Olen vannoutunut stand up -komiikan kannattaja. Sen eleettömyys yhdistettynä verbaali-ilotteluun on vaativa ja tyylikäs yhdistelmä: hahmon ja juttujen on istuttava tai siis seistävä yhdessä ilman rekvisiittaa ja hassuja hattuja. Koristeellisten kääreiden puuttuminen pakottaa sisällön vakuuttamaan itsellään. W-tyylin André Wickström on lajin tyylikkäimpiä taitajia : hienostunuttua, hillittyä ja huikeaa huumoria. Kertakaikkiaan. Ja miten hellyttävä mies. Viiden hoon mies.

Mean niksinurkasta lauantain baari-iltaan vinkki: jos nainen on kiinnostunut miehestä, kannattaa miehen jutuille nauraa, vaikka vain säälistä, sillä mies kokee naurun palkinnoksi, vakuuttuu omasta huumorimiehisyydestään ja haluaa todistaa, että stand up -komiikka toimii suomeksikin.

En taivuta tuota rautalangasta.

Kirjoitti: mea 08:31 | Jälkipuheet (2)

Piskerin Riitan kirjoituksen kommenttiosasto on kuin Aamulehden yleisönosasto keväällä. Itsekin olen suivaantunut siihen, että useat vanhemmat tosiaankin *merkityksellisellä* ja huomattavasti *kovemmalla äänellä* kuin pilteille olisi tarpeen, ojentavat kersiöitään aina, kun koira on näköpiirissä. Jaksaa rassata sellainen, kun yhdellä lenkillä kuulee kuusikin samanlaista kommenttia, vaikka kulkee kakkapussi näkyvästi kädessä. No ei tosiaan tulisi mieleenkään sitä taskuuni tunkea.

Ihan asiaa se ojennus, mutta, miksi se pitää tehdä joka koiran kohdalla, ja silmiä pyöritellen ja jokainen koiranomistaja syyllistäen. Eikö se nyt riitä, jos pilteille sanoo asiasta kerran kaksi ja vaikka joka päivä uloslähtiessä, mutta johan tuollainen toisto saa piltin disauttamaan varsinaisen pointin.

Toistamalla varmistetaan vain, että piltti muistaa maistaa sitä keltaista lunta, kun siitä niin ahkerasti muistetaan mainita. Täytyyhän sen olla hyvää, kaikki kielletty on aina parempaa.

Kirjoitti: mea 16:59 | Jälkipuheet (4)

Mansen Raatihuone on peittymässä näköispeitteeseen. Puolikas oli eilen peitettynä, ja onhan se villin näköistä, kun lakana-Raatihuone tulee täyttämään maiseman turistien sielmien iloksi.

Vaan herää kysymys, että onko tässä nyt ihan kohdallaan panostus suhteessa saatuun arvonlisään: tavallinen valkoinen peitto olisi maksanut 2800, kuvakangas maksoi 25 000 ekeä. Kaupungin virkamies oli esittänyt hintaeron noin kaksinkertaiseksi, ja sillä perusteella kuvakangas hyväksyttiin. Minun laskuoppini mukaan hinta kasvoi 9-kertaiseksi.

Minulta ei kukaan kysynyt, haluanko sijoittaa rahani kuvakankaaseen vai olisinko halunnut antaa vaatimattoman osuuteni tähdellisempään, johonkin, josta kaupunkilainen olisi jotain hyötynytkin. Tosin ei ole kyselty mihinkään muuhunkaan.

Kirjoitti: mea 13:01 | Jälkipuheet (2)

Kun naisen polvi alkaa olla siinä kunnossa, ettei kivuttomasti kulje korkokengissä, on tilattava aika tohtorilta. Lekurilapäivän aamuna on tarkoin mietittävä, mitä päällensä laittaa: polvea on tohtorille näytettävä paljaaltaan, joten hame olisi hyvä valinta, mutta sukkahousut täytyisi riisua siinä lääkärin katsellessa, kiusallista. Jos laittaisi pitkän hameen, voisi periaatteessa selvitä polvisukilla, mutta en satu omistamaan yksiäkään norsun kortsuja, ne vasta ovatkin nolon näköiset. Siis housut, mutta noloa on myös farkkujen riisuminen vastaanotolla. Jospa vain käärisi lahkeen ylös, mikä tietenkin edellyttää housuilta riittävän laajat puntit. Pikaisen tsekkauksen jälkeen pillifarkkujen joukosta poimiutuu ne uusimmat sikamageet farkut, jotka tosin ovat niin piukat, että tarvitsisivat stringit alleen, mutta sitä riskiä ei uskalla ottaa, jospa valkotakki ei tyydy rullattuun lahkeeseen ja täytyy riisua farkut pois. Ja kävele siinä sitten arvokkaasti tutkimuspöydälle pakarat väristen. Siis ei stringejä.

Farkut ovat pitkäsääristen mallia ja vaativat siksi minulle alleen ne korkeimmat korot ja ovat siis siten myös lahkeistaan niin pitkät, ettei niitä voi tosiaankaan pitää turvamatalien talvisaappaiden kanssa, jotka kengät olisivat kipeän polven ainoat järkevät kengät. Mutta naisen on tehtävä, mitä naisen on tehtävä: farkut jalkaan, korkokengät alle ja lekurille. Varmuuden vuoksi vielä rintsikat siistiä pitsitöntä perusmallistoa ja pusero helposti riisuttava; eihän sitä koskaan tiedä, mitä kaikkea pitää riisua kipeän polven diagnosoimiseksi.

Rullattu lahje riitti. Mutta hiukan kyllä nolotti ne lukuisat paheksuvat silmäykset korkosaappaisiini. Yritin muiluttaa niitä huomaamattomasti lahkeiden alle piiloon. Mutta näkihän sen ilmeestä, että tyhmiä tässä taas ollaan.

Kirjoitti: mea 08:19 | Jälkipuheet (0)

Junalla matkustaminen on Suomessa törkiökallista. Vaan ei ihmekään, koska tyhjiä vaunuja kuskataan Suomen päästä päähän, maksaahan sellainen. Onkohan jotenkin mahdoton tehtävä hoitaa homma niin, että vaunuja liitettäisiin junaan sen mukaan kuin ihmisiä liikkuu. Kai nykyisillä tiedoilla ja taidoilla eri päivinä ja kellonaikoina ja vuodenaikoina ja eri paikkakuntien väliä liikkuvat ihmiset pystytään joltisellakin todennäköisyydellä ennustamaan. Ei kai sitten.

