Huomenista alkaen on aloitettava uuden numeron kirjoittaminen lomakkeiden vuosiviivalle. Opetteleminen ottaa pari viikkoa, ja sen tuloksena vielä loppuvuodesta etsin kadonnutta paperia kädessäni vanha ja huudan kavereille, että "missä wtf on se tämä mutta tältä vuodelta".

Minä en lupaa mitään, esitän vain muutaman toivomuksen ensi vuodelle. Tottakai toivon olevampi parempi ihminen itselleni ja läheisilleni. Ja jotta voisin edes teoriassa yltää siihen, toivon että henki ja keho pysyvät kuosissa. Sitten tietenkin toivon, että minulle riittää ensikin vuonna niitä, joille toivon hyvää. Lisäksi toivon, että ensi vuonna mikään kodinkone ei hajoa eikä viemärit tukkeudu.

Kiitokset haluan jaella kaikille, jotka ovat kuluneena vuonna saattaneet minut hyrinöihin. Te, jotka tästä voitte ottaa omanne, tiedätte kyllä, sillä tehän olette nähneet ja kuulleet sen minusta. Blogistaniin kiitos ja kumarrus omille henkilökohtaisille päivien pelastajilleni: aina, kun joku teistä on päivittänyt, kirpoaa kynä kädestä ja maailmani seisahtuu, kun kaappaatte minut: tulkaa noutamaan omenanne Piskerin lista-järjestyksessä: Mitvit, Benrope, Siiveniskuja, Lorem Ipsum ja Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille. Omenapussin punaposkisimmat omenat teille.

Tämähän oli tässä. Ensi vuonna uudet kujeet tai kuka ties vaikka vanhatkin. Ei niissäkään mitään vikaa ollut.

Kirjoitti: mea 07:49 | Jälkipuheet (0)

"Terve mea."
"No terve terve, mitäpä Mea."
"Ihan sitä vaan kutsuin sut mea, kun pitäis käydä se kehityskeskustelu."
"No tota, joo. Onhan se tietty tapana tälleen vuoden lopuksi, niiku pisteeksi pilkun päälle; katsella, että mitä on opittu ja mihin niin muodoin ensi vuonna tähdätä. "

Katse siis takavasemmalle; alkuvuodesta tuli takkiin rajustikin, mutta jähmeä alku on muuttunut sarjaksi hyviä ja vielä parempia asioita, joista osa kovin pieniä ja jokapäiväisiä, mutta muutama norsun kokoinen merkkaa maiseman. Lopullinen käteen jäävä tilanne puhtaasti kauniin positiivinen. Ihmissuhteita on katkottu, katkennut itsestään, vanhoja uudistettu ja uusia solmittu: loppusaldo selkeästi ja puhtaasti paras tähän astisista. Osa tapahtuneesta on vain tapahtunut, kun en ole hanttiinkaan pistänyt ja osaan olen päässyt vaikuttamaan ratkaisevastikin.

"Kuule mea, sun pitäis vielä määritellä tavoitteet, targetit, luoda visiot ja päättää strategia."
"Onhan se nyt kuule sillä tavalla, Mea, että tiukka määrittäminen johtaa stressiin ja vie luovan tilanteisiin tarttumisen ilon. Jotain pitäisi toki tehdä IT-ongelmalle, mutta muita varsinaisia päällekaatuvia asioita ei ole. Jospa vain antaisin asioiden tapahtua omalla painollaan. "

"All you need in this life is ignorance and confidence; then success is sure."
- Mark Twain (1835 - 1910), Letter to Mrs Foote, Dec. 2, 1887

Kirjoitti: mea 07:51 | Jälkipuheet (0)

Lunta tulee paitsi vaakasuoraan, myös pystyyn ylhäältä alas. Jahka tuuli yltyy, tulee myös alhaalta ylös. Nyt on valmiiksi niin kettumainen olo, että antaa tulla vaan lisää. Kaaduttuani aamulla työmatkalla minut sai tänne vain rasittava velvollisuus suorittaa oma osuuteni tämän vuoden loppusilauksista. Vaan se rasite ei tunnu painavan monen muun mieltä. Josta tulikin mieleeni, että eikö niitä puheluita voi jumankauta kääntää, jos ei itse olla paikalla. Sitä varten teille on hienot tekniikat hankittu. Kettu olisi kateellinen tästä olotilasta.

Välipäivien hämmästyttävin piirre töissä on se, että kysellään, kuinka joulu meni: ketään ei oikeasti saata kiinnostaa, kuinka muiden joulut on menneet. Jonninjoutavaa amerikkalaista koristepuhetta. Ei kai kukaan tosissaan voi uskoa, että kiinnostaa. Ei minua kuitenkaan. Hei, menkää suoraan asiaan: säästyy kaikkien aikaa.

Kirjoitti: mea 07:52 | Jälkipuheet (0)

Minua henkilökohtaisesti tavattomasti jurppisi, jos minun huolella ja lämmöllä valitsemani lahja mentäisiin vaihtamaan. Jos kirja, jonka rivinvälit olisin ajatellut täyteen sanomaa, vietäisiin kirjakauppaan ja sanottaisiin, että "Mulla on jo tällanen, saako tän vaihtaa". Teenkin itsestäni vaihtamattoman ja omistuskirjoitan tästä lähtien lahjani:

Unohtumattomia hetkiä kanssani. / -mea-

Olen niin arkinen, seesteinen ja tasainen, että alan olla kohta jo eksoottinen. Haluaisin olla jännittävä, salaperäinen ja vähän hukassa, siis niinku seksikäs. Ripottelen tuhkaa päälleni ja pukeudun tavanomaisesta poiketen harmaaseen. Menen nurkkaan istumaan ja hengitän pölyyntynyttä itseäni. Miksen osaa kirjoittaa niinkuin vaikka Silmänkääntövanki. Kun selviän masentavasta keskinkertaisuudestani, hyppään keihäänä hankeen ja nousen uudestisyntyneenä. Eihän tuolla ole hankiakaan.

Ehkä keitän vain aamukahvini.

Kirjoitti: mea 07:53 | Jälkipuheet (0)

Hyvin alkanutta päivää päätin juhlistaa oikealla ruualla, siis sellaisella, jota oikein alkuaineista valmistaen ajatuksella tehdään useita kippoja liaten ja kaapin kätköistä mausteita kaivellen. Sellaista vaan ei tehdä omasta päästä, sillä sen jukeboksista ei löydy ajattelemalla mitään varsinaista ruokasivustoa. Kaikki päälakista löytyvät ohjeet liittyvät valmisruokien lämmittämiseen ja miettimiseen, mikä niistä kolmesta mieleisestä vaihtoehdosta tänään olisi mieleisin.

Nyt kaivoin esille keittokirjani viritelläkseni mielikuvia. Omistamani keittokirja on Kodin keittiötieto vuodelta 1955. Ensimmäisenä summassa avattu kirja näyttää mustavalkoisella kuvalla elävöitettynä, miten hauki avataan saksilla, yäk. Mitäpä vielä; miten valmistaa keuhkot, sydämen ja utareet. Sillä tavalla, ehkä en ryhdy niihinkään. Verivohvelit tai Veriruokaa maidossa ja palttukeittoa, no jätänkin väliin. Perehdyn sen sijaan siihen, miten arvokas juhla-ateria tarjollepannaan.

Taitaa tyssätä jo tähän: yli 30 sivua ohjeita ja lautasliinan taitteluun kolme eri vaihtoehtoa, 15 kuvaa, joista kukonheltan teko näyttäisi yksinkertaisimmalta. Huoh, antaa olla.

Kirjoitti: mea 07:54 | Jälkipuheet (0)

Jouluun tuntuu liittyvän niin paljon toteumattomia haaveita, menetettyjen hetkien kaipauksia, olemattomien asioiden hapuilua. Joulusta on haettu lapsuuden tuoksuja ja muistikuvia. Niin minäkin ennen tein, mutta luovutin väkisin yrittämisen ja annan nyt mielikuvien viedä silloin, kun ovat viedäkseen. Ja nehän vievät aina, kun kuulen, näen, maistan tai haistan jotain, johon liittyy merkittäviä asioita. Silloin kun tapahtuu, tiedän muistavani sen hetkisen tuoksun, lämmön, kylmän, tuulen, äänet, maut. Muistan niihin hetkiin liittyvät yksityiskohdat, jotka olivat osa kokonaisuutta, odotusta, valmistautumista; koko se kupla, joka ympäröi ihmisen tärkeiden asioiden kanssa omaan yksityisyyteen. Erityisesti tuoksut ja äänet kantavat läpi vuosien. Ensimmäinen huulipunani oli ruskeaa ja tuoksui suklaalle. Suklaa tuo aina mieleeni ensimmäiset naiselliset elkeet, ensimmäiset askeleet kohti aikuisuutta, ihastukset ja sydänsurut. Tiettyjen tuoksujen häivähdys täyttää maailmani muistoilla, ja haen tuoksujen haltijoilta ominaisuuksia, joita koin ensimmäisen kerran ne tuntiessani. Siitäkö syystä tehdään aina uusia tuoksuja, että niiden kantajia voisi muistella ensimmäisinä. Ovelaa.

Muistojen tähden on joskus myös hylättävä jotain, josta muuten pitäisi ja joitain asioita on vaikea kohdata niihin liittyvien ikävien muistojen vuoksi. Tuoksuja tulee lisää, makuja löytyy uusia, mutta musiikki. Mitä sitten, kun mielesi yhdistää jonkin rakkaan musiikin aina samoihin asioihin, ehkä sellaisiin, joita et halua muistaa, mutta haluaisit kuunnella juuri sitä. Olen opettanut mieltäni kokemaan murheet kasvuna, jotta voisin kohdata ne ja oppia elämään niiden kanssa.

Kirjoitti: mea 07:56 | Jälkipuheet (0)

Yksi aikuisiän kummallisuuksia on, että alkaa tykkäämään oudoista ruuista. Niinkuin nyt vaikka tästä imelletystä perunalaatikosta, jonka vetelä ja valuva ulkoasu joululautasella ei suorastaan tyrkytä itseään. Muutenkin täysin nykyaikaan soveltumaton herkku: ensin keitetään ja sitten muhitellaan tuntitolkulla, jonka jälkeen vielä paistellaan kauan ja hartaasti. Isoäideiltä meni kokonainen 8 tunnin työpäivä yhden laatikon tekemiseen.

Kun sain ensimmäisen webbiselaimen työpaikalleni, ATK-tuki näytti, mitä kaikkea hienoutta se pitää sisällään: hän kirjoitti Altavistaan imelletty perunalaatikko ja hetkessä ruudulle tömähti lukuisia laatikon teko-ohjeita. Olin vaikutettu siitä, että joku amerikkalainen hakukone osaa alta aikayksikön hakea niinkin omituista asiaa tästä omituisesta maailmankolkasta kyselemättä mitään. Käytin sittemmin samaa esimerkkiä useita vuosia näyttäessäni hakukoneiden hienouksia. Vieläkin teen sillä joskus vaikutuksen, mutta nykyisin niin oppimatonta aika harvoin tapaa.

Kirjoitti: mea 07:57 | Jälkipuheet (0)

Joku on tehnyt minulle joulumielen.

Kirjoitti: mea 07:58 | Jälkipuheet (1)

Lapsena joulupaketit kiehtoivat mieltä, vaikka suurin osa paketeiden sisällöstä olikin tiedossa, sillä meillä ostettiin vain tarpeellista ja usein lahjansaaja itse jopa kävi sen ostamassa. Ostamaansa ei kuitenkaan saanut käyttää ennen joulua ja äiti paketoi sen huolellisesti ja vei piiloon, jonka me lapset toki tiesimme. Muistan kerran ostaneeni itselleni äidin kehotuksesta jo toukokuussa alennusmyynnistä luistimet joululahjaksi, ja koska ne oli niin aikaisin ostettava, niihin oli varattava kasvunvaraa; koskaan jalkani eivät sitten niin isoiksi kasvaneet.

Aattona sitten koko perhe näyttelimme yllättyneitä, kun paketeista paljastuivat tutut rukkaset, sukat, kirjat ja pipot. Äitini viikkasi paperit huolellisesti uutta käyttöä varten. Papereiden reunat oli kirjoitettu täyteen hentoja lyijykynänimiä: M:lle Hyvää Joulua. J:lle Riemukasta Joulua, V:lle hauskaa Joulua. Jotta merkintöjä ei olisi tarvinnut muutella, äiti valitsi uuskäyttöä varten aina sen, jossa oli valmiiksi jo oikea nimi.

Nykyiset paketit pelottavat minua; jospa sisältä paljastuva lahja ei olekaan mieleinen, jospa minun on näyteltävä taas yllättynyttä, jospa sisältö ei vastaa paketin kauniita lupauksia, jospa paketti lupaa yhtä ja antaa toista. Nykyiset paketit eivät ole niin henkilökohtaisiakaan, koska ne on käärinyt joku yleishyvää palvelusta suorittava omantunnon puhdistaja tai alipalkattu stressaantunut jouluapulainen tai junnukiekkoilijan kyrsiintynyt äiti. Poissa on lahjan henkilökohtaisuus, kun siihen tarttuu käärijän paha tuuli ja mieli. En kadehdi heitä, säälin vain ja ihmettelen, mistä rangaistaan naista, joka joutuu käärimään suksia ja kelkkoja pakettiin (miksi ne muuten pitää paketoida, kun päältä jo näkee, että suksethan siellä).

Jos minua rangaistaisiin pahoista ajatuksistani yhdyskuntapalveluna ja pääsisin pakettien käärijäksi, haluaisin kuitenkin kovin lievistä rikoksistani johtuen päästä käärimään kirjoja ja CD-levyjä, sillä ne ovat säntillisiä ja helppoja paketoitavia, niistä voi tehdä lupaavia paketteja, ja sisältö on lähes aina antoisampi kuin kauneinkaan paketti.

Parhaita joululahjoja ei voi paketoida; ne annetaan ihan sellaisinaan, sydänlämpöisinä ajatuksina, halauksina ja hellämielisinä viesteinä.

Kirjoitti: mea 07:59 | Jälkipuheet (2)

Jos jostain koneesta tehdään miljoonia yksiköitä ja niistä yksi on maanantaikappale, arvatkaa, mistä se löytyy. Aivan. Se löytyy minun kotoani. Koska vielä ei ole selkeytynyt, mikä osa kokonaishässäkästä on viallinen, on vaan jatkettava kartoitustyötä.

Kun on tuhrannut aikaa ja rahaa soittelemalla yhteen jos toiseenkin paikkaan saamatta varsinaisesti mitään edistystä mihinkään, herätän jälleen kerran kysymyksen: mhin saa valittaa siitä, että joku tekee hutiloiden töitään ja aiheuttaa minulle ahdistusta.

En jaksa enää soitella mihinkään, onkohan huitulan nevadassa sähköpostia.

Kirjoitti: mea 08:00 | Jälkipuheet (0)

Lapsuudenkodissani harrastettiin ja harrastetaan Joulua oikein isoilla kirjaimilla: ruokaa ja lahjoja oli ja on varattuna aina liikaa ja siitä seurasi ja seuraa syyllistäminen. Ei tarvita siis keittiöpsykologilauman joulukokokousta osoittamaan kepillä syyllistä henkilökohtaiseen joulusuhtautumiseeni. Teflonpintainen joulukuorrutukseni ei ota vastaan syyllistäviä säteitä, ei tunne joulustressiä eikä lähetä synkkiä jouluahdistuksia ympäristöönsä.

Minä olen läheisilleni se, joka antaa heille joululahjaksi joulustressittömän jouluvapaan joulumielen: olen vapauttanut heidät ajattelemasta, että minulle täytyisi ostaa jotain, että minulle täytyisi lähettää kortti, että minun luokseni pitäisi tulla joulukäynnille. Olkaa vapautetut, ottakaa vastaan lahjani. Tunnen hykerryttävää iloa siitä, että voin nauttia antamastani lahjasta ainakin kokonaisen kuukauden, ehkä jopa kauemmin.

Paradoksaalista joulusuhtaumisessani on se, että herkistyn joulusta kyllä itsekseni; tunnen hellän liikahduksen halatessani läheiseni joulumatkalle ja toivotellessani heidät kääriytymään omaan jouluunsa. Tunnen myös tarvetta kiitellä kuluneen vuoden onnen ja ilon hetkistä, turvallisista olkapäistä ja suorista selistä.

Kiitän teitä siitä, että olette olemassa. Kiitollisena otan vastaan olemisenne myös ensi vuonna, jos se suinkin on mahdollista.

Kirjoitti: mea 08:01 | Jälkipuheet (0)

Ensi vuoden alusta alkaen pitää verkkojulkaisulla olla vastaava toimittaja. Menopaussi on verkkojulkaisu, ei käy kiistäminen: ilmestyy usein ja on verkossa. Pidänkin keskenäni palaverin, jossa valitsen osaavasta joukostani vastuullisen vastaavan päätoimittajan.

Tehtävään on valittu Mea, joka tulee ottamaan vastuun kaikesta ja sanoo siten joka asiaan, jotta Mea culpa.

Kirjoitti: mea 08:03 | Jälkipuheet (0)

No nythän kävi siis siten, että kädet oli nostettava ja kutsuttava ammattiauttaja, jolta hältäkin otti kaksi tuntia saada piuhaviidakko, etu- ja takakaiuttimet ja se alibasso sekäs DVD/VHS/ASA ymmärtämään tätä kättä. Hiukan on vielä synkrooni hakusessa.

Vaan nyt on pelit viritetty ja ääntä on, siis sitä ON. Nyt vaan asettelen itseni glögin kera äänten optimaaliseen keskipisteeseen ja nautin elämästäni.

Kirjoitti: mea 08:04 | Jälkipuheet (0)

Nyt on laajakuva - DVD - VHS - kotistudio - langatonluuri - viiskaiutinsysteemi kotona. Laaja on tosi laaja ja siinä on virta. Ja kanavia. Kaukosäätimessä on patterit, mutta siinä se sitten onkin. Loput jäi yli. Kaksi patteria vieriskelee lattialla; en tiedä, mihin ne pitäisi laittaa. Kolmesta manuualista yllättäen paksuin liittyy luureihin, joiden koneosa on kämmenen kokoinen, lisäksi vain kolme johtoa ja luurit. Ja se pienehkön kaupungin puhelinluettelon kokoinen manuska.

Yllätin itseni osaamalla laittaa oikeat piuhat oikeisiin reikiin. Ylitin itseni hoksatessani, miten kanavia löytyy. Enempiä urheilusukelluksia tekniikan maailmaan en uskalla suorittaa. Yllättäen se korkein pönttö ei kuulemma olekaan kukkapylväs, ja ne pienet on siis etu- ja takakaiuttimia. No niinhän siinä lukee: front L ja front R. Selkeätä. Mutta entä, kun on rear L ja rear R: tarkoittaako se L minun selkäni puolella vasen ja R oikea, joka siis tarkoittaa, että kun yleensä sanotaan minusta katsoen vasen tai oikea, niin siis takavasen olisi takaoikea, minusta katsoen. Ja siis etuvasen olisi noin vastapäätä takaoikeata. Vai?

Tämä on niin käsi.

Kirjoitti: mea 07:00 | Jälkipuheet (0)

Jos oikein kovasti pinnistelen, saatan ylittää itseni ja pysyä kuosissa. Nyt ei jaksa erityisemmin eritellä, mutta voihan se pitää paikkansakin, että joillakin on erityiset riitelyrauhaset, joista ammentaa energiaa. Ei minulla, älkää minua katsoko. Vaan noin yleensä.

Varmaan helpottaisi, jos omaisi ne rauhaset.

Kirjoitti: mea 19:44 | Jälkipuheet (0)

Tommi haastaa muistelemaan varhaisinta lukukokemusta: sikaa saparosta ottaen suunnistin hyllyyni ja varovasti puhaltelin pölyt kirja-aarteeni päältä. Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä vuodelta 1937 löytyi isotädin aarrekammiosta, isosta peilipiirongista, joka oli lapsen ehtymättömän kiinnostuksen kohde ja mielikuvituksen herättäjä. Sieltä löytyi hänelle jostain kulkeutunut pieni kirjanen, jonka Suomen lapsille on mukaellut Siviä Heinämaa. Kirja oli löytyessään jo vanha ja hauras, minä itse noin seitsenvuotias ja koska vasta olin oppinut lukemaan, janosin uusia kokemuksia. Mummulassa ei ollut mitään muuta lukemista, joten kirjan löytyminen pelasti sen kesän. Olin niin vaikutettu Riston jännittävistä seikkailuista, että luin kirjaa yhä uudelleen.

Osakeyhtiö Valistus kertoo alkusanoissaan: " Alemman kansakoulun ja ylipäänsä alkuopetuksen palvelukseen pyrkii tämä pieni kirjanen, jossa tuo kansainvälinen "Robinson Crusoe" on mukaeltu kotoisammaksi ja etupäässä kouluopetukseen soveltuvaksi. Pohjana tälle mukailulle on ollut suomennos siitä Robinson-kertomuksesta, mikä on lukukirjan Lesebuch für das zweite Schuljahr (Bearbeitet von Wilhelm Rein) neljännessä painoksessa, jota lukukirjaa käytetään Jenan seminaarin harjoituskoulussa."

Melkein kaiken olen onnistunut matkallani hukkaamaan, mutta Risto Roopenpoika on seurannut uskollisesti mukana. Tuoksu on valitettavasti haihtunut; se piirongin kostea, vanha, lahonnut tuoksu muistuu mieleen nuuhkiessani hauraita lehtiä. Risto Roopenpojan seikkailut olivat ensimmäinen kokemukseni elämän ihmeistä; olikohan Risto se, joka loi pohjan nykyiselle maailmankuvalleni. Löytyykö täältä selitys minun haaveelleni siitä, että elämässä täytyy olla kaipuuta, uskallusta, seikkailua, oppimista, selviytymistä, uskollisuutta ja oivallusta, jotta oppisi itsensä kantavaksi ihmiseksi, joka on kokonainen ollessaan yksin ja vasta sen opittuaan pystyy olemaan vuorovaikutuksessa toisiin. Vain se, joka osaa olla yksin, voi olla myös yhdessä.

Kirjoitti: mea 07:05 | Jälkipuheet (0)

Kun nyt olen saanut helpotettua työstressiä siivoamalla arkistot (no okei, ehkä vain osan), generoisinko itselleni joulustressin. Taitaa sekin puoli olla hoidossa, sillä minulla ei ole epärealistisia ja toteuttamiskelvottomia tavoitteita joulusiivouksien, joulukorttien tai joululahjojen kanssa: ne kolme, jotka haluan lahjoa, ovat nyt hoidossa. Postissa ei ollut jonoja, kaupasta löysin kaikki, mitä pitikin, bussissa nuori mies tarjosi paikkansa: mitäs tämä nyt on? Ja kotonakin on jo turhat tavarat siivottu ja loput hävitetty.

Mistäs minä nyt kehitän kunnon paineet, jotta voin sitten odottaa vuodenvaihteen jälkeistä töihinpaluuta päästäkseni loman aiheuttamista paineista. No en mistään. Siispä panostan vuodenvaihteen tapahtumien odotukseen ja elämiseen.

Kirjoitti: mea 08:07 | Jälkipuheet (0)

Eilen illalla koiran kanssa kulkiessani koin valaistumisen. Olin lukenut Tommy Hellstenin kirjaa Saat sen, mistä luovut ja nyökytellen puhunut jo aiemmin samoja viisauksia, siis puhunut ja uskonut tottakai puhumiini asioihin. Mutta kun se kirkastuminen tuli, niin yhtäkkiä tajusin myös sisäistäneeni asian.

Elämä on tosiaan paradoksi: kaikki tärkeät käänteet ja asiat ovat tapahtuneet paradoksien kautta. Joiden eteen on tarvinnut nöyrtyä ja tyytyä ottamaan vastaan se, mikä annetaan, ei se mitä halusin. Tuplaparadoksisuus piilee siinä, että olen sittemmin päässyt lähemmäs sitä, jonne halusinkin, kun ensin olin ymmärtänyt luopua.

Sen tajuaminen pisti ihan naurattamaan. Juuri sen, miten yksinkertaista se on.

Kirjoitti: mea 08:08 | Jälkipuheet (0)

Sitä todistaa jo sekin, että kaikkihan tuon tietävät, mutta kukaan ei myönnä mitään. Säästän paremmat esimerkit myöhempään käyttöön ja heitän tähän vain, että vain eksymällä voi löytää jotain, jota ei olisi osannut edes etsiä.

Tänään oli se päivä, jolloin bussi jää jumiin ylämäkeen. Onneksi minulla oli kirja mukana, ei tuntunut missään.

Kirjoitti: mea 17:50 | Jälkipuheet (0)

Mitä miettii nainen maanantaiaamuna raivatessaan tietään kaksikymmensenttisen kevyen lumivaipan läpi. Luulisi hänen miettivän, mistä aloittaa työpöytänsä raivaamisen. Tai mitä jäi perjantaina kesken. Ehkä hän miettii joulua, jokohan se tänä vuonna olisi vain minun jouluni, minun tavallani eläen. Vai miettiikö nainen eletyn viikonlopun haipuvia haikeita muistoja.

Maanantaissa, vastasataneessa lumessa ja uudessa ihmisessä on kaikissa sama viehätys: sitä miettii nainen tehdessään polkua ensimmäisenä aamun kulkijana haituvaiseen lumeen. Miestä.

Kirjoitti: mea 08:09 | Jälkipuheet (0)

Sunnuntai-iltaolo on sekoitus haikeutta ja väsymystä, odotusta ja menetystä. On kuin seisoisi kahden vuolaan kosken keskellä selkä päin kuohuvan pakenevan kosken tyrskyjä ja kasvot kohti päinsyöksyvää vesiryöppyä. Kirkkaat ja raikkaat vesitirskeet virkistävät ja pelottavat, mutta ovat kirkkaan kristallisina kauniita. Kerään niitä käteeni.

Kirjoitti: mea 19:37 | Jälkipuheet (0)

Astrologiakeskus kertoo tänäisen biorytmini olevan kokolailla kohdallaan: Kaikki rytmit ovat positiivisessa vaiheessa. Tällaisina päivinä pitäisi kaiken sujua kuin rasvattu. Puhkut itseluottamusta ja intoa eikä järjenjuoksussakaan ole mitään moittimista. Nyt kannattaa olla aloitteellinen ja lähteä toteuttamaan mielessä liikkuneita ideoita. Tällaisena aikana aloitetuilla asioilla on kantavuutta ja kaikki menestymisen mahdollisuudet. Itseluottamus näkyy tietysti myös vetovoimasi huomattavana kasvuna ja kivasta seurasta ei varmasti ole puutetta. Tunnet olevasi loistavassa fyysisessä kunnossa. Olet energinen ja valmis tarttumaan toimeen. Huomiokykysi on hyvässä vireessä. Olet seurallinen, puhelias ja hyväntuulinen. Luotat kanssaihmisiisi ja näet asiat myönteisessä valossa. Sinuun on helppoa ja turvallista ihastua. Henkistä oivalluskykyä ja kypsyyttä. Teet vaistomaisesti oikeita ratkaisuja ja kehittelet toimivia ideoita kuin liukuhihnalta. Pystyt perustelemaan kantasi luontevasti ja luotettavasti.

Onko pääni siis salaa jo vaihdettu? Toisaalta: IT-kapeikko kyllä on vielä, vaikka ajoittain anteleekin tietä, joten varsinainen puhkuminen on kyllä vain ajoittaista, no intoa ainakin puhkuin eilen. Aloitteellisia on oltu joo, ideoita on toteutettu ehkä liikaakin. Kantavuutta ja menestymisen mahdollisuus: hm, sepä vasta olisikin mieluista. Energiaa ja toimeentarttumista kylläkyllä; seurallinen, puhelias ja hyväntuulinen (lasketaanko virtuaalit mukaan?), jos niin sitten. Luotan ja näen, kyllävaan. Ainakin minuun on turvallista ihastua, helppoudesta en tiedä, ja oivallusta ja kypsyyttä omenapussista löytyy. Teenkö tosiaan oikeita ratkaisuja? Kiitos taas.

Valitan kovaan ääneen, jos nämä meni pieleen.

Kirjoitti: mea 08:12 | Jälkipuheet (0)

Oikeastaan sääli tuhlata näinkin hyvä aihe tällä tavalla. Sopii kuitenkin viikonloppuun kuin suutarin nyrkki jäniksen silmään. Viikonloppunahan sitä laatuaikaa vietetään; perheet kirmaa marketeissa viettämässä laatuaikaa perheen kanssa, iskät ja äiskät viettävät laatuaikaa keskenään, kun penskat pultataan telkkarin ääreen, ja onhan saunassakin mahdollisuus hetki laatuaikaan, jos penikat jaksavat olla kiinnostuneita jostain muusta sen hetken, ja nehän jaksavat. Huokaisevat vaan helpotuksesta, kun laatuaika perheen kanssa on tältä viikolta vietetty. Ai niin, huomennahan sitä hupia on vielä tiedossa yhteisen aterian äärellä.

Yksineläjät viettävät laatuaikaa itsensä kesken, ja sepä vasta onkin laadukasta. Jos parilliset tietäisivät, millaista laatuaika oikeasti on, repeytyisi moni yhteenliittymä, lapset jäisivät ilman perusperheen peruslaatuaikaa ja marketit alkaisivat tuottamaan tappiota. Siispä emme kerro, miten koolia elämä voi olla.

Ahdistukaa siitä.

Kirjoitti: mea 16:02 | Jälkipuheet (0)

Lievästi vaikuttuneena omasta olotilastaan keskiyöllä syntyy ne parhaat ajatukset, joiden on niin sääli antaa hautautua tyhjyyteen. Vaikka useimmat niistä sinne joutavatkin, ehkä, ei voi tietää, sillä niitähän ei muista. Muistaa vain sen huiman hektisen tunteen, joka iski takaraivoon, kun ajatus kirkastui. Sen olen aina halunnut jakaa. Siis sen, mikä se nyt oli. No jotain hienoa varmasti. Se, mikä lennähtää huoneen poikki ja jättää jälkeensä jotain, jota ei enää uudelleen tavoita.

Sen tunteen jakaminen on lähes hienointa, mitä tiedän. Huomatkaa, että tiedän hienompiakin tunteita.

Tämä on hienoa. Olla muka-originelli. Olen lähes vaikuttunut.

