Tervetuloa

Tämä on Mikko Saaren blogi. Enimmäkseen tämä on vanhojen juttujen arkisto, ajalta jollain bloggasin ahkerammin. Nykyään julkaisen täällä lähinnä kirjavinkkauksia, jotka eivät Kirjavinkkeihin sovi, ja kerran vuodessa listan lukemistani kirjoista.

Etsit luultavasti jotain näistä:

Suositeltu artikkeli

Julkaistu
Kategoria(t): Sekalaista

Japanilaista post-kraut-tekno-rockia

Nisennenmondai

Kaiken merkityksen musiikista riisunut Nisennenmondai tykittää abstraktia konemaista äänimattoa ja rakennemusiikkia hypnoottisella tarkkuudella.

Nisennenmondai: N (bijinrecord, 2013)

Kuuntele Spotifyssä.


N-levyn kansikuva

Yleensä en muista, mistä uuden musiikin pariin kulloinkin päädyn, Spotify vain syöttää suosituksia. Tämä löytöprosessi jäi kuitenkin mieleen. Olen vuoden 2021 ajan kuunnellut lähes yksinomaan naisten tekemää musiikkia, mikä on pakottanut tutustumaan kaikenlaiseen uuteen – valtaosa aikaisemmista suosikeistani kun on yksinomaan miesten tekemää.

Mielessä kävi oivallinen japanilainen instrumentaalirockbändi Toe (joka puolestaan löytyi Spotifystä ”musiikkia kuulokkeiden koekuunteluun”-listalta) ja jäin pohtimaan, löytyisikö jotain vastaavaa naisten tekemänä. Ei muuta kuin Googlen pariin, mikä johti minut nopeasti Nisennenmondain pariin. Olin myyty välittömästi.

Tämä levy – ja sitä kautta ensitutustumiseni Nisennenmondain musiikkiin – alkoi hakkaavalla ja kiertävällä loopilla, johon pian liittyy takova bassorumpu ja sitten hi-hat. Lopulta basisti liittyy mukaan monotonisella rytmillä ja areena on valmis vartin mittaiselle matkalle rytmiin, toistoon ja kitaran ujellukseen ja valitukseen.

N on täysin abstraktia musiikkia. Se on riisuttu kaikesta turhasta merkityksestä. Levyn nimi on vain N, A-puolelta löytyy kappale A ja B-puolelta puolestaan B-1 ja B-2. Kappaleet ovat instrumentaaleja, joten niistä ei irtoa minkäänlaista sanomaa, eikä niissä melodioillakaan liiemmin viestitä. Nimi Nisennenmondai sentään tarkoittaa jotain: se on japaninkielinen nimitys Y2K-bugille, eli tietokoneohjelmistoja vuosituhanteen vaihteessa uhanneelle ongelmalle.

Jäljelle jää siis vain rytmi ja rakenne. Niiden muotoilijoina Nisennenmondain leidit ovat mestarillisia. Tahti on täsmällistä, kuin koneen lyömää, ja musiikki onkin sukua paitsi krautrockin toisteiselle nitkutukselle, myös elektroniselle tanssimusiikille. Post-rock lienee myös melko ilmeinen avainsana. N rakentaa älyllisesti kiehtovan kudelman, mutta on myös äärimmäisen tanssittava ja mahdotonta kuunnella liikkumatta.

Epäilemättä N ei osu joka makuun, samoin kuin kokeellinen, rakenteilla leikittelevä kaunokirjallisuus ei uppoa yleisöön, joka enimmäkseen kaipaa kirjoilta vetävää juonta. Samoin musiikissa sanat, laulu ja melodiat ovat epäilemättä monille tärkeitä, eikä N silloin anna mitään. Kannattaa kuitenkin antaa Nisennenmondaille tilaisuus ja heittäytyä hypnotisoitavaksi.

Nisennenmondain muodostavat kolmikko Masako Takada (kitara), Yuri Zaikawa (basso) ja Sayaka Himeno (rummut). Trio pyörittää myös omaa Bijinrecord-levy-yhtiötään. Suomessa bändi on vieraillut Euroopan kiertueellaan helmikuussa 2015. Samalla kiertueella bändi on äänittänyt liveversion N-levystä nimeltään Nisennenmondai (Live at Clouds Hill).