Kun Helsingistä Ouluun menevässä junassa on 16 vaunua ja jokaisessa vaunussa keskimäärin neljä ihmistä ja junaan nousee Hämeenlinnasta kaksi neitokasita ja juuri heidän paikallaan istuu rääkätty äiti kiukuttelevan lapsen kanssa ympärillään kahdeksan kassia, vaippapaketti, leegio leluja, maitopulloja, Bona-purkkeja, niin miten luulette neitokaisten käyttäytyvän. Aivan: he eivät mene niille vapaille paikoille, joita junassa on moninkymmenin ellei sadoin kappalein, ei, vaan he tuijottavat tiukan vaativasti nääntynyttä äitä ja sanovat, että "Nää on meiän paikat."

Mikähän siinäkin on, että kun pitkällisen kärsimyksen jälkeen saa tilatuksi vaikka hammaslääkärin, kivut lakkaavat samantien. Tai parturin; tukka näyttää juuri sinä parturoismispäivän aamuna erityisen hyvältä.

Kirjoitti: mea 07:00 | Jälkipuheet (0)

Kun herrat lunastavat itsensä vapaaksi karkausvuoden kosinnoista valmiilla vaatteilla, kannattaa tutustua vaatteiden kokonumerointiin. Nimittäin ne naisten vaatteet on ihan eri logiikalla numeroitu. Jos onnistuu opettelemaan sukupuolten eri numerologian, on vielä tuumat opeteltavana (tosin ne saattaa olla miehille autonrenkaista tuttuja), ja jotta ei liian helpoksi kävisi, on eri maissa erilaiset mitat. Naisten puolestaan on vaikea tajuta miesten paitakokonumerointia ja housumittoja. Kenkien kokonumerot sentään on jotenkin hallinnassa kaikilla mutta jo rintsikoiden koot alkavat olla korkeamppa matematiikkaa.

Kirjainmerkityt sentään ovat loogisia. Siksikin, että ne ovat kirjaimia; numeroiden tulkinnassa joutuu vaatetta joskus kääntelemään, että onko se miesten vai naisten kokonumerolla tai ehkäpä ovatkin tuumakokoa tai peräti senttikokoa. Suunnilleen saman kokoinen vaate kun voi olla kokoa 38 tai 48 tai 30 tai S tai 160 riippuen siitä, onko se naisten vai miesten vai lasten, pusero vai housut.

Jos miehen puvun takki, kauluspaita, farkut ja kengät ovat kaikki numeroa 48, niin mikä ei kuulu joukkoon?

Kirjoitti: mea 06:46 | Jälkipuheet (13)

Koska minulle on helpompaa hoitaa vaikeat asiat sähköpostitse ja nettilomakkeitse, voisin käyttää tätä kosimalomaketta. Tämä on jotenkin niin intiimiä.

Kirjoitti: mea 13:48 | Jälkipuheet (8)

Vasta toista kertaa vietetään karkauspäivää Suomessa helmikuun 29. päivänä, sitä ennen se oli 2000 vuotta tänään, 24.2. Nyt on siis korkea aika tyttöjen ryhtyä suunnittelemaan, ketä kosaista. Kohteet on tarkoin harkittava riippuen tietenkin siitä, haluaako hamekankaan vai miehen. Karkauspäivänä ei nimittäin miehen sovi torjua naista, mutta itsensä hän voi lunastaa vapaaksi hankkimalla kankaan. Kangaskauppoja on nykyisin niin harvassa ja ompelutaitoisia eivät kaikki lie, joten ehkä sen verran voi joustaa, että sovitaan valmiista hameesta, miksei housuistakin. Miehenhän voi marssittaa johonkin kalliiseen merkkiliikkeeseen, jossa mies tekee, mitä miehen on tehtävä: lunastaa itsensä ulos kosinnasta.

Hmm... Kumpaa tarvitsen enemmän? Miehellä olisi käyttöä vaikka autokaupoilla, selän rapsuttajana, silmän ilona ja seuran pitäjänä. Tietenkin olisi mukava rapsutella miestä itsekin ja olisihan se mukava halinallena kainalossa iltaisin. Lamput saan vaihdettua itsekin ja naulan tarvittaessa seinään, joten mitään tähdellisempää tehtävää kuin miehenä olemista ei juuri nyt ole.

Uusi trendikäs vaatehuone toisaalta kiinnostaisi, mutta se vaatisi jo aika monta kosintaa. Mahdanko tuntea riittävän monta poikamiesta?

Kirjoitti: mea 07:10 | Jälkipuheet (4)

Löysin eilen taloyhtiön paperinkeräyslaatikosta nipun vanhoja Cosmopolitaneja. Enää en ihmettele, miksi 13-vuotiaat miettivät, kuka luokan pojista on pantavan näköinen: Cosmo paljastaa 85 huippuseksin salaisuutta, Kama Sutra: nautinnon villeimmät vinkkelit, 7 niksiä nautintoon, Villeimmät fantasiat: upseeeri vai palomis, Kuusi lemmen luentoa, Seksiunien salaisuudet, Seksileikkien piilopaikat, 7 askelta sähäkkään seksiin, Kuumat sinkkukikat ja Maksimoi miehesi maskuliinisuus. Sitäkään en enää hämmästele, miksi eilisen Miljonääri-Jussin jälkeen SubTV:ltä tulleessa ohjelmassa tytöt olivat, mitä olivat. Ohjelma näytti, mitä todella tapahtui ja mistä tytöt puhuivat. Aika rätväkkää puhetta nuorilta naisilta. Jopa subbari oli joutunut häivyttämään osan jutuista. Mutta mitä muuta voi odottaa Cosmosta oppinsa hankkineilta.

Aamun lehti kertoo, että lukiolaiset haluavat sankoin joukoin nykyisin opettajiksi. Entinen suosikki, lääkärin ammatti, on samalla suosioviivalla kuin kokin, myyntineuvottelijan, upseerin tai lentoemännän duunit. Jumbosijalla on hyvinpalkattu ja ennen kovinkin haluttu hammaslääkärin ura.

Elämän realiteetit saattavat tuntua karuilta, kun opettajaksi ei päässytkään, ei auennut toimittajan ura, ei lakimiehen tai edes sosiaalityöntekijän, vaan Unelma ja Aatos Jalo päätyivät puhelinmyyjiksi kaupittelemaan uusille nuorille Cosmoja, ikätovereille MeNaisia, Tekniikan Maailmaa ja Seuraa ja entisille opettajille ET-lehteä.

Minulle ei tarvi kuitenkaan soitella, nyt riittää lukemista hetkeksi aikaa ja kun nämä on omaksuttu, katson, löytyiskö sieltä ET-lehtiä.

Kirjoitti: mea 23:44 | Jälkipuheet (9)

Mun känä on taas kadonnut. Viimeksi selvisin hienosti, kun se katosi töissä ja löysin sen soittamalla lankapuhelimesta omaan numerooni. Myöhemmin huomasin, että joku oli kaivannut minua. Outo numero, en tunne. Mutta asia jäi vaivaamaan ja tarkistin numeronetistä, kenellä olisi ollut asiaa.

Se oli oma työnumeroni. Nolotti.

Kotona ei ole, millä soittaa, mutta keksin juuri, että voin lähettää varmaan netistä tekstarin itselleni ja kuuntelen, missä piippaa.

Kirjoitti: mea 17:40 | Jälkipuheet (0)

Olen siirrellyt vähitellen vanhasta osoitteesta kirjoituksia tänne Melankoliaan, vaikken sitä alunperin ajatellut tehdä. Mutta minkä sitä luonnolleen mahtaa; jotenkin vain tuntuu mukavalta, kun omat ajatukset ovat yhdessä kopassa.

Ihan kokonaan toinen juttu on se, että muutaman kuukauden takaisia silloin näppäriltä tuntuneita ajatuksia nyt hiukan nolottaa lukea. Minäkö noin kirjoitin.

Outoa kätellä itseään muutaman kuukauden taakse.

Kirjoitti: mea 10:29 | Jälkipuheet (0)

Keräilin päiväkirjailuni kaikki testitulokset uuden Testailtua-kategorian alle ja löysin katköistäni aarteen, jonka olin tallentanut vain kotisivuille. Hämmästelin, että miksi vain sinne, kunnes laitoin blogiin ja huomasin, että se ei oikein istunut mitenkään päin nätisti. Puhalsin siitä kuitenkin pölyt ja laitoin sen lokakuulle, jolloin se on tehtykin.

Rasittaa joskus, kun on niin tarkka tuosta ulkonäöstään.

Kirjoitti: mea 21:23 | Jälkipuheet (0)

Olen jo muutamana aamuna yllättänyt itseni silmäilemästä aamun lehden auto-sivuja. Siis niitä myytäviä. Siis minä, joka en ymmärrä autoista muuta kuin, että nätti on nätti ja keltainen Beetle olisi juurikin se minun juttu. Mitään en ymmärrä vaikka siitä, että mitä sen mittarilukemana pitäisi olla, jotta se olisi vielä kelponen. Tai mikä olisi siitä käypänen hinta tai millainen moottori (onko niitä eri kokoisiakin Beetleissä) pitäisi olla. Sen verran sanoo naisen logiikka, että huoltokirja olisi kai hyvä olla olemassa, vaan eikö niissä kaikissa ole.

Paitsi hirvittävä määrä tietoa, pitäisi olla ostajalla auto, jotta pääsisi ostamaan autoa, sillä autokaupat sijaitsevat huitsin esikaupungeissa, joihin ei jalan jaksa mennä ja busseilla ei pääse. Ihmisellä pitää olla auto, jotta pääsisi ostamaan auton. Pitääkö se ensimmäinen auto ostaa postimyynnistä? Netistä? Saiskohan sen kotiin kuljetettuna? Yksi keltainen, hyvin pidetty Beetle, kiitos. Ja musta sisus ja kukka maljakossa. Kukka voisi olla vaikka punainen.

Kirjoitti: mea 09:01 | Jälkipuheet (8)

Miten onkin niin vaikeata muistaa ostaa joitain pieniä elintärkeitä kapistuksia: Jertsasta simahti patterit jo monta päivää sitten, joten suoritin sydämen siirron Tompalta. Kun tuli tarve käyttää toista konetta, piti taas riipiä hiirulaisten vatsaonkaloista sisuskaluja, ja tietenkin ne pallerot vierivät lattialle. Välillä meni elikotkin sekaisin ja hinkkasin otuksia väärien isäntien odottavan silmän edessä.

Vanhat patterit ovat pöydällä, jotta muistaisin hankkia *ajoissa* uudet, jottei viimeinenkin elämänlanka katkea, ja se tapahtuisi tietenkin viikonloppuna. No eilen loppui sitten puhkut kesken kirjoittamisen. Kumma juttu muuten, että taskulampun valo himmenee pikkuhiljaa, mutta nämä pysähtyvät kuin seinään. Nyt olo nuolinäppäinten ja käskyjen varassa on outoa ja hidasta, elämä kääntyi kertalaakista kauhean vanhanaikaiseksi. Kumman riippuvaiseksi ihminen tulee pienestä eläimestä.

Ette muuten usko, miten vaikeata on löytää korillisesta mustia irtosukkia parit toisilleen; jonain päivänä vielä opin sitomaan pariskunnan yhteen.

Kirjoitti: mea 06:54 | Jälkipuheet (10)

Aamuhavainto 1: Paahtoleipäpaketistani on jäljellä vain 3 palaa, enkä ole syönyt siitä kuin kaksi siipaletta. Joka aamu tökkiessäni uusia siivuja paahdottimeen huomaan, että edellispäiväiset sojottavat vielä koneessa. Selittäisin, jos osaisin.

Aamuhavainto 2: Keitän aina kahvia niin paljon, että joudun iltaisin heittämään aamuista myrkkyä pois monta kipollista. Jos teen ruokaa itselleni, riittää siitä syömistä kolmeksi päiväksi. Jos teen kahdelle, syön koko viikon. Ja tarkoitus on tehdä vain kertalaakeja. Olen joko synnynnäinen suurperheen emäntä tai jalkapallojoukkueen huoltojoukko.

Aamuhavainto 3: Saatan olla myös hajamielinen ja kehno arvioimaan kykyni.

Aamuhavainto 4: Luen aamun lehdet aina väärästä päästä aloittaen.

Aamuhavainto 5: Keittiön, vaatehuoneen ja vessan kattolamput simahtavat aina aamulla, jolloin niitä eniten tarvitsee ja on vähiten aikaa korjata tilanne.

Aamuhavainto 6: Selasin eilen parturissa kaksi numerollista Katso! -lehteä. Ja katso!, ihan kesken aamukahviani tänään keksin ilmiselvän yhteyden: Katso! sisältää huutomerkin ja kirjaimet A ja T.

Aamuhavainto 7: Olen myös hitaahkosti havainnoiva.

Kirjoitti: mea 07:07 | Jälkipuheet (11)

Pamaus-lukijani ovat jo luultavasti kiukustuneet uuteen menopaussiin sen pamautellessa itseään jatkuvasti listan yläpäähän jokaisesta uudesta kommentista. Huomasin harmillisen ilmiön heti ensimetreillä ja Mikko tiesi syynkin: päivityksiä tarkkaileva härpäke syynää nyt väärää kohtaa, kun sen pitäisi kytätä XML-osastoa. Asia hoituu kuntoon, jahka Samikki entää.

[Ilmoitus jätetty säälipisteiden toivossa.]

Kirjoitti: mea 06:36 | Jälkipuheet (0)

Mintun kahdeksaskymmenesensimmäinen kirjoitus suhteista ja miehen valinnasta on niin laittamattomasti aseteltu, että tähän minulla ei ole mitään lisättävää. Helmenä pohjalla on sanoiksi puettuna totuus: "Ehdottaa voi ja toivoa sopii, mutta vaatiminen ei ole rakkautta. Vaatiminen kertoo siitä, että merkittävä yhteensopimattomuus ja hyväksymättömyys on irrallaan."

Parisuhdetta havainnoidaan kutkuttavan hyvin Tossun molemmin puolin. Suhteellisia huomioita olisin muutaman voinut kertoa itsekin, mutta sanani eivät vedä vertoja edellisille, joten rohkenen nyt vain siteerata erästä pitkään onnellisessa liitossa elänyttä naiskansalaista, joka tapettikaupoilla käytyään totesi: "Edes hiukan vaihtelua meidän makuuhuoneeseen." Näiltä pohjilta on hyvä ponnahdella parisuhteisiin. Varokaa kuitenkin niitä heikkoja jäitä.

Monesti olen miettinyt, olisiko ollut parempaa elämää se, jos olisi elänyt 50-luvulla: "Nykyajan miehen ihana tehtävä on tehdä naisen elämä ihanaksi. Tietysti mies niin menetellessään ajattelee myös itsekkäästi - hän saa näin naiseltaan ainakin kauniin hymyn. Ja pelkästään tuollainen kiitos kirkastaa miehen elämän pitkiksi ajoiksi ja saa kaiken muunkin, jopa arkisen työn sujumaan hyvin. Niinpä miehen ensimmäisiä kohteliaisuussääntöjä on toimia kaikkialla aina niin, että naisella on mahdollisimman mukavaa ja että naisesta ensi kädessä pidetään hyvää huolta." [Pseudonormaali tapaopasteopas]. Helppoa se ainakin oli; kun nainen vaan jaksoi hymyillä kauniisti, oli kaikilla mukavaa.

Jos lähde on kestänyt ylväästi soljuvana 120 vuotta, onko sen suojaaminen avaruuskypärällä hätävarjelun liioittelua vai viisautta? Tältä loistokkaalta aasinsillalta ilmoitan kantanani, että itse aloittaisin suojaustyön suhteen alkumetreillä opettelemalla olemaan suhteellisen mukava kumppani, joka jaksaa pumpata uutta vettä yhteiseen altaaseen ja samalla seistä ylväästi ja itsellisesti omilla jaloillaan. Eikä suojaisessa kainalossa kyhjöttäminen ankeissa olosuhteissa ole ollenkaan hassumpi ajatus. Toisaalta.

Kirjoitti: mea 06:44 | Jälkipuheet (2)

Olen laihduttanut elämässäni useita kertoja erilaisilla konsteilla ja sehän ei olisi mahdollista, ellen olisi uskollisesti kasvattanut läskikertymiä aina takaisin. Kuurini ovat vaihdelleet laiskuuden ja elämäntilanteen mukaan ja kaikki ne ovat tepsineet, aikansa. Joskus jätin yhtenä päivänä syömättä kokonaan, toisen kerran jätin lihat syömättä, olen myös kokeillut pointsit, kuntosalit, lenkkeilyt, kaalisopat ja kaupan jauhepussit. Kokemusta siis on. Kaikissa kuureissa on se sama huono puoli; se on kuuri. Jo sanakin kertoo, miksi läskit tulevat takaisin.

Paras laihdutuskeino on tietenkin siis kuurin lopettaminen ja uuden elämäntavan aloittaminen. Ongelmani on nyt se, että vaikka olen käynyt läpi tehokkaimman mahdollisen laihdutuskuurin, sitä on pakko pitää tosiaan vain kuuriluontoisena, sen muuttaminen elämäntavaksi ei kertakaikkiaan käy: jos haluatte läskeistä eroon huomaamatta, ilman painon tarkkailua, ilman vaakaa, ilman nälän tunnetta: hankkikaa mieltäkääntäviä ongelmia elämäänne, mähkikää itsenne palasiksi, surkaa ja itkekää olemuksenne tärviölle. Ei nimittäin maistu ruoka silloin. Ja kilot karisee. En kuitenkaan suosittele pitemmän päälle.

Olen keksinyt toisenkin hyvän laihduttajan, joka toimii samoin kuin ongelmadieetti; ruoka ei maistu ja mitään ei tee mieli. Tämä eroaa edellisestä edukseen, sillä tällä kuurilla saa kaupan päälle hyvän ja energisen olon, joka täyttää ihmisen, eikä siten ruokaa edes ajattele. Tätä dieettiiä voisi ajatella jopa ihan elämäntapadieetiksi, tosin sitä yleensä pidetään vain kuuriluontoisena ihmedieettinä, koska sen ylläpitäminen vaatii aikamoisia ponnistuksia ja heittäytymistä uuteen elämäntapaan. Tämä on takuuvarma laihdutussysteemi, keväällä sen aloittaminen on helpompaa, joten nyt olisi juurikin se hetki, mutta pitäkää huoli, että kuurista on muodostunut elämäntapa syksyn synkkyyteen mennessä: rakastukaa.

