« Suututtaa ja pyörryttää | Etusivu | muna kuvassa morjens »

maaliskuu 14, 2005

Extra-terrestial

On sellainen päivä, jonka aamuna ei aivan saa todellisuudesta kiinni ja harkitsee kaiken uhallakin kahvin käytön uudelleen aloittamista.

Taakse jäänyt viikonloppu vaikuttaa tästä pisteestä katsottuna niin pitkältä, että tuskin muistan perjantai-iltapäivän tapahtumia.

Tukka on huonosti papiljottikokeilujen jäljiltä - vilpittömästi en suosittele kenellekään - jonka tuloksiin mikään litistysmenetelmä ei tehoa.

Ruokalassa saan oman vesilasini päälleni ja kiroan oikein tyydyttävästi, äkäisesti ja kuuluvasti. Olen hetken aivan hereillä. Valitettavasti kokonaisvaltainen villa-asu hylkii vettä ja voin taas jatkaa silmät auki nukkumista.

Töissä irtautumiskokemus todellisuudesta jatkuu. On uskomattoman noloa, kun "kiitos" ja "ole hyvä" menevät sekaisin. Niitä kun joutuu kuitenkin käyttämään jatkuvasti. Toisaalta millään ei ole mitään väliä. Olen tavallaan edelleen kotona ja unessa.

Kevätahdistuksen kourissa ei yhtään auta muisto siitä, että vuosi vuoden jälkeen sen tietää etukäteen tulevan.

Laura 14.03.05 13:07 | TrackBack

Kommentit

Kaikki viime aikain vähäiset vastoinkäymiset ovat selkeästi olleet pelkkiä tasoittavia alkusoittoja tähän allekirjoittanutta syvästi koskettavaan tragediaan:

LAURA LOPETTAA KAHVINJUONNIN!

Yhyy. Nyt minulla on ikiaikaisin kahlein roolipelaamiseen linkittyvässä kahvisodassa enää liittolaisenani vain Tapsu, ja jos hänkin lopettaa mustalle kullalle kumartamisen, joudun häpeissäni juomaan kahvini pöydän alla, suodatinpussi väärinpäin käännettynä aasinhattuna päässäni. Yhyy. Snif.

Kuten tästäkin huomaat, omiksi henkilökohtaisiksi, ja kenties vähäpätöisiksi päätöksiksi luulemillasi asioilla voi olla yllättävän suuria vaikutuksia sivullisiin ;)

Mutta tästä kofeiinihuumeeseen liittyvästä kyynelvirrastani huolimatta muistan tässä myös sympatiantäyteisellä äänellä mymistä siitä miten kirottua on että sellaisilla hienoilla ihmisillä kuten sinä on kevätahdistusta. Tasapuolisuuden nimissä ahdistuksen kuuluisi aina kohdistua vain niihin ihmisiin jotka itsekin ahdistusta ympärilleen aiheuttavat, eikä kaltaisiisi viattomiin siviileihin.

Kirjoitti Terjo 14.03.05 22:30

Ja tuossa edellisen tekstin viimeisessä lauseessa sen kohdistua-sanan voisi vielä vaihtaa kasaantumiseksi, sillä aikeeni ei suinkaan ollut yllyttää ketään kohdistamaan ahdistustaan keneenkään vielä onnistuneesti pirteänä selvinneeseen toiseen ihmiseen.

Kirjoitti Terjo 14.03.05 22:34

Pelkäsinkin, että juuri sinä saattaisit ottaa kahvinlopetukseni raskaasti. Näin on nyt kuitenkin näreet, ei maistu enää. Älä huoli, voin ottaa joskus kupin kuumaa seuraksi tai nautinnoksi, samaan tapaan kuin toiset polttavat sikareita.

Kevätahdistus on siitä hyvä juttu, että sen valossa kaikki muut vuodenajat saavat ylimääräistä hohtoa ympärilleen ja tuntuvat tosi kivoilta.

Kirjoitti Laura 15.03.05 10:09

Pahus, kevät on tosiaan ahdistavaa aikaa. Itse olen tänään nauttinut tupla-annoksen kahvia (n. puoli litraa), koska olin T O D E L L A väsynyt aamulla. Tinde sanoi, että se aiheutti minussa jonkinlaista puheripulia ja ylivilkkautta, mikä ei ole ollenkaan mahdotonta, koska niin se kofeiinihuume meikäläiseen vaikuttaa, toleranssini on todella alhainen. Pääsin kuitenkin töhin ja olen kärsinyt jonkinlaista hiipumista viimeiset pari tuntia.

Keväällä tekisi mieli päästä matkustamaan, jonnekin kauas pois. Tahtoisin todisteita siitä, että maailmassa on paljon muutakin kuin tämä iänikuinen Suomen talvi ja ihmiset, jotka tänä keväänä pukeutuvat kuin olisi taas 1980-luku (josta henkilökohtaisesti sain tarpeekseni jo silloin kun se tapahtui ensikertaa).

Pah, onneksi on sentään kahvia, kun en niitä sikareitakaan enää polttele.

Kirjoitti Tapsu 15.03.05 11:18

Terjo osti kolme kahvimukia ropellusta varten. *Kolme*

Saatan melkein jo nähdä, miten syyllisyyden musta pilvi valuu täältä kohti keskustaa.

Kirjoitti Hanne 15.03.05 16:44

*gulp*

Terjo on nyt kyllä pahasti höpsähtänyt kahvinjuontiin ja roolipelaamiseen. Tämä on nyt varmaan sitä, kun mielikuvitusmaailmat ja nautintoaineet tempaavat liikaa mukaansa.

Mutta täällä on siis jo huono omatunto; revin tukkaa ja sirottelen tuhkaa ympäriinsä.

Kirjoitti Laura 15.03.05 19:06


Sano jotain









Haluatko, että koneesi muistaa nämä tiedot?