Kirjoitti: mea 01:03 | Jälkipuheet (0)

Nyt minä ymmärrän, miksi tämän systeemin nimi on blogitus ja vielä varmemmaksi vakuudeksi oikein Bloggerilla: aina kun tulen tänne hyvine yksilöllisine humoristisine ajatuksineni (huomasittehan monimutkaisen kuvioinnin), saan ihme blogin. Ei synnykään mitään. Missä kaikki hauska, missä ajatuksen lento, missä huumori. Hah. Väännä tässä nyt mitään, kun kaikki jännittävät asiat tapahtuvat ihan muualla ja minun poloisessa maailmassani on vain bussimatkoja ja kaupassa käyntiä.

Kokemuksen syvällä kurkkuäänellä hämmästyin tänä aamuna huomaamaan, että tavallisen naisvaltaisen alan tavallisena ahertajana näen miehiä aikas vähän. Jos alieni pudotettaisiin ulkoavaruudesta korvaamaan minut ja askeltamaan minun askelmerkkini, ihmettelisi polo lujasti, että onko maan isä tuo bussikuski vaiko vahtimestari firman ovenpielessä. Bussit ovat naisten ja nuorten valtakuntaa.

Työ- ja ostosmatkojeni kokemuksiin viitaten ja niistä viisastuneena kysynkin vaan, että mistä saa vuokrata miehiä, joita voi retuuttaa vakuudeksi, painoarvoksi ja uskottavuustekijäksi vaikkapa konekauppoihin. Niin tosiaan, vakuudeksi mistä? No eisenväliä, kunhan saan koneen ostetuksi. Vuokramiespalvelussa olisi jo vain somaa, jos saisi oikein valita, että millainen mies olisi tarpeen. Tietenkin tietokonekauppaan vuokrataan erimpi mies kuin telkkapönttökauppaan. DVD- ja kotistereostudiomiehet ovat taas omansa näköisiä. Pukeutumisella on väliä. Muulla ei. Näissä ympyröissä.

Naisena olemisessa on kuitenkin yksi hykerryttävä puoli; voi haaveilla Miehestä.

Kirjoitti: mea 08:18 | Jälkipuheet (0)

Hyvärinen on ollut tarkkana, pelottavan tarkkana. Hän on Firmassa käydessään onnistunut urkkimaan tietoonsa paitsi Blogoslavia-yhteytemme myös inkarnaatiomme. Emme aluksi tajunneet vuotoa, mutta epäilyksemme kohdistuvat Topiin, Firman lähettiin.

Käytävillämme kuiskailtujen huhujen juuret ovat myös paljastuneet ja tulkoon ne nyt teillekin julki: alustavia ajatuksia elokuvasta on sinkoillut kahvihuoneessa. Erityisen otettu olen mahdollisen elokuvan kaavailluista näyttelijävalinnoista. Vapiskaa Muumipeikko ja Pekka Puupää. Pääkkösen Seppo, Kivisen Mikko ja Heiskasen Kari ovat kyllä pyörineet ahkerasti täällä, joten asiassa saattaa olla perää.

Onko jossain joku pykälä, johon voin vedota tarkoituksena valittaa syrjinnästä tai jotain: haluan ostaa suurehkon, ainakin mainoksien mukaan itseäni painavamman kodinkoneen. Ensinnäkin niitä myydään vain huitsin suburbioissa, joihin pääsee vain bussilla. Ja vaikka minulla auto olisikin, jota ei siis ole, en jaksa kantaa murikan kokoista laatikkoa.

Mihin tästä voi valittaa?

Kirjoitti: mea 08:19 | Jälkipuheet (0)

Lukeekohan minun otsassani, että kuurosokea tai sitten olen näkymätön. TV-kaupassa minua kohdeltiin kuin lukisi. Menenkin peilin eteen tarkistamaan.

Kyllä sieltä nainen katseli... Niinno niin, sehän se olikin. TV:n ostaminen on miesten työtä.

Kirjoitti: mea 19:15 | Jälkipuheet (0)

Sitä muuten tuntee itsensä harvinaisen hölmöksi hymyillessään itsekseen
bussissa. Huvittuneen hymyn on kirvoittanut huomio, miten erilaisilla viesteillä ihmiset kertovat bussissa vierustoverilleen haluavansa nousta pois ikkunapaikalta. Talvisin naiset aloittavat hanskojen hypistelyn kolme pysäkinväliä ennen toivottua ulostautumista. Toinen hanska vedetään käteen merkityksellisesti vilkuillen kahta väliä ennen ja sitten suurieleisesti klinkautetaan pysäytysnappia. Mitäänhän ei tietenkään sovi puhua tai kysyä, ja jos käytävänpuoleinen ei ole ymmärtänyt nousta hyvissä ajoin, alkaa raivokas kassien ja pussien keräily ja tuhina.

Miehet on suoraviivaisempia; he vain katsovat syyttävästi ja nousevat, edelleenkään ei voi sanoa mitään. Nuoret naiset ovat selkeimpiä; on yllättävän yksinkertaista vain sanoa nätisti, että nousisin tässä pois. Oikeastaan kaikkein selkeimpiä ovat lönttäpöksypojat, jotka ylpeän välinpitämättömästi yksinkertaisesti istuvat käytäväpaikalla iso kassi heitettynä ikkunapaikalle. Hyvin harjoiteltu koppava ilme kruunaa täydellisen eristäytyneen ilmeen. Oma lukunsa ovat seutukunnan YTM:t, jotka huohottavat puolittain sylissä koko ajan ja antavat ymmärtää, että "nyt sulla on beibi elämäsi tilaisuus hypätä meikäläisen kämpille".

Erityisesti rakastan niitä parempiosaisia mummoja, jotka tulevat vierailulle vähempiosaisen mummonkammarilaisen luokse iltakahville: suuriääninen ihmettely siitä, kuinka joku voi asua tällaisissa betonilaatikoissa ja toistuva äänekäs hämmästely, että missähän sitä pitäisi jäädä pois samalla suurieleisesti Stockmannin muovikassia nostellen on virkistävää vaihtelua hienovaraisiin hanskamummoihin verrattuna.

Pienten lasten kanssa matkustelua en kadehdi, mutta en myöskään jaksa tuntea myötätuntoa niitä äitejä kohtaan, jotka antavat kultanuppunsa nousta saappaineen istuimelle viittä pysäkinväliä aikaisemmin painamaan stoppinappulaa. Parhaimmillan klinkautuksesta kilpailee kolme kimeä-äänistä kersaketta.

