Mikko Saari

Rokkia!

Nooa oli eilen ensimmäistä kertaa rokkikonsertissa - ja vieläpä kahdesti! Kaukajärven kirjaston 30-vuotisjuhlissa esiintyi Tohtori Orff ja Herra Dalcroze, joten pakkohan se oli nähdä. Konsertteja oli kolme, ja niihin oli ennakkoilmoittautuminen. Kun kävimme ilmoittautumassa, pääsimme juuri ja juuri viimeiseen, niin täyttä oli.

Ja pöh. Olimme luonnollisesti oven takana Orffeja vielä enemmän fanittavien puistotuttujen kanssa ja pääsimme heti ensimmäiselle keikalle eturivin paikoille. Eikä siinä vielä kaikki! Keikan jälkeen odottelimme sen puolisen tuntia ja kas, toisellakin keikalla olimme samoilla paikoilla katsomassa suosikkeja.

Hienot keikat oli, kertakaikkiaan, ja Nooakin tykkäsi. Innostus näkyi siitä, että Nooa viihtyi molempien keikkojen ajan kiltisti sylissä istumassa ja vain tuijotti soittajasetiä. Keikan jälkeen kävimme luonnollisesti jututtamassa bändiä, ja Orffit ihastelivat kovasti Nooan rock-uskottavaa kitarapaitaa. Nooa vähän ujosteli, vaikka onkin Orffeja telkkarista katsellut paljon.

Tätä lisää! Orffit ovat näemmä Hervannassa 25.4. ja Vanhalla Kirjastotalolla 4.5., näistä ainakin jälkimmäiseen iskemme, mikäli kellonajoissa vain on mitään tolkkua.

2.04.2008 klo 13:43 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Nettijakelulevyjä

Radioheadin vanavedessä pari muutakin bändiä kokeilee vapaaehtoismaksullista nettijakelua. Saul Williams, jolta tiedän tasan raivostuttavan tarttuvan List of Demands -biisin, on julkaissut uuden levyn The Inevitable Rise and Liberation of Niggy Tardust netissä. Saul Williamsin sivuilta levyn saa joko viidellä dollarilla tai ilmaiseksi. Tietääkseni Niggy Tardustia ei ainakaan toistaiseksi saa CD-muodossa.

Levyn tuottaja Trent Reznor on ollut tyytymätön myyntilukuihin: vain joka viides maksoi viisi dollaria. En muuten minäkään maksanut, mutta jos tykkään ja säästän tiedostot, aion kyllä maksaa. Saul Williams on tyytyväisempi ja aikoo tarkastella levyn menestystä parin vuoden aikajänteellä.

Myös Reznorin oma Nine Inch Nails on julkaissut materiaalia samaan tapaan. Ghosts-kokoelman sivuilta saa ilmaiseksi ensimmäisen neljänneksen ja PDF-vihkosen, viidellä dollarilla koko setin, kympillä tupla-cd:n, 75 dollarilla deluxe-version ja 300 dollarilla ultra-deluxe-version. Materiaali on vieläpä julkaistu Creative Commons -lisenssillä, jotta sitä voi hyödyntää monin eri tavoin ilman sen kummempaa lupaa.

Ghosts I BitTorrenttina.

3.03.2008 klo 19:14 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tohtori Orff ja herra Dalcroze

Tohtori Orffia ja herra Dalcrozea ei voi kyllin kehua. Ostimme viime viikolla Sumffaan paluu -DVD:n, joka on viihdyttänyt Nooaa aivan loputtomasti. Puuha-Pete ja Teletapit ovat unohtuneet tyystin, kun Nooa haluaa vain katsoa Dalcrozeja. Eikä Nooa ole yksin fanittamisessaan, minäkin pidän bändistä aivan valtaisasti. Ovat kuulemma tulossa Kaukajärvelle esiintymään huhtikuun alussa: minä olen siellä, ja kai se Nooakin pitää mukaan ottaa..

18.02.2008 klo 12:48 | Kommentoi | TrackBack (0)

Nightwish ja Indica

Kävimme eilen Hakametsässä nauttimassa livemusiikkia, kun Nooa vietti ensimmäisen yönsä kodin ulkopuolella ilman vanhempia. Emme ole kuulleet vielä mitään hoitajista, joten ei voi kuin olettaa, että kaikki on mennyt hyvin...

Hakametsä on ruma, mutta ajoi asiansa. Meillä oli paikat yläkatsomosta, joka ei ollut itse asiassa ollenkaan hullumpi paikka: korkealta näki ihan hyvin, musiikki kuului, mutta äänenvoimakkuus ei ollut liian kova. Ryhmäkuri (ja tuopilla heittäminen) piti seisomista yrittäneet istumassa, joten lavalle näkikin jotain.

Indica toimi lämmittelijänä hyvin. Poistuessamme joku valitteli ja toivoi Diabloa tilalle, mutta eihän Diablo tuonne olisi sopinut: Nightwishin yleisö kun ei missään nimessä ole metallikansaa. Indica oli oikein oivallinen valinta, ja itse tykkäsin kyllä. Aikaisempi kokemukseni Indicasta rajoittuu satunnaiseen radiosta kuulemiseen; olen kyllä yleensä tykännyt, kun olen kuullut. Nyt täytynee lainailla levyjä kirjastosta. Kate Bushin Wuthering Heights versioitiin kertakaikkisen hienosti - ei sitä ihan kuka tahansa noin komeasti vetäisi.

Nightwish potki ja lujaa. Heti alun Bye Bye Beautifulista lähtien meno oli hurjaa. Liekit ja ilotulitteet räiskyivät ja bändillä näytti olevan lavalla erinomaisen hyvä meininki. Anette hoiti tonttinsa komeasti, vaikka lavaesiintyminen muuten olikin pykälää rauhallisempaa kuin muulla bändillä. Uuden levyn biisit vedettiin hienosti, mutta myös vanhat hitit sujuivat Anettelta tyylillä.

Isoimmat metelit nousivat luonnollisesti Nemosta ja varsinkin viimeisenä encorena vedetystä I Wish I Had an Angelista, mutta uuden levyn biisitkin saivat varsin innostunutta vastaanottoa. Poet and the Pendulum varsinkin tuntui kelpaavan yleisölle, samoin kuin Amaranth.

Hurjaa menoa ja komeasti jäähallin kokoinen show; menisin kyllä toistekin Nightwishiä katsomaan, vaikka bändi ei varsinaisesti ykkössuosikkeihini kuulukaan.

Aamulehden galleriassa on kuvia konsertista.

16.12.2007 klo 08:45 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Candlemass

Hurahdin taannoin Candlemassiin. Luin Imperiumista Epicus Doomicus Metallicuksen uusintajulkaisun arvostelun ja kiinnostuin. Tyhmästä nimestä huolimatta kyseessä on kuitenkin doom metalin klassikkoteos, ja olen viime aikoina lämmennyt doomille kovasti. Nappasin siis levyn iTunesista; sai vieläpä plus-muodossa, eli ilman kopiosuojauksia ja parempilaatuisena, eikä maksanut tavallista enempää. Iloista.

Onhan se, kaikin puolin, kehujen arvoinen tapaus. Jatkoa seurasi tänään, kun ostin bändin seuraavan levyn (Epicus oli siis debyytti, vuodelta 1986) Nightfallin, joka jatkaa komeaa sarjaa. Tällä levyllä äänessä on Messiah Marcolin, bändin pidetyin vokalisti, joka on kieltämättä ykköslevyn Johan Landqvistia astetta komeaäänisempi herrasmies. Molemmat toimivat kuitenkin erinomaisesti. Synkkä jynkytys kuulostaa harvoin näin hyvältä.

Jos mieli palaa tutustumaan - ja jos Black Sabbath maistuu yhtään, kannattaa, Candlemass kun ei doom metal -luokituksesta huolimatta ole kovin paljoa Sabbathin tylympää osastoa raskaampaa - suosittelen tsekkaamaan debyytiltä biisin Solitude, Nightfallilta kannattaa koettaa esimerkiksi Samarithan tai Bewitched.

Samarialaisen myötä piti kaivaa kaapista Niskalaukauksen sinkku, jonka b-puolelta löytyy Samarialainen, eli suomennettua Candlemassia. Tämähän toimi nyt erinomaisesti, kun alkuperäinen biisi oli tuttu. Hauskana kuriositeettina biisin tarina on kokenut Jarkko Martikaisen käsissä melkoisen käänteen. Alkuperäinen on uskollinen laupiaan samarialaisen tarinalle: samarialainen auttaa ja saa palkintonsa. Martikainen on kyynisempi:

Niin paikalta pakenin rakkaitten luo
En kerjäläisiä sentään kotiini tuo

Niinpä siinä missä Candlemassin samarialainen saa kuolemattomuuden, siivet selkäänsä ja kaiken maailman viisauden kuolinvuoteellaan, Niskalaukauksen samarialainen vaeltaa kuoltuaan pimeästä pimeään helvetissä.