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Haitilais-ranskalaista voodoobluesia kuunvalossa

Moonlight Benjamin

Moonlight Benjaminin ääni ei jätä kylmäksi. Taustalla sykkivä ranskalainen bluesrock antaa haitilaistaustaiselle voodoopapittarelle arvoisensa puitteet.

Moonlight Benjamin: Siltane (Ma Case, 2017)

Kuuntele Spotifyssä


Moonlight Benjaminin Siltane-levyn kansi

Siltane käy nopeasti suoraan asiaan. Levyn avaa kappale Memwa’n, joka käynnistyy kirkkaalla kitarariffillä. Siihen liittyy nopeasti mukaan bändi ja jo 17 sekunnin kohdalla kuullaan, miksi tästä levystä kannattaa kiinnostua, kun Moonlight Benjamin avaa suunsa ja alkaa laulaa. Mikä ääni! Benjaminin ääni jää varmasti mieleen, sen verran lavea ääniala ja tyylien kirjo levyltä löytyy.

Mistä haitilainen Benjamin levyllä laulaa, jää jokseenkin mysteeriksi. Verkosta löytyy ainoastaan Port-au-Prince-kappaleen sanat, eikä niistäkään Google Translatella juuri viisastu, haitinkreoli ei selvästi kuulu käännöskoneen vahvuuksiin. Eipä tuolla niin väliäkään ole; tässä tapauksessa kiinnostaa huomattavasti enemmän esitystapa kuin itse asia. Aihepiirit liikkuvat kuitenkin tiettävästi Haitin sosiokulttuuristen ongelmien ja voodoon henkimaailman ympärillä.

Levyn alku on vahva. Memwa’n on erinomainen aloitusveto, joka onnistuu tempaisemaan kuulijan mukaansa Benjaminin voodoobluesin maailmaan. Bändi soittaa taustalla vakuuttavalla rytmillä toistuvaa, hypnoottista kuviota, jonka päällä Benjaminilla on erinomaisesti tilaa antaa äänensä loistaa. Voodoojumala Legban mukaan nimetty kakkosbiisi Papa Legba ja sitä seuraava Moso Moso (”Pala palalta”) jatkavat samaa hyvää rataa.

Eivätkä levyn helmet siihen lopu. Nimibiisi Siltane alkaa hitaana, painostavana bluesina, jonka päällä Benjaminin puhelaulu tuo mieleen Måneskinin euroviisibiisi Zitti e Buonin voittoisan uhmakkuuden. Luulen kyllä, että Benjamin laulaisi Damiano Davidin syvälle haitilaiseen suohon.

Haitin pääkaupungin kurjaa tilaa valitteleva Port-au-Prince erottuu kuulaalla kitarasoundillaan ja afrikkalaishenkisellä rummutuksellaan. Muuten sävy vaihtelee painostavasta riehakkaaseen. Mukana on yksi perinteinen kansanmusiikkiveto, nopea Simbi, ja levyn päättää hidas Mét agwe, joka osoittaa Benjaminin vahvuuden myös hitaampien kappaleiden tulkitsijana.

Levyn kappaleet ovat Benjaminin ja kitaristi Matthias Pascaud’n käsialaa. Pascaud, 32, on kotoisin sarjakuvakaupunki Angoulêmesta ja on koulutettu jazzmuusikko. Ajatus viedä Benjaminin musiikkia rockin ja bluesin suuntaan tuli Pascaud’lta, Benjamin itse on kertonut haastattelussa, ettei ollut juurikaan kiinnostunut rock-musiikista. Teksteistä noin puolet on Benjaminin kynästä, loput haitilaisilta kirjoittajilta. Bändissä on Pascaud’n lisäksi basisti Marck-Richard Mirand, perkussionisti Claude Saturne, rumpali Bertrand Noël

Noin viisikymppinen Benjamin on kirjaimellinen haitilainen voodoo-papitar. AyiboPostin haastattelun mukaan Benjaminin äiti kuoli synnytyksen yhteydessä ja isä antoi tyttären roomalaiskatolisen orpokodin kasvatettavaksi. Moonlight-nimi on orpokodista saatu ristimänimi, eikä mikään taiteilijanimi. Laulamisen Benjamin aloitti nuorena kirkkokuorossa. Benjamin voitti joululaulukilpailun Haitilla vuonna 1999, mutta yhteistyökumppaninsa kuoltua pian tämän jälkeen, Benjamin muutti Ranskaan opiskelemaan musiikkia. Vuonna 2009 henkisen etsinnän tie vei Benjaminin takaisin Haitille saamaan vihkimyksen voodoouskonnon papittareksi vuonna 2009.

