« Uusia haasteita | Pääsivu| Tapaaminen »

Yöpukupäivää

Kun pienenä tyttönä katselin telkkarista Linnan juhlia, olin aina täysin vakuuttunut, että jonain päivänä minäkin olisin niin merkittävä ihminen, että saisin kutsun. Tiesin tarkasti, millaisen puvun laittaisin päälleni. Se olisi musta ja kapealinjainen ja pitkähihainen ja selässä siinä olisi juju. Jujun jekku ei ihan ollut hahmottunut mutta en varsinaisesti kantanut huolta siitä, aikaahan oli vielä. Miksi minut kutsuttaisiin, sitä en murehtinut. Se nyt vaan oli varma.

Eilen vanhan ystävän kanssa toivoteltiin mukavaa yöpukupäivää. Samalla oli pakko todeta, ettei taaskaan tullut kutsua vaikka se jujun jekku olisi nyt aika selkeänä päässä.hahmollaan. Ystäväni sanoi, että olen turhan vaatimaton ollut aina haaveissani. Hän sentään pienenä oli valmiiksi miettinyt senkin, mitä tekisi, kun hänestä tulisi presidentti. Hän olisi kieltänyt naapurin tytön kauniimman pyörän mutta nyt isompana hänellä olisi joitain suunnitelmia sen suhteen, että mihin aikaan saisi kerrostaloissa kolistella.

Sovimme, että hän kutsuu minut sitten Linnaan vaikka en mitään merkittävää ehtisikään saada aikaiseksi. Täytyykin tänään katsella juhlia taas perinteisesti yöpuku päällä ja sillä silmällä, miten ei ainakaan pidä pukeutua.

Jälkipuheet

Juhlia katsellessa olen huomannut, että suurin osa juhlakansaa on tukevaan keski-ikään ja sen ylikin ehtineitä, joten sinulla on vielä vuosia aikaa odotella kutsua!

Kaikkein lähimmäksi presidentin pitoja olen päässyt silloin, kun työkaverini sai kutsun. Sekin sai kutsun avecina.
Ai niin, olihan siellä kerran lapsenlapseni toisen mummon sisko!

Sun äitis on juuri näyttänyt mallia, miten imarrellaan mallikkaasti. Juuri noin.

Minä pääsin lähimmäksi, kun näin yhden työkaverin, joka ei sitten tarkemmin haastateltuna ollutkaan se.

Hihii, meidän pakastimestapa löytyy puku linnan juhliin :

http://www.u-blog.net/maurelita/note/538

=D

Aika hyvin ajassa on pullo. Näkyy puvuissa nimittäin olevan runsaat kaulukset nyt ihan just sitä. Ja vetoketju oli myös Outi Siimeksellä.

Ei ainakaan yöpukuun niinkuin eräät siellä olivat lehtitietojen mukaan.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa