan kahdestaan. Noh, käydään sentään Johannan vanhempia katsomassa, mutta vasta joulupäivänä. Aatto ollaan kahdestaan, se on uutta ja erikoista. Jouluruoatkin kehitetään itse, joten perinteitä luodaan - mitä otetaan mukaan ja mitä ei.

Aika perinteisillä linjoilla mennään. Kinkku on, pieni parikiloinen vain, samoin laatikot ja Johannalle rakkaat salaatit. Eilen vietettiin pikkujoulua dippailemalla kasviksia, syömällä joulutorttuja ja juomalla glögiä. Aloitimme myös kolmipäiväisen Taru sormusten herrasta -leffaputken; ehkä siitäkin tulee jouluperinne?

Yksi jouluperinne on joulukukka, Amaryllis (linkki johtaa Hippeastrumiin, koska oikea Amaryllis on eri kukka). Melko kallis kasvi tuottaa iloa pitkään, kun sen valitsee hyvin eli ottaa kaksivartisen, jossa vasta toinen varsi on puhjennut kukkaan.

Joulukuusikin tulee perjantaina. Se on pullokuusi. Käsite on, yllättävää kyllä, kaikille ihan vieras (edes Google ei tunnista sitä). Mikä siinä on niin vaikeaa? Pullokuusi on niin pieni kuusi, että se mahtuu pulloon. Söpö pikkukuusi on siis luvassa ja siihen vähän koristeita. Kuusenkarkeissa kahdesta kilpailevasta perinteestä (Julia-karkit vastaan Brunbergin tryffelit) mentiin minun perinteeni eli sinihopeisten Brunbergien linjalla; kuusesta tulee muutenkin sinihopeinen.

Sellaista siis joulu täällä.

22.12.2005 klo 08:03 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Syötti ja vaihto

Kävin Gigantissa kameraostoksilla. Sain kameran (IXUS 40, vanha mutta luotettava, eikä hinta ollut paha), mutta vähän jäi paha maku ostosreissusta. Jotenkin ei vain istu se, että kun markkinoidaan kameraa tarjoushintaan, niin myyjän ensimmäinen kommentti liikkeessä on "älä osta sitä, osta tämä toinen, hinta on sama mutta tämä on parempi". Tulee vähän bait and switch -taktiikka mieleen.

Kaipa se Casion kamera olisi ihan kelpo ollut, mutta jätin väliin. IXUS on oman kokemuksen perusteella laatupeli, kun taas Casion laadusta ja käyttömukavuudesta ei ole yhtään mitään kokemusta. Megapikseli enemmän tai vähemmän ei merkitse minun käytölläni oikeastaan mitään ja Casion automaattinen kuvanvakain ei sekään ollut huikea myyntivaltti. Jos myyjä sanoo, että sen ansiosta ottaa aina pelkästään onnistuneita kuvia, epäilykset heräävät heti. Ehkä olen vain liian kyyninen.

Oli se kokemus, onneksi sentään parempi kuin Thomas Hawkilla.

1.12.2005 klo 10:45 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Hiljaisuusrintama

Vähän on hiljaista bloggaaminen. On muuten äärettömän huonoa muotoa blogata hiljaisuudesta! Siksi tähänkin "hei-mää-elän-kyllä"-kirjaukseen täytyy hakea sisältöä ns. puoliväkisin. Kerrotaan nyt vaikka se, että syysflunssalta on tähän asti vältytty ihan kivasti - yksi kuumeisen oloinen ilta ja pari viikkoa verensekaista räkää on ihan ok.

Meapa kirjoitti hauskasti, Viallisen laitteen laki ja muita omituisia asioita - ei se itse asia, mutta se loppuanekdootti liukastuvasta kissasta. Eikä siinäkään se kirjoitus, vaan ihan se ajatus kissasta, joka liukastuu. Muks!

Töissä olen kuunnellut musiikkia, iPod on piristänyt elämää sen suhteen kyllä oikein mukavasti. Saattoihan sitä ennenkin, mutta jotenkin se, että patterit eivät ole loppu puolentoista päivän jälkeen, musiikkia on enemmän kuin se lopulta aika äkkiä kuluva 40 biisiä (tykkään kuunnella eri biisejä; voisin - joskus - kirjoittaa kokonaisen merkinnän siitä, kuinka kuuntelen musiikkia ja miten iPodinin on organisoitu, mutta sen jutun kiinnostavuusarvo muille kuin kirjastonhoitajille on kyseenalainen) ja niin päin pois. Hyvin soi, ja raikaa.

Litterointityösopimus oli katkolla, mutta jatkuu. Jee. Sain jopa kavennettua marraskuun tunteja, että tuntiopetus mahtuu mukaan kuvioihin. Toivottavasti. En tiedä mihin väliin gradu mahtuu, mutta 23. päivä sitäkin pitäisi esitellä taas uudistettuna ja uutena. Jos sen vaikka saisi valmiiksi... Joskus.

Sudokujen vyöryltähän ei ole välttynyt kukaan. Aamulehti aloittaa tässä joskus - oliko huomenna, vai ensi viikolla - sudokun julkaisemisen sarjissivulla. Hufvudstadsbladet (jonka WWW-palvelin näyttäisi olevan jollain tapaa rikki) järjestää Sudokun SM-kisat. Ruotsinkielistä tekstiä on minulle tulkittu siten, että ensi viikolla pitää käydä netissä pelaamassa, kriteerinä on ratkotut ruudukot tunnissa. Voittajat osallistuvat pohjoismaisiin kisoihin Tukholmassa. En varmaan voita, mutta aina voi kokeilla, jos tunti jossain vaiheessa irtoaa.

Itse olen ratkonut sudokuja kännykälläni, M-SuDoKu on näppärä Java-sovellus, joka toimii ainakin omassa N-Gagessani mainiosti. Se tarjoaa ihan kivasti haastetta bussimatkoille ja tylsien tv-ohjelmien seuraksi. Essenin lautapelimessuillahan oli noin kymmenen erilaista sudoku-peliä - pelifirmat ovat tajunneet takoa rautaa, kun se on kuuma. Ihme, ettei Suomessa ole näistä nähty vielä mitään - sudokuahan pitäisi olla tarjolla nyt, joulumarkkinoille. Ensi vuonna voi jo olla myöhäistä.

Viikonloppua vietetäänkin sitten Helsingissä, lautapelien parissa.

28.10.2005 klo 11:29 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Kävelyputken syvin olemus

Olen pitänyt yliopiston eri osat yhdistävää ilmaa halkovaa kävelyputkea aika turhana hökötyksenä, mutta kylläpä vain olikin kiva kävellä sitä pitkin päätalon pankkiautomaatille, kun ulkona tulee ja tuiskuttaa talven ensimmäistä lumisadetta. Pisteet siis kävelyputkelle.

26.10.2005 klo 11:44 | Kommentoi | TrackBack (0)

Hiljaisuuden takaa

Kovasti on hiljaista ollut blogin puolella nyttemmin. Litterointityö on syypää, väitän, ja oikeasti tarkoitan, että laiskottaa. Mutta on se niinkin, että kun joka päivä käyttää jonkun tunnin haastattelunauhojen purkamiseen, joutilas kirjoittelu kärsii. Sen verran raskasta puuhaa se kuitenkin on; pitää kirjoittaa nopeasti ja keskittyä kuuntelemaan myös.

Olenpahan oppinut arvostamaan hyviä haastattelijoita. Hyvällä haastattelijalla on laadukas nauhuri, joka on sijoitettu siten, että kaikkien haastateltavien puhe kuuluu selkeästi. Vaikka auttoihan se siinä yhdessäkin haastattelussa puhujien tunnistamissa, että toinen istui kauempana ja toinen ei... Mutta sitten kun nauhurin hurina ja oman näppäimistön naksutus peittää alleen hiljaisimpien puheen, litteroijalla ei ole kivaa.

Monenlaista kivaa tässä on onneksi luvassa: viikonloppuna elokuvia kai parikin kappaletta (Broken Flowers, jossa Bill Murray toivon mukaan loistaa ja Howl's Moving Castle, alkuperäisenä versiona - kiva, että näitäkin dubataan lapsiperheiden iloksi, mutta onneksi myös alkuperäinen kiertää teattereita), maanantaina synttärit ja keskiviikosta alkaen matka lautapelimessuille Saksaan. Siinäpä sitä onkin jo lomaa ihan tarpeeksi.

7.10.2005 klo 12:49 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Blog on

Hiukan nihkeänlaisesti on tullut blogattua viime aikoina, tai siltä ainakin tuntuu. Pitänee korjata tilannetta ja nostaa frekvenssiä jonkin verran, silläkin uhalla, että juttujen taso laskee - vaan ei väheksytä arkea, arjestakin on hauska lukea.

Olen syönyt viime aikoina vähänlaisesti leipää (niin, tätä se sitten tarkoittaa, kun bloggaa enemmän). Tänään korjasin tilannetta toden teolla: kaupassa oli niin tuoretta ja maukasta ruisleipää, että pistelin sitten puolet leivästä menemään kerralla. Sellaista se on, kun kehittää nälkää tarpeeksi.

Jugurtinkulutuksen kannalta on tapahtunut kaksi merkittävää uudistusta: tajusin, että S-Marketin seitsemän Ingmanin jugurttia kahdella eurolla -tarjoukseen kuuluvat myös Ingmanin rasvattomat jugurtit. Lisää valikoimaa, siis. Lähi-Sparista sen sijaan saa kymmenen Valion jugurttia kolmella eurolla, ei huono tarjous sekään, ja siellä valikoimaa vasta onkin. Kuten Johanna sanoi, jugurtti olisi kyllä listalla korkealla, jos pitäisi valita yksi ruoka, mitä ilman ei vain voisi elää.

Kaukajärvellä on hyvät ulkoiluolosuhteet. Haiharan kartanon ympäristön suojelualue on mitä miellyttävintä maastoa: metsää (tai ainakin metsäntapaista), järvenrantaa ja Annalan suunnalla porvarillisia omakotitaloja. Jee. Kiva lampikin löytyi.

19.09.2005 klo 12:35 | Kommentoi | TrackBack (0)

Venetsia ja Verona

On näemmä jäänyt osa matkakertomuksesta kertomatta! Tärkein päiväretki matkalla oli reissu Venetsiaan. Kyllähän se kaupunki on kerran elämässään pakko nähdä, sen verran mielenkiintoisesta paikasta on kuitenkin kyse. Toista samanlaista ei vastaan tule.

Venetsian historia paljastui varsin mielenkiintoiseksi. Tiesin kyllä, että Venetsia oli menestyksekäs valtio aikoinaan, mutta että vallan tuhatvuotinen valtakunta! Venetsian tasavalta sai alkunsa 800-luvulla, ei tosin tasavaltana, sillä Venetsiaa hallitsi yksinvaltiaana doge. Ensimmäinen doge astui valtaan joskus vuoden 700 paikkeilla, viimeinen, 120., vuonna 1789.

1200-luvun paikkeilla yksinvallasta tuli tasavalta, kun dogen valtaa siirrettiin erilaisille neuvostoille ja ministeriöille. Tietty aristokratia päti silloinkin; jos ei kuulunut oikeaan sukuun, valtaan ei ollut jakoja.

Venetsian valta oli ylimmillään 1200-luvulla tapahtuneen Konstantinopolin ryöstämisen jälkeen. Konstantinopoli ryöstöön liittyi melkoinen tempaus venetsialaisilta. Venetsia oli aikaisemminkin varustanut ristiretkeläisiä laivoin ja varustein ja niin kävi tälläkin kertaa. Ristiretkeläisiä oli kuitenkin odotettua vähemmän: epäonnistunut kolmas ristiretki oli syönyt osallistujien halukkuutta.

Paikalle tulleet joutuivatkin maksumiehiksi, tavaraa kun oli tilattu. 85000 hopearahan tarvittiin, vain 51000 löytyi ja sekin riitti ajamaan ristiretkeilijät köyhyyteen. No, eipä tuo mitään - venetsialaiset keksivät ratkaisun. Unohdetaan ristiretken alkuperäinen tavoite ja mennään Konstantinopoliin! Konstantinopoli vallattiin ja ryöstettiin. Ryöstösaalis jaettiin venetsialaisten, ristiretkeläisten ja uuden keisarin kesken, mutta ristiretkeläisten oli tietysti vielä kuitattava velkansa Venetsialle. Kätevää!

Venetsian suuruuden päivät loppuivat 1700-luvulla, Napoleonin lyödessä viimeisen naulan arkkuun. Sittemmin kaupunki on hiipunut pahasti, väkimäärä on pitkään ollut laskussa. Ei ihme - niin hieno kuin kaupunki onkin, en itsekään voisi kuvitella asuvani siellä. On meinaan hieman epäkäytännöllinen paikka olla.