Kirjoitti: mea 09:14 | Jälkipuheet (15)

Kiitos Samikille osoitteen ohjauksesta uuteen kotiin. Nämä hienot huonekalut vielä hiukan arastuttavat ja kaikki kodin koneet eivät ole vielä ihan tuttuja. Kiitos ystävällisistä vinkeistä Mikolle ja Rhialle.

Tässä vaiheessa pokkaan ja lähettelen lentosuukkoja ja vetäydyn takavasemmalle hienossa iltapuvussani yleisöä kiitellen. Ihan kuin olisin voittanut jotain. Ainakin itseni aika useasti tätä väkeltäessäni.

Vanha kirjoituskone saa nyt jäädä.

Kirjoitti: mea 20:04 | Jälkipuheet (0)

Rahahuolet ovat ajaneet Barbien ja Kenin eroon 43 vuoden kimppaelon jälkeen, he haluavat nyt viettää aikaa toisistaan erillään, mutta he vakuuttavat pysyvänsä ikuisesti ystävinä.

Iltapäivän aivot narikkaan -hetki: tee oma Michael Jackson.

Kirjoitti: mea 14:28 | Jälkipuheet (0)

Kun sunnuntai-iltana kaupunkiin pitäisi periferiasta päästä nyssellä, ja siihen klinkutuskoneeseen ladattua korttiaan tarjotessaan saakin koneen koko piippausarsenaalin vastaukseksi yhden piipin sijasta, tuntee hetken syyllisyyttä, että on jäänyt jostain kiinni, samanlainen olo kuin nähdessään poliisiauton pysäyttelemässä autoja tien viereen. Pikakelauksena pään läpi vilistää mahdolliset virheet, rikkeet, väärinkäytöt ja unohdukset. Ihminen ei usko kerrasta, vaan nöyryyttää itsensä toistamiseen piipittämällä sitä helvatan konetta, ja kuskikaan ei tietenkään voi heti sanoa, että kortin katteet on käytetty.

Keskustaan pääsee toki kertamaksulla, mutta koska on sunnuntai-ilta, ei missään myydä katetta korttiin (tai ainakaan missään, mikä olisi auki ja matkan varrella), siispä on matkattava kertamaksulla myös takaisin kaupungin laidalle. Josta taas kertamaksulla aamulla töihin ja illalla töistä keskustaan, josta vihdoin saan ostaa katetta. Miksei nyssestä saa ostaa latinkia kortiin, onhan tämä juuri se kaupunki, joka käyttää etuliitteenään mielellään pikku-e:tä.

Ja miksei Suomessa myydä vielä suoraan jalkaan suihkutettavia sukkia (AL 16.2.04). Kyllä Japanin tytön kelpaa, kun ensimmäisena aamulla ei tarvi etsiä ehjiä sukkahousuja, kiskoa niitä jalkaan, kärsiä liian lyhyistä sukkaosista, mikä aiheuttaa mäkihyppyhaalari-ilmiön hameen alla, ja lopulta huomata matkaan lähdettyyään, että sukissa olikin takana silmäpako. Tämän mielipiteen tarjoan vain siksi, että minulta on kysytty tietoa aiheesta.

Kirjoitti: mea 06:36 | Jälkipuheet (0)

Vastustan kaikenlaista osoittelevaa erityispäivän viettämisttä, jollaista on tämäkin kaverinpäivä, en suostu toivottelemaan punaisin sydämin päivää, joka on joka päivä, en. Toivottelematta vietän tätäkin päivää joka päivä.

Samaan turhan jekutuksen piikkiin laitan päivät äitien ja isien. Okei, en laita naisten päivää tähän, onhan se eri juttu. Ehkä.

Mutta koska kuitenkin olen hempeä inehmo, niin pakitan periaatteistani ja toivottelen koko kaveriporukalle hyvää tätä päivää! Onhan se nyt kuitenkin niin, että paras paikka on ystävän selkä, jota vasten nojata.

Kirjoitti: mea 10:59 | Jälkipuheet (0)

Keväisin minusta tulee tarkkailija: ei riitä, että olen tarkkana, missä mennään aamuvalon ja iltapäiväkirkkauden suhteissa työmatkoihin nähden, täytyy myös bussin ikkunasta tarkkailla, missä kohtaa sammuvat katuvalot. No, vielä ei ole lähelläkään, mutta sitten kun on, on helppo seurata päivän venymistä aamuun päin lyhtytolppien mukaan. Silloin, kun jo lähtiessä ovat katuvalot poissa, on asfaltin tuoksun hetki. Se on se maaginen kaupungin oma kevään tuoksu, se harvinainen helmihetki, joka on vain muutaman kerran vuodessa. Silloin vedetään henkeä. No, siihen on vielä aikaa.

Iltapäivisin pääsee nyt jo kotiin asti päivännäöllä. Viime viikolla vielä piti rientää suoraan töistä pesäkoloonsa, jotta ehti nähdä koto-ikkunasta muutakin kuin mustaa. Nyt voi jo käydä valoisaan aikaan hämmästelemässä kaupungin iltapäivän sinistä hetkeä ja ensi viikolla voi jo lorvailla toisenkin tovin ennen kotiin rientämistä. Se saattaa tosin jo tulla kalliiksi.

Onnellisen sinisen olotilani huono puoli, jos nyt mitenkään sellaisessa voi huonoja puolia olla, on se, että ei ole mitään mieltäkuohuttavaa kevätmyrskyä, joka väkisellä pukkaisi juttua ulos ja sirottelisi dramaattista särmää näihin tarinoihin. Ei kun ei, kaikki on niin seesteisen sympaattista, ettei synny kuin sinisen sävyisiä kirjoituksia, juurikin tällaisia. Kevään vaikutuksen voi aistia kuitenkin siellä ja täällä.

Aurinko laskee tänään kello 17.03, mitähän aikaa eletään juuri nyt?

