« Kallis peitto | Pääsivu| Stand up toimii »

Voi elämän kevät!

TerveisetPiskerin Riitan kirjoituksen kommenttiosasto on kuin Aamulehden yleisönosasto keväällä. Itsekin olen suivaantunut siihen, että useat vanhemmat tosiaankin *merkityksellisellä* ja huomattavasti *kovemmalla äänellä* kuin pilteille olisi tarpeen, ojentavat kersiöitään aina, kun koira on näköpiirissä. Jaksaa rassata sellainen, kun yhdellä lenkillä kuulee kuusikin samanlaista kommenttia, vaikka kulkee kakkapussi näkyvästi kädessä. No ei tosiaan tulisi mieleenkään sitä taskuuni tunkea.

Isommat terveisetIhan asiaa se ojennus, mutta, miksi se pitää tehdä joka koiran kohdalla, ja silmiä pyöritellen ja jokainen koiranomistaja syyllistäen. Eikö se nyt riitä, jos pilteille sanoo asiasta kerran kaksi ja vaikka joka päivä uloslähtiessä, mutta johan tuollainen toisto saa piltin disauttamaan varsinaisen pointin.

Toistamalla varmistetaan vain, että piltti muistaa maistaa sitä keltaista lunta, kun siitä niin ahkerasti muistetaan mainita. Täytyyhän sen olla hyvää, kaikki kielletty on aina parempaa.

Jälkipuheet

Lieneekö nuo meikäläisen mukulat sitten kovakalloisempia kuin lapsukaiset keskimäärin, kun niille pitää kyllä toistaa toistamasta päästyäänkin...

Okei, olen minä nähnyt sovnnollistakin huomattelua pilteille; sellaista ystävällisen hymyn ja anteekspipyytelyn sävyttämää. En minä sellaisesta tokikaan ole tuohtunut. Vain se *merkityksellinen* *silmienpyörittely*, johon liitetään usein vielä *äänekäs* yliolanhuutelu matkan päästä.

Mutta sinähän et niin tee, kuulen sen sovinnollisista kirjamista.

Jatketaan tälleen, sinä kerrot kersoille koirien kujeista, ja minä kantelen kakkapussia.

Hellyttäviä ja muistorikkaita valokuvia perhealbumista?

Niitäpä niitä. 13-vuotias nakkikoira on vielä voimissaan.

Jotain lisättävää?



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 3.33