Onhan minulla vain vähän tavallista huonompi päivä, onhan, ja luen tästä tekstistä sellaisia synkkiä enteitä, joita siinä ei oikeasti sanota, eihän?

Tänään on hyvien tapojen päivä. Minä sanoin kaikille työtovereille iloisesti huomenta.

Itselleni tyypillisellä kömpelyydellä valitsin juuri hyvien tapojen päivän purkaakseni pahaa mieltäni.

Onko ilmassa mustia pilviä, onko lintukodon ikkunoissa vetoa, onko noustu vääräälä jalalla? Hyvää päivää vaan minullekin.

Erittäin hyvää päivää virkanaiskunnalle :)

Kolme hyvää neuvoa:
1) paskajutuista ei kannata välittää
2) paskajutuista ei kannata välittää
3) paskajutuista ei kannata välittää

Älä siis välitä paskajutuista, niistä ei todellakaan kannata välittää.

Hyviä neuvoja and so true. Vähän niinkuin asunnon hintaan vaikuttaa kolme seikkaa: sijainti, sijainti ja sijainti.

Minäpä yritän neuvoillasi etiäppäin.

Kyllähän maailmaan ilmaa mahtuu, huonoakin.

Sen parin kuukauden kuluessa, jotka olen näissä ympyröissä pyörinyt, milloin kukakin on pahoittanut toisen mielen tai omansa. Sanomisen voimantunnossa ilmaukset läikkyvät niin helposti yli.

Minusta se on ollut jotenkin pelottavaakin, sillä en totta vie kirjoita blogia muita töniäkseni. Mutta kyynärpäät meillä on kaikilla, joten jonkun kylkeen minäkin saatan omani tuikkasta vaikka ihan huolimattomuuttani. Niin kuin kuka tahansa meistä.

Ei lannistuta, eihän?

"En ymmärrä, miksi pitää mennen tullen haukkua kaikki ne, jotka matkustavat eri neuvoin kuin itse. " Sanopa se Mea, tätä minäkin usein mietin. Minusta joskus tuntuu, että Suomi on niin nuori kulttuuri, täällä ei oikein olla vielä tajuttu että ihmisillä pitäisi olla oikeus olla yksilöitä. Sanon "Suomessa" koska hatarasti toivon, että jossain muualla olisi kehittyneempää ja elämän monimuotoisuus hyväksyttäisiin paremmin.

Tämä nyt on, Lila, tällaista Wanhan hymistelyä mutta sanon nyt kuitenkin, että oli ajat entiset hyväntuulisempia. Ei ennen haaskattu aikaa toisten nokkimiseen, jokainen temusi tavallaan ja kaverit kävi moikkaamassa. Mitä nyt jotkut pahasuiset välillä motkotti mutta se oli taas niiden virka. Pääosin oltiin vaan ja kirjoteltiin ja kaikilla oli kivaa.

Kyllä minäkin, Kirsti, uskon, luulen, toivon, että täällä me vasta harjoittelemme. Eikäpä se lapsi kävelemään opi, jonsei ensin röntyä kontallaan. Millään ei vaan jaksa aina ymmärtää, että miten se on keltään pois, jos jollain menee paremmin tai se tekee omalla tavallaan syystä tai toisesta. Ei se ole keltään pois, nämä kirjoittamiset nyt ei ainakaan sitä ole.

Alan olla liian wanha. Alan kyynistyä. Ei hyvä.

Se on tuo hiekkalaatikko jännä paikka, siellä kun istuu, saattaa se näyttää koko maailmalta, mutta kun katselee sitä ulkopuolelta, huomaa kuinka pieni se oikeastaan onkin. Ja asiat joita hiekkalaatikolla julistetaan niin mitättömiä kun kuulee ne hieman kauempaa.

Lapsena laulettiin sellaista laulua, joka sopisi tähänkin:
"piiri pieni pyörii.."
Muistatteko?

Lue sinä Mea positiivareita vain, niin jaksaa aina hetken pidemmälle vaikka ahistaa.

Ai sinäkin olet postivistilistalla ;)

Eikö olekin metka paikka? Kiva on siellä vertailla, kellä on isoin ja punaisin ämpäri. Muka. Kun oikeastihan se on mullamullamulla. Heh.

Viisauden sanoja kauniisti ja maltillisesti.
Kiitos! Ja hyvää päivää! :)

Oliko maltillisesti;) Ja minä kun mielestäni melskasin aika kohtuullisen paljon. Tämmöseksi sitä menee, kun oppii kieli keskellä suuta pyörimään.

Joo.
Täytyy sitä yksi positiivinen asia aamussa olla ennenkuin kaatuu se loskasanko päähän.

Melskaamisen aste on näkökulmasta kiinni, Mean melskaaminen voi olla toisen kirjoituksissa arkipäivää. Itsestä voi oma kirjoitus tuntua suureltakin räyhäämiseltä ja lukijasta ei niinkään..

Melskaaminen on kuitenkin joskus hyvästä, teki sen sitten rauhallisesti tai räyhäten. Saa vähän kivenmurikoita pois omalta sydämeltä.

Voi että se semmoinen elämä, jossa ei uskalla kenellekään joskus melskata ja olla pahalla päällä, se se vasta naista syö.

Sinä ja Heppu, teillä on pullat hyvin kietoilmauunissa.

Melskaus on elintärkeää, mutta se on myös taitolaji. Mea saa tästä minulta täydet pisteet.

Itse reputin totaalisesti sunnuntaina, mutta älysin sentään omatoimisesti pyytää heti anteeksi, kun en ehtinyt tukkia suutani. Sanat vain jäävät tahtomattakin päähän pitkäksi aikaa. Niitä ei voi pyyhkiä kokonaan pois, vaikka olisi kuinka pahoillaan.

Lohtu on se, että enenevissä määrin osaan melskata myös hillitymmin. Ja silloin toinenkin osaa suhtautua jopa huumorilla.

Kirsti, ihmisten pitää vain ottaa itse oikeutensa olla yksilöitä, ei sitä kukaan tahdo vapaaehtoisesti antaa.

Ja kaikenlaisesta turhasta mekkalasta pääsee, kun laittaa korvalaput korville ja kääntää kylkeä.

Niin se on, että omat sekä toisen särmäiset sanat jäävät päähän vaikka niitä kuinka anteeksi pyydeltäisiin. Ennen kuin on muutamaan kertaan joutunut itsensä kanssa törmäyskurssille sanojensa kanssa, ei opi istumaan hetki niiden päällä ennen kuin ne päästää suustaan. Vaikeatahan se joskus on mutta kannattaa.

Kun ei liikaa istu, siitä ei tule kuin ryppyjä ja rintasyöpä, jos ei vaadi itselleen omaa paikkaansa ja oikeuttaan.

Minun mummoni oli niitä, jotka ryöpyttivät pahan mielensä välittömästi muihin ja kun muut sitten olivat pahoilla mielin, mummo sanoi, että "No kun oli ihan pakko, parempi pieni kipu toisen päässä kuin iso omassa." Tiedä sitten, oliko se mummokaan aina oikeassa. Aika höppänä jo oli silloin.

Todella mahtavaa, Mea! Anna palaa, aina ei tarvitse olla korrekti kaikkia kohtaan. Pidetään lippu korkealla iloisten, sovinnollisten ja ennen kaikkea elämää kokeneiden (naisten) puolesta :)

Onhan se yhdenlainen kasvun paikka osata näyttää pahaakin mieltä. Ei se niin itsestään selvää kaikille ole. Harjoituksen puutettako lie mutta vaikka helpottaa hiukan puhaltaa, niin jo on kohta hiukan paha mieli, että tuli sanottua.