Kirjoitti: mea 06:52 | Jälkipuheet (4)

Kevään valon kirkkaus tekee levottomaksi. Eikä vähiten siksi, että pyyhkimättömät pölyt ja likaiset ikkunat paljastuvat. Niistä tosin pääsee helposti eroon kääntämällä kaihtimet umpilinkkuun. Mutta miten selvitä koko olemuksen nuhruisuudesta. Armoton, koko talven voimia kerännyt valo heittää ihmispolon näyttämölle aina yhtä yllättäen ja valmistautumattomana: vielä viime viikolla hyvältä näyttäneet talvivaatteet ja -kengät ovatkin yhtäkkiä nuhruisen ja eilisen näköisiä, väärän värisiä ja kuumia. Pahinta on kuitenkin viikonloppuisin: talvella voi piilottaa päänsä pipoon, mutta keväällä alkaa aika, jolloin on joko pakko laittautua tai pysytellä poissa ihmisten ilmoilta.

Nuhruista oloa kohentaakseni ostin ripsarin, joka lupaa 60% pidemmät ripset. Tarkkana tyttönä mittasin ripseni; ne ovat nyt 1,1 cm, joten 60%:n pidennyksen jälkeen ne ovat 1,76 cm. Mutta milloin, kuinka paljon ripsaria, pitääkö sitä lisätä pitkin päivää? Kaipaan enemmän ja tarkempaa tietoa. Tulen raportoimaan tilanteen kehittymisen.

No nyt tämäkin paljastui.

Kirjoitti: mea 07:02 | Jälkipuheet (0)

Menopaussi on muuttunut niin melankoliseksi, että on jopa muuttanut sinne. Uusi menopaussi löytyy osoitteesta:

http://www.melankolia.net/menopaussi/

Tarkemmin katsottuna mea löytyy nyt siis Saaren Mikon kainalosta.

Mitähän tästä liitosta nyt sanoo luottotoimittajamme Karde, yllätyskihlat?

Paitsi melankolinen, minun täytyy olla myös passé; siinä, missä muut ostelee pissisfarkkuja, shoppailee mea kodin tekstiilejä. Kun muilla keikkuu pebassa Honey, pukeudutaan omenapussissa satiiniin. Minkäköhän tähden muuten tuplapussilakanapakkauksen päällisessä lukee "Tuplapussilakanasetti", ja selosteessa kuitenkin sanotaan, että sisältää yhden lakanan. Niin mitenkä niin *setti*, eikö setissä ole useampia osasia.

Kotimatkalla nyssessä kikattavan tyttölauman keskellä kimeisiin ääniin puutuneet korvani höristyivät hetkellisesti, kun noin 13-keväiset tytöt vertailivat oman luokkansa poikia pohtimalla, onko ne "pantavan näköisiä".

Vetäydyn satiiniseen neidonkammariini pohtimaan elämän tarkoitusta.

Kirjoitti: mea 06:25 | Jälkipuheet (10)

No niin, nyt kun pääsin valittamisen makuun, niin ihmettelenpä vielä tätäkin, että julkisista tiloista varastetaan surutta kaikki, mikä ei ole viidellä kettingillä ja tuhannen nippusiteellä kiinni, eikä aina auta sekään. Aika moni koti onkin varustettu kuppiloiden astiastoilla, hotelleiden kylpytakeilla ja pyyhkeillä, kirjastojen kirjoilla ja lehdillä. Ovela varas vie kirjasta sisukset ja laittaa huolellisesti kannet takaisin hyllyyn. Onhan se oma napa aika nätti, mutta ei se nyt helvata ole maailmankaikkeuden keskus. Kuitenkaan.

Kaikillehan on tietenkin selviö, että kun työpaikalla muutetaan ja tavarat on muuttolaatikoissa pitkin käytäviä, niin sehän tietenkin tarkoittaa, että ne tavarat on siihen laitettu tarjolle, jotta ottakaa, viekää. Eikö niin? Ei tule mieleen, että ne olisi pakattu siihen sitä varten, että muutetaan ne toiseen paikkaan. Jos niistä olisi halunnut eroon, niin helpompaa kai olisi ollut heittää roskiin. Vai?

Anteeksi pyydellen pahoittelemme, ettemme ymmärtäneet enempää ostaa sitä kalliimpaa kahvia. Hyvä, kun kelpasi nekin vähät, kyllä meille kelpaa se halvempikin sortti, jonka jätitte ottamatta.

Minä en muuten koskaan ole ostanut palasokeria. Käteviä ovat taskussa kuljettaa ne yksittäispakatut sokeriparipakkaukset. Keittiön laatikossa on myös lusikka, joissa ei lue pelkästään Hackman.

Kirjoitti: mea 11:58 | Jälkipuheet (0)

Joskus, useinkin, joudun ihmettelemään, että olenko töissä aikuisten, koulutettujen ylempien tasojen ihmisten keskuudessa vai elänkö haavemaailmassa, jospa elämä ympärilläni onkin kuvitelmaa. Totuus läimii avokämmenellä pitkin poskia ja sillä totuudella on kovin lapsellinen olemus. Aikuisten oikeesti on minun mielestä sitä, että otetaan asioista selvää ja kysytään mieltä rassaavien ongelmien ytimet suoraan sieltä, missä hommat hoidetaankin. Siinä luurikkain keskusteltaessa kyseltäisin ja vastattaisiin ja sovittaisiin. Aikuisesti.

Siinä voisi selvitellä viidessä minuutissa asiat, joihin ylemmän tason koulutettu käyttää nyt huomattavan paljon aikaa ja energiaa soittelemalla kaikkein suurimmille johtajille, joita ylemmyydessään katsoo voivansa häiritä. Joka sitten soittaa henkilölle, jonka kuvittelee tästä jotain tietävän, joka kuvitelma perustuu asianosaisen itsestään erinomaisena ja kaiken tietävänä ihmisenä antamaan harhaan. Joka sitten tietämättömyyttään soittaa seuraavaksi suurimmalle johtajalle, jonka kukaan ei kuvittelekaan mitään tietävän, mutta arvovallallaan voi jyrähtää kenelle vaan mitä vaan ja on sitten mielestään johtanut asioita mallikkaasti. Kun tämä kaikkein suurin johtaja sitten on soittanut sille duunarille, jonka kanssa asiat olisi voinut alunperin selvittää ihan nätistikin, on jo koko asia vääntynyt lähes tunnistamattomaksi. Aikaa ja älyttömän kokoista palkkarahaa on tuhlattu rutosti.