Luulin, että Huokausten siltaan liittyisi jotain nuorten rakastavaisten romantiikkaa, mutta pah: silta johtaa Dogen palatsin kuulusteluhuoneista vankityrmään. Tulipa sekin käveltyä läpi; tyrmät olivat synkkiä, mutta sittenkin aika siistin oloisia. Dogen palatsi oli näyttävä ilmestys, ehdottomasti vierailun arvoinen. Pyhän Markuksen basilikan jätimme sen sijaan väliin.

Venetsia olisi hieno kaupunki, jos turisteja olisi vähemmän. Tunnelmalliset pikkukujat ja kaupunkia halkovat kanaalit ovat todella kauniita, kaupungissa on ilo kuljeskella. Paikallista tunnelmaa joutuu kuitenkin aistimaan vain rakennuksista, paikallisista ihmisistä ei juuri iloa saa. Väkeä on vähän ja sekin vähä hukkuu tehokkaasti turistien joukkoon.

Verona, joka sekin kuului aikoinaan Venetsialle, oli mielenkiintoinen kaupunki. Historiaa riittää, siitä todistaa jo kaupungin keskellä nököttävä vuonna 30 rakennettu roomalainen amfiteatteri. Nyttemmin Areena toimii Veronan oopperajuhlien näyttämönä.

Mekin kävimme oopperassa. Sattumalta kohteeksi valikoitui Puccinin Turandot. Olihan se hieno! Lavasteet olivat näyttävät, kuten näin isolla areenalla (alkuperäisessä asussaan areena veti 30 000 katsojaa, nyt määrä on jonkun 15 000) kuuluukin olla. Areenan akustiikka oli kelvollista, mutta jos haluaa nimenomaan kuulla oopperaa, Areena ei ole paras mahdollinen paikka, ainakaan korkealla rahvaanpaikoilla.

Hauskana detaljina katsojille jaettiin kynttilöitä. Näky oli kieltämättä huikea, kun ilta pimeni, valot sammutettiin ja tuhannet kynttilät syttyivät palamaan. Vähemmän huikeaa oli jatkuva kameran salamavalojen tuike, vaikka salamalla kuvaaminen moneen kertaan erityisesti kiellettiin.

Kyllä Veronassa kannattaa oopperassa käydä, vaikka kivisillä penkeillä (tyynyn vuokraaminen on suositeltavaa) istuminen takamukselle käykin ja oopperan alkua sai odottaa pitkään. Väliajoilla seisoskelu oli suosittu harrastus, huomasimme.

Kävimme Veronassa toisenkin kerran. Bussimatkailu oli hermoille käypää, mutta löysimme lopulta tiemme Veronan keskustaan. Areenan edustalla lojui oopperalavasteita - oli hauskaa katsella Turandot'nkin lavasteita tarkemmin. Kaupunki oli muutenkin mukava, pieni ja rauhallinen. Julian parveke oli surkea viritys (ja täysin fiktiivinen, luonnollisesti), mutta oivallinen jäätelö ja pizza lohduttivat hyvin. Kauppojakin kierreltiin, Johanna teki hienoja löytöjä.

Veronassa näkyi voimakkaana muotikauppojen kirjo: vierekkäin tavaroitaan myivät Vuittonit ja muut hienot liikkeet ja sitten nämä yksityiset ja yritteliäät afrikkalaiset Vuitton-kauppiaat... Eli piraattimerkkituotteita myytiin todella paljon, Vuittonin laukkuja ja Dolce&Gabbanan vöitä olisi saanut vaivatta ja halvalla. Jätimme väliin, syystä tai toisesta.

Verona oli nätti kaupunki, jossa kävisin kyllä toistekin. Luonnonhistoriallinen museonsa on kuulemma hieno, ehkä sen katsastamme sitten ensi kerralla?

12.09.2005 klo 10:20 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tuottelias syksy

No niin! Nyt on syksyn työllisyyskuvio jotakuinkin selvillä. Pääosan ajasta vie jo aiemmin mainostettu harjoittelu informaatiotutkimuksen laitoksella tutkimusavustajana. Tähän asti olen laskeskellut kollokaatiokertoimia. Jos liikutte laitoksella päin, saa tulla moikkaamaan laitoksen lähimikrotuen huoneeseen aulaan, jos satun paikalla olemaan. En ole joka päivä.

Toinen iso homma on litterointi Tutkimustielle. Etätyötä tämä, ja samoin varsin osa-aikaista. Kuuntelen haastattelunauhaa ja kirjoitan ylös, mitä puhutaan. Raskasta, mutta ihan jännää puuhaa se.

Näiden lisäksi on sitten noita tyypillisiä: Enterin kolumnit ja muut jutut, Infernon levyarvostelut, mahdollisesti käännöksiä Marektoylle... Mitä nyt keksii.

Sitten olisi gradu. Lokakuun alussa pitäisi olla näytillä jotain uutta, mieluusti tietysti sivukaupalla. Gradua on olemassa noin parikymmentä sivua, mikä ei tietysti riitä alkuunkaan. Määrän pitäisi moninkertaistua, mutta vähän on ihmetystä, että milloin. Syyskuu on periaatteessa (tai no oikeastaan nimenomaan käytännössä) gradunkirjoituskuu, mutta saa ny nähdä.

9.09.2005 klo 13:51 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Lauantain juhlat

Lauantaina pidettiin sukujuhlia, mummu täytti 85. Oli mukavat juhlat, kiva nähdä isänkin puolen sukua. Se puoli on jäänyt vieraammaksi, lähinnä maantieteellisistä syistä: äidin sukulaiset kun asuvat Jyväskylässä kuten mekin, niin ainahan sitä näkee, vähän joka yhteydessä. Nyt tietysti vähemmän, kun olen Tampereella, mutta Jyväskylässä käydessä näkee aina silloin tällöin.

Muutkin kirjoittivat tunnelmista juhlan jälkeen.

5.09.2005 klo 07:29 | Kommentoi | TrackBack (0)

Bardolino

Matkailimme tosiaan viime viikon Bardolinossa, joka on leppeä lomakohde Italian Gardajärven rannalla. Kohde on miellyttävä; ollakseen Pohjois-Italiaa, alueella on hyvin välimerellinen tunnelma.

Se näkyy myös siinä, että italialaisetkin pitävät paikasta. Elokuu oli sikäli jopa hieman huono aika mennä paikalle, sillä alue oli täynnä italialaisia turisteja viettämässä lomiaan. Toinen suuri ryhmä olivat saksalaiset, monessa paikassa palvelua saikin italian jälkeen saksaksi.

Sää suosi, sateita oli hyvin vähän ja suurimman osan ajasta paistoi aurinko. Terveydentilan kanssa olikin sitten vähän toisin: Johanna sairastui keuhkoputkentulehdukseen edellisellä viikolla ja minäkin ehdin saamaan angiinan juuri ennen matkaa. Onneksi on antibiootit, enkä minäkään sitten sairastanut kuin mennessä matkapäivän.

Bardolino on miellyttävän rauhallinen pikkukylä, joka sopi meidän rentoutumistarpeisiimme hyvin. Ei liikenteen melua, ei kovaäänistä yöelämää... Sen sijaan meillä oli rauhaisa ja laadukas hotelli, jonka uima-altaalla viihtyi kerrassaan mainiosti (Gardajärven rannat ovat kivikkoiset, joten uimarantameininkiä on vähänlaisesti).

Alueella on aika paljon toimintamahdollisuuksiakin. Järveä voi kierrellä veneellä, alueella on Italian suurin huvipuisto Gardaland, ympäristössä on mielenkiintoisia kaupunkeja ja niin edelleen. Meille riitti aika vähä: kävimme laivalla Sirmionen kaupungissa, bussiretkeilimme Veronaan, teimme Finnmatkojen retken Venetsiaan ja nautimme oopperaillasta.

Veronan bussimatka oli suhtkoht jännä elämys. Italiassa on hyvät ja suhtkoht edulliset junat, se todettiin viimeksi Rooman matkalla, mutta paikallisbusseja vältämme jatkossa. Veronaan lähtevä bussi kun oli jonkun 40 minuuttia myöhässä. Takaisin tullut bussi oli sitten vastineeksi kymmenisen minuuttia etuajassa (tai 50 minuuttia myöhässä), onneksi olimme ajoissa paikalla!

Kun Italiassa oltiin, syötiin tietysti kamala määrä jäätelöä. Selvää se on: Italiassa on edelleen parasta jäätelöä. Hinnatkin ovat kohdallaan, ellei satu ihan riistopaikkaan. Useimmiten pallon sai eurolla ja kaksi kahdella; Sirmionessa reissun kallein jäätelö maksoi jonkun yli kolme euroa.

Pizza ei sen sijaan taida olla pohjois-italialaisten heiniä... Ainakin Bardolinosta löytyneen pizza al taglia -paikan tarjonta oli vähän vaisua, itsekin teen yhtä hyvää. Veronasta löytyi sitten parempaa, mutta olisiko tuo palasina kilohinnalla myytävä levypizza sitten enemmän eteläisempää osaamista? Tiedäpä tuosta.

Pastaruoat sen sijaan olivat erinomaisia, tortellinit ja cannellonit ja muut hyvät. Muutenkin ruoka oli oivallista. Pidimme Madeiran matkan tapaan rentoa linjaa syömällä pääasiassa hotellilla, mikä osoittautui jälleen kerran hyväksi ratkaisuksi.

Hotelli oli viihtyisä. Ero Madeiran viiden tähden Cliff Bayhyn näkyi monessa kohtaa, mutta sittenkin hotelli oli mukava. Hotellin ravintolat olivat aivan riittävän tasokkaita ja palvelukin yleisiloista. Kivoina pikku bonuksina hotelli tarjosi maanantaisen Ferragosta-juhlan kunniaksi ylellisen jälkiruokabuffet'n ja muutakin ohjelmaa oli tarjolla.

Olisimme jääneet mieluusti vielä pariksi päivää, joten matkan voitaneen todeta onnistuneen hienosti. Poislähtiessä koti-ikävä iski kyllä viimeistään Veronan lentokentällä, joka on karmein lentokentäksi kutsuttu loukko, jolla olen koskaan ollut.

Asiaa ei auttanut se, että lähtöhalli oli täynnä myöhästyneitä lentojaan (kaikki lähtevät lennot olivat säännönmukaisesti myöhässä) odottavia italialaisia. Lentokentän kaupassakin kassajono alkoi jo kaupan ovelta, eikä miestenvessa todellakaan näyttänyt siltä, että sitä olisi siivottu sinä päivänä jo neljä kertaa, kuten siivousfirman lista väitti. Huh, kamala läävä, onneksi selvisimme suhtkoht vähällä odottelulla.

Kirjoittelen vielä Veronasta, Venetsiasta ja oopperasta, kunhan kerkeän.

24.08.2005 klo 08:28 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Sympaattista viihdettä

Jos haluaa viihtyä, kannattaa suunnata Kaukajärven rantaan. Just nyt siellä on laumoittain sorsia, joista nuorimmat opettelevat ilmeisesti lentämään. Melkoisen hassun näköistä on, kun sorsat räpyttävät kauhealla tarmolla lentoon, lentävät metrin pari ja läiskähtävät kylki edellä järveen. Heh. Sinne vain ihmettelemään!

22.08.2005 klo 17:32 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Elisalle piste

Liittymämyyjä ei millään saattanut luvata liittymää ennen maanantaita, mutta niin vain tulostamassaan paperissa luki asennuspäivänä huominen. Olen joutessani naksutellut ADSL-modeemia päälle aina silloin tällöin ja kas - netti toimii jo nyt. Kyllä nyt kelpaa. Elisalle siis piste, mutta pidettäköön nyt kuitenkin mielessä aika monta miinuspistettä, joiden seuraksi tuo lankeaa.

4.08.2005 klo 15:05 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Elisa, kohtalon lapsi

Tarinamme alkaa noin kuukausi sitten. Tietoisena tulevasta muutosta tarinamme päähenkilö, olkoon nyt vaikka Herra X, päättää tilata nettiyhteyden tulevaan asuntoonsa. Asunnon omistaja, Suomen Asumisoikeus, on tehnyt sopimuksen Elisan kanssa; välittäjä myy edullisia Elisan laajakaistaliittymiä asunnossa asuville. Tällaisen liittymän päähenkilömmekin tilaa.

Jossain vaiheessa päähenkilöllemme selviää, että muuttoa on mahdollista aikaistaa viikolla. Koska päähenkilömme ei halua viettää viikkoa netittä, hän ottaa yhteyttä välittäjään aikaistaakseen laajakaistan asennusta. Tuloksena on kaksi soittopyyntöä Elisan asennukseen, joista kumpaankaan ei koskaan vastata.

Päähenkilömme vierailee Elisan toimistossa, jossa hän pitkällisen odotuksen jälkeen saa kutakuinkin nollatuloksen: päähenkilöstämme ei ole mitään tietoja Elisan tiedoissa. Asennuksen aikaistaminen ei olisi muutenkaan mahdollista.

