« Kuumetta | Pääsivu| Aistit avoinna »

Parantavaa ruokaa

Hirveän vaikea on tyydyttää sairaan mielitekoja, kun ne vaihtelee kaiken aikaa. Kun koko ajan tekee jotain mieli, mutta ei kuitenkaan oikein tiedä, mitä. Sitä sitten penkoo jääkaappia löytääkseen sen, mitä ehkä haluaisi. Maistaa ja huomaa, ettei se ole tämä. Ja sitten seuraava. Eilen tuli vastustamaton mieliteko kanakeittoon, kun kollegat ystävällisesti kertoivat sen olevan juutalaisten penisilliiniä [kiitos kaikille parane pian -terveisistä]. Kanakeittoa ei ollut, mutta mikä tahansa keitto olisi kyllä maistunut. Suu napsui Kylmäsen Kermaisen savuporokeiton samettisen pehmeää makua kaivaten.

Lapsena sairaana suolakurkut ja lakritsi olivat himolistalla. Joskus vanhempana lihaliemi. Usein myös jäätelö. Eilen viimein löytyi lohtu feta-juustokuutioista. Koko purkillinen meni suoraan purkista napsien. Tänään teen kanakeittoa, ja vaikkei se varmasti oikean ohjeen mukainen olekaan, joku näistä kelvatkoon tai sitten teen kuten yleensä, sävellän itse.

Viikonloppuna ylitin lähesmelkein itseni tekemällä Burundin pataa [Burgundi on eri ruokaa]. Ylityksiä on ollut nyt kolme: ensimmäinen oli hirvipaisti ja kaksi muuta ovat tätä Burundia. Se on siitä erinomaista, että vaikka se on mielettömän hyvää, se onnistuu aina, kun vaan muistaa ostaa kaikki tarvittavat aineet kaupasta. Sen kanssa sopii luomupunkku Chateau Pech-Latt Rouge 2002. Ja sitten vaan pilkkomaan ja hautumaan, mausteita ei tarvitse, makumaailman ovi avautuu ihan aineista itsestään. Laakerinlehtien tehtävää en ole muuten koskaan ymmärtänyt, että mitä ne kuivat lehdet voi muka maustaa. Mutta laitan kuitenkin. Ja koko viritelmä basmati-riisin ja luomupunaviinin kera nautitaan. Ah onnea.

Pataa jäi seuraavaksi päiväksikin, mutta punkkua ei. Erinomaisesti meni oluenkin kanssa.

Kas näin se käy. Porkkanoita ja tuoreita herkkusieniä haetaan vihannesosastolta. Jaa niin, ja valkosipulit sieltä myös. Lihatiskiltä naudan paistia joko valmiina suikaleina tai palana puolisen kiloa [hämmästyttävää, että suikaleet ovat kalliimpia kilohinnaltaan]. Sitten muistetaan pari tomaattipyrettä, vahvaa lihalientä ja hillosipuleita. Niin, ja taas meinasi unohtua laakerit. [Kaupan hyllylogiikassa voisi muuten kysyä naisen mielipidettä.] Jokohan nyt tuli kaikki.

Sitten viereiseen viinikauppaan, josta punkkuhyllyn halvin pullo pataan lisättäväksi ja ruuan kanssa luomupunkkua [on taivaisen hyvää]. Ja pari uutta olutta maistiaisiksi.

Ai niin joo, ruokaosastolta unohtui ostaa savupekoni, eikun takaisin. Ja pieniä bratwursteja napsittavaksi sillä aikaa, kun ruokaa tehdään.

Ja kotiin kiireen vilkkaa: punkut auki heti. Ja sitten pilpotaan. Turisti tietäisi, miten tämä oikeasti tehdään, mutta kyllä tämä näinkin syntyi: pataan lihaliemet, vahvat. Sekaan porkkanoita tsiivuina melkein koko pussi. Pyreet lisätään ja valkosipulit pieniksi pilputtuina. Ja siinä samalla onkin taidokkaasti vasten syitä leikellyt lihasuikaleet valmiina pieninä erinä paistinpannun kautta pataan laitettavaksi jahka ensin on pekonit siinä ruskisteltu ja sitten muiden sörsseleiden sekaan. Niin joo, ja taas meinasi unohtua: herkkusienet tsiibaleiksi ja pannun kautta pataan. [Tässä välissä paistetaan bratwurstit välipalaksi ja nautitaan poies.] Pataan lisätään lientä, koska se ei kuitenkaan riittänyt. Saatat joutua suurentamaan pataakin, jos isompi löytyy. Niin tosiaan, nyt meinasi unohtua laakerinlehdet; laitanpa kolme. No menköön neljä. Ja hillosipulat. Purkki on pieni, joten eikun kaikki sekaan. Ja sitten se tärkein: lorotellaan puolehko tai pienehkö pullollinen punkkua pataan ja laitetaan kansi kiinni. Ja muistellaan, että tuliko tällä kertaa kaikki. Haudutetaan vaikka kuinka kauan, voi ottaa iltapäivätorkut välillä, jos levy on pienellä.

Herättyä keitetään kahdelle hengelle neljän hengen annokset basmatia. Älä usko ohjetta, vettä tarvitaan enemmän ja lopussa varovasti, etteivät pala pohjaan. Viisitoista minuuttia ja riisit on valmiita, pata parhaimmillaan, punkku sopivaa. Hienommat ihmiset voivat kattaa pöytäliinan ja sytyttää kynttilän. Me, joille sisältö on tärkein ja nälkä suurehko, kannamme lautasemme ja lasit telkkarin ääreen ja keskitymme ruokanautintoon elokuvan kanssa.

Ja sitten santsataan. Kun ei jaksa enää syödä, on vielä reilusti viiniä jäljellä. Se nautiskellaan ihanan muikeassa olotilassa.

Jälkipuheet

Basmatin ja jasmiiniriisin kanssa pärjäät juuri sillä vesimäärällä mikä yleensä ohjeessa on, jos teet sille tempun ennen kuin keität; huuhtelet ja virutat n. 15 minuuttia.

Usko pois, testattu on.

Joopa, noinhan se oli, päässyt unhoittumaan. Muistaakseni viruttelu vesihanan alla oli tarkkaa puuhaa, ettei riisit karanneet reunan yli altaaseen.

On muuten mukava sana tuo "viruttaa". Itä-Suomessa virutetaan vaatteita, kun niistä halutaan väljempiä, siis T-paitoja ja sukkia.

Siinähän se väljenee riisikin, vedessä virutellessaan. ;-) Nimimerkillä en kyllä tahdo takaisin p-karjalaan, kun sieltä pois pääsin.

Minä en menisi takaisin e-karjalaan, vaikka vihdalla lyötäisiin ja tuimalla sopalla uhkailtaisiin.

Niin jotta me emme siis liity "karjala takaisin" -liikkeeseen. Hehe, kaukana on aina parempi, mutta raja saa railona edessä aueta minun puolestani. Voisivat ottaa vähän lisää tätä nykyistäkin. ;-) Joku kyllä vielä minua tuosta lausunnosta nujuuttaa...

On siellä, myönnettävä on, paremmat kesät kuin läntisessä Suomessa. Ja karjalanpiirakat.

Ja onhan siellä asumattomia taloja, rantasaunoja, avaruutta, tähtitaivasta, valkeita hankia, metsää, suota ja niittyä mitä tallustella. On myös nuorena solmittuja liittoja, ristiinnaimista, kuolevia kaupunkeja ja kyliä, työttömiä nuoria, jotka kiusaavat toisiaan, työttömiä aikuisia, jotka juoksevat luukulta toiselle ja kiusaavat toisiaan. Joitakin yritteliäitä, joita sitten yhdessä voidaan kadehtia.

Ja se pakollinen baari, jonka peräpöydässä istuvat aina ne samat naamat, ja kun siellä käy, niin aivan himppusen ne aina tuntuvat olevan punaisempia ja pönäkämpiä. Ne karjalanpiirakat ja emon eväät yhdessä alkoholin kanssa kun kasvattavat kansantautia kuin kyytä povella.

Joka kesä, kun käy todistamassa, että kylä hiljenee, heinä kasvaa tielle ja pellot paketissa ovat peittyneet leppäpuskiin, masentuu niin, että ei maamn karjalanpiirakat itse asiassa maistu enää hyviltä. Kiire kaupunkiin tulee jo toisena päivänä. Eväänä rieska repussa.

Mmm, täytyy varmaan koittaa tätäkin. Lohikeitto vei ainakin kielen mennessään. Ja vie joka kerta kun tekee. :) Raporttia seuraa.

Ohjeesta, niinkuin ruuastakin, jäi tällä kertaa pois pippurit. Siis sopivalla mitalla niitä mukaan. Aina siitä jotain unehtuu.

En muuten enää muista itsekään sitä lohikeiton ohjetta, täytyykin katsoa.

Jotain lisättävää?



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 3.33