Tervetuloa

Tämä on Mikko Saaren blogi, joka on ollut olemassa muodossa tai toisessa vuodesta 2003. Täältä löytyy siis kaikenlaista, enkä ihan kaikkea välttämättä tänä päivänä allekirjoita. Sellaista se.

Tätä nykyä laitan tänne lähinnä kirjoista ja levyistä sellaisia kirjoituksia, jotka eivät ensisijaisiin kohteisiin sovi. Pääsääntöisesti kirjoitan kirjoista Kirjavinkkeihin, lautapeleistä Lautapelioppaaseen ja levyistä Kulttuuritoimitukseen. Kirjajuttujani voi seurata myös Goodreadsissa, muuten en sosiaalisessa mediassa ole erityisen aktiivinen.

Etsit luultavasti jotain näistä:

Tuoreimmat juttuni

Suositeltu artikkeli

Julkaistu
Kategoria(t): Sekalaista

Pöljää menoa kesäleirillä

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu kesäleirillä
Otava, 2021
40 s.

Tatu ja Patu kesäleirillä on jo 19. Tatu ja Patu -kirja ja kun siihen lasketaan vielä Veera-kirjat päälle, saadaan tästä poikien 23. kirja. Tämä on huikea sarja erinomaisia lastenkirjoja. Meillä lapset alkavat olla jo vähän ohi lastenkirjaiästä, mutta jokainen Tatu ja Patu -kirja löytyy yhä hyllystä ja tämäkin hankittiin. Tatun ja Patun huumori nimittäin puree yhä.

Tällä kertaa pääosassa on kahdeksanvuotias Timppa, joka lähtee kesäleirille. Luvassa on viikon reissu poissa kotoa, mikä onkin jännittävä juttu. Heti bussissa Timppa tutustuu edessään istuviin tehoveljeksiin, joiden käsitykset leireilystä ovat totuttuun tapaan täysin järjettömiä, mutta hauskoja. Timppa saa nähdä, kuinka väärin voikaan makuupussia käyttää ja mitä tavaroiden purkaminen saattaa tarkoittaa.

Tatu ja Patu kesäleirillä on rakenteeltaan aika tavanomainen Tatu ja Patu -kirja: kirjassa on selkeä tarina, mutta tekstiä on vähän vähemmän kuin sarjan runsassanaisimmissa osissa. Kuten aina, kirjan aukeamat ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, herkullisia visuaalisia jippoja ja oivaltavaa huumoria. Tasainen kerran vuodessa -julkaisutahti pitää laadun korkealla, kokonaisuus on jälleen kerran huolella tehty. Jälleen kerran kirjassa näkyy hyvää monimuotoisuutta, ilman että sitä alleviivataan mitenkään. Tatu ja Patu -kirjat eivät jumita stereotyypeissä.

Tämä leirimatka ilahdutti meillä koko perhettä siinä missä veljesten aikaisemmatkin seikkailut, joten epäilemättä seuraavakin Tatu ja Patu -kirja päätyy meidän kirjahyllyymme. Tekijäkaksikolle on myös pakko antaa tunnustusta siitä, ettei markkinoita ole täytetty puolivillaisilla vanhaa kuvamateriaalia kierrättävillä teoksilla ja turhanpäiväisillä oheistuotteilla.


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Rajoihinsa törmäävä järki

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Gummerus, 2015
474 s.

”Ensilumi ja kuukautiset tulivat molemmat etuajassa.” Tällä aloituslauseella mielenkiinto herää!

Olin kyllä tietoinen Iida Raumasta jo silloin, kun Seksistä ja matema­tiikasta ilmestyi vuonna 2015, mutta silloin tietoisuus ja loiva kiinnos­tus ei vielä muuttunut kirjaan tarttumiseksi. Vaadittiin nerokas Hävitys, joka pakotti tutustumaan myös Rauman aikaisempiin teoksiin.

Seksistä ja matematiikasta on järeä teos, lähes 500 sivua vyörytystä ja painavia teemoja. Kirja alkaa Berliinistä, jossa suomalainen huippu­matemaatikko Erika joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys horjut­taa hänen perusturvallisuuttaan ja valmiiksi heikkoa terveyttään. Erika valitsee paeta vuosien maailmalla kiertelyn jälkeen koti-Suomeen, vaikka Saksaan jää erinomainen työpaikka korkean tason matema­tiikan parissa.