Selvä. Päähenkilömme alistuu olemaan viikon netittä. Johan se luvattu nettiyhteyden alkamispäiväkin lähestyy. Päähenkilöämme huolestuttaa kuitenkin hieman se, ettei hän ole saanut minkäänlaista vahvistusta tilaukselleen. Ainoa lohdun tuike hämärässä on soitto Elisan tilauksenkäsittelijältä, joka tarkistaa päähenkilömme henkilötunnuksen, jota välittäjä ei älynnyt kysyä.

Vihdoin koittaa nettiyhteyden alkamispäivä. Päähenkilömme ei ole edelleenkään saanut mitään tietoa asiasta Elisalta, joten on helppoa päätellä, että nettiyhteyttä ei ole olemassa. Päähenkilömme yrittää tavoittaa Elisaa puhelimitse, mutta tämä on kiireinen neitokainen, eikä vastaa puhelimeen. Onpa yksi linjoista, nimenomaan päähenkilömme kaipaama internetasiakaspalvelu, suorastaan rikki.

Päähenkilömme ei tästä lannistu, vaan suuntaa kohti Elisan myymälää. Siellä odottaa taas iloinen 40 minuutin odotus, jonka jälkeen asiakaspalveluhenkilö on valmis palvelemaan päähenkilöämme. Asiakaspalveluhenkilö soittaa useita puheluita, joista jokainen tuo aiheen soittaa jollekin uudelle henkilölle. Lopulta päästään umpiperään: asiakaspalveluhenkilön pitäisi soittaa aikaisemmin häntä eteenpäin pompottaneelle henkilölle, mutta tämä on ilmeisesti lounastauolla.

Päähenkilömme pudotetaan kyydistä tässä vaiheessa. On kuitenkin ilmennyt, että asunnon edellisellä asukkaalla on edelleen voimassaoleva internetyhteys asunnossa, mistä johtuen päähenkilömme tilaus on singottu limboon, josta sitä ei ilmeisestikään kukaan pysty pelastamaan. Asiakaspalvelija lupaa kuitenkin selvittää asiaa ja soittaa. Päähenkilömme tekee virheen tässä kohdin, olettaessaan asiakaspalvelijan olevan tarmokas ja selvittävän asiaa jo saman päivän aikana; onhan internetyhteyden saamisella jo kiire. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Seuraavana päivänä päähenkilömme suuntaa jälleen jo niin tutuksi käyneeseen Elisan myymälään. Tällä kertaa jonotusaika on tunnin verran. Puoli tuntia jonotettuaan päähenkilömme huomaa asiakaspalvelijan tulevan töihin ja tarttuvan asiaan: paikalla olevien jonottajien palvelemisen sijasta asiakaspalvelija tarttuu omatoimisesti päähenkilömme asiaan ja tekee asioita selvittäviä puhelinsoittoja. Päähenkilömme on toiveikas.

Lopulta päähenkilömme vuoro koittaa ja hän pääsee tapaamaan asiakaspalvelijaa. Päähenkilömme on päättänyt olla tiukka ja järjestää itselleen internetyhteyden. Päähenkilömme tiukkuuden voittaa kuitenkin asiakaspalvelijan periksiantamaton mitääntietämättömyyden muuri. Asia on niin epäselvä, ettei asiakaspalvelijakaan sitä ymmärrä; hän odottaa itsekin asiaa selvittävää sähköpostia. Joka tapauksessa on selvää, että tilaus on juuttunut syvään limboon.

Eikä siinä kaikki! Päähenkilömme onnistuu kaivamaan asiakaspalvelijasta irti tiedon, että liittymän aktivoiminen edellyttää asentajan käyntiä, kunhan tilaus saadaan irti limbosta. Se taas edellyttää useamman päivän odotusta, vaikka asiakaspalvelija kieltäytyykin arvioimasta päivien määrää millään tapaa.

Päähenkilömme ymmärtää, ettei tästä umpikujasta päästä mihinkään. On siis peruutettava: asiakaspalvelijalle ilmaistaan, että tämä ei kelpaa, on päädyttävä toisenlaiseen ratkaisuun. Asiakaspalvelijalla välähtää: hän tarjoaa päähenkilöllemme ADSL-yhteyttä. Yhtä nopea, samanhintainen ja asentajan saa paikalle alle viikossa!

Tämä kelpaa päähenkilöllemme, joskin pitkin hampain. Asentajan käynti kolmen päivän päästä on parempi kuin asentajan käynti tilauksen limbostahakemisajan päästä. Lopulta päähenkilömme poistuu epämääräisen tyytyväisenä Elisan myymälästä, mutta tietty epäilyksen pilvi päänsä yllä leijuen. Perjantaina selviää, onko Elisan myyjien sanaan missään määrin luottaminen.

Joka tapauksessa on selvää, millaisen arvion Elisan toiminta saa, mikäli päähenkilöltämme kysytään. Päähenkilö voi todeta, kuinka Elisa asettaa osakkeenomistajien edun asiakkaiden edun edelle, kuten kunnon pörssiyhtiön kuuluu. Mitäpä tuolla, että asiakkaat jonottavat tunnin päästäkseen kysymään yhden kysymyksen asiakaspalvelijalta, jos siten voidaan vähentää työvoiman määrää ja säästää rahaa.

Vaan eipä silti; päähenkilömme puoliso on Elisan osakkeenomistaja, eikä meillä mitään yltäkylläisyyttä huomaa. Taitavat olla suurosakkeenomistajat aivan asia erikseen. Sen kuitenkin tiedän, että Saulin ja Paulin kommelluksia katsotaan vastedes kasvoillamme kirpeä, kirpeä hymy.

2.08.2005 klo 19:24 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Sarjakuvaelämää

Hohoo, olen sarjakuvasankari! Aura Ijäksen sarjakuva Enter-lehden avustajaristeilyltä dokumentoi kesäisen Tukholman-risteilyn uskollisesti ja hauskasti; tiedä sitten, paljonko tuo viihdyttää muita kuin osanottajia, mutta itse hihittelin tarmokkaasti.

Muuten, jos joskus kaipaatte hifihuoltoa Tampereella, voin suositella Kuninkaankatu 46:sta löytyvää Audiotasoa. Kaiuttimesta hajosi bassoelementti muuton yhteydessä, mutta Audiotasossa se paikattiin nopeasti ja tehokkaasti. Suosittelen.

30.07.2005 klo 13:08 | Kommentoi | TrackBack (0)

Muuttoelämyksiä

Muuttaminen oli tehokasta puuhaa. Kaikki tavara siirtyi kolmella reissulla ja edellisenä iltana hoidetulla pienimuotoisemmalla roudaamisella. Lautapelikokoelmassa olikin kantaminen, huh - monta laatikkoa ja kassillista noita pelejä onkin. Muuten irtonaisin omaisuus mahtui suurimmalta osin 35 muuttolaatikkoon.

Uusi kämppä on hieno! Laminaatiksi luultu lattia onkin tammiparkettia ja asunto on muutenkin huikean tasokas edelliseen verrattuna. Aikaisempi asukaskaan ei ollut vielä ehtinyt tehdä tuhojaan; vain eteisen oven listassa on koiran raapimat jäljet. Muuten asunto on hyvässä kunnossa.

Harmittaa vain nettiyhteyden puute. Tämä kirjoitus on kirjoitettu keskiviikkona, saa nähdä milloin juttu pääsee nettiin. Elisan Sauli ja Pauli toivottavasti kytkevät netin maanantaina; kytkös haluttiin siirtää keskiviikolle, mutta jonkun tahon tyrimisen ja hidastelun vuoksi sellainen ei onnistukaan. Toivottavasti edes maanantaina, hoh.

Sillä välin ollaan muiden nettiyhteyksien varassa. Karmea tila, olla ilman mitään nettiyhteyttä kun kännykän selaimellakaan ei pääse sähköposteihin. Olisin sitä paitsi odottanut, että PowerBook olisi tehnyt kiltisti yhteistyötä puhelimen kanssa ja nettiyhteys olisi järjestynyt sitä kautta, mutta ei, ei sellainen sovi...

27.07.2005 klo 11:25 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Muuttavalle sattuu

Arvatkaapa lähteekö mukaan teepurkki, joka on yhä teipattuna kiinni edellisen nelisen vuotta sitten tapahtuneen muuton jäljiltä?

Pakkaaminen on ollut yllättävänkin helppoa, parikymmentä laatikkoa on täyttynyt melko pienellä tuskalla. Ikävämpi homma on purkaa ne jotenkin järkevästi keskiviikkoon mennessä, jotta laatikot saa palautettua.

Lisäksi täytyy toivoa, että tämä jatkuva sade loppuisi tiistaihin mennessä.

24.07.2005 klo 13:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Ikea-elämysmatkailua

Tänään suuntasimme sisustuksellisen tarmomme Ikean tarjonnan tutkimiseen. Emme olleetkaan käyneet aikaisemmin, joten olihan tuo, melkoinen elämys.

Huolellinen suunnittelu auttoi asiaa: päämäärättömän harhailun sijasta tiesimme, mitä jahtasimme. Suunnitelmiin tuli kyllä muutoksia, aika laillakin, mutta ostostelu sujui silti kätevästi.

Ikean konsepti on kerrassaan toimiva, kaikki sujui näppärästi ja tietysti sekin, että matkustimme pari tuntia ylipäätään päästäksemme kauppaan innosti ostostelemaan sitten kaikkea pientä ja sekalaista. Nyt on pihvipihdit, drinkkimikseri, hengareita ja niin edelleen...

Varsinaiset tavoitteet, sohvapöytä ja pari lamppua, saatiin, mutta niidenkin suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Sellaista se on; jalkalamppu näytti kaupassa vähemmän kivalta kuin kuvastossa, joten päädyimme toiseen. Pikkupöydät olivatkin liian isoja ja sohvapöytä sitäkin isompi, joten ostimmekin kaksi pikkupöytää sohvapöydäksi ja rahin - niin se menee.

Kotimatkalla nähtiin panssarivaunuja. Ohittelin rohkeasti, eivät suuttuneet ja ampuneet tykillä perään.

Aamulla kärrättiin 30 muuttolaatikkoa kotiin; oli siinäkin hommaa, varsinkin kun rahtaaminen piti tehdä pienellä VW Golfilla. Lainalaatikon mies suhtautui hieman epäluuloisesti, "tuollako meinasit kuskata?", mutta eipä ole muutakaan. Kaksi reissua Pispalaan vei lopulta melkein tunnin, mutta ainakin saatiin laatikot ja Ikeaankin päästiin ihan hyvissä ajoin.

Nyt pakkaamaan!

22.07.2005 klo 16:40 | Kommentoi | TrackBack (0)

Hyvää palvelua!

Tänään saimme iloita hyvästä palvelusta. Askossa kävimme sohvaostoksilla ja ystävällinen myyjä antoi meille ihan omatoimisesti tinkaamatta yli 250 euroa alennusta sohvasta. Jee. Meille tulee siis uusi sohva, tosin toimitusaika venyi elokuun loppuun. Vaan mikäs kiire tässä. Hieno tulee; itse suunniteltu moduulisohva. Kolmen istuttava vuodesohva, divaanilla - tuntuvat olevan divaanit nyt in. Sopii meillekin, mukavahan siinä on lojua läppärin kanssa. Pehmeä divaani on sitä paitsi kiva lisä, kun nyt päädyimme vähän kovempaan vuodesohvaan.

Hyvää oli palvelu myös VVO:lla, jossa kävimme allekirjoittamassa asumisoikeussopimuksen. Sietää tietysti ollakin, sen verran paljon joudumme asumisoikeudesta maksamaan, mutta joka tapauksessa palvelu oli erinomaisen aurinkoista niin vastaanotossa kuin varsinaisesti asioidessa.

Nyt kun mansikatkin on saatu pakastettua, elämä näyttää kerrassaan mainiolta. Vielä kun malttaisi odottaa huomiseen, jolloin selviää, mitä Johanna pitää vuosipäivälahjastaan ja mitä outoa ja ennennäkemätöntä saan lahjaksi. Johannakin sai vihdoin luettua toistaiseksi tuoreimman Potterin, jonka annoin jo kaksi vuotta sitten vuosipäivälahjaksi. Mikäpä kiire tässä valmiissa maailmassa, etenkin kun Johanna sai kirjan luettua juuri sopivasti ennen Halfblood Princen ilmestymistä. Se ostettaneen yhdessä huomenna.

15.07.2005 klo 16:23 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Uusi asunto, osa 2

Miten saatoinkaan unohtaa uuden asunnon parhaat puolet: keittiön kaapit! Ehkä jatkossa keittiön kaapit voi avata ilman, että puolet sisällöstä valuu syliin? Ehkä kaikki astiat mahtuvat siisteihin pinoihin? Ehkä, ehkä!