25.11.2007 klo 15:55 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Iron Maiden!

Heinäkuussa Ratinaan! Iron Maidenia on tehnyt mieli katsomaan jo jonkun kerran, vaan ikinä en ole vaivautunut. Viime kerralla Tampereella oli jo lähellä, vaan hyvä etten mennyt, kun soittivat, mokomat, uusimman levyn kokonaan - en ole vieläkään kuullut mitään koko levyltä eikä hirveästi kiinnostakaan. Vaan nyt tuleekin nostalgiakiertue kultaisen 80-luvun hengessä. Kyllähän sinne pitää mennä... Johanna ystävällisesti vahtasi koneen äärellä ja osti lipun.

Luksusta, saa koti-isäkin vähän suuren musiikkijuhlan tuntua. Enpäs ole kunnon stadionkeikalla koskaan ollutkaan.

16.11.2007 klo 12:25 | Kommentoi | TrackBack (0)

Radioheadin In Rainbows

Ostin Radioheadin uuden In Rainbows -levyn. Eilen kauppoihin tullut levy on siitä erikoinen tapaus, että toistaiseksi sitä ei saa kuin netistä mp3-muodossa. Toinen erikoisuus on hinnoittelussa: levystä saa maksaa tasan sen verran kuin haluaa, minimihinta on 1 penny (päälle tulee luottokorttimaksusta noin puolen punnan lisämaksu). Muoks: ilmeisesti levyn saa myös ilmaiseksikin. Enpäs tajunnut edes kokeilla!

Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, paljonko ihmiset levystä keskimäärin maksavat. Se kertoo varsin hyvin musiikin arvon. Itse maksoin viitisen euroa eli 3,5 puntaa. Täysihintainen levy olisi jäänyt kauppaan, enkä olisi luultavasti ostanut levyä iTunesista kympillä, mutta tuon viitosen maksan mielelläni, jo kannatusmielessä. Kuvittelisin, että Radiohead tienaa tällä ihan hyvät rahat, eihän bändi saisi perinteisestä cd:stä suurtakaan siivua.

Aamulehdessä levy arvioitiin Radioheadin parhaaksi. Ihan niin korkealle en itse In Rainbowsia arvostaisi, ainakaan vielä, mutta kahden kuuntelun perusteella sanoisin, että kyllä tämä hyvä on - hyvinkin viiden euron arvoinen.

Tällainen hinnoittelu saisi mielestäni yleistyä, varsinkin elektronissa tuotteissa joissa yksittäisellä kappaleella ei ole minkäänlaisia valmistuskustannuksia. Esimerkiksi erilaiset nettisivujen jäsenmaksut sopivat vapaaehtoishinnoitteluun mainiosti: LibraryThingin tulot vain kasvoivat, kun jäsenmaksuihin annettiin käyttäjille liukumavaraa sekä ylös- että alaspäin.

11.10.2007 klo 12:17 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Jeffrey Luck Lucas

Magnatune lähestyi uutiskirjeellä ja suositteli uusia artistejaan. Jeffrey Luck Lucasin Hell Then Divine -albumin kuvaus nappasi:

Due to Antebellum Records' utter tininess in the vast music marketplace, Hell Then Divine was unfortunately one of the most overlooked albums of 2004. Now that Magnatune has it, we're hoping it will find a much wider and well deserved audience because dang, Jeffrey Luck Lucas can write the living bejeezus out of a song. Hell Then Divine features an obsidian mix of his album rock and alt-country infused with gorgeous, almost courtly cello arrangements. Jeff's appealingly weathered voice stands out against a big night sky of instrumentation provided by a veritable who's-who of the West Coast indie music scene. Too many standout tracks to mention, just listen.

Otin kuunteluun - Magnatunehan sallii levyn kuuntelemisen kokonaisuudessaan - ja kertakuuntelun perusteella olin sen verran myyty, että pitihän tuo ostaa. Dollarin heikkous auttoi asiaa: suositushinta kahdeksan taalaa on, mitä, alle kuusi euroa. Ei paha näin hyvästä levystä.

Alt-country lienee ihan hyvä kuvaus, slidekitara valittaa lännentyyliin. Lucasilla on komea ja möreä ääni, vähän Tom Waitsiin kallellaan kenties, vaikka ei ihan yhtä karhea sentään. Kauniita sellotaustoja ja hyvää tunnelmaa. Nick Caven rauhallisempien biisien ystäville, sanoisin, ja Nick Drake -fiiliksiäkin tuli toisinaan.

Maistiaisia löytyy Magnatunen albumisivulta. Jos jotakuta kiinnostaa, mutta kahdeksan euroa tuntuu liian kalliilta, pyytämällä saa minulta linkit, joiden kautta tuon saa imuroitua ilmaiseksikin (ja laillisesti, Magnatune kun antaa jokaisen levynostajan kopioida levyn kolmelle kaverille). Suosittelen!

29.09.2007 klo 13:56 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lastenmusiikkia

Aamulehdessä kirjoittivat lastenmusiikista. EMI ja Alex Nieminen ovat perustaneet Ipanapa Recordsin, joka tuottaa laatumusiikkia lapsille. Netissä asiasta uutisoi vaikkapa Hesari. Tulossa oleva kokoelmalevy kuulostaa ideatasolla aika hyvältä.

Mitä omiin lastenmusiikkimieltymyksiini tulee, toistaiseksi kaksi on ylitse muiden. Ensinnäkin on Paukkumaissi, omia biisejä ja lastenlauluklassikoita reggaevirityksellä. Taustajoukoissa on Soul Captain Bandista tuttua väkeä ja laulaja Tytti Metsällä on oivallista kansanmusiikkiosaamista, joka kuuluu levyllä myös. Sivuilta löytyy näytteitä. Tästä meillä tykkäävät kaikki ja kovasti, sanoisin että Paukkumaissi on Nooan ykkössuosikki. Bändiltä on ilmestynyt yksi levy, joka kantaa nimeä Paukkumaissi.

Toinen oiva on Pessi Levannon (joka soittaa Ipanapan kokoelmalevylläkin) Vuohi, joka perustuu Julia Vuoren luomaan vuohihahmoon. Toinen Vuohi-levy on vielä kirjastosta lainaamatta, mutta ensimmäinen, Vuohi kaipaa Kalahariin, on erinomainen. Vuohen maailmanmatkailusta kertova levy ottaa perusvireekseen pianojazzia, johon sekoitellaan erilaisia vaikutteita tarpeen mukaan. Nimibiisi on esimerkiksi silkkaa teknoa ja Stonehenge-aiheinen Jättiläisten hampaat on luonnollisesti heviä. Vuohestakin löytyy näytteitä nettisivuilta.

18.08.2007 klo 19:29 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Scorpions!

Ei ihan ensikuulemalta uskoisi, mutta Scorpions on ottanut ja tehnyt komean uuden levyn. Bändin kuudestoista pitkäsoitto Humanity - Hour 1 on varsin vakuuttavan ja modernin kuuloinen levy. Biisit ovat pääasiassa varsin hyviä, loppupuolella on muutaman biisin nuiva putki, mutta muuten materiaali on jotakuinkin niin hyvää kuin Scorpionsilta saattaa odottaa.

Levylle on rekrytoity tuottajaksi Desmond Child, jolla on aika lailla kokemusta hittibiisien väsäämisestä. Tässä vähän biisilistaa: Livin' on a Prayer, Bad Medicine, Keep the Faith, Livin da Vida Loca, She Bangs, Shake Your Bon-Bon, Poison, Thong Song, I Was Made For Lovin' You... Desmond Childiä lienee kiittäminen levyn raikkaudesta.

Luksusversion mukana on DVD, johon on jemmattu ihan hyvä biisi piiloon, ärsyttävää. DVD:llä on myös hilpeä haastatteludokumentti, jossa bändin jäsenet puhuvat syvällisiä - levyllä on olevinaan joku nokkela taustatarina, mutta ei kuulkaas, rokkiäijien kannattaisi kyllä jättää maailmanparannus väliin, väittäisin. Onneksi sanoituksia ei tarvitse kuunnella, kun biisit rokkaavat muutenkin.

8.06.2007 klo 17:19 | Kommentoi | TrackBack (0)

Euroviisut 2007

Euroviisuissa kävi minun nähdäkseni hyvin. Oikea kappale voitti, ja itse tapahtuma oli komea kuin mikä. Noin yleensä ottaen Euroviisut olivat paremmat kuin koskaan: show oli hieno ja esityksissä riitti vaihtelua ja laadukkaita esityksiä enemmän kuin yleensä. Lordi taisi potkaista liikkeelle jotain hyvää, kun kisoissa nähtiin noinkin paljon erityyppisiä esityksiä.