Jos itse joudun loikkuun seinän viereen, jota viimeiseen asti vältän, huomaan erityisesti keskittyväni siihen, että en vedä hanskoja käteen, mutta hypistelen niitä silti pysäkin lähestyessä, vedän jo toista hanskaa käteeni, kun alan siirrellä samalla reppuani enkä katso merkitsevästi, vaan vilkuilen hermostuneesti, huomaako kaveri, että minulla on aikomus. Kurkottelen soittonappulaa merkitsevästi, ettei tarvitse puhua mitään, mutta jos kaveri ei vieläkään ymmärrä, katson anteeksipyytävän näköisenä ja yritän sanoa jotain, mutta saan muodostettua vain äänettömän: "Sori!"

Kirjoitti: mea 08:20 | Jälkipuheet (0)

Sain ystävältäni aamulla sähköpostia, jossa hän haikaili tuoksuvan sähköpostin keksimisen tärkeyttä, sillä hänellä paistuivat juuri Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypiparit uunissa, joka sijaitsee maalla järven rannassa, jossa idyllissä uunin pääkäyttäjä valmistautuu jouluun, jonka hän rakkaudella rakentaa läheistensä sydämiin. Jos oma elämäni ei olisi juuri nyt mitä parhaimmassa mallissa, olisin kateellinen. Onneksi ei tarvitse.

Ahmin äsken aika kasan mielessäni hänen hermo- ja älypipareitaan. Ovat hyviä ja antavat, mitä lupaavat. Hermo- ja älypipareilla olisi varmasti käyttöä monelle, mutta valitettavasti ne, jotka eniten olisivat niiden tarpeessa, vähiten itse sitä ymmärtävät.

Kirjoitti: mea 13:03 | Jälkipuheet (0)

Olen tänä aamuna osannut tulla työpaikalleni, koska näyttäisin istuvan työpöytäni ääressä. Olen siis jotenkin onnistunut automatisoimaan aamuni näinkin pitkälle. Hyvä niin, sillä muuten olisin saattanut ahdistua(TM) esteistä, joita vakituinen aamutieni tietoisena kulkien sisältää.

Tämä automatisoituminen onkin hyvä systeemi: ei tarvitse äreytyä paikallisradioiden kahdenvälisistä tekoreippaista aamujuonnoista (en edes yritä enää), ei tarvitse ahdistua hissiin tunkevista sosiaalisista naapureista (en minä halua keskustella siitä, soittiko joku liian lujaa mattiajateppoa), ei tarvitse väistellä päinkulkevia katuosuuden lunastaneita keppikävelijöitä (lukeeko otsassani, että kävele vaan päin). Ei mitään. Vain automaattiohjauksella koko matka päänsisäisen maailman eläessä omaa seikkailuaan.

Tämä on minun maailmani. Osuutensa saa lunastamalla paikkansa. Tai maksamalla palkkaa.

Kirjoitti: mea 08:22 | Jälkipuheet (0)

Kääntelen päätäni, jotta saisin tarkennettua katseeni näyttöön. Yritän skarpata viimeisillä ajatuksen rippeilläni ja ihmetteln, mikä nyt on. En näe kunnolla. Onko näköni taas huonontunut? Vaivunko masennukseen? Istun tässä nyt hetken ja mietin sumean loogisesti. Laitan silmälasit pöydälle ja rypistelen otsaani. Hieron silmiäni. Otan lasit käteeni ja hämmästyn: mitvit (TM) silmälasit voi olla aina likaiset juuri siitä kohdasta, mistä läpi katsotaan.

Tiedän, mulla on ihanan pitkät silmäripset. Räps.

Kirjoitti: mea 13:54 | Jälkipuheet (0)

Luulen ratkaisseeni suuren arvoituksen: se, että nainen ajattelee asioita aina pienen hetken rauhassa eikä suinpäin syöksy sitä tekemään, vaikka järki sanoisi, että mene hyvä ihminen ja tee nyt jotain. Nainen punnitsee asioita päässään ja tunteella sitten menee ja tekee sen. Tässähän ei ole mitään logiikkaa, eli tämän täytyy olla sitä sumeaa logiikkaa. Eikö vain. Että ei? Ei tämä mitään naisen logiikkaakan ole, koska siitä ei ota einarikaan selvää, ei edes nainen itse. Joten sumea logiikka saattaisi olla myös naisen logiikkaa, ja naisen logiikan mukaan kertomani teoria ei ole noin: tuossahana ei ole mitää järkeä, koska lopputulos on sama, mutta järjen kanssa harkittu on nopeammin päätöksessä. Paitsi, että juuri se on naisen logiikkaa. Että ei voi tietää. Nyt tiedän sitten tämänkin.

Sumean logiikan mukaan voisi olla ymmärrtettävissä, miksi mäyräkoirallinen, 5 pulloa punkkua ja 4 tuoppia hyvää olutta eivät tuntuneet missään. Edes logiikka ei sumentunut. Läsnä pienin mahdollinen seurue. Lopputuloksena vain typerä virnistys (TM).

Mihin tästä voi valittaa?

Kirjoitti: mea 06:12 | Jälkipuheet (0)

Lisäkkeillä sumutusta [linkki poistettu, koska blogi on lopettanut] tunnustaa harrastavansa myös Shu, jonka tahaton flirttailu johtuu piilolinssien kuivattamista silmistä. Miksikähän muuten usein juuri se anniskeluravintolan epätoivoisin aina tarttuu näihin tahattomiin pyydyksiin. Ole siinä nyt oma herttainen itsesi, kun et edes näe mitään, etkä ole varma, minkälainen ongelma on tarttunut liiveihin.

Ongelma on tuttu; minulla on niin kuivat silmät, että piilolinssit saavat minut räpsymään epätoivoisesti, joka myös epätoivoksi on joskus tulkittu. Uimahallit ja eedenit on joko jätettävä väliin tai sitten vain hymyiltävä typerästi kaikille. Typerä hymyily tulkitaan samoin kuin räpsyttely, joten vaihtoehdot ovat joko oman opashenkilön mukanakuljettaminen tai huvista luopuminen.

Näistä vaihtoehdoista ei ole vaikea valita; henkilökohtainen avustaja kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Saakohan Kelalta korvauksia. Mitä sellainen nyt sitten maksaakaan. Epäilen sen olevan kuitenkin hintansa arvoista.

