Ensiesittelyssä Anni

Tiedän, että kuville on kysyntää, joten tässä niitä nyt on. Julkistettakoon samalla vauvan nimi, kun kerran päätimme, ettei nimeä pantata nimiäisiin asti, kun niiden pitämisestä ei ole sen kummemmin aavistusta juuri tällä hetkellä. Joskus jotain pientä, mutta pitäähän lapsella siihenkin asti joku nimi olla! Pidetään nyt se koko nimi kuitenkin vielä salaisuutena, niin pysyy jotain jännitystä elämässä.

Pikkukakkonen sai siis nimekseen Anni.

Annin naama

Anni kokonaan

Nooa ja Hatanpää

Kaksi vuotta siinä meni, kunnes viikonloppuna tuli ensimmäinen reissu Hatanpäälle (siis paikalliseen terveyskeskukseen) Nooan kanssa. Ei sentään missään ihan älyttömässä koohotuksessa, kunhan poika kippasi nurin taaperokärrynsä kanssa. En nähnyt, joten vaikea sanoa miten kävi, mutta onhan tuo kaatuillut kärrynsä kanssa ennenkin.

Nyt vain vähän pahemmin, ilmeisesti pää kopsahti lattiaan tavallista kovemmin. Aluksi tuli hirveää huutoa, sitten hiljeni ja Nooa käväisi muutaman sekunnin ajan tajuttomana. Onneksi virkosi nopeasti, mutta oli Nooa sittenkin vähän vaisu. Autokyyti Hatanpäälle järjestyi sentään kätevästi, kun olivat juuri isovanhemmat tulossa hakemaan poikaa hoitoon. Mummolaan mentiin sitten Hatanpään kautta. Uskalsimme päästää hoitoon, kun siihen mennessä Nooa oli jo toipunut: jo kun autolle mentiin, Nooa juoksi ihan omin jaloin tavalliseen tapaan.

Hatanpäällä oli odottelua joku tovi, mutta eipä siellä sentään tuntikausia tarvinnut odotella. Leikkipaikalla oli riittävästi katseltavaa, että Nooa pysyi viihdytettynä. Ystävällinen lääkäri tarkisti tilanteen nopeasti ja totesi, että lievä aivotärähdys varmaan, eikä syytä huoleen – ja ihan kunnossahan Nooa onkin ollut sittemmin. Hoidossakin viihtyi oikein mukavasti!

Tällaista se pienten kanssa on, varsinkin kun on tuollainen vähän touhukkaampi yksilö. Onneksi ei sen enempää ole kolhuja kärsitty tähän asti, kyllä tuollainen kerran kahdessa vuodessa -tahti terveyskeskusreissuille sopisi oikein mukavasti.

Nooamaisuuksia

Lienee taas aika tehdä Nooa-katsausta (tai on ollut jo pitkään, mutta nyt vasta sain aikaiseksi). Nooasta on tullut iso poika jo, kauheasti se osaa ja ylettyy. Enää ei tarvitse kärrätä apujakkaraa, jotta saa valot haluttuun tilaan (eli kaikki päälle), vaan katkaisimiin ylettyy jo ihan itse. Ulko-ovestakin pääsee ulos ihmettelemään maailmaa, jos joku vain avaa välioven.

Nooa on tosi avulias ja osallistuu innolla kotihommiin. Pyykinpesu on Nooan suosikkeja. Nooa oppi hiljattain avaamaan pyykkikoneen ja kauhoo mieluusti pyykkejä korista ja sulloo niitä koneeseen. Kun pyykit on pesty, Nooa kiipeää vessanpöntön päälle ripustamaan niitä narulle kuivumaan.

Oma-aloitteisuutta on tullut jonkin verran lisää ja esimerkiksi toisinaan vaipanvaihtoon mennään Nooan johdattamana (Nooa oppi yhtenä aamuna neuvojeni avulla avaamaan saunan lasioven alareunasta). Pukeminen kiinnostaa selvästi, mutta taidot eivät vielä ihan riitä. Kenkien päälle Nooa lähinnä astuu, mutta housut Nooa saa jo päälle melkein itse – jos vain tajuaisi vetää housuja ylös myös takaa, eikä vain edestä.

Syöminen sujuu jo oikein mukavasti, joskin pääasiassa sormilla. Vaan väliäkös sillä, jos murkinaa menee suuhun? Pieni ongelma on ruoan heittely, leivät varsinkin tuppaavat lentelemään ympäriinsä. Häijyimmillään Nooa tähtää suoraan isin teemukiin. Nooan suosikkiherkkuja ovat juustot (mozzarella ja feta varsinkin, Nooa on heti kärkkymässä maistiaisia kun pizzan päälle leikataan mozzarellaa). Nooa pitää myös sinapista. Maito on kuitenkin herkuista rakkain.

Puistossa Nooa on kova viipottaja, jolle tulee välillä herkkä hetki, jos joku kohtelee tyhmästi. Sellaista sattuu, mutta onneksi niistä toipuu. Nooa on myös osoittanut itsenäistä osaamista ja rohkeutta ja esimerkiksi hakenut tarvitsemansa pallon ihan itse kymmenien metrien päästä puiston toiselta laidalta. Kevyttä tottelemattomuutta on silloin tällöin ilmassa, mutta jos Nooa ei itse lähde liikkeelle toivottuun suuntaan useammallakaan pyynnöllä, niin sitten kannetaan…

Nooa on siis kaikin puolin varsin reipas tapaus. Rokkikin miellyttää: tänään kävimme katselemassa taas kaksi Orffien ja Dalcrozen keikkaa ja Nooa oli taas kovin tyytyväinen ja keskittyneesti musiikista nautiskeli. Isikin tykkäsi kovasti, varsinkin kun soittajasedät soittivat molemmilla kerroilla ihan eri setit ja täten tyhjensivät tehokkaasti listaa biiseistä, jotka halusin kuulla elävänä esitettynä. Hubaa.

Rokkia!

Nooa oli eilen ensimmäistä kertaa rokkikonsertissa – ja vieläpä kahdesti! Kaukajärven kirjaston 30-vuotisjuhlissa esiintyi Tohtori Orff ja Herra Dalcroze, joten pakkohan se oli nähdä. Konsertteja oli kolme, ja niihin oli ennakkoilmoittautuminen. Kun kävimme ilmoittautumassa, pääsimme juuri ja juuri viimeiseen, niin täyttä oli.

Ja pöh. Olimme luonnollisesti oven takana Orffeja vielä enemmän fanittavien puistotuttujen kanssa ja pääsimme heti ensimmäiselle keikalle eturivin paikoille. Eikä siinä vielä kaikki! Keikan jälkeen odottelimme sen puolisen tuntia ja kas, toisellakin keikalla olimme samoilla paikoilla katsomassa suosikkeja.

Hienot keikat oli, kertakaikkiaan, ja Nooakin tykkäsi. Innostus näkyi siitä, että Nooa viihtyi molempien keikkojen ajan kiltisti sylissä istumassa ja vain tuijotti soittajasetiä. Keikan jälkeen kävimme luonnollisesti jututtamassa bändiä, ja Orffit ihastelivat kovasti Nooan rock-uskottavaa kitarapaitaa. Nooa vähän ujosteli, vaikka onkin Orffeja telkkarista katsellut paljon.

Tätä lisää! Orffit ovat näemmä Hervannassa 25.4. ja Vanhalla Kirjastotalolla 4.5., näistä ainakin jälkimmäiseen iskemme, mikäli kellonajoissa vain on mitään tolkkua.