Ainakin keittiössä pitäisi mahtua työskentelemään. Ajatella! Mikroaaltouunillekin on oma paikkansa, ettei sen tarvitse viedä tilaa työtasoilta.

On se vaan hienoa muuttaa, niin kamalaa kuin itse muuttoprosessi voikin olla. Tuleepahan heitettyä turhaa tavaraa pois. Hieman hirvittää pelikokoelman muuttaminen, lautapelien määrä kun on edellisen muuton jälkeen räjähtänyt kassillisesta kaapilliseen.

8.07.2005 klo 09:20 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Muutos on delta

Mikä muuttaessa muuttuu?

Pinta-ala (ja tilavuus). Neliöitä tulee yli 20 lisää. Näkyy ylimääräisenä huoneena ja saunana, mutta johtaa toisaalta huoneiden pienenemiseen. Makuuhuoneessa vaatehuoneen (sellaisia on sitten kaksi) ja terassin (niitäkin on kaksi) ovet eivät taida mahtua kokonaan auki.

Ympäristö. Tämä on vähän plusmiinusnollaa, sillä Kaleva on mukava ympäristö, mutta niin on Kaukajärvikin. Kaleva on lähempänä keskustaa, Kaukajärvellä on - toivottavasti - rauhallisempaa. Kun ei päivittäin juokse keskustassa, etäisyydenkään ei pitäisi haitata. Miten sitten Johanna asian kokee, kun ei ole koskaan asunut noin kaukana keskustasta, on eri asia, mutta minulle etäisyys on tuttua.

Talo. Sanotaan nyt vaikka näin, että uutta kämppäämme ei oltu vielä rakennettu, kun muutimme nykyiseen asuntoomme. Nykyinen asunto taas on rakennuksessa, jonka nimikin (Vanha Domus) kertoo omaa kieltään rakennuksen iästä. Talo on rakennettu muistaakseni 1960. Uutuudessa on oma viehätyksensä.

Palvelut. Linnainmaata harkitsimme joskus, mutta siellä olisi kauppaankin ollut pari-kolme kilometriä matkaan. Se on kurja etäisyys, jos huomaa ruokaa laittaessaan unohtaneensa kerman. Kaukajärvellä on hyvä palvelutaso. Stag's Head jää taakse, mutta ihan naapurissa on onneksi Hirvenpää. Ei sillä että kävisimme, mutta tuopahan jotain tuttuuden turvaa.

Status. Opiskelija-asunnosta melkein omaan asuntoon. Jee. Lämmittähään se mieltä. Saadaanpahan asua tuossa niin pitkään kuin mieli tekee. Muutostöitäkin voi halutessaan tehdä, jos vaikka innostuu säätämään. Vaan mitäpä sitä kaksi vuotta vanhassa talossa remppaisi (muuta kuin huonosti tehdyn pesuhuoneen lattian).

Sälekaihtimet. Älkää aliarvioiko sälekaihtimia.

7.07.2005 klo 09:55 | Kommentoi | TrackBack (0)

Risteillen

Oho. Kas kun on vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä. Noh, nyt on jotain tapahtumaakin, josta kirjoittaa. Suuntasin nimittäin Tukholmaan Enterin avustajaristeilylle.

Porukka oli etukäteen tuntematonta, mutta ihan mukaviltahan nuo vaikuttivat. Tusinan verran innokkaita oli mukana, muiden muassa Vesa, jonka arvelin tuntevani korkeintaan yhden asteen etäisyydeltä (mikä Vesan risteilystä kirjoittaman blogimerkinnän perusteella oli hyvä arvio: minä tunnen Ilarin, joka tuntee Vesan), lautapeliharrastaja Hanna, risteilyn sarjakuvaksi piirtänyt Aura ja Burger eli Ville Vuorela. Villen olinkin tavannut jo Lahdessa Munterin peliviikonlopussa jonkin aikaa sitten.

Risteilyn virallinen osuus (jotta kyseessä oli asiaankuuluvasti koulutustilaisuus) meni onneksi sutjakkaasti, eikä varsinkaan Enterin lukijatutkimuksen tuloksiin perehtyminen ollut lainkaan tylsää, päinvastoin. Pelikolumnistina suhtautuu tietysti tietyllä haikeudella siihen, että Enterin lukijoita eivät pelit kiinnosta...

Muutoin risteilyn ohjelma oli pääasiassa pelailua. Pelattuja pelejä kommentoin Gameblogissa enemmän, mutta todettakoon tässäkin, että Werewolf on todella mainio peli. Siitä kiitos Hannalle. Gameblogissa ei puhuta mitään GameCube-peleistä, mutta niitäkin hakattiin, Super Monkey Ballin mainiota tennistä jopa turnauksen verran.

Kun olen sellainen kun olen, en voi sanoa saaneeni suuresti uusia ystäviä muista risteilijöistä, mutta tulipahan tutustuttua. Seura oli kerrassaan miellyttävää ja tunnelma letkeä.

Tukholmaa kiertelin itsekseni. Pöräytin bussilla keskustaan, kävelin NK:lle ja Galleriania katselemaan ja sieltä sitten kävellen takaisin Vikingin terminaalille. Tuliaisina mukaan tarttui jo viime reissulla kuolaneritystä kehittänyt levy big bandin tulkitsemia Mario- ja Zelda-hittejä. On se hyvä, vaikka kallis olikin. Sen sijaan Tukholman oivallisesta SF-Bokhandelnista tai Gallerianin EB Games -pelikaupasta ei tarttunut mukaan mitään - säästäväisyys iski. Kiinalaisesta roinasta kiinnostuneille mainittakoon vielä City-terminaalin vieressä oleva Hong Kong Trading Company, josta Johannalle löytyi tyylikäs karppimuki.

Laivan tax freestä sen sijaan innostuin ostamaan viinejä, kun kerran ilmaiseksi sai: risteilyn lahjuksiin kuului nimittäin nippu arvosetelejä, joita sai tuhlata laivalla haluamallaan tavalla. Voitin vieläpä toisen nipun kerrassaan mainiosti menneestä lautapeliturnauksesta. Viineistä kirjoitan lisää, kun ne on juotu (toinen on jo, mutta sitäkin saatte odottaa hetkisen).

Risteily oli siis kaikin puolin viihtyisä. Voisin lähteä toistekin samalla porukalla.