Kirjoitti: mea 08:28 | Jälkipuheet (0)

Aamun kaupallisten tiedotteiden innoittamana rohkenen miettiä ääneen, että miten se oikein hanskataan se totuuden hetki, jolloin riisutaan geelitäytteiset rintsikat (tosi on pojat, on niitä, ja myös ilmatäytteisiä), kutistavat pikkuhousut, litistävät sukkahousut, olkatoppaukset, tekoripset, hiuslisäkkeet, sävytetyt piilolinssit, huolellinen meikkki ja geelattu tukka lätistyy. Minua olisi aina kiinnostanut tietää, vaan en ole kehdannut kysyä, että miten te tytöt selitätte pitempiin iltapuhteisiin houkuttelemallenne satunnaiselle tuttavuudelle totuuden paljastumisen. Ja miten sen sulattaa mies. Ihan vaan kiinnostaa tietää.

Tätä ja muita tärkeitä asioista otsa rypyssä pohtien joudun tänään istuksimaan neljä tuntia koulutuksessa, jonka aiheena näyttää olevan "Muutoksen hallinta". Miten sattuikaan. Kyllä näillä mietoksilla jo sen verran sisäistyneen ilmeen kehittää, että voin olla taas kerran osallistumatta keskusteluun.

Näiden aatosten siivittämänä oli ihan pakko ottaa päivän tuoksuksi Jean Paul Gaultier - Classique.

Kirjoitti: mea 08:29 | Jälkipuheet (0)

Ai väärin; mikä? Nimi;? p-a-n-o-m-e-u-s-s-i , eihän ole.

Kun keskusyksikössä on overflow, on palattava konkreettisten asioiden äärelle, ja mikä on selkeämpää kuin syöminen. Koska unesisampo on nykyisin myös kokkiloki kiitettävän asiakaspalautteen tähden (kiittää), jaan saamani arvokkaan opin teidän kanssanne.

Pienkoneen uhri sai lukijavinkkkinä arvokkaan ja hyödyllisen neuvon: kermanvaahdotinpurkkia voi käyttää lettutaikinan tekoon, jota taikinaa voi tietenkin paistaa voffeliraudalla, jolloin on saatu kahdelle vermeeelle hyödyllinen virka. Tarkka resepti on tässä:

2 munaa
~1,5dl jauhoa
maitoa sen verran mitä mahtuu : jonsei ole maitoa, käytä mehua, jollei mehua, mikä vaan liemi käy

Eikä tässä vielä kaikki: voffeliraudan voi viedä sinne, missä kokki mieluiten muutenkin puuhailee, vaikka television tai nörttikoneen viereen. Jos jatkojohtoa on riittävästi, mikä estää viemästä vaikka .... No vaikka minne. Mutta ei liene se kovin kätevää kuitenkaan.

Ja jos kermanvaahdotinpurkkeja on pareittain, niinkuin sattumalta omaispesun keittiössä, niin voit paistaa samaan aikaan lettuja pannulla ja voffeleita koneella. On kyllä sen verran työteliästä puuhaa, että itse ei ehdi syömään ja jos ahnaita vieraita olet kutsunut, saattaa käydä niin, että jäät itse ilman. Joten syö suoraan pannulta pari. Koska puissameno on epäsosiaalitapaus, ei minulla käy vieraita, joten sitä ongelmaa ei ole. Tosin keittiössä norkuaa ahnas koira, joka syö senkuin kerkiää paistaa. Näillä eväillä mainospesu yittää selvitä tulsotinongelmastaan.

Omenapussi vinkkaa tänne.

Kirjoitti: mea 08:30 | Jälkipuheet (0)

Jos tässä elämässä joku osaa mättää, niin se on tämä joidenkin ihmisten tyhmyys yhdistettynä uskomattomaan mielikuvituksen lentoon, jolla yhdistelmällä luulisi syntyvän jotain asiallistakin, joskus, vaan eikunei.

Sain sähköpostia erään käyttämäni ohjelman myyjältä, sillä heitä oli lähestynyt eräs alueeni lahjakkuus, joka kyseli tältä myyjätaholta, että josko se ilmoittaisi hänen saavutuksensa valtakunnalliseen pinssienjakokilpailuun. Vähän niinkuin, jos minä kirjoittaisin tästä Billy the Gattesille, että nyt mättää kuule aika pahasti tämä meikäläisen duuni, että viittikkö Billy tehdä woordilla mulle tyopaikanhakuilmoituksen. Däänks.

Kirjoitti: mea 12:31 | Jälkipuheet (0)

Vaikka itse olenkin melko epäsosiaalinen, joudun väkisin joskus puheisiin toisten koiranomistajien kanssa. Miten ne onkin niin sosiaalisia. Ja miten tällaisella epäsosiaalitapauksella voi olla koira. Minulla pitäisi olla minisika.

Koiran omistajia on karkeasti kahta sorttia: Ison Koiran Omistajat ja Pienen Koiran Omistajat. IKO:t eivät useimmiten noteeraa PKO:ia, joten ei niistä enempää. PKO:issa onkin sitten kaikenlaista. Pahimpia ovat pötkökoiran narttuversion omistajat, jotka luulee, että jätkäpötkön uupumaton kiinnostus johtuu juuri hänen yksilönsä äärimmäisestä viehättävyydestä. Kysyy luonnetta olla kerpelöimättä, kun flexin narut on tuhannen sykkyrällä. Toinen rasittava sakki ovat pikkutyöt, jotka on kinunneet naapurin koiran talutettavakseen, eivätkä ymmärrä yhtään mitään koiran luonteesta. Ei ole hei pimatsut tarkoitus päästää sitä norkuamaan joka koiran perää. Sitten ovat nämä oman pikkupiskinsä erinomnaisuudesta vaikuttuneet rouvat, jotka haluavat kertoa, mitä murmeli on tänään tehnyt. Hei, EVVK.

Mukavia ulkoiluttajia ovat koiransa tuntevat reippaat nuoret, jotka kaukaa näkevät, olenko tänään sillä tuulella, että sanon yhtään mitään. Heille yleensä kyllä juttelen mielelläni sillä aikaa kun koirat katsoo toistensa sähköpostit ja kilpailee, kumpi saa kuitata viimeisenä.

Mikä on harvinaisinta maailmassa? Haistelematon koiran peba.

Kirjoitti: mea 08:32 | Jälkipuheet (0)