Eilen katseltiin elokuvia. Harry Potter ja salaisuuksien kammio oli ensimmäistä Potter-elokuvaa parempi, mikä ei kai ole suurikaan ihme. Onhan selvää, että varsinkin lapsinäyttelijöillä on enemmän kokemusta ja pohjana oleva kirjakin oli parempi (Salaisuuksien kammio on sarjan parhaimmistoa). Yhä enemmän tuntui siltä, että Dumbledoren näyttelijä on huonosti valittu. Ei vastaa todellakaan minun kuvaani Dumbledoresta – pahin ongelma on kitisevä ääni. Sen sijaan herra Weasleytä näyttelevä Fast Showsta tuttu Mark Williams oli todella iloinen yllätys. Ei olisi parempaa valintaa voitu tehdä!
Toisena elokuvana katseltiin Jackass: The Movie, joka ei elokuvallisilla ansioillaan hurmannut. Kysehän on pikemminkin ylipitkästä TV-sarjan jaksosta. Vaan kylläpä sen parissa viihtyikin. Eritehuumori jaksaa naurattaa, elokuvan parhaita sketsejä kun oli rautakaupassa vessassa käyminen. Golfareiden kiusaaminen keräsi sympatiat myös. Sen sijaan harvoin olen nähnyt mitään niin iljettävää kuin paperiviiltosketsin. Johnny Knoxwille otti vapaaehtoisesti paperiviiltoja varpaiden ja sormien väliin, minkä Steve-O nokitti paperiviilloilla suupieliin ja silmäluomiin. Hyi hitto. Iljettävää! Ei tuollaista kestä katsoa…
Potterit jatkavat siis kirjoille uskollisia tulkintoja – en tiedä, paljonko elokuvalla on annettavaa kirjoja lukemattomille, mutta kirjat lukeneena oli ihan mielenkiintoista katsoa, miten tarinaa oli kuvitettu. Hieman pitkä se 150-minuuttisena oli – epäilyttää, miten myöhemmistä kirjoista saadaan elokuvia tiivistettyä, jos käsikirjoittaja ei kehity sillä saralla. Mitään yllätyksiä elokuva ei siis kirjaa lukeneelle tarjonnut. Jackassia taas on sinänsä aika turha arvioida – ne, jotka pitävät TV-sarjaa ja Extreme Duudsoneita viihdyttävinä, nauttivat elokuvasta. Muille elokuvalla ei ole mitään annettavaa.