Lopputuloksena on, että duunari hiiltyy kohtelustaan niin, että lakkaa tekemästä ilmaisia palveluita kiittämättömille yli-ihmisille, jolloin aloitetaan alusta soittorumba ja haukutaan taas. Duunari sulkee puhelimen hiljaa, hävittää tekemänsä työt, vannoo pyhästi, ettei koskaan ikinä kuuna kullan päivännousuna sorru tekemään enää yhtään palvelusta. Ja miksi tehdä muutenkaan työnsä hyvin. Tekee niinkuin muutkin, haukkuu viattomat.

Tämmöinen pistää potuttamaan.

Kirjoitti: mea 09:17 | Jälkipuheet (0)

Parvekkeeni alkoi eilen näyttää muovikassimereltä. Sisätilat ja erityisesti keittiön alakaappi pysyy järjestyksessä, kun pullot ja tölkit roudaa kasseissa partsille. Muutamankin viikon kun sitä tekee, ei enää naurata. Silloin vedetään pipo syvälle päähän, ne renttuisemmat ulkoiluvaatteet päälle, kerätään kassit ja lähikauppaan kassit pullistellen pulloja. Ja toivotaan, että yläkerran kiva mummo ei yllätä hississä tai se alakerran hyvän näköinen nuorimies.

Lähikaupan eteisessä on hyvä automaatti, sellainen, jota minäkin osaan käyttää. Eilen oli tyypillinen sunnuntairuuhka: minun edelläni neljä miestä. Mikään ei yhdistä lähiöasukkeja niin kuin palautuspulloautomaatti; siinä me äijäporukalla sitten naureskeltiin, että tuli taas kaadettua ja saiskohan palautusrahoilla spurgupitsan ja pari kaljaa. Sulauduin joukkoon monimielisesti virnistellen silleen, että mun-miäs-makaa-rapulassa-ja-mun-täytyy-vierä-korjaussarjaa-ehe-ehe. En sitten viitsinyt ruveta selittelemään, että nämä on usealta viikolta ja mulla oli vieraita, en minä näitä yksin ole juonut. Katselivat jo muutenkin niin säälivästi.

Ostin lauantaina päiväpeiton ja ompelin ihan itse koristetyynyjä, eikö somaa, mitä. Jotta petaamiseen ei kuluisi liikaa aikaa aiempaan päiväpeitottomuuteen verrattuna, käännän illlalla säyngynpuoliskoni päältä peiton sivuun toiselle puolelle tyynyjen päälle ja sujahdan siististi peiton alle. Aamulla nykäistään peitto suoraksi, taitetaan päällinen takaisin ja naps naps veto kulmista niin peti on siisti ja kaunis. Ilmankos näin unta, että suoritin armeijaa kirjekurssina työn ohessa.

Kirjoitti: mea 08:49 | Jälkipuheet (0)

Karde [linkki muutettu 30.4.04, koska arkistoa ei enää ole], sekoitti viikonlopun etikettini paljastamalla arkaluontoisia asianhaaroja (no, tämähän nyt menee vituralleen). Siis kirjoittaja astui protokollan tälle puolen sohaistessaan yksityiselämääni terävällä kepillään (no joko taas).

Mutta koska olen Presidentti ja kaikkiin tilanteisiin ikiomaa sanaselitystä kehittävä ay-juristi, joka vetää välistä heti kun voi (no voi herran jalkineet), julkilausun nyt pelkästään, että Rontti, tuo veikeä kissa, ei suostu tulemaan kaapistaan, vaan esiintyy edelleen mäyräkoirana. Miska, Miki ja Kiki ovat perustaneet tukiryhmän Rontin kaapinovelle. Ja Pena mököttää.

Missähän se Luomiojan lippis on, tästä on nyt terveellisintä suoriutua (no voi hyvät veräjän aisat) kauppatorille turisemaan mukavia muiden onnellisten maan kansalaisten kanssa.

Kirjoitti: mea 10:01 | Jälkipuheet (0)

Rikos.net: Mikä kissaeläin olet?]

Olen puumana todistetusti ollut aiemminkin, joten en voinut välttää kiusausta. Kuumassa makoilemisen ihanuudesta nauttiminen on laiskanmutkean luontoni sitkeimpiä ominaisuuskia. Tiesittekö, mitä puumat tuumaa: "Most people are only after one thing - I try to maintain a quiet and respectful distance until I feel sure that I can trust someone."

Minähän tämän olen tiennyt jo kauan. Aina, kun makoilen kuumalla kalliolla ja kyhnyttelen turkkiani, mietin, että en tiedä parempaa kuin puumana oleminen.

Kirjoitti: mea 20:18 | Jälkipuheet (0)

M: Kahvi qsettaa. Täytyy mennä vessaan.
N: Helppohan se teillä miehillä on.
M: Ei se kuule niin helppoa ole. Vai mitä varten kuvittelet miesten qsevan lattialle?
N: Ilkeyttään? Kiusallaan? Kännissä? Miten se nyt muka ei olis helppoa?
M: No peijooni, testataan: tule pitelemään ja sihtaa itse. Tulet yllättymään.

--

N: Kulta, mä rakastan sua.
M: Mmmhj ...
N: Tiedätkö, mistä sen tietää?
M: Mmmjhmm ...
N: Mä jätin vessan rinkulan valmiiksi ylös sua varten.

Kirjoitti: mea 06:33 | Jälkipuheet (0)

Uusi työhuoneeni on suuri ja avara ja siinä on vain yksi ovi. Eilen vasta huomasin, että en ole koskaan aiemmin tehnyt työtä huoneessa, jonka läpi ei voi kulkea. Sellaisisssa huoneissa työskentely on opettanut rakentamaan oman näkymättömän huoneen, jonka sisälle kuuluu huonosti ja josta ei näe ulos, jos ei halua. Kannattaisi joskus tulla ja jakaa puhumattomat, miettimättömät ja purkamattomat kokemukset ja haaveet ystävän kanssa. Se tekee voittajaolon, itsensä voittajan.