Itä-Euroopan jyräystähän tämä oli, mutta en murehtisi mokomaa. Paras kappale - jossain mielessä ainakin - voittaa, naapuriavusta viis. Nytkin Serbia keräsi ääniä pitkin Balkania, mutta parhaat pisteet menivät nimenomaan Serbialle, jolla oli paras kappale Balkanin maista. Kyllä länsieurooppalainenkin maa voisi voittaa, riittävän hyvällä biisillä - sehän nähtiin viime vuonna, perinteisestihän Suomi ei ole juuri klikkipisteitä saanut.

Sitä paitsi, Länsi-Euroopassa voitaisiin käyttää Itä-Euroopan strategiaa! Iso-Britannia voisi hajota Englanniksi, Skotlanniksi, Walesiksi ja Pohjois-Irlanniksi. Belgia jakautuu näppärästi kahtia, Espanjasta voisi irroittaa Baskimaan ja niin edelleen. Noh, sen vastapainoksi Bosnia-Herzegovina varmasti jakautuisi Bosniaksi ja Herzegovinaksi ja jostain Kaukasukselta kaivettaisiin muutama uusi jäsenvaltio EBU:un, mutta mikäs siinä.

Erinomaista viihdettä viisut kuitenkin olivat (Joulupukkia lukuunottamatta, tsiisus miten noloa!). Pidin erityisesti niistä postikorttivideoista, ne olivat ehdottomasti parhaita koskaan: kuvaavia, inhimillisiä, lämpimiä ja hauskoja.

13.05.2007 klo 08:54 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lisää levyjä myyntiin

Huuto.netissä on taas kaikkea jännää: harvinainen cd-äänilippu EasterMaster-festareille 2002 (Trio Niskalaukauksen ja Viikatteen faneille), Nu Sciencen Electronics for Scientists (lerpun sisään pakattua C-64-minimalismia), Kukan sinkku (Risto-bändistä tutun Riston aikaisempaa), Suruajan Todellisuus 666 -demot ja muitakin, Civilization IV, viiden euron metallilevyjä ja niin edelleen.

20.03.2007 klo 09:28 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

CMX-harvinaisuuksia kaupan

Puuttuuko CMX-kokoelmistasi bändin varhaistuotantoa? Nyt olisi Huuto.net:ssä kaupan bändin kaikki neljä seiskatuumaista: Johannes Kastaja, Musiikin ystävälliset kasvot, Raivo ja Tanssitauti. Hintaan sisältyvät postikulut, joten siitä vain huutamaan!

17.03.2007 klo 09:09 | Kommentoi | TrackBack (0)

Grinderman

Kaikki ja kaikkien kaverit tietänevät jo, että Nick Cavelta on ilmestynyt uutta tuotantoa. Kokoonpanon, johon kuuluvat myös ihkuviulisti Warren Ellis, basisti Martyn P. Casey ja rumpali Jim Sclavunos, nimi on Grinderman, eli Bad Seedsistä ei ole kyse, vaikka kokoonpano Bad Seedsistä muistuttaakin.

Vertailua on toki vaikea välttää, eikä se täysin aiheetonta ole. Yhtymäkohtia on myös Caven aikaisempaan bändiin Birthday Partyyn ja Warren Ellisin Dirty Threehen. Ilmeisesti maanantaina ilmestynyt levy on ehtinyt jo iTunesin Music Storeen, josta sen itsellenikin nappasin. Kertakuuntelun perusteella sanoisin, että hyvältä kuulostaa, joukosta erottui heti parikin parempaa biisiä ja muihinkin olen niin tyytyväinen kuin kertakuuntelulla voi olla. Hyvä hyvä!

Lisätietoa Wikipediasta ja Amazonista.

7.03.2007 klo 14:14 | Kommentoi | TrackBack (0)

Huuto.netissä vinyyliä

Lykkäsin myyntiin nipun seiskatuumaisia. Valikoimista löytyy yhtä jos toista. Echo Is Your Loven ja Kiilan faneille tarjoutuu varsinkin oiva tilaisuus täydentää kokoelmiaan. Onpa myynnissä Office Buildingin City Square -ep, Aavikon Aavikko -ep ja Viikatteen Odotus. Todellisuus 666:n Pauliina palvoo Saatanaa -sinkkukin miellyttänee jotakuta.

Listoilla on myös jokunen PS2-peli sellaisesta kiinnostuneille.

5.03.2007 klo 09:27 | Kommentoi | TrackBack (0)

Vieläkin enemmän levyjä kaupan

Tämä on nyt tätä, mutta listoille on lisätty sen verran paljon myytävää, että jos et sitten viime mainostuksen ole käynyt vilkaisemassa, niin katsastapa Huuto.net:ssä olevat levyni: M.A. Nummista, Einstürzende Neubautenia, Die Kruppsia, Stereolabia, Plastic People of the Universea, Warloghea, Sisters of Mercyä, Depeche Modea, DAFia, Nine Inch Nailsia, Velvet Undergroundia, goottia, black metalia, industrialia...

Joitakuita saattaa tosiaan kiinnostaa Warloghen ilmeisesti suhtkoht harvinainen Womb of Pestilence -kiekko, ja Maj Karma -fanit voivat paikata tilanteen, jos kokoelmista puuttuu bändin varhaistuotannosta Iskelmä-EP. Halvalla lähtee!

14.02.2007 klo 12:41 | Kommentoi | TrackBack (0)

Levyjä kaupan!

Valtavaa levyhyllyntyhjennystä on tekeillä! 50 levyä kaupan Huuto.netissä! Listoilta löytyy mm. Birthday Partya, Suicidea, Johnny Cashia, Musea, Sentencediä, Kraftwerkiä, Mayhemia, Old Man's Childia, Suomen Talvisotaa, Miles Davisia, Iron Maidenia, Black Sabbathia, Barathrumia, Diabloa, Stereolabia, Godspeed You Black Emperoria... Ei postikuluja, ei hintavarauksia, lähtöhinnat pääasiassa kahdeksan euroa mutta vaihtelua on sekä ylös että alas.

Toiveissa on tienata tällä projektilla käteistä, parhaassa tapauksessa aika paljonkin, mutta ei se nyt ihan tyhjästä tullutta rahaa ole: levyjen listaamiseen meni hyvinkin pari tuntia aikaa, ja siihen päälle vielä postittamiseen kuluva aika ja vaiva. Jos pitäisi aikaansa kovastikin arvossa, olisi varmaan pakko todeta, että eipä kannata. Vaan koti-isällä ja vapaalla kirjailijalla onkin joutilasta...

4.02.2007 klo 10:34 | Kommentoi | TrackBack (0)

50 hyvää levyä

Tässä on iTunesin tilastoista koottu listaus levyistä, jotka ovat soineet eniten viimeisen noin puolentoista vuoden ajalta. Lista antaa tarkan kuvan siitä, mitä on tullut kuunneltua, aika hyvän käsityksen siitä, mistä pidän (tiettyjä puutteita on, esimerkiksi Placebon voimasoitto ajoittui hivenen ennen iTunesiin siirtymistä) ja kertoopa lista vielä melko hyvin sen, mitkä ovat mielestäni listalla mainittujen bändien parhaat levyt.

Ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että ei kiinnosta, niin totean, että tämäpä onkin ns. aikakapselibloggausta puhtaimmillaan. Talletan siis tiedon tänne tulevaisuuden itseni tarkasteltavaksi.

Jos jotakuta kiinnostaa saada vastaavia lukuja ulos omasta iTunesistaan, minulla on PHP-skripti, joka tämän rykäyksen tuottaa, iTunes kun ei itse osaa.