12.06.2005 klo 11:54 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kin-vammainen tunnustaa

Suurin paheeni kirjoittaessa on ylenpalttinen -kin-päätteiden viljely. Johanna on tekstejäni oikolukiessaan huomauttanut asiasta jotakuinkin miljoona kertaa, joten asialle ehkä kannattaa tehdä jotain. Kaipaisinkin (huomaatteko, siihen se taas tuli!) tekstinkäsittelyohjelmaan apuvälinettä, joka merkkaisi kaikki -kin-päätteet ja vastaavat räikeillä väreillä. Sitten voisi vain siistiä turhat pois. Noh, onneksi on hakutoiminto - työn alla ollut kolumni muuttui paremmaksi turhia päätteitä siivoamalla.

Tähän kohtaan pitänee purkaa turhat päätteet: kin kin kin kin kin kin.

1.06.2005 klo 10:56 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Työllistymistä

Hip hurraa, sain töitä! Hain laitokselta tutkimusavustajan harjoittelupaikkaa ja nappasi. Tässä välissä voisin elvistellä oivallisella hakemuksella tai ylivertaisella ansioluettelolla, mutta karu totuus oli, ettei paikka yksinkertaisesti kelvannut kenellekään muulle.

Outo juttu - tietysti harjoittelijan palkka on mitä on, mutta silti: luulisin tuon nyt kelpaavan, kun noinkin mielekästä työtä pääsee tekemään joustavalla aikataululla. Itse olen hyvin tyytyväinen: pienemmälläkin palkalla pärjää, jos nostaa opintotukea ohella, ja onhan noita kirjoitustöitäkin.

31.05.2005 klo 11:03 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lentokoneita

Jos olisin Johannan äidin tapaan suuri lentokoneiden katselun ystävä, voisin olla tyytyväinen. Puoli minuuttia sitten neljä hävittäjää lensi siistissä muodostelmassa ohi, ja tätä kirjoittaessa kaksi Hornetin näköistä konetta lensi yli. Ilmasotaharjoitukset näkyvät meillä vahvasti. Näkymisessä ei ole mitään vikaa, mutta meteli saattaisi käydäkin hermoille, jos koneet lentäisivät tiuhempaan.

25.05.2005 klo 11:48 | Kommentit 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Työnhausta seurannutta

Haen parhaillaan töitä. Koska olen luottavainen mahdollisuuksieni suhteen, olemme innostuneet keksimään jo käyttöä tulevalle palkalleni. Ei olisi kannattanut. Pohdimme nimittäin uuden kameran hankkimista ja siitähän vanha kamera otti nokkiinsa ja hajosi. Muistikortilla olevia kuvia voi katsella, mutta kuvattaessa näyttö on ja pysyy mustana. Zoomaamalla mustaan saa kohinaa, mutta sehän ei juuri lohduta.

Huonoudestaan huolimatta kamera on palvellut hyvin ja on kurjaa, että se noin vain hajosi. Yllättävää tuollainen hajoaminen, muutenkin, sillä kameraa ei ole mielestäni kohdeltu erityisen huonosti; ei ole tuupittu tai paiskottu. Onneksi ehdimme ottaa valokuvan työhakemukseen: ehkä se siivittää minut virkaan, josta saadulla palkalla voin ostaa uuden kameran.

25.04.2005 klo 08:10 | Kommentit 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Katsaus tämänhetkiseen

Olen toiseksi viimeistä päivää töissä. Huomenna on viimeiset neljä tuntia. Minulle jää yli kymmenen käyttämätöntä ylityötuntia - ei liene toivoa saada noista rahallista korvausta, mutta onneksi tuntien kerääminen ei ole ollut suuren tuskan takana. Tiskillä päivystäminen vain on sellaista: töihin pitää tulla hieman etuajassa ja pois pääsee aina jonkun minuutin myöhässä. Varsinkin jos on iltavuorossa kirjaston sulkemisaikaan, silloin saa usein odotella vartinkin, että viimeiset asiakkaat saadaan pihalle. Noista kertyy nopeasti useita tunteja ilman sen kummempaa yrittämistä. Pois töistä ei voi olla.

Ihmettelen vain, millä minun jättämäni 20 päivystystuntia viikossa aiotaan korvata. Onneksi Johanna jatkaa kirjastolla ja voin ihmetellä asiaa ensi viikon tuntilistoista. Kuka on se onnekas? Toivottavasti kirjastolta löytyy vielä jatkossa töitä.

Pelipuolelta mainittakoon, että laajensin lautapelirintamalla yhteistyökuvioitani liike-elämän edustajien kanssa. Suomalaisia lautapelijulkaisijoita pitää kehua - ymmärrystä ja yhteistyöhalua löytyy. Tilannetta auttaa tietysti sekin, että lautapelejä ei juuri lehdissä arvioida. Mielenkiintoa arvostelukappaleita pyytävää harrastelijaa kohtaan löytyy enemmän kuin vaikkapa levy-yhtiöiden puolella.

Konsolipuolella kuuminta uutta on ollut Nintendo DS. Impulsiivisesti ostettu laite on osoittautunut jo nyt hyväksi hankinnaksi. Puzzlepelit Zoo Keeper ja Polarium ovat kummatkin ehdottoman suositeltavia genren ystäville. Nintendo DS kulkee suuresta koostaan huolimatta ihan kätevästi mukana ja kosketusnäyttö sopii puzzlepeleihin todella hyvin.

30.03.2005 klo 15:03 | Kommentit 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Hajahuomioita pitkästä viikonlopusta

Muutaman päivän mittainen loma alkoi lauantaina Johannan serkun häillä Raumalla. Hienot juhlat olivat - hyvin erilaiset meidän juhliimme verrattuna, mutta erilainen oli hääparikin. Ruokaa, juomaa ja tanssia riitti. Vauhdikas bändi oli hieno juttu juhlien kannalta, eikä morsiamen veljen bändi tainnut juuri soitettuja biisejä tai aikaa laskeskella, vaan musiikkia riitti koko illan pitkälle yöhön asti. Erillisille jatkoille ei ollut tarvetta, vaan innokkaimmat vieraat juhlivat hääpaikalla aamuneljään.

Suomalaisesta juhlakulttuurista täytyy todeta yksi ihmetyksen aihe: iloisessakin juhlassa soitettiin lopulta aika surullista musiikkia. Menevää, mutta teksteiltään huononlaisesti tilanteeseen sopivaa. Jotain se kai kertoo suomalaisesta mielenlaadusta, että häissäkin pätevästä menomusiikista käyvät Levottoman tuhkimon ja Haavoittuneen sydämen kaltaiset kappaleet. Ehkä siksi minä ja Johannakin pidämme niin paljon esimerkiksi monista Pet Shop Boysien b