Mikä ei tapa, vahvistaa, sanoi tuo sama höppänä mummo.

Totta puhut. Kasvun paikka ja vaatii turvallisen ihmissuhteen. Ainakin siis tällaiselle ihmiselle kuin itse olen.

Temperamenttia on vaikka muille jakaa, mutta lopulta hyvin harva on nähnyt tyyntä pintaa syvemmälle. En ole niitä, jotka huomauttelevat kovaan ääneen asioita ympäristöstään ja kanssaeläjistään.

En jää jalkoihin, mutta olen se diplomaatti. Ja se, jolle tulee pian syyllisyys ja paha mieli, jos tölväisee toista vähänkään reippaammin.

Tänään ärähdin töissä hyvälle työystävälle. Sanoin kaunistelematta, miltä tuntui. Yllätyksenä itsellenikin. Se on hassu olo, kun tuntuu yhtä aikaa hyvältä ja pahalta. Uskalsin luottaa, että ystävyys kestää ärähdyksen, mutta ylireagoin tilanteessa. Hymyillen pyysimme anteeksi toisiltamme saman tien.

uskomaton juttu; minä olin Herkussa tasan samaan aikaan kommentoimassa. Olenko minä nyt sinä vai miten...

Voi että sinä taas puhut kuin minun päästäni: olen tänään kirjoittanut tuon helpotuksen ja tuskan ja huolen tunteen, joka tulea ärähdyksen jälkeen itselle, siis se syyllisyys. Että noin menin tekemään. Hyvällä ja pahalla päällä yhtäaika....

Minähän olen diplomaatti, joka ei juuri koskaan ääntään korota. Korkeintaan on hiljaa.

Nyt alan epäillä että tämä jäi välimuistiin tai sitten minä olen väsy. Kirjaimetkin vaihtelee näppiksellä paikkojaan.

Kehutaan huomenna taas toisiamme. Ja joku muukin.

Sarikin suuttuu joskus ja on pahalla päällä, ainakin kerran kuukaudessa. -silloin on niinkuin lupa siihen.

Sarin ja Pöljänterin välille tulee isompikin sanasota. Vinoillaan ja väännetään toisen vastauksista epäjohdonmukaisuuksia. Naljaillaan ja viisastellaan, takerrutaan yksityiskohtiin ja epäolennaisuuksiin. Kasvot alkavat punoittaa kummallakin ja ääni menee falsettiin. Sari piukealla äänellä pitää puoliaan mutta havahtuu kun valkoinen lumiperhonen lentää aivan päänsä ohitse. Lumiperhonen ja jo nyt syyskesällä, miten se on mahdollista? Lumiperhosethan horrostavat kesän ja glykolin avulla lentävät pakkastalven.
Onkohan tuo jokin merkki että pitää lopettaa joutava kinastelu? Näin varmaan on ja Sari viisampana alkaa pehmentää sanojaan ja hieroo sovintoa. Ei Pöljänterikään aivan juntti ole ja ymmärtää vetäytyä oikealla hetkellä ja rauha laskeutuu nurmikon pintaan.

Risto soittaa ja kertoo olevansa jo matkalla. Oli kuulemma jokin puhelinpalaveri kun porukalla aikovat taas purkaa sen Ruittaanharjun keskipömpelin. Tanssit lopetetaan kesän jälkeen ja ovet laitetaan säppiin. Perinneyhdistyksen uudelleenrakentama pömpeli on saanut Riston edustaman porukan tuomion ja aivan kuin kansalaistottelemattomuutta osoittaen he aikovat sen taas kertaalleen purkaa. Sari ei voi kuin huokailla ja ihmetellä miten yhtä pikkupömpeliä jaksetaan purkaa ja rakentaa vuoron perään. Turhaa energian tuhlausta, käyttäisivät senkin energian järkevämmin. Kaiken lisäksi vaikka omistaja suostuisikin rakentamiseen ja purkamiseen vuorovuosina, onko se nyt ihan välttämätöntä moinen nikkarointi?

Lumiperhonen lensi puuvajan taakse ja Sari menee perässä katsomaan saisko tuota harvinaisuutta tutkittua tarkemmin. Nokkosia on seinänvierukset valtoimenaan ja vanha sirkkelikin ruostunut niille sijoilleen. On kurjaa kun ihmiset jättävät vehkeet roippeelleen ja nurkkiin ruostumaan. Sirkkelin äänen Sari muistaa nuoruudestaan, kuin pitkitetty fasaanin huuto. Koko kylä naukui kun jossain sirkkelöitiin. Sirkkelit myös veroittivat kovasti miesväen sormivalikoimaa entisaikaan. Tappurit ja suojaamattomat nivelakselit olivat samanlaisia työsuojelumiesten painajaisunien huipennoskohtia.

Lumiperhonen istuu hiljaa suvikärsämön lehdellä. Sari hiipii hiljaa ihan lähelle ja katsoo lumiperhosen kauneutta. Lumiperhonen ja kirpakka pakkanen ovat kuin luodut toisilleen. Perhosen veren joukossa oleva feromoniglykoli höyrystyy miinusasteissa ja saa perhosen normaalia aktiivisemmaksi. Normaalistihän kesällä perhonen vain roikkuu jossain ullakon kätköissä. Tämä lumiperhonen on luultavasti jokin mutaatio jolla on menneet geenit vinksin vonksin. Toivottavasti tämä yksilö ei joudu sammakon, pääskysen tai lepakon kitaan vaan saa vielä viettää monen monta riemuvoittoista kesää. Ja sitten vielä joskus pääsee hyvin ansaitulle vanhuuseläkkeelle tai hoivakotiin jossa nuoremmat perhoset lennättävät häntä rollaattorikantimillaan.

Sari on kuullut jostakin erityislumiperhosyksilöstä joka vanhana aateloitiin ja kuoltuaan balsamoitiin sekä laitettiin lasivitriiniin. Juhlavin menoin perhonen sitten eräänä päivänä luovutetiin Elisalle joka pitää sitä kunniapaikalla kodissaan. Se on erityinen mutta ihan jokainen lumiperhonen on tarinan arvoinen ja annetaan kaikkien muidenkin perhosten lennellä. -kuten sanonta kuuluukin : " anna perhosten lennellä, älä siis päästä suustasi sammakoita"

Sirkkelin kimeä ääni leikkaa syyskuista hyörinää pihassa. Vastahakoiset naiset ja lapset on haastettu heittämään sirklatut puut kauemmas sirkkelinmiehen jaloista. Miehet ovat touhuavinaan enemmän mutta vilkuilevat kysyvästi Pöljanteriin ja saunalle päin. Katseissa on useita kysymyksiä. Pöljanteri ei ole huomaavinaan. Pöljanteri pyyhkii vähän väliä hikeä paidan hihaan ja asettelee lippahattua joka kerta huolellisesti venkauttaen otsalle. Saunantakaiset nokkoset tuoksuvat miedosti ja lumiperhonen jää melkein huomaamatta nokkosten taakse seinään, ihan liikkumatta. Sari pyyhkäisee otsalle pyrkivän korvan taakse vedetun ylikasvaneen tukkansa tuskastuneena, ettei ottanut pinnejä kaupasta. Silmälasit valuvat hikistä nenän vartta ja oikea käsi tekee vaistomaista liikettä korvan takaa nenän varteen. Sari oikaisee selkänsä ja huomaa saunan seinässä tarkkailevan lumiperhosen. Jo toinen. Sen täytyy tietää hyvää.

Sari katsahtaa Pöljanteriin hellä ilme silmäkulmassaan. Hyvä mies se on, jaksaa ymmärtää hänen tuuliaan.

Minne se Elisa nyt jo ehti juosta?