Isojen asioiden äärellä on terveellistä ajatella ruokaa: isoisän perintönä on sanastooni jäänyt hassuja ruokalajeja. Miltä kuulostaisi tällainen menu:

Pääruuaksi tytinää: parrakasta sianpäätä keitetään päivätolkulla ja laitetaan kippoihin ja viedään kellariin hyytymään. Päälle kertyy paksu valkoinen hyhmäkerros ja alla on tärisevää hyytelöä, jossa sian karvaisen korvan ja kärsän palasia. Nimi tullee siitä, että se täristen pelkää tulevansa syödyksi. Minua sen ei tarvi pelätä, en syö.

Jälkiruuaksi ressukkaa: vettä, ruisjauhoja ja puolukoita haudutellaan ainakin yön yli uunissa savikipossa. Ruoka on valmiina vellin vahvuista, ruskean rumaa jälkiruokaa, joka on palanut kipon reunoihin mustaksi reunukseksi. Ehdoton suosikkiruokasanani. Hyvää.

Ennen oli ruokanimikkeistössä tyyliä.

Kirjoitti: mea 08:00 | Jälkipuheet (0)

Elämä vastamuuttaneessa työpaikassa on silkkaa selviytymisleiriä. Koska ruokala on lumisten taivalten takana ja lähiruokailun vermeet jossain matkalla ja nälkä kurnii vatsassa, on tehtävä, mitä tehtävissä on. Onneksi pakatessa löytyi pikakauraryynejä, lisäksi uusi vedenkeitin pösäytti vedet suitsait ja kuormasta löytyi myös muovimukeja. Ryynit mukiin, vettä päälle, sekoitus kirjeenaukaisijalla ja lusikan sijaisena viivotin.

Ikävät asiat unohtuu, kun ajattelee ruokaa. On muuten pitkä aika siitä, kun tein kaurakeksejä. Niitä, kyllähän te tiedätte, helppoja ja takuuvarmoja keksejä, joita on kiva mussuttaa surffatessa kuivan valkkarin kanssa. Kaurakeksien pitää olla nihkeitä, vähän raakoja ja niitä pitää säilyttää rasiassa, mieluiten peltisessä, jossa ne ei pääse kuivumaan. Rasiassa ne liiskaantuu sopivasti toisiinsa kiinni ja niitä ei niinollen voi tarjota vieraille. Liiskaantunut möhkäle syliin, elokuva eteen ja valkkari lähettyville. Möhkäleestä taivutellaan paloja, ei palastella. Se on siinä [kiitokset innoituksen lähteelle keksittäjä-Mikolle].

Jos leipominen olisi helppoa, se olisi helppoa, mutta kun ei se ole. Joskus kannattaa syödä taikinana, ei tule paistamisen kanssa ongelmia, ja muutenkin.

[Kuinkahan moni otsikosta luuli, että taas se mea vouhkottaa sitä naiseuttaan, Ugus ainakin.]

Kirjoitti: mea 07:06 | Jälkipuheet (0)

Shine painiskeli eilisessä kirjoituksessaan saman oloisissa tunnoissa, kuin eräät täällä. Miksi muuten vain naista paiskataan kaikenlaisilla epämääräisillä tunteilla ja myllerryksillä ja herkistelyillä ja riittämättömyyden tunnoilla. Niiden mielenkiintoisten keskustelujen katveessa, joita naisen päässä käy nainen itsensä kanssa, olisi moni poika ihmeissään. Ei tämä helppoa ole, voin vakuuttaa. Olla samaan aikaan päältä viileänrohkea, sisältä tyyni ja innovatiivinen, kuori tämmissä ja mistään lommoutumaton ja kuitenkin kokonaisuus niin herkkänä, että säröilee. Ja silti eheänä maailmaan päin, vaikka kaiken takana on hämminki kaikesta kaiken aikaa. Ei ole pojat helppoa tämä [kuva].

Ihmelihaksia sitä ihmisestä löytyykin; vain pientä kehollista ponnistelua, ja jo on heti joku uusi lihas keksittynä kropassa. Voisikohan niitä nimetä niinkuin tähtiä tai hyönteisiä. Saisinko nimeni anatomian oppikirjaan: "Meander-lihaksen löysi eräs nainen ponnisteltuaan ankarasti laiskottelun monipolvisessa taidossa pari päivää".

Kirjoitti: mea 06:58 | Jälkipuheet (0)

Vietin eilisen päivän sisällä, kotona, aamutakissa, tukka pystyssä, sängyssä tai tuolissa röhnöttäen. Lauantain vietin muuten samoin, mutta laahauduin lähiöpubiin. Äärimmäisen mukavaa naisen elämää, mutta aiheuttaa huonon omantunnon.

Mikähän siinäkin on, että kun ei osallistu sosiaalisiin aktiviteetteihin, eikä edes alkeelliseen ulkoliikuntaan tai tee yhtään mitään terveellistä eikä syö muuta kuin rasvaista ruokaa keventäen sitä ainoastaan bissellä, niin heti on huono omatunto. Väärin on se.

Kissanpäivät loppuivat tänään, sillä nyt alkaa työpaikkani muutto, mikä käytännössä tarkoittaa rankkoja aikoja eikä vähiten siksi, että en pääse päivisin nettiin ties kuinka pitkään aikaan. Tulee olemaan ikävän näköistä, kun aikuinen nainen syöksyy töistä kotiin kädet täristen ja mumisee, jotta loginettisähköpostimailiinternettitäytyyblogittaa.

Kirjoitti: mea 07:01 | Jälkipuheet (0)

Kävin eilen lähiön lähipubissa. Menkää tekin, niin opitte jotain uutta ATM-, YTM-, ATN- ja YTN-henkilöistä. Kaikki aiemmat oppinne ja luulonne voitte unohtaa, sillä oikeassa maailmassa vallitsevat oikean maailman säännöt.

Vai miksi kutsutte päälle viiskymmpistä rönttöistä haaleaa lähiömiestä, jolla on tuulipukuvaimo matkassa ja kaksi kimeä-äänistä metsurin näköistä naista roikkumassa innokkaina hihoissa. Kaikki tuhannen päissään. Minä kutsun heitä ylemmän tason ihmisiksi.

Kadehtisin, jos osaisin.

Kirjoitti: mea 08:49 | Jälkipuheet (0)