Siltane on tämän bändin ensimmäinen julkaisu. Ryhmä on tehnyt toisenkin levyn, vuonna 2020 ilmestyneen Simido-albumin. Benjamin itse on levyttänyt aikaisemminkin, Mouvman-albumi ilmestyi vuonna 2011. Sen akustinen soundi eroaa Siltanesta kuin päivä yöstä, eikä Benjaminin äänikään loista ihan samalla tavalla.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Kohtuutonta rytinää etuoikeuksien ja menetysten raunioilla

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
Teos, 2012
401 s.

Marjo Niemi on ollut tämän vuoden löytöjä; luin keväällä tuoreimman Kuulemisen, ja nyt on kaikki viisi romaania luettu. Tämä viimeiseksi jäänyt Ihmissyöjän ystävyys nousee Kuulemisen ohella suosikikseni Niemen tuotannosta.

Ihmissyöjän ystävyys kertoo kirjailijasta, jonka paras ystävä Sonja on tehnyt itsemurhan tuntemattomaksi jääneistä syistä. Ystävän kuolema antaa potkua luomistyöhön: nyt on aika kirjoittaa todellinen eurooppalainen suurromaani, tapauskertomus Lapinlahden sairaalan viiemisestä psykiatrista ja viimeisestä potilaasta. Tähän potilaskertomukseen kytkeytyy sitten laveasti koko Euroopan kammottava historia.

Sonja pelasti kirjailijan lapsuuden köyhistä ja ankeista oloista Helsingin rikkaiden ihmisten hienostoelämään, jossa kirjailija on edelleen vuosia myöhemmin ulkopuolinen ja samalla riippuvainen itseään rikkaampien almuista. Miksi Sonja teki näin? Kirjailija ei ole koskaan pohtinut kysymystä tarkemmin, ja nyt on aika.

Kirjailija raivoaa, pauhaa ja riehuu. Hän on täysin pitelemätön, kohtuuton ja vimmainen. Tämä kohtuuttomuus on juuri se juttu, joka minua Niemen kirjoissa niin viehättää. Vaikkapa tämä aivan perusteltu ja tavallinen reaktio siihen, kun kotibileissä ”joku viheliäinen toukka” pistää Coldplayta soimaan:

Minä kaadun mustaan ja kovaa. Tasapainoperiaate kehittyi 1700-luvun aikana suuntaan, jossa suurvaltojen väliset eturistiriidat tasattiin kolmannen osapuolen kustannuksella. Hörppään tölkistä, hiukan lorahtaa rinnuksillekin. Kuivaan suuni kädenselkään. Olenko minä Puola? Minä olen Puola, joka ilmansuunnasta suurvalta armeija tanassa kävelemässä yli.

Kielikuvat seuraavat toisiaan rytisten. ”Törmään keittiöön kuin hirvi”, mutta sielläpä istuukin jo Helena, joka ”tuijottaa minua kuin Sulawesin kummittelija”. Mielenkiintoinen on myös kirjaan sisältyvä sisäkertomus, Lapinlahden sairaalan psykiatri Mauri Nastolan ja tämän potilaan Marien tarina.

Kaikkiaan Ihmissyöjän ystävyys on hurmaava kirja. Se ravistelee etuoikeuksia eri näkökulmista, musertuu ystävän menetyksen alle ja kuvaa sitä, miten lopulta menetyksistä kuitenkin selviää, tavalla tai toisella.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Vaikeaselkoisesti amerikkalaisesta runoudesta

Louise Glück: Esseitä amerikkalaisuuden ytimestä
Aviador, 2021
Suom. Jussi Niemi
210 s.