1. Nick Cave & The Bad Seeds: B-Sides And Rarities (18 h 34 min)
2. Katatonia: Last Fair Deal Gone Down (16 h 46 min)
3. Pet Shop Boys: PopArt (16 h 4 min)
4. Nouvelle Vague: Bande a Part (14 h 56 min)
5. Nouvelle Vague: Nouvelle Vague (Limited French Version) (14 h 47 min)
6. Joy Division: Heart and soul (13 h 9 min)
7. Fall of the Leafe: Vantage (12 h 54 min)
8. New Model Army: History: The Best of New Model Army (12 h 36 min)
9. Grand Magus: Wolf's Return (12 h 31 min)
10. Arcturus: The Sham Mirrors (12 h 19 min)
11. Spiritual Beggars: Demons (12 h 4 min)
12. Simon & Garfunkel: Collected Works (11 h 41 min)
13. Opeth: Ghost Reveries (11 h 29 min)
14. Paradise Lost: One Second (11 h 15 min)
15. Belle & Sebastian: Dear Catastrophe Waitress (10 h 53 min)
16. Amorphis: Eclipse (10 h 39 min)
17. The Sisters of Mercy: First And Last And Always (9 h 49 min)
18. Depeche Mode: Singles 86-98 (9 h 14 min)
19. The Sisters of Mercy: Floodland (8 h 32 min)
20. The Sisters of Mercy: Some Girls Wander By Mistake (8 h 24 min)
21. Borknagar: Origin (8 h 17 min)
22. The Wounded: Atlantic (8 h 2 min)
23. Arcturus: Aspera Hiems Symfonia (7 h 57 min)
24. Franz Ferdinand: You Could Have It So Much Better (7 h 51 min)
25. The Congos: Give Them The Rights (7 h 42 min)
26. Paul Simon: The Paul Simon Collection: On My Way Don't Know Where I'm Going (7 h 29 min)
27. Viikate: Unholan urut (7 h 10 min)
28. Iron Maiden: The Number Of The Beast (7 h 5 min)
29. Eternal: Sleep Of Reason (6 h 58 min)
30. Einstürzende Neubauten: Silence is Sexy (6 h 56 min)
31. Emperor: Prometheus: The Discipline Of Fire & Demise (6 h 49 min)
32. Fall of the Leafe: Volvere (6 h 46 min)
33. Einstürzende Neubauten: Perpetuum Mobile (6 h 38 min)
34. Grand Magus: Monument (6 h 37 min)
35. Nick Cave & The Bad Seeds: Abattoir Blues (6 h 37 min)
36. Amorphis: Tuonela (6 h 20 min)
37. Das Ich: Cabaret (6 h 12 min)
38. The Cure: Pornography (6 h 10 min)
39. Bob Marley: Legend Remastered (6 h 6 min)
40. Mörk Gryning: Mörk Gryning (6 h 4 min)
41. The Cure: Faith (6 h 0 min)
42. New Order: Best Of New Order (5 h 58 min)
43. Belle & Sebastian: Fold Your Hands Child, You Walk Like A Peasant (5 h 53 min)
44. Amorphis: AM Universum (5 h 53 min)
45. Viikate: Surut pois ja kukka rintaan (5 h 53 min)
46. Opeth: Blackwater Park (5 h 51 min)
47. Dozer: Call It Conspiracy (5 h 50 min)
48. Emperor: Anthems To The Welkin At Dusk (5 h 47 min)
49. Placebo: Without You I'm Nothing (5 h 39 min)
50. Depeche Mode: Singles 81-85 (5 h 35 min)

11.01.2007 klo 12:55 | 5 kommentti(a) | TrackBack (0)

Musiikillisia hajahuomioita

Jos olisin tekemässä rocklevyä, veisin tuottajalle Morrisseyn Ringleader of the Tormentors -levyn ja sanoisin, että lopputuloksen pitää kuulostaa jotakuinkin tuolta. On nimittäin verrattain hyvin äänitetty levy.

Goottirockpuristit ovat huutaneet veristä murhaa Theatre of Tragedyn Musique-levyn johdosta. Ymmärrän; Aégis-levyllään goottirokkia määritellyt orkesteri heitti tuolloin konepoppivaihteen päälle. Minusta Musique on oikeastaan varsin mainio levy, mutta: miksi Raymond Rohonyi laulaa levyllä miten laulaa, eli ikävästi känisten? Siihen kaatuu minun osaltani Musiquesta pitäminen, pelkään.

28.11.2006 klo 11:22 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Viikon jännä fakta

On se jännää, kun iTunes pitää tilastoa soitetusta musiikista. Se saattaa paljastaa hyvinkin jotain kuuntelutottumuksista. Vai mitä sanotte tästä: minun eniten soitetuimmista biiseistäni peräti kolmen kärki mahtuisi Johannan sadan soitetuimman listalle. Johannalla on useampi biisi saanut yli sata soittokertaa, ja useammille on yli 50 - minulla eniten soitetuilla on soittokertoja melkein 30.

Silti jos lasketaan kaikkien biisien soittokerrat yhteen, yhteissummat eivät välttämättä hirveästi eroa... No, Johannalla voi olla vähän enemmän, kun molempien ollessa kotona soivat lähinnä Johannan biisit, mutta ei se tätä yksin selitä.

24.10.2006 klo 11:26 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Metallirockin ytimessä

Clamour on vänkä bändi. En mitenkään ihan hirveästi fanita, enkä ole hirveästi perehtynyt, mutta Rangaistus-ep on kyllä aika hyvä. Tai ainakin sen eka biisi Vieraat. Muuten kyseessä olisi vähän perustylsä suomirokki, mutta heti alusta päälle potkaiseva metallisen raskas ja rouhea kitarariffi tekee biisistä jotenkin ihan tosi hyvän. Kivasti rullaa. Kannattaa kuunnella, jos vastaan tulee.

7.09.2006 klo 13:24 | Kommentoi | TrackBack (0)

Lordi voitti!

Liitytään kuoroon! Nyt se on nähty, helvetti on jäässä, Lordi voitti Suomelle Euroviisut ja vieläpä kaikkien aikojen piste-ennätyksellä! Itse veikkasin viidettä sijaa, mutta niin vain Lordi pisti paremmaksi! Suurta! Kaunista! Siitäs saitte, mokomat epäilijät!

21.05.2006 klo 01:12 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Metallivaihto

Mainostamani metallivaihto toimi komeasti. Ekalla kierroksella mukaan saatiin 219 levyä, joista syntyi neljä vaihtoketjua. Ketjuista pari oli pienempiä, kahden ja kolmen hengen väliset vaihdot, mutta kaksi muuta ketjua oli pidempiä, pisin jopa 15 vaihtoa!

Päädyin itse vaihtamaan neljä levyä. Lähetin ne kolmelle eri vaihtajalle, ja paluupostissa pitäisi tulla samoin kolme pakettia. Yksikään ei kuitenkaan tule samoilta ihmisiltä, joille levyni lähetin! Ketjuvaihdon periaate siis toimi omalla kohdallani hyvin: kahdenkeskiset vaihdot eivät olisi tuottaneet yhtä hyvää tulosta, jos olisivat tuottaneet tuloksia ollenkaan.

Toinen kierros ketjuvaihtoa suljettiin tänään. Levyjä on 369, osallistujia vissiin kolmetoista. Näyttäisi siis menestyksekkäältä tämäkin. Jos mielii mukaan vaihtamaan levyjään, kannattaa seurata Imperiumin kauppapalstaa, siellä näitä mainostellaan. Listat vain täyttyvät nopeasti, joten valppaus on tarpeen!

14.05.2006 klo 12:37 | Kommentoi | TrackBack (0)

Euroviisut 2006

Kuuntelimme eilen tämän vuoden euroviisubiisit läpi. Kovin on vaisua valikoima kotoisan Lordimme lisäksi. Muutama parempi veto joukosta löytyy, sekä vakavasti otettavalla että camp-puolella. Ei sentään mitään viime vuotisen Sveitsin edustajan, Vanilla Ninjan Cool Vibesin veroista - biisi soi iPodissani edelleen.

Lordille toivomme menestystä. Finaalipaikan pitäisi olla ihan satavarma juttu, ja sijoitus kymmenen parhaan joukossa ihan mahdollisuus. Voitto taitaa olla toiveajattelua, sen verran valtavirrasta poikkeavaa Lordin musiikki ja etenkin show on. Muista ehdokkaista täytyy ehdottomasti mainita Slovenian Anzej Dezanin biisi Mr. Nobody, jolle toivomme kovasti menestystä. Hyvää draamaa.

Ruotsin kohdalla karsinnan kakkonen, Bodies Without Organsin Temple of Love olisi ollut voittajaa parempi valinta, mutta Carolan Invinciblen kuultuaan ei ihmettele, miksi ruotsalaiset tähän päätyivät: biisihän on ihan suoraa Abba-pastissia. Kyllä Abba ruotsalaisiin vetoaa, vuosi toisensa perään. BWO:n veto olisi kuitenkin ollut koukuttavampi ja parempi biisi, tarjonnut vähän muutakin kuin nostalgiaa. (BWO:han muuten on Army of Loversin Alexander Bardin nykyinen bändi; Bard on todellinen pop-nero, ja sikäli oikea mies euroviisua tekemään.)

13.05.2006 klo 08:13 | Kommentoi | TrackBack (0)

Metallia vaihdossa

Pyöriikö nurkissasi metallilevyjä, joista et enää välitä? Haluaisitko parempia tilalle? Osallistu ketjuvaihtoon! Siinä osallistujien tarjoamat levyt ja haluamat vaihdot sumplitaan koneellisesti siten, että mahdollisimman moni osallistuja saa jotakin vaihdettua. Vaihdot eivät siis mene päittäin vaan siten, että lähetät levysi henkilölle A ja saat vaihtolevyn henkilöltä B (joka saa vaihtolevynsä henkilöltä A tai jonkun vielä pidemmän mutkan kautta).

Kokeilen viritystä ensimmäistä kertaa, BoardGameGeekissä tällä menetelmällä on vaihdettu pelejä jo pitkään ja erittäin hyvällä menestyksellä. Vaihto pyörii Imperiumissa, eli jos osallistuminen kiinnostaa, tsekkaa ketju Ketjuvaihto, osallistujia haetaan. Osallistumiseen on aikaa kaksi viikkoa, deadline on perjantaina 12.5.

Koska osallistujien määrä on kriittinen vaihdon onnistumiselle ja tulosten messevyydelle, kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti levittää sanaa ja mainostaa asiaa vaikkapa blogeissaan.

29.04.2006 klo 17:41 | Kommentoi | TrackBack (0)

Musiikkipäivitys

Eilen taloutemme soittolistalle lävähti kaksi uutta ja odotettua julkaisua. Morrisseyn Ringleader of the Tormenters sännättiin ostamaan kaupasta julkaisupäivänä, Placebon Medsiä jaksettiin sen sijaan odotella Play-tilauksen verran (ja odotella saatiinkin, kesti kaksi viikkoa ennen kuin tuo tuli - ja tietysti heti seuraavana päivänä kun olin ilmoittanut Playlle, että tilausta ei ole tullut).

Kummatkin ovat kyllä varmasti hyviä levyjä. Morrisseyn levyllä on kenties hieman vähemmän ilmeiset hitit kuin edeltäjällä, mutta kokonaisuus on tasapainoisempi. You Have Killed Me on se ilmeisin loistobiisi. Sinkun kansi (toisen version) on muuten loistava: Morrissey lojumassa kiskoilla katselemassa kelloonsa. Hurmaavaa. Levy on kyllä muutenkin tosi hyvä, kaikin puolin. Kyllä se Morrissey vaan osaa, ja taitavat ovat muusikot taustallakin.

Placebo taas... no, kyseessä ei ole Placebon paras levy, luulisin, eikä mukana ole Every You Every Men tai Nancy Boyn tasoisia biisejä, mutta kokonaisuus on sittenkin aika hyvä. Perusturvallista Placeboa, mikä tietysti kuulostaa aika tylsältä, mutta kyllä minulle uusi Placebo-matsku kelpaa, vaikka se ei rajoja rikkoisikaan. Placeboon tutustumista ei kuitenkaan kannata aloittaa tästä uusimmasta, Without You I'm Nothing on esimerkiksi parempi valinta.

Muista uutisista todettakoon, että Johanna kävelee jo! Ensiaskeleet nähtiin eilen ja nyt liikkuminen alkaa jo olla lähestulkoon vauhdikasta. Luottamus on vakaa, että kepit hylätään jo ennen kuin ne täytyy viimeistään palauttaa.

1.04.2006 klo 12:07 | Kommentoi | TrackBack (0)

Raiding the 20th Century

Kuuntelin tuossa kovalevyn kätköistä löytyneen Raiding the 20th Century -koosteen. Alkuperäistä kotisivua ei tälle DJ Foodin tuotokselle ole, mutta tietoa ja kyseinen kooste löytyy vaikkapa Ubuwebistä. Kyseessä on siis hulppea sekoitus 1900-luvun populaarikulttuuria, 60-minuuttinen miksaus leikeltyä musiikkia. Kaikille mash-up-biisien ystäville siis nannaa.

Miksattujen biisien koostamisen lisäksi paketti iskee syvälle juurille, elektroakustisen musiikin alkulähteille. Mielenkiintoinen löytö oli esimerkiksi Alvin Lucierin (Alvin Lucier Wikipediassa) teos I am Sitting in a Room, jossa nauhoitettua puhetta toistetaan ja nauhoitetaan uudestaan ja uudestaan huoneessa, jolloin ääni muuttuu huoneen akustiikan vaikutuksesta. Kosmista. Alkuperäisen äänitteen löytää Ubuwebistä.

Jos olisin DJ riittävän viileällä klubilla, soittaisin koko paketin joskus yhteen putkeen. Historiallisesta ulottuvuudestaan huolimatta se on nimittäin ehdottoman tyylikästä tavaraa noin musiikillisesti, jatkuvaa oivallusten ja iskevien biittien virtaa. Vähän ehkä sarjaa "musiikkia keskittymishäiriöisille", mutta sittenkin, kannattaa ehdottomasti tutustua.

20.03.2006 klo 15:02 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Tuuliviiri vallaton...

Taisin joskus sanoa, että "MP3-soittimeni ei tule vaihtumaan Ipodiin!" Arvatkaas, mitä sain synttärilahjaksi Johannalta? On se kuulkaa sanottava, että onhan se nyt ihan eri juttu, kun mukana kulkee vajaa 800 biisiä kuin sen nelisen levyä, mitä aikaisempi soitin söi.

Lupaan kuitenkin olla kiltisti ja vajoamatta Mac-kultismiin, edelleenkään. MP3-soittimen vaihto houkutteli muutenkin, ja on helppo huomata, että iPodille on aika vähän järkeviä vaihtoehtoja - erityisesti, jos musiikkikokoelma on iTunesissa. Varsinkin Sonyn isommat soittimet ovat susirumia, eivätkä taida hinnankaan suhteen olla iPodia parempia. Minulla on siis iPod järkisyistä, niin järkisyistä kuin tällainen laite ylipäätään voi olla.

Viime aikoina vanha soitin alkoi kyllä tökkimään. Ensinnäkään se ei soittanut kiltisti Macilta kopioituja biisejä, toisekseen PC:ltäkin kopioidut biisit tulivat vähän missä järjestyksessä laitetta huvitti. Jos pyysi konetta soittamaan kaikki biisit järjestyksessä, se soitteli niitä vähän miten sattui, yhden levyn biisitkin saattoivat tulla moneen kertaan ennen seuraavaan levyyn siirtymistä - tai sitten eivät.

Minun kuuntelutottumuksillani 256 megaa on muutenkin liian vähän - ehdin kyllästyä biiseihin aika äkkiä, ja sitten saa taas olla vaihtamassa. Vähän laajemmalla valikoimalla pärjää toivottavasti pidempään. Vähän vaihtelunvaraa jäi, kun yli 10 gigan musiikkikokoelmasta ei iPodiin mahdu kuin se vajaa neljä. Aika helppoa oli kuitenkin valita sopiva kokoelma.

Nyt vain laatumusiikin tahdissa töiden pariin ja matkakuumetta kehittelemään, huomenna on lähtö Esseniin!

11.10.2005 klo 08:49 | Kommentoi | TrackBack (0)

Tekijänoikeusasiaa

Suomalaiset musiikintekijät ovat innostuneet joukkohysteriaan ja sankkaan idiotismiin. Näin kuluttajan asemassa tyydyn toteamaan, että saatana, minuahan ette rikollista! Tässä on nyt boikotin paikka. Ei tekijänoikeuslakeja kiristämällä piratismia estetä, kaikki se on kotimaisia kuluttajia vastaan suunnattu.

Miksi minun, jonkun 500 cd:tä omilla rahoillani ostaneen ahkeran musiikinkuluttajan tulisi hyväksyä se, että oikeuksiani nauttia musiikista rajataan laeilla, joiden ainoa tarkoitus on kasvattaa levy-yhtiöiden oikeuksia hallita kuluttajia? En myöskään hyväksy sitä, että huolestuneiden kansalaisten yrityksiä vaikuttaa kansaa edustaviin kansanedustajiin leimataan spämmiksi, terrorismiksi tai muuten vain epäilyttäväksi kampanjoinniksi. Kyllä siinä on kuulkaa ihan oikea huoli ja kiinnostus asioiden hoidosta takana.

Mertenin Lyhyt hiljainen hetki suomalaisen musiikkiteollisuuden edesmenon johdosta on kerrassaan hyvä kirjoitus aiheesta. Muusikon ylpeys ja ennakkoluulo on samoin hyvin sanottu.

Omalla kohdallani boikotti koskettaa seuraavia artisteja:

CMX. Hyllystä löytyy bändin koko tähänastinen tuotanto, olen käynyt useilla keikoilla ja ostanut paitoja. Jatkossa en osta, enkä käy keikoilla. Päivitys: CMX:n kysymyspalstalla Yrjänä väittää, että nimi on listassa väärin perustein (nimi on luvattu listaan JOS vetoomus on hyvä, listattu näyttämättä koko adressia). Uskotaan. Ei siis aihetta boikottiin tälläkään kohdalla. Päivitys: CMX on kääntänyt kelkkansa ja itse asiassa kannattaakin tekijänoikeuslakia. Ups.

M.A. Numminen. Omistan joitakin levyjä, olen käynyt joskus keikalla. Ei enää.

Tuomari Nurmio. Aloin juuri kiinnostua, mutta pärjään näköjään ilmankin.

PMMP. Tarkoitus oli mennä keikalle marraskuussa; se täytynee pistää harkintaan. Päivitys: lähetin PMMP:n Paulalle sähköpostitse tiedustelua aiheesta (kuten CMX:lle ja Maija Vilkkumaalle), ja sain nopean vastauksen, jossa Paula kertoi näkemyksistään. Vastaus oli sen verran järkevän kuuloista tekstiä, että PMMP:n kohdalla boikottia voidaan vielä harkita. Bändi on kuulemma erityisesti vaatinut, ettei heidän seuraavalla levyllään ole kopiosuojausta.

Maija Vilkkumaa. Yksi levy jäi jo kaupan hyllylle "CD-levynä", mutta jatkossa ei näemmä tarvitse miettiä sen enempää: ei osteta.

Levy-yhtiöiden kanssa tilanne on astetta mutkikkaampi, mutta täytyypä jatkossa tuumia pari kertaa, ennenkuin sijoittaa rahojaan EMIn, Universalin, Spinefarmin, Playgroundin ja SonyBMG:n julkaisemiin levyihin.

Lista on omalta kohdaltani aika lyhyt, koska en kuuntele valtavasti kotimaista musiikkia. Tämä tietysti vähentää mielenkiintoa tukea kotimaisia taiteilijoita entisestään. Kaikki kunnia kuitenkin pienjulkaisijoille, jotka ovat yhä ahkeran musiikinkuluttajan ystäviä.

Koska - kopiosuojauksista huolimatta - kaikki musiikki löytyy kuitenkin verkosta ennenpitkää, saatan jopa silkkaa ilkeyttäni hankkia kiinnostavimmat levyt netistä, maksamatta artistille penniäkään, sen sijaan, että ostaisin levyn kuten aikaisemmin. Tätäkö julistuksella haluttiin?

Seuraavaksi voisin puhua siitä, kuinka elokuvissa ja DVD-levyillä näytetään piratismi on rikos -syyllistämistä ihmisille, jotka ovat maksaneet kalliin lipun tai vuokranneet DVD:n täysin legitiimisti, mutta annetaanpa sen nyt olla.

22.09.2005 klo 08:29 | 11 kommentti(a) | TrackBack (0)

Upgrade the Irons!

No niin! Nyt on Iron Maidenit päivitetty! Anttilan kaksi levyä 15 eurolla -kampanja johti lopulta viiden Iron Maiden -levyn ostamiseen. Nyt löytyy koko sarja The Number of the Beastista Fear of the Darkiin (eli aikaisemman Dickinson-kauden studiolevyt ja Live After Death) remasteroituina versioina. Real Dead Onen jätän yhä päivittämättä, koska sitä en juuri kuuntele, enkä Paul Di'Annon laulamaan Killersiin tartu edelleenkään.

Remasteroidut versiot ovat hankkimisen arvoisia. Live After Death etenkin, sillä se lisää toisen levyn ja uusia biisejä. Muilla levyillä lisäbiisejä ei ole, mutta paremmat soundit. Hintakaan ei nyt huimaa, kun huomioi, että vanhat levyt saa kuitenkin myytyä jollain viidellä-kuudella eurolla alta pois. Päivitykselle tulee siis hintaa pari euroa. Kyllä kannattaa!

13.07.2005 klo 11:51 | Kommentoi | TrackBack (0)

Musiikkitilastoja

Olen tilastohullu. Esimerkiksi lautapelien kohdalla merkittävä osa harraastuksesta saamastani ilosta muodostuu pelattujen pelien tilastoimisesta ja tilastojen tuijottamisesta. Se on outoa, mutta en voi sille mitään.

Myös musiikin tilastoiminen on kiinnostavaa. Pidin joskus tietokantaa omistamistani levyistä; se jäi, kun Access lakkasi toimimasta. Aloitin joskus myös kunnianhimoisen soitettujen levyjen tilastoinnin, mutta siitä ei tullut mitään: liikaa vaivaa, liian epämääräistä.

Nyt tietokoneaika on muuttanut kaiken. Kuuntelen nykyään oikeastaan kaiken musiikin iTunesilla, mikä helpottaa tilastointia merkittävästi. iTunes itsessään osaa laskeskella sitä, kuinka monta kertaa kutakin kappaletta on soitettu, mutta sen kummempaa yhteenvetoa se ei osaa tehdä.

Onneksi on Audioscrobbler. Sen toimintaidea perustuu soitinohjelman pluginiin, joka ilmoittaa kaikki soitetut biisit Audioscrobblerille. Plugineita on tarjolla useille eri soittimille, myös muille kuin iTunesille.

Soitettujen biisien perusteella Audioscrobbler laatii jokaiselle käyttäjälle viikottaiset artisti- ja kappalelistat soitetuimmista ja lisäksi kaikkien aikojen top-50-listat artisteista ja kappaleista. Sen lisäksi järjestelmä kokoaa erilaisia listoja soitetuimmista biiseistä esimerkiksi käyttäjien kotimaan mukaan järjestettynä.

Audioscrobbler laatii käyttäjistä profiilit soitetun musiikin perusteella ja etsii muita käyttäjiä, joilla on samanlainen musiikkimaku. 50 samankaltaisinta käyttäjää käytetään sitten ryhmänä, jonka perusteella käyttäjille annetaan suosituksia siitä, mitä musiikkia kannattaisi ehkä kuunnella.

Omat suositukseni ovat pääasiassa turhanpäiväisiä, sillä tunnen suurimman osan artisteista, en vain ole vielä kuunnellut niitä iTunesilla. Se tietysti osoittaa, että järjestelmä toimii ainakin jossain määrin: lista on täynnä sen tyylistä musiikkia, jota kuuntelen.

Audioscrobblerin haittapuoliin kuuluu se, että se toimii vähän miten sattuu. Päivityksiä listoihin ei kannata odottaa tiuhaan; olen saanut sen kuvan, että konekapasiteettia ei ole käytössä tarpeeksi. Jotain iloa systeemistä silti saa, joten tilastofriikkien kannattaa kokeilla.

Toinen mielenkiintoinen palvelu on Internet iTunes Registry, joka syö käyttäjän iTunesin musiikkikirjaston sisällön (iTunes pitää listaa kirjastosta XML-muotoisena tiedostona) ja analysoi sitä.

Tällaista ominaisuutta kaipasinkin iTunesiin: haluan nähdä tilastoja siitä, paljonko minulla on musiikkia eri artisteilta ja genreiltä. Saahan sen kaivettua iTunesista itsestäänkin, mutta iTunes Registryllä tiedot saa siisteinä graafeina yhdellä kertaa.

Tämäkin palvelu tuntuu olevan vähän vaiheessa, mutta ehkä sekin siitä kehittyy. Ainakin se toimii, siinä määrin kuin minä oikeastaan kaipaan.

10.07.2005 klo 10:18 | Kommentoi | TrackBack (0)

Yksi sana

Kelly Osbornen uusi hitti One Word on suorastaan häkellyttävän hyvä kappale lähtökohtiinsa nähden, artistilta, jolta ei odottaisi oikeastaan mitään. One Word kierrättää vahvasti Visagen Fade to Greytä ja tuoreemmasta tavarasta Ladytronia, joten ei kai ole ihmekään, että lopputulos miellyttää.

Biisin taustalta löytyy Osbornen uuden levyn tehnyt Linda Perry. 4 Non Blondes ei ole ehkä vakuuttavin krediitti, mutta Perry on tehnyt paljon töitä mm. Pinkin, Christina Aguileran ja Gwen Stefanin taustalla. Monimuotoisuutta siis riittää, ja näemmä taitoa väsätä kasaripastisseja. Ei paha.

22.06.2005 klo 08:32 | Kommentoi | TrackBack (0)

Parannusta halvalla

Cure-faneille huomautettakoon, että hienoja remasteroituja tuplaversioita Faithista, Seventeen Secondsista ja Pornographystä saa Playsta 12 punnalla eli noin 18 eurolla. Suomen levykaupoissa nuo maksavat helposti päälle 25 euroa, joten hintaero on huomattava.

Uuden materiaalin ja remasteroinnin laadusta en sitten tiedä - tilaan omiani juuri parhaillaan.

21.06.2005 klo 15:56 | Kommentoi | TrackBack (0)

Nettiradio

Olen löytänyt nettiradiot! Tietoinen olin, tietysti, ja jotain kuunnellutkin, mutta nyt taisi tulla ratkaiseva tönäys radionkuunteluun. Se on tietysti iTunes, ja sen valmiit nettiradiovalikoimat. Kynnys ryhtyä kuuntelemaan on riittävän matala.

Hyvä kanavakin löytyi heti kertaosumalla. Creation Steppin' Radio soittaa roots-reggaeta nonstoppina, ilman mainoksia. Kanavan pyörittäjä höpisee ehkä pari kertaa tunnissa lyhyen mainosspiikin väliin, muuten soi musiikki. Soittolista on pitkä ja monipuolinen.

Reggaeradio on hyvä valinta. Vaikka en mikään rastaman olekaan, tulee Creation Steppin':ltä tasaisen hyvää musiikkia. Huippuhyviä biisejä ei juuri tule, mutta toisaalta kolmen tunnin kuuntelun aikana ei ole vielä tullut yhtään biisiä, jonka olisin halunnut skipata.

Parhaillaan soi Typical Hawaiiansin "Don't Cry", joka vaihtui juuri Wailing Soulsin "Sweetie Come Brush Me":ksi. Perusletkeää reggaeta molemmat, ja siten kerrassaan hyvää taustamusiikkia.

10.05.2005 klo 11:26 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Nick Cave ja toverit

Aloittamalla Nick Cavesta ja Bad Seedseistä ja laajentamalla siitä joskus Bad Seedseissä soittaneiden muusikoiden omiin bändeihin saa aika laajan valikoiman hyvin mielenkiintoista musiikkia. Tällä metodilla ovat löytyneet esimerkiksi Barry Adamson, Anita Lane, Einstürzende Neubauten ja tavallaan myös PJ Harvey.

Uusin lisäys tähän joukkioon on nykyisin Bad Seedsien vakiokokoonpanoon kuuluvan Warren Ellisin bändi Dirty Three. Ihastelin Ellisiä jo taannoisella keikalla, mutta Dirty Three -levyjen myötä arvostus on vain noussut.

Dirty Threen levyjä saa valitettavan kehnosti Suomesta, joten tilasin itse kolmen levyn setin Amazonista. Tähänastisella kuuntelulla kaikki kolme (Dirty Three, Whatever You Love, You Are ja She Has No Strings Apollo) ovat hyviä ja eniten kuuntelemani eli Dirty Three suorastaan erinomainen.

Dirty Three on nimensä mukaisesti trio. Etualalla on Warren Ellis viuluineen, arvokasta taustatukea antavat kitaristi Mick Turner ja rumpali Jim White. Bändin instrumentaalirock vaihtelee haikean balladinomaisesta tunnelmoinnista kakofoniseen postrock-jumitukseen. Godspeed You Black Emperorin ja Circlen kaltaisten bändien ystävät ovat kuin kotonaan Dirty Threen levyjen parissa.

28.04.2005 klo 12:19 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Hyvää musiikkia

Viime aikoina on vastaan uinut vähintäänkin kohtalaisen mukava määrä hyvää musiikkia. Nick Caven B-Sides & Rarities -laatikko on yksinkertaisesti huikea: laatikko on täynnä hyviä biisejä. Cavella kun on riittänyt hyviä kappaleita sinkkujen b-puolille asti. Joukossa on muutenkin ihan kiinnostavaa tavaraa. Suositellaan muillekin, kuin kovimmille faneille.

PMMP:n uusi levy Kovemmat kädet on merkittävästi parempi kuin mitä Rusketusraitojen perusteella voisi päätellä. Kuriositeettina mainittakoon vaikkapa kappale Maria Magdalena, jolla ei voi olla olematta jotain yhteyttä Mana Manan samannimiseen klassikkoon. Ettei vain olisi laulun kertojaminä nimenomaan se mielisairaalaan joutunut tyttö? Jännä levy, joka tapauksessa.

Morriseyn Live at Earls Court on hyvä live. Uudet suosikit ja hyviä Smiths-hittejä, eipä sitä muuta kaipaa. Mies on elämänsä kunnossa. Johnny Marrilla ei taida mennä ihan yhtä vauhdikkaasti?

Liekin uusin, Rajan piirsin taa, on jälleen kerran edellistä parempi. Nimibiisi on huikea, ja muutenkin levy on erinomainen.

Mainitaan nyt vielä Tori Amosin The Beekeeper, joka on oivallinen, ja Placebon kaikki levyt, jotka ovat ihania.

Tulevista levyistä mainittakoon Garbagen uusi (Bleed Like Me), joka kuulostaa siinä määrin hyvältä, että se on pakko-ostos. Maija Vilkkumaan ensi keskiviikkona ilmestyvä löytää sekin tiensä kokoelmiimme melkoisella varmuudella.

9.04.2005 klo 16:45 | 3 kommentti(a) | TrackBack (0)

Ihastus

En olekaan ihan vähään aikaan hullaantunut johonkin bändiin oikein perusteellisesti. Tässä kohtaa Miikka Ryytty saa sanoa "told you so", olen nimittäin ihastunut Placeboon. Ensin viattomasti yksi biisi, The Bitter End, sitten Johannan ostama Once More With Feeling -sinkkukokoelma... Placebon hittibiiseille ei vain voinut mitään, joten pakkohan sitä oli hankkia kaikki levytkin, ihan pakko. Perhana.

24.03.2005 klo 08:55 | 1 kommentti(a) | TrackBack (0)

Euroviisuilua

Saimme eilen yllätysliput euroviisukarsintojen finaaliin. Johannan täti on TV2:lla maskeeraajana ja oli nytkin töissä, joten tarpeettomat liput päätyivät meille. Lähdimme tietysti paikalle, kun kerran ilmaiseksi pääsee. Enpä ollut minäkään Tampere-talon isossa salissa koskaan käynytkään, ja suuret suorat TV-lähetyksetkin ovat olleet harvassa tähän asti. On se hyvä, että Johannalla on vaikutusvaltaisia sukulaisia!

Ihan hienoahan siellä oli. Euroviisuehdokkaiden taso oli yllättävänkin hyvä, joukkoon mahtui vain pari nolompaa viritystä (Teddy vs MC Chriss oli aika karseaa kuultavaa ja Kimmo Kouri vähän ... erikoinen). Kuusi yleisöäänestykseen päässyttä olivat niinikään aika hyvät, harmittaa vain aivan erinomaisen Firevisionin jääminen nolosti nollille. Christian Forssin olisi koska tahansa voinut heivata joukosta pois.

Voittaja oli hienoinen pettymys, Rönningin biisi oli ihan ok, mutta jotenkin kuitenkin vähän vaisu. Itse olisin suonut voiton mieluummin vaikkapa Jennielle (realistista ehdokkaista). Elena Mady oli meidän ylivoimainen suosikkimme, mutta noin mielenkiintoisen ja erikoisen biisin mahdollisuudet menestyä olivat tietysti alunperinkin kehnot. Hieno veto, joka tapauksessa, ja onneksi Mady pääsi edes jatkoon.

Kannatti kuitenkin käydä, olihan se ihan elämyksellinen tilaisuus. Menisin toistekin, jos ilmaisliput saisin, vaikka ihan ehkä sen 54 euron arvoinen tilaisuus tuo ei ollut...

20.02.2005 klo 15:00 | Kommentoi | TrackBack (0)

Kleptones sekoittaa

Nappasin talteen Kleptonesin levyn A Night At The Hip-Hopera, joka on melkoinen sekoitus Queenin musiikkia ja hip hop -hittejä. Levyä ei kaupoista löydy, mutta Kleptonesin sivuilla on useampikin linkki, joista levyn saa.

Waxyn kokoama lista samplatuista levyistä kertoo, mistä on kyse. "Bicycle Riden" ja Eminemin "Slim Shadyn" naittaminen toimii esimerkiksi hämmentävän hyvin. Vähemmän puritaanisten Queen-fanien ja hauskannokkelan musiikin ystävien kannattaa tutustua.

5.02.2005 klo 13:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Dimebag Darrell kuollut?

Viikon järkyttävä uutinen: tuntematon huppupäinen mies oli eilen marssinut lavalle Damageplanin keikalla Columbuksessa, Ohiossa ja alkanut ampua. Ensimmäinen kohde oli bändin kitaristi, Panterasta tuttu Dimebag Darrell. Sen jälkeen mies tappoi hätistelemään tulleen portsarin ja alkoi ammuskella yleisöön, tappaen ilmeisesti ainakin kolme katsojaa ennenkuin lähistöllä ollut poliisi ampui murhamiehen. Jos poliisi ei olisi ollut lähettyvillä, jälki olisi voinut olla rumaa.

The witness, 22-year-old Chris Couch, said he was standing about 10 metres away from the stage when he noticed a man wearing a hooded sweatshirt and hockey jersey walk up to the stage, followed by a bouncer and another club employee.

The man in the jersey climbed onto the stage, started yelling and shot the guitarist five or six times at close range, Couch said. He said the gunman also shot a bouncer who pulled him off the musician.

Lähde: MetalUK.com.

9.12.2004 klo 17:07 | Kommentoi | TrackBack (0)

Bändisivuista

Olen lukenut 43 Folders -blogia jo pidempään, mutta nyt sattui ensimmäistä kertaa todella hyvä juttu kohdalle. Five Mistakes Band & Label Sites Make kertoo, mitkä ovat tyypillisimpiä virheitä bändien nettisivuilla.

Levyarvosteluja kirjoittaessa tulee toisinaan tarve hakea lisätietoja bändistä ja silloin joutuu usein surkean ulkonäkölähtöisen suunnittelun uhriksi. Erilaisia Flash-härdellejä ei yksinkertaisesti huvita katsella silloin, kun haluaa päästä käsiksi olennaiseen tietoon. Sen kriittisen tiedon löytäminen ei ole aina muutenkaan helppoa. Luonnollisesti faneille halutaan tarjota elämys, mutta ehkä kannattaisi palvella myös tiedonhakijoita.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, 43 Foldersin kommenteista löytyi linkki D. Keith Robinsonin Designing the Band-projektiin. Se käsittelee samaa aihetta konkreettisemmin tekemällä nettisivut kuvitteelliselle bändille.

7.12.2004 klo 07:42 | Kommentoi | TrackBack (0)

Hieno biisi

Kuuntelin työmatkalla Morrisseytä. How Could Anybody Possibly Know How I Feel? on huikean hieno biisi, erityisesti sanoitustensa ansiosta. Kappale on Morrisseylle varsin tyypillistä itseinhoa ja halveksuntaa. They said they respect me, which means, their judgement is crazy. Kaiken tämän kritiikin jälkeen kappaleen loppuhuipennus on sitten sitäkin komeampi ja vaikuttavampi:

But even I, as sick as I am, I would never be you
Even I, as sick as I am, I would never be you
Even I, sick and depraved, a traveller to the grave
I would never be you, I would never be you

20.11.2004 klo 10:23 | Kommentoi | TrackBack (0)

Marianne Faithfull

Maanantaina suuntasimme Helsinkiin, päivän kohokohtana Marianne Faithfullin konsertti, jota hehkutin aiemmin. Päivään mahtui muutakin kivaa, kuten kalliiksi koitunut visiitti Kukunoriin. Joku saa jotain kivaa joululahjaksi...

Marianne Faithfull oli erittäin hyvässä vauhdissa. Keikkaa oli ilo katsella, varsinkin kun paikkamme olivat aivan eturivin keskeltä. Kunpa Nick Caveakin olisi saanut ihastella näin hyviltä paikoilta! Keikan avasi Mariannen taustabändin basistina toimiva Fernando Saunders, joka veti muutaman biisin lämmittelyosion. Ihan kiva, mutta lopun bassosoolo oli vähän tarpeetonta ja pitkä roudaustauko esityksen jälkeen pahasti ärsyttävä.

Noh, se siitä ärsytyksestä, kun Marianne astui lavalle ja keikka alkoi. Johanna tykkäsi kovasti, kun kerrankin sai kuulla harvoinesitettyjä suosikkejaan. Sister Morphine, File It Under Fun From the Past, Incarceration of a Flower Child, Times Square, vanhat suosikit, uuden levyn parhaat... Itse pidin suuresti Damon Albarn -kaksikosta Kissing Time ja Last Song, joista jälkimmäinen on ehkäpä uuden Before the Poison -levyn parasta antia, niin Nick Cave -fani kuin olenkin. Cavenkin sävellyksiä kuultiin, samoin PJ Harveyn - pari Harveyn sävellystä erottuikin joukosta helposti.

Kyllä kelpasi, siis. Keikka nousi heti Johannan suosikiksi koskaan (ja Johanna on sentään nähnyt Mariannenkin jo kahdesti aiemmin) ja minullakin parhaimpien joukkoon. Cave vie kuitenkin omalla kohdallani voiton. Iltapäivälehtien kritiikit tarjosivat muuten huikeassa typeryydessään huumoria seuraavana aamuna - jos keikan luvataan alkavan 21.00 ja se alkaa 21.40, se ei ala lähes kaksi tuntia myöhässä. Toisessa arviossa jäätiin kaipaamaan laajempaa katsausta Faithfullin pitkään uraan - vaan sitähän juuri saatiin!

Kaikinpuolin siis hieno keikka ja muutenkin erittäin hauska ilta Helsingissä. Kalliiksi vain kävi, kun hotellissa yövyimme. Syksyn keikkaputki onkin toisaalta jo ohi, joten ehkäpä tämä tästä.

17.11.2004 klo 13:27 | 2 kommentti(a) | TrackBack (0)

Nick Cave Kulttuuritalolla 29.9.

Nick Caven konsertti oli huikea kokemus. Esitys alkoi vahvalla ja intensiivisellä tulkinnalla "West Country Girlistä" ja jatkui samaa rataa. Monia kappaleita ei tunnistanut ennenkuin sanoista, niin vapaasti Cave tuotantoaan tulkitsi. Tuloksena oli hienoja versioita. "Henry Lee", aivan uudenlainen "Stagger Lee", herkkä ja voimakas "The Mercy Seat"... Kerrassaan upeaa. Liveversiot olivat niin erilaisia levytettyihin verrattuna, että konserttiin meneminen kannatti jo sen takia. "The Mercy Seat" esimerkiksi esitettiin pääasiassa Nick Caven soolona, pääosassa mies ja piano. Tunnelma oli lähes harras. "Stagger Lee" oli saanut uudet sanat ja musiikin, "Henry Lee" taas oli sävyltään vähemmän seesteinen.

Kokoonpano pakotti osaltaan tulkitsemaan. Lavalla nähtiin varsin hyvässä vireessä oleva Nick Cave flyygelinsä takana, Warren Ellis viuluineen, Martyn Casey bassossa ja Abattoir Bluesilla takova Jim Sclavunos rummuissa. Voisi kuvitella, että kitaristin puute rajoittaisi rockia, mutta ei: Warren Ellis toki nappasi tarvittaessa kitaran käteensä, mutta suurimman osan ajasta viulu sai paikata. Kyllähän sitäkin voi kitaratyyliin rämpyttää. Kuulostikin hyvältä. Warren Ellis viekin suvereenisti paikan suosikki- Bad Seedinäni nyt kun Blixa on jättänyt bändin.

Gospelkuoron puuttuminen taisi olla yksi syy uuden levykaksikon biisien vähyyteen. Mistään tyypillisestä uuden levyn puffauksesta ei siis ollut kyse: The Lyre of Orpheukselta kuultiin vain "Easy Money" ja "Babe, You Turn Me On" eikä Abattoir Bluesilta ensimmäistäkään kappaletta. No More Shall We Partilta kuultiin sen sijaan useampikin mainio veto, kuten "Darker with the Day". Vanhempaa Bad Seeds -räimettä saivat edustaa erittäin aggressiivinen "Jack the Ripper" ja Birthday Party -biisi "Wild World".

Julkkiksiakin bongailtiin. Laura sanoi nähneensä Ville Leinosen Valumoineen, minä taas näin ihan omakohtaisesti Rasmuksen Laurin, Jone Nikulan ja parhaana bongauksena Tampereen oman Two Witches -Jyrkin.

Keikka oli siis todellinen elämys, vaikka paikkamme olivatkin aika kaukana lavasta. Musiikki kuului ja hyvä meininki välittyi, vaikka etäisyyttä olikin. Warren Ellisin ja Nick Caven lavaliikehdintä on lisäksi sen verran reipasta, ettei sen nähdäkseen tarvitse olla lähellä. Kylläpä tuo vain parhaisiin koskaan näkemiini keikkoihin menee helposti. Odotukset ovat tosin korkealla myös marraskuisen Marianne Faithfullin suhteen. Se on samoin Kulttuuritalolla, mutta sinne saimme paikat aivan eturivin keskelle. Kelpaa katsella!

30.09.2004 klo 14:38 | Kommentoi | TrackBack (0)

Nick Cave ja Marianne Faithfull

Nick Caven keikka on jo ylihuomenna. Sitä odotellessa olen kuunnellut uutta Abattoir Blues / Lyre of Orpheus -tuplaa. Hyvähän se on, mutta kuinka kestävä, jää nähtäväksi. Potentiaalia ainakin riittää ja hyviä biisejä. Abattoir Bluesin parasta antia ovat gospelpop-hitit There She Goes, My Beautiful World ja Nature Boy, Lyre of Orpheuksella taas Easy Money ja Supernaturally sointuvat korvaan mukavasti.

Odotamme siis mielenkiinnolla, mitä saamme kuulla. Oli luvassa sitten vanhoja hittejä tai uuden levyn kappaleita, keikka lienee päätähuimaava.

Syksyn toinen keskeinen artistivieras on tietysti Marianne Faithfull (Kulttuuritalo, 15. marraskuuta). Mariannen uusi levy Before the Poison on hyvä hankinta myös PJ Harveyn ja Nick Caven faneille, sillä kaksikko vastaa pääasiassa levyn biiseistä. Helsingissäkin vieraileva joukkio Cave, Ellis, Casey ja Sclavunos myös esiintyy levyllä. PJ Harveynkin laulua kuullaan. Marianne Faithfull ei ehkä itse osaa säveltää, mutta osaa hän ainakin hyviä taustajoukkoja valita. Se, mitä levystä olen tähän mennessä kuullut kuulostaa erittäin hyvältä ja miellyttää kyllä varmasti sekä Caven että Harveyn faneja.