Siitä alkaa sukellus Erikan lapsuuteen ja opiskeluvaiheisiin. Miten käy ilmi, että Erika on jo aivan pienenä lapsena matemaattinen poikkeus­yksilö, millaista elämä lapsuudenkodin hyvin sekavissa oloissa on, miten Erika päätyy yliopistoon; paljon seksiä ja matematiikkaa ja lopulta epätoivoa matematiikan lipuessa kauemmaksi ja kauemmaksi.

Samalla Rauma kuvaa paljon muutakin. Kirja on tulvillaan kritiikkiä elämäntapaamme kohtaan. Sitä symboloi öljytankkeri, joka ajaa Suomenlahdella karille ja levittää mereen tappavan öljykuorrutuksen. Biologiopiskelija Tuovi tuskailee lajikadon, ilmastonmuutoksen ja maailman hajoamisen äärellä. Mitä ihminen voi näissä puitteissa tehdä? Pieniä tekoja, mutta entä kun niistä ei ole mitään iloa? Maailmantuskaa lapioidaan niskaan kaksin käsin, paikoittain aika alleviivaavasti, mutta tämä on aihe, jossa perinpohjainen rautalangasta vääntäminen ei minua yleensä häiritse.

Eikä siinä vielä kaikki. Heitetään sekaan vielä itsetuhoisuutta, kummittelevia koiria, unihalvauksia, kehitysvammaisten kohtelua ja mitä muuta – Seksistä ja matematiikasta käsittelee paljon muutakin kuin seksiä ja matematiikkaa. Iida Rauma on vuodattanut kirjaan runsaasti katastrofin aineksia. Sikäli tämä tuntui siis Hävityksen jälkeen tutulta: samanlainen lopunajan tunnelma tässäkin koko ajan häälyy niskassa. Ei kuitenkaan hätää: Seksistä ja matematiikasta on myös lohdullinen kirja, joka ymmärtää päähenkilöitään ja välittää heistä. Tarinassa on myös lämpöä. Hieno kirja!


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Allegorisesti menneiden aikojen loistosta

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä
WSOY, 2018
173 s.

Ville Ranta on oivallinen sarjakuvantekijä, jonka tyyli miellyttää minun silmääni kovasti. Etenkin pilapiirtäjänä Ranta on tällä hetkellä lyömätön. Pidemmätkin työt ovat toimineet; aikoinaan jo Isi on vähän väsynyt (2005) viehätti osuessaan omaan pikkulapsivaiheeseeni. Tuorein Kuinka valloitin Ranskan oli sekin oivallinen.

Nyt oli luettavana Kuningas menettää päänsä (2018). Se on absurdi kertomus kuninkaasta, joka asuu kuninkaanlinnassa. Linnan katto vuotaa, eikä seurana ole kuin narri, joka ei ole hauska, ja toisinaan kolme lähes aikuista tytärtä, jotka ovat kiinnostuneempia Snapchatista ja Instagramista kuin kuninkaasta. Fantastisista puitteistaan – lohikäärmeistä ja linnoista – huolimatta tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen nykyaikaan, jossa kaikkea hallitseva kuningas onkin jo melkoinen muinaismuisto. Ei siis ihme, että kuninkaalla on väkevä eksistentiaalinen kriisi.

Tarina poukkoilee odottamattomiin suuntiin. Se on viihdyttävä ja täynnä kummallisia käänteitä. Kuninkaan kriiseilystä voinee tehdä hyvin monenlaisia tulkintoja. Vaikka kuvitustyylistä kovasti pidinkin – tämä on hyvin kauniisti piirretty ja väritetty teos – tarinan absurdius ei nyt ihan täysillä osunut omaan makuuni. Ehkä nämä valkoisten miesten menneen maailman ahdistukset eivät ole just sitä, mikä tällä hetkellä kiinnostaisi, vaikka varmasti ihan tarpeellisia pohdintoja sinänsä ovatkin. Allegoriaa piisaa ja toksinen maskuliinisuus saa kyllä karun kohtalon tässä tarinassa. Pisteet siitä!


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Arkisen absurdia runoutta

Silja Järventausta: Liputettu päivä
Teos, 2008
64 s.

Liputettu päivä (Teos, 2008) on Silja Järventaustan (s. 1977) toinen runokokoelma. Muodoltaan se on enimmäkseen lyhyttä proosarunoa täynnä lyhyitä lauseita.

Järventaustan kieli on hyvin elliptistä. Lauseista jää lähes aina puuttumaan jotain. ”Edessä on varmasti. Kokeneesti joku toinen käskee.”, ”Hän on aina vähitellen”. Omaperäistä on myös sanojen rakentelu, runoissa esiintyy sanoja kuten ”liimautettu” ja ”turhaajat”. Tekstissä on tekemisen tuntua, sillä verbejä on paljon.

Runoissa yhdistyy vahvasti arkinen ja absurdi. Sanasto on hyvin tavanomaista, on oloasuja, kukkalapioita ja talouspaperirullia. Toisaalta runoihin rakentuu odottamattomia yhteyksiä, kun asioista toiseen hypätään aika pitkiäkin loikkia.

Hän tarkasti halusi. Hän halusi koota soljet ja mittarit kaikesta lukemastaan ja monista paikoista. Hän tarkasti halusi. Ei mitenkään osannut. Hänellä oli kotona jalakset. Niiden kanssa hän kahlasi. Hän kahlasi vuonna ja vuoden mukana. Hänellä oli kahluulahkeet jalassa, mutta pää painui.

Aina runokokoelmien kieli ei omiin mieltymyksiin osu. Näin kävi Liputetun päivän kohdalla. Kokoelma muodostaa siivon, yhtenäisen kokonaisuuden, mutta runot eivät osu minun makuuni sitten ollenkaan. Jään haromaan merkitysten perään, heikolla menestyksellä. Tässä ei nyt oikein toiminut merkitys, rytmi tai kielellinen tyylittely.


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Huonoa scifiä ja hyvää animea

The Adam Project. Tämän jo 2010-luvun alussa aloitetun elokuvan pääosassa piti olla Tom Cruise, mutta elokuva ajautui tuotanto­limboon. Netflix pelasti sen, pääosaan tuli Ryan Reynolds ja leffa päätyi meidän katseltavaksemme.

Konsepti on kiinnostava. Reynoldsin esittämä pilotti Adam varastaa vuodesta 2050 aikahävittäjän, pyrkimyksenään palata sillä vuoteen 2018. Valitettavasti matka epäonnistuu ja Adam päätyy vuoteen 2022, missä hän kohtaa 12-vuotiaan itsensä. Adamien pitää saada aikahävittäjä korjattua ja Adamin vuoteen 2018 hävinnyt vaimo pelastettua.

Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä elokuva muuttui nopeasti ihan pöljäksi. Mukaan on ängetty runsaasti vauhdikasta tappelemista ja fysiikan lakeja uhmaavaa hävittäjälentämistä. Aikamatkailun kiemuroissakaan ei ollut mitään erityisen oivaltavaa. **

Ilmojen lapset. Erinomaisen Your Name -leffan tekijän Makoto Shinkain elokuva on romanttinen fantasiatarina Tokiosta, jossa sataa loputtomasti vettä. Päähenkilö on kotiseudultaan Tokioon karannut teinipoika. Poika tapaa tytön, joka pystyy muuttamaan säätä aurinkoiseksi – taidolle on paljon kysyntää jatkuvan sateen piinaamassa kaupungissa.

Ilmojen lapset on mainio sekoitus romanttista tunnelatausta, nuorten elämän haasteita, ilmastonmuutostematiikkaa ja muuta mielen­kiintoista. Your Namen tapaan käsinpiirrettyä ja tietokoneanimoitua jälkeä yhdistelevä elokuva on todella hyvän näköinen ja tässäkin soi Radwimpsin musiikki.

Ajatuksia ja tunteita herättävä elokuva löytyy YLE Areenasta noin juhannukseen asti. Kannattaa katsoa! ****