Odotukset eivät kirjojen suhteen aina toteudu. Tiesin, että tässä Louise Glückin esseekokoelmassa on nippu esseitä ja sitten joukko runokirjojen esittelyjä. Ajattelin, että ohitellaan ne runoesittelyt ja nautitaan esseistä. Kävikin toisin.

Esseet nimittäin jättivät minut täysin kylmäksi. Bo Petterssonin alkusanoista taitaa käydä ilmi syy: ”Tässä – kuten muissakin esseissä – on ilmeistä, että Glück lähinnä puhuttelee runouden harrastajia, sillä useimmat kokoelman tekstit on julkaistu kirjailijoiden ja kirjallisuudenharrastajien suosimassa aikakauslehdessä The Threepenny Review”. Näitä ei siis ole koskaan minulle kirjoitettukaan, joten ehkä en pahastu, etteivät nämä tekstit minua puhutelleet millään tapaa.

Nimi ehkä johti harhaan. Ajattelin, että Glück olisi puhunut amerikkalaisuudesta. Puhuuhan hän, mutta hyvin rajatusta näkökulmasta, ja jotenkin kirjan kieli on niin koukeroista, ettei siitä jää minun käsiini juuri mitään. Jos on kiinnostunut amerikkalaisesta nykyrunoudesta ja vakavasti otettava runouden harrastaja, tästä kokoelmasta saanee irti merkittävästi enemmän.

Mutta ne runokirjojen esittelyt! Niissäkin Glück on minulle vähän liian korkeakirjallisella tasolla, mutta niistä hehkuu kuitenkin sellainen innostus ja intohimo, että se väkisinkin tarttuu. Nämä amerikkalaisrunoilijat lienevät tämän jälkeen jokseenkin yhtä vieraita kuin aikaisemminkin, mutta pidin silti tästä katsauksesta ja sen seurauksena olen nyt päättänyt, että annan runoudelle enemmän tilaa – jospa vaikka luen yhden runokokoelman kuussa ja katson, mihin se minut johtaa.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Sarjakuva-ammattilainen

Pauli Kallio: Ammatti: Käsikirjoittaja
Suuri Kurpitsa, 2020
280 s.

En ole suurikaan sarjakuvaharrastaja, mutta Pauli Kallion minäkin tiedän. Kallio on pitkän linjan sarjakuvakäsikirjoittaja, joka on nyt 60 vuotta täytettyään kasannut yksiin kansiin komean retrospektiivin pitkältä uraltaan. Mukana on yli 20 piirtäjän töitä.

Kallion tuotannosta minulle tutuinta on Kramppeja ja nyrjähdyksiä, jota olen lukenut lehdistä ja albumeista eri tekijöiden tekemänä. Ornette Birks Makkonen on toinen pitkäaikainen suosikki. Varsinkin Kramppeja oli tästä mukava tarkastella, teos kun esittelee kaikki sarjan neljä eri piirtäjää.

Parasta antia kirjassa olivat Kallion ja piirtäjien marginaalimerkinnät. Niissä tekijät kommentoivat (ja keskustelevat) teoksiaan. Näitä merkintöjä olisi saanut olla reippaasti enemmänkin, koska on aina kiinnostavaa lukea siitä, miten teokset syntyvät. Olisin mielelläni kuullut lisää sarjakuvien tekemisen yksityiskohdista.

Moneen kertaan nousee esiin sarjakuvan tekemisen vaikeus ammattina ja säännöllisen elannon lähteenä. Julkaisualustat käyvät vähiin, kun lehtiä lakkautetaan ja niitäkin, joita yhä tehdään, tehdään aikaisempaa pienemmillä budjeteilla, jolloin sarjakuvat katovat ensimmäisten joukossa. Se on harmillista se. Internet on toki oiva julkaisualusta myös sarjakuvalle ja varsinkin suuressa maailmassa se mahdollistaa oikean yleisön löytäville tekijöille mukavat, säännölliset tulot esimerkiksi Patreonin kautta, mutta onhan se varmasti aivan toisenlainen kenttä kuin se lehtimaailma, jonka Kallio tuntee ja taitaa.

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat